Paras pikakaunistaja ikinä

23.07.2019

EDIT 25.6.2020 Tätä pikakaunistajaa ei ikävä kyllä saa enää Suomesta. 

Pyhitän todella harvoin blogissani yhtä kokonaista postausta vain yhdelle tuotteelle, mutta nyt aion sen tehdä tämän hyvin erityisen pikakaunistajan muodossa. Tämä kuningatartuote on nimittäin niin hyvä ja harvoin ostan mitään tuotetta lisää, kun saan kuitenkin kokoajan testiin uusia ihanuuksia.

MIKÄ ON PIKAKAUNISTAJA?

Pikakaunistajan tulisi tehdä ihosta kertaheitolla kauniin kuulas ja pehmoinen. Aivan rehellisesti sanottuna sellaista tuotetta ei ole vielä olemassa, joka saisi huonokuntoisesta ihosta kertaheitolla upean. Olisikin, koska meikkitaiteilijan työni helpottuisi huomattavasti – yllätyisitte kuinka moni nimenomaan EI HOIDA ihoaan säännöllisesti ja silloin myöskään ammattilainen ei pysty tekemään kauniin kuulasta meikkipohjaa. Kaikki lähtee ihonhoidosta.

Kuitenkin pieniä taikoja pystyy tekemään ihan kotonakin ilman kosmetologia.

Miten sellaisen hyvä tuotteen sitten tunnistaa? Pikakaunistaja on sanana sellainen, jota varmasti moni markkinoija haluaisi ja käyttääkin usean tuotteen kohdalla. Onko se sitten oikeasti sitä, niin se selviää inci-listasta. Mielestäni pikakaunistaja voi tehdä pieniä ihmeitä, jos se kuorii hellävaraisesti pois kuolleet ihosolukot ja myös kosteuttaa ihoa. Mikään voide ei siis pysty pikakaunistamaan, jos ihoa ei ole vuosikausiin kuorittu. Voiteet ja suihkeet eivät tee edes pieniä ihmeitä ja netin syövereissä lähes kaikki tutkailemani pikakaunistajat ovat voiteita.

PARAS PIKAKAUNISTAJA IKINÄ

Leahlanin merenneito kauneusnaamio on täyttä tavaraa, kun kurkkaa inci-listan puolelle. Se on todellista superfoodia iholle. Ensimmäisen käyttökerran jälkeen huomasin heti ihoni sävyn olevan tasaisempi eli naamio todella puhdistaa, mutta silti ihoni oli todella pehmoinen eikä kiristellyt ollenkaan. Tässä tuotteessa on siis kaksi samassa, koska se myös kuorii, mutta myös heleyttää ja tasapainottaa ihon talintuotantoa. Eli kuorinta ja naamio samassa.

Purkki ei ole mikään maailman riittoisin, mutta kerran viikossa käytettynä sen kanssa pärjää muutaman kuukauden. Omani on taas lopussa, joten uusi purkki lähtee tilaukseen. Tämä on tällä hetkellä ainoa puhdistava naamio, jota käytän. Muut ovat iholleni liian tujuja ja kuivattavia.

POSTAUKSEN MEIKKI

Silmissä käytin Anastasian Soft Glam -palettia* ja huulilla Maybellinen huulipunaa sävyssä 75 Undressed Pink*. Meikkipohjana on tällä kertaa hieman paksumpi Pixin Beauty Balm sävyssä Nude*.

Tiesitkö muuten, että BB-voide tulee sanoista Beauty Balm tai Blemish Balm. Eli BB-voide voi olla siis paksumpikin. BB-voiteen tärkein ominaisuus on se, että sen pitäisi samalla myös hoitaa ihoa. Mutta jos haluaa ihoa hoitavan meikkivoiteen, niin miksi ei valitsisi mielummin meikkivoidetta luonnonkosmetiikan puolelta. Moni teistä on meinaan halunnut postausta BB-voiteista, mutta nehän eivät tosiaan ole välttämättä ohuempia. Mielummin näin kesäaikaan testailen kevyitä meikkivoiteita. Tämä kyseinen meikkivoide kyllä pysyi, mutta oli omaan makuuni hieman liian paksu. 

*Sisältää mainoslinkin. Tuote saatu.

  • Barbi

    Voitko antaa ostopaikan tuolle Leahlanin naamiolle? Kiitos!

    • Miia Ezen

      Joo se tuossa postauksessa linkkinä. 😊 Ikävä kyllä näyttää siltä, että se myytiin loppuun. 😕 Laitoin kyselyä, että milloin tulee lisää. 😊

  • Tytti

    Moi!
    Kiitos taas mielenkiintoisesta vinkistä! Tämä lähtee ehdottomasti tilaukseen, kunhan tuotetta on taas saatavilla.

    • Miia Ezen

      Heippa Tytti! 😊 Joo, mä pistin kyselyä, että milloin tulee lisää. 👌

  • Jenna

    Hei Miia!

    Oon yrittänyt googlata vähän tietoa miselliveden käytöstä. 😀

    Oon nyt ihastunut Evolven tuotteisiin ja aattelin hankkia niiden miselliveden tuon ”perus” kasvoveden lisäksi. Ja ehkä pikku hiljaa vaihtaa muitakin tuotteita näihin..

    Kysymys kuuluu, että kuuluisko yleisesti miselliveden jälkeen laittaa viel tavallista kasvovettä vai ei?

    Pesen kasvot tällä hetkellä Novexpertin magnesium maitoputsarilla ja sitten oon viimeiset liat poistanut välillä misellivedellä. Onko siitä haittaa jos käyttää useasi viikossa? Luin jostain että misellivesi saattais alkaa tukkimaan ihohuokosia.

    Oon vielä vähän noviisi kasvonpuhdistus asioissa ja päivittäinen kaksoispuhdistus kuulostaa laiskan korvaan työläältä! 😀

    Kiitos paljon jos jaksat vastailla minulle! <3

    • Miia Ezen

      Heippa Jenna! 😊 Mä en oikeestaan oo niin tutustunut noihin misellivesiin, koska tosiaan puhdistan ihon kaksoispuhdistuksella. Misellivesihän on puhdistava tuote, mutta myös kosteuttava ilmeisesti. Ehkä tärkeintä on siis katsoa tuotteen incistä, että sisältääkö se kosteuttavia raaka-aineita, jotta se toimii myös kosteuttavana kasvovetenä. Eli uskoisin, että yleistystä on tässäkin hankala tehdä, koska varmasti riippuu tuotteesta. 😊 Ja siis sähän periaatteessa puhdistat jo kasvot kahteen kertaan, jos toisena tuotteena käytät misellivettä. 😉 kasvovettähän sitten on hyvä lisätä ihan vaan käsin painelemalla tai suihkuttamalla kasvoille – riippuen tuotteesta. 😊

  • Aili

    Mistä saan voiteen voiko tilata.

    • Miia Ezen

      Heippa Aili! 😊 Mä laitan aina kaikista tuotteista postauksiin linkit. Tässä postauksessa on myös tuotteen kohdalla linkki kauppaan, josta sitä saa ostettua. Harmi vaan, että tuote myytiin loppuun sinä päivänä, kun kirjoitin tämön postauksen. En ole vielä saanut infoa, että milloin sitä tulee lisää.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram