Kuivan ihon kesän unelmatuotteet

28.06.2019

Unohdan välillä huomioida teitä kuivaihoisia ja myös aikuisia naisia (meikkikielellä 50+), sillä oma ihoni on sekaiho. Tiedän kuitenkin asiakkaideni avulla, että mitkä tuotteet sopivat kuivalle iholle. Pystyn jopa itsekin nykyään käyttämään kuivalle iholle tarkoitettuja tuotteita ilman hurjaa rasvoittumista, koska ihoni on nykyään paljon tasapainoisempi oikean ihonhoidon ansiosta (kirjoitin ihonhoidostani TÄSSÄ).

Tykästyin itsekin sekaihoisena tämän postauksen tuotteisiin, mutta suosittelen niitä silti enemmänkin kuivalle iholle.

USKOMATON AURINKORASVA

Mikään aurinkorasva ei ole tuntunut iholla niin pehmoiselta ja ravitsevalta kuin tämä Essen uusi aurinkoivoide*. Enpä myöskään tajunnut tsekata putelin hintaa ennen kuin olin jo ottanut tämän postauksen kuvat. 72 euroa on aika kirpaiseva hinta aurinkovoiteesta. Kirjoitin aikaisemmin erilaisista aurinkovoiteista TÄSSÄ.

Päätin nyt kuitenkin julkaista tämän postauksen, koska kyllähän blogissani välillä näkyy myös kalliimpia tuotteita. Tämä on todellinen hemmottelutuote vaikka lahjaksi itselle. Tosin samaan hengenvetoon on pakko sanoa, että edullisemmallakin pärjää. Tuotteen inci-lista on vaan todella hyvä. Tämä tuote ei jätä ihoa valkoiseksi ja siinä on sopiva 30 SPF:n suojakerroin. Huomaatte varmaan kuinka itsekin pompin edestakaisin ajatusteni kanssa, että onhan se ihan mieletön, mutta joo onhan se myös kallis.

KUULAS MEIKKIVOIDE

Kuivalle iholle löytyy kieltämättä luonnonkosmetiikan puolelta paljon helpommin hyviä meikkivoiteita. Ne ovat koostumukseltaan usein niin hoitavia, että sen vuoksi kuiva iho nauttii, mutta rasvoittuvampi iho saattaa alkaa kiillellä liikaakin. Kirjoitin sekaiholle loistavasta meikkivoiteesta TÄSSÄ.

Tämä Lauren Brookesin voidemainen meikkivoide* levittyy helposti ja peittää sekä tasoittaa ihoa juuri sopivasti. Sanoisinko peittävyyden olevan kevyt tai hieman keskipeittävään päin. Se sisältää paljon ihoa helliviä raaka-aineita ja sävyvalikoima on laaja. Lisäksi siinä on SPF 28! Näette meikkivoiteen kasvoillani tämän postauksen kuvassa.

Twistbeltä voi tilata 1,50€ maksavia näytepusseja* kaikista sävyistä.Normi koko meikkivoiteesta maksaa 33,90€. Sävyjä on niin punaiseen ja keltaiseen taittavia kuin myös neutraaleja. Neutraali on aika turvallinen valinta ja itselläni onkin näin ruskettuneena sävyä neutral 40, joka on ehkä asteen liian tumma (eli 30 olisi sopiva). Talviselle iholle loistavat sävyt ovat neutral 10 ja 20, mutta lumikin vaalealle hyvä sävy on neutral 00. Eli sinänsä aika helpot säävyvalinnat jopa näin netin välityksellä.

P.S. Tykkään levittää tämän meikkivoiteen Real Techniquesin kabuki-siveltimellä*.

Onko siellä ruudun puolella ketään, joka olisi testannut jompaa kumpaa tuotetta?

*Sisältää mainoslinkin. Tuote saatu.

  • Miia

    Lauren Brookesin moussemeikkivoide on ehdoton lemppari rosacea-iholleni ♡

    • Miia Ezen

      Huippua kuulla, että toimii Rosacealle. 😊👌

  • Anni

    Minulla on tuota Lauren Brookin meikkivoidetta. 🙂 (sävyä en tähän hätään pysty muistamaan) Tämä meikkivoide on hyvin hyvin rasvainen joten sen alle ei tarvitse kuivaihoiden laittaa edes kasvorasvaa. Minulla on pintakuiva iho ja tämä toimii siihen hyvin. Miinuksena on, että meikkivoiteessa on mielestäni vähän epämiellyttävä haju.

    • Miia Ezen

      Heippa Anni! 🙂 Joo hyvä vinkki tuo ettei laita kosteusvoidetta alle, koska se on muutenkin niin hoitava. Tuo hajujuttu onkin mielenkiintoinen, koska omasta mielestäni siinä ei ole kuin hyvin mieto luonnontuoksu. Ja siis inci-listan mukaan tuoksua ei ole erikseen lisätty, eli ne tulevat silloin vaan näistä luonnon raaka-aineista. Tosin ymmärrän sen, että tuoksuasiat on niin henk koht. 🙂

  • Liinu

    omien kokemusten perusteella paras kosteusvoide aurinkosuojalla on ehdottomasti Image Skincarella. Suojakerroin 50, levittyy kuin unelma, ei jää valkoisia rantuja tai muutenkaan tahmaiseksi. Ihana tuoksu ja siedettävä hinta. Ihan paras ainakin itselle 😊 muistaakseni ko.merkillä on kasvovoide myös 30 vai oliko 35 suojakertoimella, itse käytän lähes aina vain tota 50:stä.

    • Miia Ezen

      Heippa Liinu! 🙂 Mulle onkin vieras brändi, mutta tsekkasin heti mielenkiinnosta tuotteiden inci-listaa. Itse tosiaan koitan välttää näitä kemiellisia aurinkosuojia sen vuoksi, että ne on haitallisia vesistöille plus ne häiristee meidän omaa hormonitoimintaa. Ja tosiaan tuo tuotteiden valkoisuus on “vaivana” vaan näissä fysikaalisissa aurinkosuojissa, koska ne sisältää esim sinkki- ja titaanioksidia, jotka jää siihen ihonpinnalle ja heijastaa auringon valon pois.

      • Liinu

        Kääks… en ole tota puolta tuotteesta osannut ajatellakkaan kun tämän tuotteen aikanaan löysin ☹️ Voisitko vinkata suojakertoimellisen päivävoiteen, jossa ei ole kemiallinen aurinkosuoja?

  • Summer girl

    Heips! Aivan mahtavaa, että testasit tuota Essen aurinkovoidetta! Olen juuri himoinnut sitä, esteenä on vain tuo kova hinta. Tuote on varmaan aivan huippu, kuten kirjoititkin, ja vielä tuo fysikaalinen suoja! Pitäisiköhän sitä kuitenkin harkita…?😄Esseitä on myös tullut aivan uusi hoitava meikkivoide, ehkäpä testauksen arvoinen sekin!
    Jolielta löytyy myös (M)anasi 7 merkkinen ruotsalainen meikkisarja, jossa on aivan huikeita tuotteita, esim sarjan korostustuotteet Sunrise ja Roseate ovat aivan huikeita Haluaisinpa totta vieköön nähdä, mitä sinä näillä tuotteilla saisit aikaiseksi!
    Sulla on muuten aivan ihana meikki aina iholla! Näytät näissä kuvissa niin kauniilta, terveen värisestä ja hehkuvalta!❤️ Juuri siltä, mitä itsekin tavoittelen! Lisää vaan hehkuvan ihon meikkipostauksia, hehkutuotteiden testauksia, nudehuulia, luomivärejä, ihon hoitoa, itseruskettavia jne jne; You know, baby!

    • Miia Ezen

      Heippa Summer Girl! <3 Joo mulla on itseasiassa tuo Essen uusi meikkivoide ja aina käy sama juttu sen kanssa: aluksi näyttää hyvältä, mutta illemmalla kun katson ihoa, niin iho näyttää sellaiselta kuivan röpelöiseltä ja mietin, että olenko tosiaan tuon näköisenä kävellyt ympäriinsä. Eli siitä en ikävä kyllä pitänyt.

      Ja kaikkea noita sun pyytämiä juttuja tulee. 🙂 Ihan aina ei ole kyllä kovin fresh lookki mulla, mutta kovasti tavoittelen sitä. 😉 Uusia tuotteita siis vaan testailemaan. Tuo sun mainitsema brändi kuulostaa mielenkiintoiselta. <3

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram