Uskomaton meikkivoide rasvaiselle iholle

11.09.2019

*Sisältää mainoslinkin.

Nyt on meikkimaailmaan saapunut sellainen uutuus, että oksat pois! Kuulin tästä *Smashbox Full Coverage meikkivoiteesta ensimmäisen kerran Tatin kanavalla, jossa hän kehui tuotteen maasta taivaisiin. Olihan se heti sitten pakko saada testiin. Ostin riskillä sävyn lähimmästä Kicksistä, koska testereitä ei siellä vielä ollut.

MINKÄLAINEN MEIKKIVOIDE ON KYSEESSÄ?

Tämä meikkivoide on ehdottomasti kaikista paksuin, pigmenttisin ja peittävin meikkivoide, jota olen koskaan kokeillut. Koko kasvoilleni riitti noin puolentoista herneen kokoinen määrä tuotetta. Levitystavaksi suosittelen ehdottomasti kabuki-sivellintä, koska meikkipohjasta pitää saada superohut. Muuten meikkipohja voi näyttää todelliselta pakkelilta. Tai no itse olen sellainen meikkaaja, etten halua meikkivoiteen tekstuurin erottuvan iholta.

Tati sanoi meikkipohjasta: “It feels like nothing on the skin.” Omasta mielestäni tämän tuntuu iholla maskilta ja hieman kiristelevältä sellaiselta. Olen tosin tottunut ohuisiin meikkipohjiin ja myös hoitaviin sellaisiin. Tämä meikkipohja on kuitenkin aivan käsittämättömän pysyvä ja koostumukseltaan ainutlaatuisen maalin kaltainen. Kuulit oikein – maalin! En siis ihmettele miksi tämä tunnettu tubettaja otsikoi videonsa ‘Paras meikkivoide, jota olen koskaan testannut’, koska hän pitää peittävistä meikkivoiteista. Lisäksi tämä meikkivoide on matta ja vedenkestävä – todellinen sään kestävä meikkimaali.

Sanotaanko, että erilaisille meikkivoiteille on aikansa ja paikkansa. Vaikka tämä olikin aivan uskomattoman pysyvä ja ihoni oli lähestulkoon photoshopatun näköinen, niin silti haluan ihon näyttävän enemmän iholta kuin sellaiselta kosmetiikkamyyjän täydelliseltä malliesimerkkimeikiltä.

KENELLE TÄMÄ SOPII?

Uskoisin, että teinit ja siitä muutamaa vuotta vanhemmat hullaantuvat tähän meikkivoiteeseen. Heidän nuorella ihollaan tämä saattaakin tuntua kevyemmältä. Itse laittaisin tätä vain sellaiselle asiakkaalle, jolla on kauttaaltaan todella rasvoittuva iho. Lisäksi tämä on loistava peittämään iholta voimakkaan punaiset kohdat, ja muihin alueisiin voisi sitten käyttää jotakin kevyempää. Pintakuivalle tai kuivalle iholle en tätä suosittelisi.

SÄVYVALINNAT on helppo tehdä Findation.com:in kautta. Tästä vinkkasi yksi teistä – kiitos, aivan loistava sivusto! Kaupassa tosin otin meikkivoiteen ihan näppituntumalla ja epäilinkin, että käteen osui hieman liian keltainen ja liian tumma sävy. Näin se olikin, mutta onneksi se sopii hyvin itselleni, kun olen todella ruskettunut. Sävy on 2.16. Findationin mukaan käyttämäni Estee Lauder Double Wear 2W1 sävyn vastine olisikin Smashboxilla 2.1. Tämä olisi siis hyvä sävy hieman tummemmalle tai lomalta palaavalle.

Onko kukaan teistä kokeillut tätä meikkivoidetta? Mitä mieltä olette?

  • Susa

    Itsellenikin tuli Tatin videon jälkeen pakottava tarve tsekata, mistä tuotetta saa ja mikä voisi olla hyvä sävy. 😀 Hillitsin kuitenkin itseni vielä, ja päätin odotella muiden kokemuksia. Ja sultahan tulikin nopeasti postaus ulos! 🙂 Suunnittelen omaa häämeikkiäni (jos uskallan tehdä itse 😬) ja hakusessa olisi melko peittävä meikkivoide. Ihoni on normaali, kuitenkin välillä kosteusköyhä. Pystyn kuitenkin käyttämään Estee Lauderin Double wear stay in place -meikkivoidetta, usein sekoitan sen kevyempään ja kosteuttavampaan meikkivoiteeseen. Etenkin poskillani näkyy melko runsaasti pintaverisuonia, ja haluaisin ne peittoon. Poskipunakin näyttää aina suttuiselle, jos meikkivoiteen alta kuultaa ihon oma punakkuus läpi. Lisäksi haluaisin saada näppyjen jättämät punaiset jäljet piiloon. Muut alueet haluan peittää mahdollisimman kevyesti. Osaisitko verrata Estee Lauderia ja Smashboxia toisiinsa, kun toiveissa on koko päivän kestävä ja tarvittaessa tietyt alueet hyvin peittävä meikkivoide? 🙂 Tai olisiko sinulla takataskussa muita suosituksia?

    • Miia Ezen

      Heippa Susa! 🙂 No nää on tietysti niin mieltyskysymyksiä, mutta mä laittais tätä meikkivoidetta kuin vaan sellaiselle morsiamelle, jolla on todella rasvainen iho. Tää on aikamoista maalia/tököttiä. Tätä voisi tietenkin käyttää joissain kohdissa ihan vaan peitevoidemaisesti. Itsehän rakastan sitä, että ihon virheet näkyy hieman läpi, koska aito iho ei ole kuitenkaan livenä mikään photoshopattu versio. Mutta tää on tosiaan niin mielipidejuttu. Mä tekisin sinuna varmaan niin, että laittaisin sitä Estee Lauderia ja sitten sieltä täältä (jossa tarvitse enemmän peittävyyttä) niin laittaisin joko neutraloijaa tai peitevoidetta lisänä tai mahdollisesti lisää meikkivoidetta. 🙂

      Estee Lauder ja tämä Smashbox on kyllä todella erilaisia. Estee Lauder on kermaisempi ja taas Smashbox enemmän matta ja maalimainen. Vaikea selittää. 😀

      • Susa

        Kiitos vinkeistä, olet kyllä ihanan avulias. <3 Missään nimessä en halua kaikkia virheitä peittääkään! Haluan näyttää itseltäni, en photoshopatulta mallilta. 😀 Ongelmat löytyvät lähinnä ihan poskipäiltä ja yksittäisistä näpyistä. Muun pohjan haluan pitää mahdollisimman kevyenä ja kuultavana, mutta kestävänä. 🙂 Vaikuttaa sille, että Smashboxilla on turha haaveilla keveydestä ja kuulaudesta, ja lopputulos olisi varmaan liian pakkelimainen makuuni. Kiitos siis tosi paljon arviosta, säästyin todennäköiseltä hutihankinnalta! Ja mitä tulee neutraloijiin, olen itse asiassa yrittänyt löytää hyvää, mutta toistaiseksi en ole onnistunut. Kaikki on olleet jotenkin huonoja. 🙁

        • Miia Ezen

          Tottakai autan parhaani mukaan. 😊 Mä oon tekemässä tässä jossain vaiheessa neutraloijista postausta, mutta menee hetki, kun tosiaan hyviä on vaikea löytää ja haluan suositella vaan oikeasti toimivia. 🙈 Mutta tulossa siis on. 😅

  • Tiina

    En ole vielä testannut, mutta pakko ostaa. Estee Lauderkaan ei auta minun rasvaisella otsalla/nenällä. Mikä olisi paras kabuki-sivellin? Tilaan kyllä heti molemmat, siveltimen ja meikkivoiteen 🙂

    Nimm. Tämäkö pelastus?

    • Miia Ezen

      Heippa Tiina! 🙂 Real Techniques Expert Face Brush on ihan huippuhyvä kabuki. Myös Luxien kabukit on todella hyviä.

      Ootko muuten lukenut postauksen siitä kuinka arsvaisen ihon saa rauhoittumaan? Joskus voi nimittäin olla ettei mikään meikkivoide riitä. 🙂

      Tässä postaus: https://miiaezen.com/2019/08/26/parhaat-vinkit-rasvoittuvalle-iholle/

    • Tiina

      Hei. Käytätkö aamulla ollenkaan kasvovettä? Vai pelkkä vesipesu?

      Olen tehnyt nyt iltaisin kaksoispuhdistuksen: The Skin House Essential Cleansing Oililla ja Snail Cushion Foam Cleanserillä. Aamuisin pelkällä Snail-putsarilla.

      Mitä luulet olisiko tuo sinun suosittelema puhdistusaine parempi (Cleansing balm) ?

    • Tiina

      Pahus, saako sitä Flow cosmetics balm-juttua enää mistään?

      • Miia Ezen

        Joo saa 😊 myös Evolven balm putsari on ihan huippu. Vaihtelen näiden kahden välillä. 👌

        • Tiina

          En kyllä löydä mistään, joka ikisestä paikasta loppu.

          • Miia Ezen

            Heippa Tiina! Joo, katsoinkin että joku katkos Flown suunnalta. Mutta Evon balmia saa kyllä. 🙂

  • Anna

    Sori kommentointi aiheen ohi, mutta mitä luomiväriä sulla tässä on? Ja jos ei luonnonkosmetiikkaa, niin osaisitko suositella luonnonkosmetiikan puolelta jotain mahdollisimman vastaavaa sävyä? Aivan ihana! <3

    • Miia Ezen

      Kiitos Anna! 🙂 Joo, nää ei ikävä kyllä ole luonnonkosmetiikkaa. Tässä on käytetty Smashboxin pieniä luomiväripaletteja. Luonnonkosmetiikan puolelta en ikävä kyllä oikein tiedä tällaista näin pigmenttisen vahvaa violettia luomiväriä. Kertokaa muut jos tulee mieleen. 🙂

  • Nana

    Itselläni on suunympärys ihottuma eli POD. Kaipaisin tähän vinkkejä ihonhoitoon mikälii sinulla olisi kokemusta? Tuotteet on mennyt vaihtoon jokaista myöten viime aikoina. Mutta lisäksi minulla rasvottuu otsa ja leuka aika lailla. Milani toimi hetken loistavasti! Kunnes..alkoi sekin mehimään ikävästi. Noh, itse löysin avun Lumene Matt meikkivoiteesta joka ei itsellä ainaka ole tunkkaisen mattainen. Tätä edullista meikkivoidetta suosittelen samasta ongelmista kärsiville edes kokeilemaan. Itse en meinannut uskoa et meikkipohja säilyy aanusta iltaan! 🙂 toivotaan että tämä kävisi pidempään kuin muutaman kk…

    • Miia Ezen

      Heippa Nana! 🙂 PODin kanssa pitäisi ottaa käyttöön mahdollisimman simppelit raaka-aineet ihonhoidossa. Linkkaan sulle tähän Twistbe:m ehdotuksia, koska he tietää aiheesta todella paljon. 🙂 Tästä löytyy PODin hoito-ohjeita: https://bit.ly/2kA5zd0

  • Heidi

    Moikka!

    Osaatko sanoa mikä sävy tästä smashboxin meikkivoiteesta voisi suunnilleen vastata estee lauder double wear stay in place meikkivoiteen sävyä ecru? Yritin käyttää tuota vinkkaamaasi sivustoa oikean sävyn etsintään mutta se ei jotenkin antanut mitään tulosta.

    • Miia Ezen

      Heippa Heidi! 😊 Joo tuolla Findationissa pitää klikata eteenpäin aina kun se ehdottaa, että laittais vielä jonkun toisen meikkivoiteen. Mulle se antoi tulokseksi tuolle Ecrulle, että sen Smashbox vastine olisi 1.1 – Fair-Light With Neutral Undertone. 😊

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram