Kesän “must have” meikit

09.06.2019

Kauniin kesämeikin avainsanat ovat ehdottomasti seuraavat kaksi: helppous ja kuulaus. Tällaisen meikin voi tehdä niin lomamatkan iltamenoihin tai kesän juhliin. Lisäksi se sopii myös ehdottomasti arkeen.

KUULAS MEIKKIPOHJA

Moni teistä tietää, että olen aivan hurahtanut tähän Zuiin LUX Flawless Liquid meikkivoiteeseen*. Enpä olisi ikinä uskonut, että alan käyttämään näinkin kevyitä meikkivoiteita. Tämä meikkivoide tasoittaa kauniisti ihon sävyä ja tekee ihosta kuulaan. Kuulaus pysyy aamusta iltaan! Lisäksi tämä meikkivoide on niin kermaista, ettei se jää ihon kuiviin kohtiin kiinni niin kuin jotkut luonnonkosmetiikan meikkivoiteet tekevät. Päivettyneenä käytän tästä sävyä Driftwood.

Tämän meikkivoiteen lisäksi käytän aina peitevoidetta ohuena kerroksena varsinkin kasvojen keski-osissa tuomassa valoa ja virkeyttä. Kirjoitin aikaisemmin aiheesta TÄSSÄ.

RUSKETUKSEN KOROSTAJA

Tässä seisoo Estelle & Thildin uusi Liquid Illuminator*, jota itse käytän nestemäisen aurinkopuuterin tavoin. Nestemäiset tuotteet tuntuivat ainakin itselleni alkuun jotenkin oudoilta, kun olin niin tottunut puuterimaisiin. Mutta nestemäisillä tuotteilla saa parhaiten todella kuulaan lopputuloksen. Muutenkin tuntuu hassulta, että ensin laitettaisiin naama täyteen puuteria ja sen jälkeen tuotaisiin hohde takaisin hohdepuuterilla, joka ei kuitenkaan näytä läheltä niin luonnolliselta.

Lisään tätä ensin pisaran kämmenselälle, josta työstän sen kasvoille Real Techniquesin Buffing siveltimellä*. On kuitenkin myönnettävä, että Chanelin voidemainen aurinkopuuteri vetelee tämän tuotteen ohi paremmuudellaan, mutta ikävä kyllä sitä ei saa Suomesta (ei edes lentokentältä).

LISÄÄ HEHKUA

En olisi uskonut, että löydän vielä upeamman voidemaisen hohdetuotteen kuin se, josta puhuin TÄSSÄ postauksessa. Kuten huomaatte, on tämä Lauren Brooksin hohdetuote (sävy Radiance)* saanut käytössäni jo kunnon kyytiä ja käytänkin sitä lähes joka päivä poskipäillä. Hohdetuotteen käyttö ei voi enää helpommaksi mennä, koska painelen tämän sormin poskipäille. Hintakin on vaivaiset 13,90€.

NOPEAT KULMAKARVAT

Olen huomannut, että kirkas geeli on usein paras hieman tuuheammille värillisille kulmille ja itseni kaltaisille “yksi karva ristiin kaksi” sopii usein paremmin sävylliset geelit. Omassa käytössäni on ollut jo pitkään Laveran kulmakarvageeli* ja tuuheammille kulmille suosittelen Anastasian ytympää ja kirkkaampaa kulmakarvageeliä*. Tämä nopeammaksi ei kulmakarvojen ehostus mene.

Tosin tehdessäni meikkiä tätä postausta varten tajusin, että oman naamani tarvitsee kyllä hieman enemmän kulmatuotteita ja lisäsin karvan vetoja suosikkikulmatussillani MACilta*.

KATSEEN KÄÄNTÄJÄ

Kirjoitinkin punaisista huulipunista vähän aikaa sitten ja siitä kuinka oma sävy kannattaa valita. Ruskettuneena myös punaiseen taittavalle iholle sopii koralliset ja oranssiin taittavat punat. Zuiille tuli juuri vähän aikaa sitten näitä todella pigmenttisiä huulipunia, jotka ovat tietenkin luonnonkosmetiikkaa. Tässä postauskessa käytin Zuiin punaa sävyssä coral red*.

P.S. Pakko sanoa rehellisesti, että tämä meikki ei näytä kuvissa läheskään niin kivalta kuin se on livenä. Voisin aivan hyvin viilettää koko kesän ilman silmämeikkiä, mutta kuvaan haluaisin lisätä ainakin ripsarin. Mitä mieltä olette? Olisitteko itse ilman silmämeikkiä?

*Sisältää mainoslinkin. Tuote saatu.

  • Jossu

    En varmaan ite ilman ripsaria osaisi olla.. toisille se sopii kun punaiset huulet ja vaaleat hiukset ☺️ Kieltämättä kuvassa kyllä kaipaisi ripsaria. Usein kyllä kestovärjään ripset niin silloin menee ilman ripsariakin. Voisithan kokeilla sitä😃😃

    • Miia Ezen

      Heippa Jossu! 😊 Mulla on niin ohuet ripset ettei kestovärjäys näy missään. 😅

      • Jossu

        Okei😚

  • Katja

    En tiedä onko muilla samaa ongelmaa, mutta tuotelinkit Kicksiin ei vie oikeaan paikkaan. Sama juttu aikaisemmissakin postauksissa. Muihin nettikauppoihin tuotelinkit toimii.

    • Miia Ezen

      Hyvä kun sanoit. 😊 Tsekkaan tämän, kun pääsen koneen äärelle. 👌

  • Kati

    Mä rakastan myös olla ilman ripsaria kun meikin puhdistus on sitten niin sairaan nopeaa 💜

    • Miia Ezen

      Joo se on kyllä totta! 😍 Pitää rueta enemmän olemaan näin. 🤔😊👌

  • Markit

    Moikka; Minähän olen erityisen tykästynyt sinuun ilman ripsaria. Onhan tuo jälkimmäinen kuva todella kaunis etenkin, kun valitsit vielä punaisen puseron ja upeat korvakorut. Hyvä kokonaisuus. Sinulle riittää mainiosti huulipuna, kulmat kuntoon ja hyvä meikkivoidesysteemi. Jos minä olisin tuon näköinen ilman ripsiväriä, niin en kyllä laittaisi joka päivä. Kunnon puna vaan huuliin 😄. Onnistuisikohan tuo minullakin, enpä ole koskaan koittanut.

    • Miia Ezen

      Voi kiitos ❤️ joo, ehdottomasti testiin!

  • Anni

    Mikä sävy sinulla on tuossa Estelle & Thildin Liquid Illuminatorissa? 🙂

    • Miia Ezen

      Totta! Unohdin sen merkata sitten kuitenkin. 😅 Eli tuo keskimmäinen sävy Golden. 👌😊

  • Miime

    Miia💋
    Kuules olet nyt Nin freesi, että hui😳😘
    Tuo väri pukee sinua loistavasti – wow😍😍😍
    Katso nyt itsekin!!
    Muuten tein tänään meikin ala MiiaEzen😀😀

    Mitään paksua tököä en nyt laittanut.

    Jotain Lumenen hehkumeikkiseerumia, sävyssä medium.

    Pohjustin luomet Artecon silmämeikkipojustusaineella ja Lumenen eyeliner, sävyssä harmaa, ei ripsiväriä ollenkaan.

    Mutta pakko sanoa, että laitoin puuteria.

    Miten? Meikkisienellä kevyesti taputellen.
    Kulmat ja huulikiilto ja homma oli siinä.

    Että jos ei halua ripsiväriä, ei ole pakko laittaa.

    Aurinkoista sunnuntaita Miia & Ruusumies 🌹🌹🌹

    • Miia Ezen

      Kiitos 😍 toivottavasti tykkäsit fressimmästä lookista. Se voi tuntua oudolta jos on tottunut vähän paksumpiin meikkivoiteisiin. 😊

      • Miime

        Miia tykkään toki😘.
        Sinulla on oikeanlaisia tuotteita ja erilainen iho, kuin minulla.
        Itsekin aiemmin tykkäsin kevyestä meikkivoiteista

        Mutta nykyisin ihoni on ruskeita läkkiä täynnään, haluan ne piiloon. Mutta en oikein onnistu.

        Pyrin levittämään meikkivoiteen hyvin kevyesti sormin käyn läpi RT-face expert siveltimellä lopuksi. Jos tuntuu, että on liikaa painelen kasvopaperiin ylimäärän. Tuon jälkeen ei taatusti ole paksua kerrosta.

        Parin tunnin kuluttua kasvot kiiltävät öljyisinä. Mitkään muut meikkivoiteet ei toimi hyvin, kuin matat. Kaikki muut lähtee valumaan päivän aikana.

        Sen vuoksi käytän mattameikkivoidetta, koska aamulla laitettu pitää pysyä koko päivän eikä vain 2-3tuntia.

        En siis kurkkaile peileihin päivän aikana. Jos homma leviää kasvoille, se leviää.

        Siksi käytän kaikkea vedenkestävää, ripsareista eyelinereihin, huulipunat pitkäkestosia ja kuulumattomia.

  • Eve

    Itse olen melko useinkin ilman ripsiväriä. Nopeuttaa valmistautumista ja helpottaa meikin poistoa. Ripsille välipäivät tekee myös hyvää. Välillä otan ripsiin myös kestovärin mikä kyllä omissa ripsissä näkyy kivasti. Kesällähän on helppo antaa ripsille huilipäiviä meikistä kun voi pitää ulkona aurinkolaseja, kukaan ei tiedä onko sulla ripsaria vai ei. Itse en muutenkaan meikkaa silmiä kuin ripsivärillä vaikka muuten meikkipohja ja huulet onkin laitettuna. Oon luonnollisempi look. En vaan ole hyvä luomivärin ja rajauksen teon kanssa. Muut hoituu. Enkä ole enään parikymppinen menossa yökerhoon niin en senkään vuoksi koe että täytys tälläytyä ihan vimpan päälle arkeen.

    • Miia Ezen

      Heippa Eve! 😊 Joo välipäivät tekee hyvää ripsille. Ja muuten en käy itsekään enää yökerhoissa, mutta en voisi elää ilman luomivärejä. Niiden kanssa on ihana kokeilla ja leikitellä. 👌😊

  • Minna

    Mikset koskaan kerro poskipuna sävyjä ja merkkejä. Hyvää vaikea löytää.

    • Miia Ezen

      Heippa Minna! 😊 Joo pitää kunnostautua tässä. Käytän aika paljon samoja voidemaisia poskipunia, joista olen kyllä blogiin kirjoitellut, mutta siitä on jo hetki. Tässä postauksessa laitoin vaan huulipunaa myös poskiin.

      Tässä on mm. viimeisin postaukseni poskipunista: https://miiaezen.com/2019/03/23/helpot-voidemaiset-poskipunat/

      Myös sivupalkin osta suosikkejani osiossa löytyy ainakin yksi mun suosikki. 🤔😊

  • Eve

    Sinä osaatkin Miia niin hienosti tehdä silmämeikin, häivytykset sun muut👍 Kyllä minäkin varmasti leikittelisin jos itseltäni luonnistuisi yhtä kauniisti. Mutta ihan hyvä itselle näinkin…

  • Laura J

    I h a n a meikki kerta kaikkiaan! Oliko tosiaan niin, että nuo Zuiin huulipunat oli jotain uusia? Täytyy tsekata.
    P. S. Se on muutenLauren BrookEsin, ei Brooksin. 😁 En tiiä ootko huomannut, mut ton tuotteen kohdalla tulee aina typo.

    • Miia Ezen

      Heippa Laura! Joo nämä LUX punat on uusia. Ja hahaa.. mä keskityn aina niin miljoonaan asiaan samaan aikaan, että oon kokoajan katsonut, että merkki on Lauren Brooks. 😀 Eli jatkossa mennään sitten Brookesilla. Tällä kertaa ei ollut typo vaan ihan huolimattomuusvirhe. 🙂

      • Markit

        Hmm…🤔. Goolasin lauren brooke. Päädyin sivustolle twistbe, jossa lause
        “MIKÄ TEKEE LAUREN BROOKEN MOUSSEMEIKKIVOITEESTA HUIPPUTUOTTEEN?”.
        Tämä taivutusmuoto lienee oikea, en siis ole alan ammattilainen, tuo brooksen ei vaan istunut korvaan 😃. Ja voipi molemmat olla oikein. Enkä tuota ole edes aiemmin pohtinut, aina google on löytänyt, myös sanan typo, jota ensin mietin.😊
        Mutta Miia, kerropa millä laitat sen toukokuun suositusposkipunan? Väri on kaunis, mutta jotenkin en saa kohdilleen, vaan ympäristöön. Vanha poskipuna asettuu, joten vanha sivellin ei nyt jotenkin toimi.

        • Miia Ezen

          Heippa Markit! 😊 Nyt heitit kinkkisen kysymyksen. 🤔 Se on aikalailla ihan tavallinen perus poskipuna, jos siis tarkoitat tuota wet n wildin poskipunaa? Mä en oikein näin netin kautta nyt osaa sanoa mikä voisi mennä pieleen. 🤔😊

          • Markit

            Okke. Ehkä siinä on pehmeämpi koostumus vanhaan verrattuna, otan sitä liikaa ja pöllytän vähän pieleen. Pitää kokeilla pienemmällä siveltimellä, kyllä se siitä :).

          • Miia Ezen

            Aa no joo tuo on tosiaan aika pigmenttinen poskipuna 🤔😃

  • Raparperia

    Mä olen kyllä 90% ajasta ilman ripsaria. Mulla kyllä on tummat ripset ja suht tuuheat sellaiset, mutta suurin syy on se, että inhoan ripsaria pois pesemistä ja jos se sattuu varisemaan päivän mittaan.

    Mutta siis aivan ihana meikki noissa kuvissa sinulla. Meikkivoide lähti testiin ja taidanpa uskaltaa kokeilla punaista huulipunaa tänä kesänä. Ongelmana on vain, että minulla on isot huulet niin olo on kuin milläkin pusukalalla 😀

    Ja hei, sun ansiosta olen alkanut käyttämään poskipunaa! Tuo kyllä todellakin aivan eri ilmettä naamaan kun laittaa vähän kivaa punaa.

    • Miia Ezen

      Heippa Raparperia! Hihi.. pusukala! 😀 Sun varmasti pitää vaan totutella rakastamaan upeita huuliasi. Ja mut tekee aina niin onnelliseksi, jos oon saanut jonkun käyttämään poskipunaa.. siitä alkaa muodostua kohta jo mun elämäntehtavä. 😀

  • Kaisa

    Ehdottomasti varsinkin kesällä tuommoinen look ilman ripsaria toimii! Mä olen usein. Jotenkin raikas ja kesäinen!!! Ja pysyykin raikkaana paremmin.

    • Miia Ezen

      Heippa Kaisa! Joo sinäpä sen sanoit, että tälläinen look pysyy raikkaana paremmin. Se on niin totta! 😀

  • Merja

    En olisi huomannut, että ripsiväri puuttuu 😊 Aivan hyvin voi olla ilmankin. Aurinkolasit kuitenkin usein silmillä…

    • Miia Ezen

      Joo totta 😀 Turha sitä on toisaalta tuhlata aikaa ripsarin lisäämiseen, kun siellä ne on aurinkolasien peitossa. 😀

  • Hansu

    Kivan näköinen lookki on ja ihanan kesäinen 😊 ite oon monestikin ilman ripsaria, sillon tykkään laittaa ruskealla utuiset rajaukset yläluomiin, kun se jotenkin kivasti ainakin omasta mielestä viimeistelee lookin. Joskus lisäksi vielä taivutan ripset.

  • Johanna

    Itse tykkään usein sipaista vaan pelkästään yläripsiin ihan vähän väriä, heti näyttää oma peilikuva freesimmälle 😊 ja kiitos huulipunasuosituksesta Boho sävy 310, olen ihan rakastunut siihen 💕

  • Katja

    Mistähän noita Zuiin uusia meikkivoiteita pääsisi hypistelemään, en ole löytänyt mistään myymälästä? Vai myydäänkö niitä vain netissä🤔?

    • Miia Ezen

      Ainakin Jolien kivijalkakaupassa luulisin. 😊🤔

  • Markit

    Olen nyt jämähtänyt tähän postaukseen 😂. Nimittäin ostin tänään tuon Laveran kulmakarvageelin. Ensimmäiseksi huitelin sillä kulmakarvat, vaaleat sellaiset. Sen jälkeen kauhistuin, mikä muoto! Inhoan nyppimistä, joten siistin sellaisella pikkutrimmerillä, en tiedä nimeä, terä vajaa sentti. Hyvät tuli. Geeli on edullinen ja hyvä tuo suosittelemasi väri. Olipa onnistunut ostos, vaikka noin sitä ei ihan käytetä, ensin pitäisi siistiä. Mutta eihän niitä vaaleita karvoja edes erota! 😄
    Lisää näitä tuotteita, kiitos.
    Yritän nyt olla jonkun aikaa olla kommentoimatta 🤣.

    • Miia Ezen

      Saa jumittaa ❤️😊 ihana kuulla, että tykkäsit. Ja tosiaan ihana kun teet omalla tyylillä. Lopputulos on vaan mikä merkkaa. 😊👌 Ja saa aina kommentoida. ❤️

  • Anna

    Tykkään! Olen muuten huomannut saman asian, että ilman ripsaria on livenä tosi jees mut kuvissa ei näytä niin hyvältä. Käytän ripsiväriä itse ehkä 2 kertaa viikossa. 😂 Mutta mulla on aina kestoväri ja taivutan joka päivä, jotta näyttää vähän skarpimmalta. Mut rakastan lookkia tuuheat kulmat, hyvä pohja ja punaiset huulet. Ei siinä enää ripsaria tarvii! 😊

    • Miia Ezen

      Joo tällanen look on jotenkin tosi chic ja voisin kyllä seurata sun jalan jälkiä ja olla tällaisella lookilla useammin. 🙂

  • Tiina

    Aivan ihana ja upea meikki! Mielestäni kesään sopii hyvin meikki ilman ripsaria. Toivottavasti itsekin onnistun luomaan noin kauniin meikkipohjan 😊

    • Miia Ezen

      Pikkasen treenia vaan, oikeat tuotteet ja hyvät siveltimet niin varmasti onnistut. <3 Ja tietenkin iho alla kuntoon, niin sillä pääsee pisimmälle. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram