Miia Ezen on kohta Miia Johansson

21.09.2019

*Sisältää mainoslinkin.

Häät lähestyy ja blogityöni kannalta suurin muutos on uusi nimeni. Miia Ezen on niin vahvasti sidottuna henkilöbrändiini, joten sukunimen muutos on myös työrintamalla suuri juttu.

Blogissani ja Instagramissani kaikki tulee näyttämään samalta, uudelleen reititys lähtee häiden jälkeen käyntiin ja vain sukunimeni muuttuu Johanssoniksi. Instagram-nimi tulee myös muuttumaan. 

Olen jo kihlautumisesta asti asennoitunut, että nimekseni tulee jossain vaiheessa Johansson. Etu- ja sukunimi sopii hyvin yhteen ja itse sukunimikin on kivan kansainvälinen.

MIKSI MUUTAN SUKUNIMENI?

Sukunimeni on ollut Ezen jo noin 17 vuoden ajan, mutta se ei ole tyttönimeni. Olen ollut kaksi kertaa naimisissa ja tämä nimi on ensimmäisen mieheni nimi. Tämä on siis yksinkertainen syy miksi vaihdan nimeni. Muistan joskus teininä, että se kuulosti aivan kamalalta, että joku olisi ollut kolme kertaa naimisissa. Tässä sitä ollaan ja voin sanoa, että elämä on ollut täynnä upeita käänteitä ja molemmat ex-mieheni ovat todella mahtavia tyyppejä ja ansaitsevat elämässään kaikkea hyvää.

Voisinkin hieman avata asiaa, että miksi ihmeessä olen ollut kaksi kertaa aikaisemmin naimisissa ja koen nyt vasta meneväni ihan aikuisten oikeasti naimisiin.

Tapasin ensimmäisen mieheni Turkissa 19-vuotiaana. Koitimme saada häntä Suomeen turistuviisumilla pariksi viikoksi, mutta Suomen valtio ei sitä hyväksynyt. Syynä oli se, etten opiskelijana voinut valtion mielestä taata hänen elantoaan Suomessa parin viikon ajan. Tietenkin hänellä oli myös omaa rahaa, mutta valtio ei siitä välittänyt. Jokatapauksessa olisimme halunneet rauhassa seurustella ja hän olisi voinut tutustua kotimaahani ja sitten katsoa, miten selviämme suuresta kulttuurierosta. Tällaista mahdollisuutta ei meille kuitenkaan suotu ja avioliitto oli ainoa vaihtoehto. Pitkä tarina lyhykäisyydessään: Hän muutti Suomeen, ei viihtynyt täällä ja minä en viihtynyt Turkissa. Rakkaus ei aina riitä.

Toisen mieheni tapasin Ensitreffit Alttarilla -ohjelmassa. Siihen en kommentoi mitään, sillä en halua lehdistön taas mehustelevan viisi vuotta vanhalla asialla.

Nyt kolmannen kerran menen sitten naimisiin kaikista oikeista syistä. Tuleva aviomieheni on sielunkumppanini. Rakastuin häneen ensisilmäyksellä ja laitoinkin ensimmäisen treffipaikan vessasta salaa ystävälleni viestiä, että nyt mua viedään. Tiesin sen heti. Meidän kolmen vuoden suhdetta kuvailee varmasti parhaiten kolme sanaa: Ystävyys, toistemme kunnioitus ja huumori.

MUUTA HÄÄHÖSSÖTYSTÄ

Testailin eilen IG-stoorin puolella ensimmäistä häämeikkiä ja voin sanoa, että tämä ei tule olemaan lopullinen häämeikkini. Haluan paljon ohuemman meikkipohjan kuin *Estee Lauder Double Wear, koska ihoni on selkeästi alkanut vanhentumaan ja tämä ei näytä enää niin hyvältä. Haluan myös silmistä paljon raikkaammat, koska tuo perus harmaan ruskea ei ole suosikkini oikestaan missään meikissä. Huuliin haluan kyllä väriä, koska se näyttää aina niin ihanalta kuvissa, mutta sävy ei tule olemaan tämä mun yksi lemppareista – *Anastasia Beverly Hills Carina.

Tulen tekemään vielä ainakin pari koemeikkiä ja haluan sitten kuulla myös teiltä, että mikä on suosikkinne.

  • Heini

    Ihanaa Miia ❤️ Olisitko voinut olla igs Miia Ruusumies 🙊😂❤️ Vähän erilainen brändäys. Ei ainakaa ois varattu 😁

  • Miime

    Miia 🌹🌹🌹

    Toivotan Sinulle onnea elämääsi ❤️❤️❤️
    On todella upeata, että olet löytänyt Ruusumiehen ❤️

    Viettäkää antoisaa aikaa toistenne kanssa💋💋💋

    Olen ilahtunut elämänmuutoksestasi – olkoon se positiivisuutta ja iloa täynnään, vaikka pieninä hippusina, myös elämän haasteissa. 🌹

  • Ellikki

    Hirmuisesti onnea tulevaan.

  • Laura

    Onnea Miia!

    Ps. näissä kuvissa sun hiusten väri on upee. Miten mainiosti sua pukeekin tummat hiukset 🙂

  • Eeva

    Myös täältä tulee TUHANNESTI ONNEA yhteiselle taipaleelle.

  • Emma

    Muistan sut Ensitreffit alttarilla-ohjelmasta. 🙂 Sun blogia oon seurannut säännöllisen epäsäännöllisesti mutta vasta vähän aikaa sitten tajusin että oon “nähnyt” sut ennenkin. 😀
    Teet tosi taitavia meikkauksia, ja onkin pitänyt kysyä että teetkö meikkauksia myös yksityisille? Olis kiva saada vähän vinkkejä ja näkökulmaa omaan meikkaamiseen kun ikääntyminen on tuonut siihen haasteita. Vahvempi meikki ei näytä enää niin hyvältä kuin nuorempana…
    Kaikilla meillä on omanlaiset elämänpolut. Toiset ei mene koskaan naimisiin, toisella on paljon lyhyitä suhteita jne. Kaikkien kokemusten on tarkoitus kasvattaa. Eli paljon onnea yhteiselle polulle! 🙂

  • Markit

    Heippa Miia; Yleensä lörpöttelen eli kirjoitan ” asiaa”.
    Nyt ajattelin kiteyttää ajatukseni ( kumma kyllä onnenkyyneleen kera), jos teillä on “ystävyys, toistemme kunnioitus ja huumori”, teillä on rakkaus, joka muuttaa muotoaan ajan saatossa, mutta säilyy, koska perusta on vankka. Enempää ette voi toivoa. Pitäkää siitä kiinni.❤❤❤
    P.s. Taidanpa kuitenkin edelleen sinua tytötellä ikäeromme vuoksi 😀

    • joshua

      Markit sait mulle kylmät väreet! ♥

  • Jossu

    Kovasti onnea Miia hääpäivääsi! Mielestäni olet kaunis juuri tuossa meikissä ja kampauksessa😄 Mutta olet kaunis muissakin meikeissä ja kampauksissa! Eiköhän se tunne tule myös siinä kun kohdilleen kolahtaa. Pääasia että tunnet olosi kotoisaksi, rennoksi, kauniiksi ja MORSIAMEKSI!! ONNEA!!😍

  • Mary

    Moikka Miia! Muuten mihinkään asiaan liittymättä halusin kysyä, et mistä toi sun valkoinen toppi on? Se on aivan ihana 😍
    Paljon onnea tulevaisuuteen!! 💕

  • Nina

    Mulla ei tuu muuta mieleen kuin miiamuah (eli makeup and hair), näyttäisi olevan vielä vapaana toi nimimerkki!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram