Samalla tuotteella parempi lopputulos – PEITEVOIDE

14.08.2019

Postaussarja yleisimmistä vääristä meikkitavoista jatkuu. Tätä sarjaa voisi myös kuvailla niin, että miten meikin avulla näyttää nätimmältä livenä – erityisesti tässä peitevoide postauksessa tämä on tärkeä asia. Peitevoiteet voi laittaa, kuten drag-artisti lavameikkiin tai kuten meikkitaiteilija laittaisi sen meikatessaan kaunista häämeikkiä. Toisen meikin pitää näyttää lavalla hyvältä ja toisen meikin taas hyvältä kasvotusten. Meikkejä tehdään siis moneen eri tarkoitukseen, mutta blogissani keskitytään siihen mahdollisimman kauniiseen meikkiin livenä. Suurinosa meistä ei ole kuitenkaan esiintyviä lavataiteilijoita.

VÄÄRÄ TAPA

Tämän tekstin yläpuolella näet lopputuloksen siitä, miltä YouTube:n ohjeiden mukainen meikki kutakuinkin näyttäisi livenä. Usein käytetään liian vaaleaa peitevoidetta ja sitä käytetään aivan liikaa, kuten alla olevassa kuvassa näkyy. Se taputellaan iholle paksuksi kerrokseksi meikkisienellä ja päälle lisätään huima määrä puuteria.

Nämä kaikki tekee sen, että silmänaluset näyttää jo kaukaa yliluonnollisen vaaleilta. Iho tuntuu kiristävältä ja juonteet korostuvat. Monella on myös poskilla suurentuneita ihohuokosia, jotka korostuvat tätä tekniikka käyttäen.

OIKEA TAPA

Tämä on se tapa, jota käytän asiakkailleni niin häissä kuin kuvauksissakin.

  1. Jos silmänaluset ovat tummat, niin tummuus viedään ensin pois neutraloijalla, koska muuten tummuus saattaa kajastaa peitevoiteen läpi. Tällä hetkellä kaikki suosikkineutraloijani näyttävät olevan joka puoleta loppu, joten ilmoittelen kun löydän taas jonkun hyvän. Etsintä on päällä.
  2. Valitse peitevoide, joka on vain 1-2 astetta omaa ihoasi/meikkivoidettasi vaaleampi. Jos peitevoiteessa on samanlainen aplikaattori kuin ylläolevassa kuvassa, lisää peitevoidetta kämmenselälle ja ota siitä vain vähän kerrallaan *siveltimellä. Itse käytän tällä hetkellä *Maybellinen Instant Eraser peitevoidetta, jossa on kätevä tyyny. Lisään peitevoiteen suoraan tyynyaplikaattorin avulla ja painelen sormella iholle. Itse käytän sävyä 03 fair, joka on loistava punaiseen taittavalle iholle ja 01 light taas keltaiseen taittavalle kevyesti päivettyneelle.
  3. Puuteria lisätään vain minimaalisesti, mutta sen lisäämisestä tulen kertomaan sille omistetussa postauksessa. Lemppari irtopuutereistani voit sillä välin lukea TÄSTÄ.
  4. Peitevoiteella tuodaan siis valoa kasvojen keskiosiin ja siksi sitä ei laitetaan ainostaan silmien alle vaan myös muihin kasvojen osiin. Tarkemmat ohjeet löydät TÄSTÄ.

Kannattaa zoomailla alla olevaan kuvaan, koska siitä näette, että suuremmalla peitevoide- ja puuterikerroksella juonteet sekä ihohuokoset korostuvat. Hyvän esimerkin näette Kim Kardashianin punaisen maton paksusta meikistä TÄSSÄ – paksu meikkikerros korostaa siinä ihohuokosia. Paksulle meikille tosin on aikansa ja paikkansa, mutta harvoin (tai ei koskaan) meidän tavallisten ihmisten elämässä.

  • Ansu

    Hei miia!
    Mikä se neutraloija oli mitä käytit tämän meikin instatutorialissa? Olisi kiva tietää vaikka se onkin loppu kaupoista 😊🙈

    • Miia Ezen

      Heippa Ansu! Se oli Art Decon neutraloija kynä. 🙂 Mulla on tässä pari hyvää neutraloijaa mielessä, jotka käyn pian ostamassa ja testaan. Eli pian varmasti löytyy hyvä. 😀

      • Anne

        Oletko kokeillut Bobbi Brownin correctoria? Siitä löytyy ainakin laaja sävyvalikoima

        • Miia Ezen

          Heippa Anne! 🙂 En olekaan pitää käydä ostamassa, kun tuossa jokin muukin siitä kommentoi. 🙂

  • Nana

    Tuo maybellinen tuote on huippu! Olen käyttänyt sitä nyt vuoden, mutta sävy taitaa olla minullakin hukassa. Olen ostanut sokoksen suosittelemana sävyä 00 Ivory, mutta ihoni on suomalaista ihoa tummempi, vaikka kuitenkin vaalea. Ilmeisesti lähempänä oliivi ihoa tummine hiuksineni? Osaisitko suositella sävyä? Joka kerta, kun kysyn apua meikivoiteessakin, niin saan aivan liian vaalean. Viimeksi ostin Lumenen Matt meikkivoiteen sävyssä 1, jota suoaitelriin. Ja ihoni olisi kuitenkin ollut sävyä 3. Ehkä suuntaan vain Kicksiin tästä lähin 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa Nana! 🙂 Se Ivory on kyllä todella vaalea ja sopii hyvin todella vaalealle. Itse käytän sitä talvella kun olen supervaalea. Tuo 01 light saattais olla sulle hyvä sun tekstin perusteella ainakin. 🙂

      • Nana

        Kiitos kovasti! Kokeilen tätä seuraavaksi 🙂 ostin testiin Catricen neutraloija paletin ja en ole vielä kovin vakuuttunut. Onko sinulla kokemuksia kyseisestä tuotteesta?

        • Miia Ezen

          Heippa Nana! 🙂 Ei ole kokemusta kyseisestä brändistä edes. Tuotteet on aina kaupassa olleet jotenkin ällöjä ja tuntuu, että niitä on testaillut ties kuka, joten on jäänyt kauppaan. 🙁

  • Anna

    Oon hiukkasen pihalla: tuleeko siis ensin neutraloija, sitten meikkivoide ja sitten peitevoide, ja sitten puuteri? Vai mihin väliin meikkivoide tulee?

    • Miia Ezen

      Heippa Anna! 🙂 Kaikista helpoin on varmaan sulle kurkata mun ei meikkiä meikki -video. 🙂 Siinä näytän missä järjestyksessä kaikki menee. eli meikkivoide (jota en kyllä usein paljon laita silmien alle), neutraloija, peitevoide ja puuteri on järjestys. 🙂 Tässä video: https://www.youtube.com/watch?v=_GUlUF6tULg&t=334s

  • Salla

    Bobbi Brownilla on muuten hyvä corrector. Heillä on myös hyvä valikoima sävyjä, roosaa tai persikkaa eri tummuuksilla.

    • Miia Ezen

      Heippa Salla! 🙂 Tää on joo pakko testaa 😀

  • m

    Moi! Kävin just eilen Kicksissä kyselemässä apuja tuotteisiin tummien silmänalusten peittämiseksi. Siellä myyjä ei maininnut mitään neutraloijasta (jonka kyllä itse muistin sinua seuranneena 😀), vaan sanoi että peitevoidetta vaan. Yritin kysellä että eikös sinne pitänyt jotain vielä alle, mutta “Tämä on oikein hyvä ja peittävä!” Noh, jäi peitevoidekin ostamatta…
    Eli neutraloija (ja tällä hetkellä vielä peitevoidekin) vielä hakusessa 😀

    • Miia Ezen

      Heippa m! 🙂 Joo, jotkut tosiaan käyttää pelkkää peitevoidetta silmien alla ja hyvin riittää. Mutta jos tummuutta on paljon, niin se tummuus kyllä kajastaa peitevoiteen alta. Joskus peitevoide voi tietenkin olla vaikka hieman persikkaan tai roosaan taittava ja siksi se jo itsessään peittää tummuutta. Riippuu siis niin tuotteesta ja kenelle se on. 🙂

  • Markit

    Heippa; Kokeiltu on neuvojesi mukaan ja välillä riittää pelkkä peitevoide, välillä ei. Ihan miten on nukuttu ja miten tummat silmänaluset on. Ja tuon puuterin käytön vähentäminen on ollut kyllä niin viisasta. Ei sitä ole tarvis joka kohtaan laittaa 😃. Kummasti minuakin vaan kaupassa neuvottiin läträämään kolme tuotetta päällekkäin.
    Nämä viimeaikaiset, erinomaisen havainnolliset neuvot kuvineen ovat kyllä ihan pro! Sitä ei meikäläinen osaa ottaa kuin yhden neuvon hallintaan, ja jos muuta neuvoa, niin ei mene perille.
    Kiitos ja jatka näitä kun sillä tuulella olet ❤

    • Miia Ezen

      Jes Markit! 🙂 Joo ehdottomasti jatkan näitä tulee oikein kunnon sarja. 😀

  • Jaana

    Minulla on hyvin vaalea iho, meikkivoide on Max Factorin Lasting Performance sävy 100 Fair, johon sekoitan Body Shopin vaalennusainetta, tämä sävy sopii minulle. Silmänaluset ovat kuitenkin melkein violetit, mitä laittaisin niihin? Silmien alla on ryppyjä.

    • Miia Ezen

      Heippa! 🙂 Jokin todella vaalea neutraloija vois toimia, kuten vaikka tässä wet n wild tuotteessa: * https://bit.ly/33KVk7h

  • Lumi

    Hei Miia! Tämä kysymys ei liity tähän aiheeseen, mutta käytätkö yhä tätä Tony Molyn Egg Pore Blackhead Steam Balm -kuorintavoidetta vai mitä kasvojen kuorintatuotteita nykyisin käytät, kiinnostaisi myös tietää mitä kasvonaamioita käytät? 🙂

    Haluaisin myös tietää kuinka usein käyt kampaajalla ja otatko aina raitoja hiuksiin vai värjäytätkö hiukset kokonaan? Ihosi ja hiuksesi ovat aina niin hyväkuntoisen näköiset! 🙂

    • Lumi

      Hei, olisi kiva, jos voisit vastata kysymykseeni. 🙂

      • Miia Ezen

        Heippa Lumi! 🙂 Joo, vastaan nyt sun kommenttiin. Tosiaan mulla on ollut tässä hieman kiireitä ja vastaan kommentteihin aina silloin tällöin ja miten sattuu, mutta lopulta kuitenkin vastaan kaikille. Kun vaan kalenteri antaa periksi. 😀

    • Miia Ezen

      Käytän edelleen tuota Tony Molya. 🙂 Oon myös kuorivien naamioiden suuri fani, kuten tässä postauskessa kirjoitin (harmi, että tuo tuote on nyt loppunut):

      https://miiaezen.com/2019/07/23/paras-pikakaunistaja-ikina/

      Tulen pian kirjoittamaan uudesta kuorintalempparista. 🙂

      Mä käyn todella harvoin kampaajalla. Noin 3-6 kk välein. Ja laitan joo nykyään vaan vaaleita raitoja. Ja kiitos – joo tuo neljä kuukauden curly girl setti teki kyllä hyvää hiuksille, kun en lämpökäsitellyt ja muutenkin pesin hyvillä tuotteilla.

  • Krista

    Moikka! mulla on sekä silmäpussit että tummat silmänaluset ja käytän neutraloijaa ja peitevoidetta, mutta silti päivän mittaan voiteet karkaa juonteisiin? Yritän laittaa aina mahdollisimman ohut kerrokset.

    Toinen kysymys koskee meikkivoidetta. Mulla naaman punaisuus meinaa puskea aina läpi, tällä hetkellä meikkivoiteena on sensain luminous sheer. Onkohan tuo riittävän peittävä punaisuutta ajatellen vai voiko tavassa levittää olla jotain häikkää? Muuten kyllä meikkivoide vaikuttaa sopivalta kun monet meikkivoiteet alkaa iholla ”hajoilee”.

    • Miia Ezen

      Heippa Krista! 😊 Voi olla, että sulla on vaan liian paksu koostumus peitevoiteissa ja siksi näin käy. 😞 Suosittelen tuota Maybellineä, josta oon puhunut nyt paljon viime aikoina. 😊

      Jos ihossa on paljon punaisuutta niin tuo Sensai Luminous saattaa olla liian ohut. Riippuu paljon myös sun ihotyypistä, että mikä olis hyvä meikkivoide. Blogissa alkaa pian postaussarja meikkivoiteista, joita suosin eri ihotyypeille. 👌😊

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram