Meikkauksen tulevaisuus

26.05.2019

Postausideoissani on jo vähän aikaa lukenut ´Meghan Markle on ihana’. Listaltani löytyy ideoita mitä kummallisimmilla työnimillä. Päätin vihdoin kirjoittaa tästä asiasta ja kertoa teille miksi Sussexin herttuatar sitten on niin ihana ja miten se liittyy meikkausideologiaani sekä tulevaisuuteen.

YOUTUBE-MEIKKI

Olen jo pitkään puhunut siitä kuinka älyttömään suuntaan meikkaus on mennyt. Jopa moni itseoppinut meikkitaiteilija luulee, että YouTube-meikki on se oikea tapa ja ottaakin oppinsa sieltä. En ole tässä sinänsä poikkeus, koska aloittaessani maskeeraajakoulussa luulin, että osasin jo kaiken, kun meikkasin YouTuben ohjeiden mukaan. Kuinka väärässä olinkaan.

Pähkinänkuoressa tube-meikki on paksu meikkipohja hurjalla määrällä peitevoidetta. Tämän lisäksi muutenkin paljon meikkiä vahvoin kontrastein ja aina sitä samaa lookkiia. Meikkiä kun on niin monta erilaista eri tilanteisiin ja eri ihmisille. Youtube-meikillekin on aikansa ja paikkansa. Se on loistava lavameikissä ja moni videoiden tekniikoista perustuukin Drag-meikkiin. Esimerkiksi puuterilla tehty baking on lähtöisen Drag-taiteilijoilta.

UNOHTAKAA JO 90-LUKU

Olen saanut aika kärkkäitäkin viestejä siitä, että miksi naamani kiiltää kuvissa. Joku voi pitää sitä kiiltona, mutta itse pidän sitä kuulautena. Joka tapauksessa tämä on se mitä maailmalla tehdään nyt. Ihoa ei enää puuteroida täyteen kuten 90-luvulla. Itse käytän puuteria enää t-alueella ja siinäkin todella minimaalisesti. Puuterin tehtävä omassa meikkityylissäni on vaan viedä pois kiilto – ei kiinnittää meikkiä. Meikki kiinnittyy ja pysyy, kun käyttää oikeanlaisia ihonhoitotuotteita ja meikkivoidetta omalle iholle. Lisäksi laitan minimaalisen ohuen meikkivoidekerroksen. Näillä opeilla ihoni ei enää edes rasvoitu samaa tahtia kuin ennen.

TULEVAISUUDEN TRENDIT

Olen jo pitkään puhunut tulevaisuuden trendien muuttuvan luonnollisempaan ja kevyempään meikkiin. Olemme menossa tähän suuntaan kokoajan vahvemmin. Ihonhoito korostuu entisestään, koska ihosta halutaan mahdollisimman upea, jotta se ei tarvitsisi paljon meikkiä. Tämän myötä myös luonnonkosmetiikka tulee olemaan entistä suositumpi ja uusia brändejä tuleekin markkinoille kokoajan.

Kirjoitin vähän aikaa sitten omasta ihonhoidostani, joka on suurimmalta osin luonnonkosmetiikkaa. Lisäksi kirjoitin myös uusimmista suomalaisista luonnonkosmetiikan löydöistä.

MEGHAN MARKLE NÄYTTÄÄ SUUNTAA

Sussexin herttuattaren häämeikkikin oli todella luonnollinen ja hänen upean ihonsa annettiin loistaa. Vaikka itse olisin tehnyt meikin hieman erilailla tuoden meikkiin enemmän kontrastia voidemaisella varjostuksella ja poskipunalla, jotta meikki näyttäisi enemmän juhliensa arvoiselta. En kuitenkaan laittaisi niin paljon poskipunaa kuin Kate Middletonilla. Tämä ei nyt kuitenkaan ollut se pääasia vaan pääasia on se aikakauden muutos, joka näkyy näissä meikeissä loistavasti. Katen iho on hyvin puuteroitu, mutta Meghanin iho hehkuu kauniisti. Sama kaunis iho näkyy postauksen ensimmäisessä kuvassa.

Vaikka Meghan näyttää suuntaa kuulaassa meikissä niin hän näyttää myös suuntaa siinä, että meikkipohjan ei tarvitse olla täydellisesti photoshopattu iho vaan ihon niin sanotut virheet saavat näkyä.

Mitä mieltä te olette tästä uudesta suunnasta?

P.S. Meikkejä, joita teen asiakkailleni voitte kurkkia maskimiia.com -sivuiltani ja Instagramin kohokohdista nimellä ‘asiakasmeikit’ ja ‘kuvauksissa’.

Postauksen kuvat: kuva 1 ja kuva 2

  • pauliina

    Samaa mieltä tästä luonnollisesta meikistä! Megan on ollut alusta asti jonkinlainen esikuva itselle, juuri luonnollisuuden takia vaikkakin nainen todella tietää mitä tahtoo ja saa sen aikaiseksi. 😍

    Todistin juuri tätä tube meikkaus trendiä kun olin ostamassa puuteria. Halusin siis tosiaan puuteria t-alueelle käytettäväksi. Mielestäni kerroin myyjälle mitä etsin. Tosin kaikki mitä minulle tarjottiin oli paksua ja peittävää tuotetta. 😂 Ei tullut kauppoja kyseisessä myymälässä.

  • Miime

    Miia Dear 🌹

    On hienoa, että siitä järkyttävästä pakkeloinnista on päästy luonnollisempaan suuntaan.
    Järkkyä katsoa baking-maskeja, tai sellaisia, että iho on ihan tukossa meikistä.

    Mutta jokainen saa ja voi tehdä juuri sellaista jälkeä kuin haluaa, sitä ei mikään sääntö kiellä. Tai Sääntö kieltää sillon itsensä.

    Meganilla on aidot pisamat, hienoa, että hän ei ole yrittänyt piilottaa niitä 👍

    Tämä trendi toimii hyvin nuorilla ihmisillä, joilla iho on hyvässä kunnossa. Mutta katsokaapa queen Elisabeth II.
    Jos hänellä ei olisi meikkiä kasvoilla, hän näyttäisi aivan haamulta.

    Hänellä tosin on hyvin maltillisesti. Kun ikää tulee, muuttuu iho pintakin sen myötä, minkä perimän on saanut geeneissä ja sitä valitettavasti täytyy korjata hieman rankemmin kuin nuorilla – olen pahoillani…
    Tai kulkekaa, miten kukakin haluaa, ei ole minun päänvaiva, en ota siitä mitään paineita.

    • Miia Ezen

      Heippa Miime! 😊 Joo, hyvä pointti, että jokainen saa tehdä kuten haluaa – ehdottomasti! 😍

      Mun on nyt kuitenkin ammattilaisena ja paljon eri ikäisiä meikkaavana pakko sanoa, että nimenomaan vanhempaa ihoa tulee meikata entistä kevyemmin. Vahva kerros meikkiä tuo esiin juonteet ja rypyt vielä enemmän.

      Raikas meikki vanhemmalla iholla on muutenkin aivan ihanan näköistä ja tykkään todella meikata aikuisempia naisia eli meikkikielessä yli 50-vuotiaita. 🥰

      • Miime

        Voi Miia 😊
        Tänään ehostin kasvoni. Good done!!! omasta mielestä. Siippa nappas kuvan – ei ikinä, siis kamalaa. Kun kameran linssi ottaa yksiuloitteisesti kuvan, kameran etsin ei näe kolmiulotteisesti, kuten ihmissilmä, joten:
        Editoin kuvaa rankalla kädellä, mikään muu ei kelpaa.
        Kuvassa oli mustat slmänaluset edelleen näkyvissä, kalkkunankaulaiho nyppyineen, vaikka puin päälleni puseron, jonka väri imartelee varsin hyvin ja tykkään väristä valtavasti.

        Kun kerrankin ajattelin, että nyt en peitä silmänalusia voimakkaasti. Laitoin myös heijastavaa voidetta silmänurkkiin, siinä missä tummuus puskee pahiten esiin…. mutta ei.

        Etsintä yhdellä tuotteella pärjääväksi jatkuu….

  • Zhia

    Toivoisin että kehitettäisiin joku oikeasti peittävä mutta silti kuulas meikkipohja joka myös kestäisi… tarvitsen peittävän meikkipohjan peittämään pisamat, mutta haluaisin myös kuulaan lookin.

  • S

    En enää itsekkään pakkeloi naamaa täyteen puuteria, kiitos sun vinkkien :p
    Mutta syy miksi käytän välillä puuteria muuallakin kuin vain t-alueella, on se että naama jää muuten kauhean rasvaiseksi/tahmeaksi jos ei ole puuteria ja silloin hiukset liimautuvat naaman reunuksiin kiinni. Käykö sulla koskaan näin?

    • Miia Ezen

      Heippa S! 🙂 Joo hyvä huomio. Joo näin käy, jos käyttää meikkivoiteen alla liian tuhtia kosteutusta, joka ei sovi omalle ihotyypille tai sitten meikkivoidetta, joka on liian kosteuttava omalle ihotyypille. Yksi syy voi myös olla liian paksu meikkipohja. Voisiko näistä joka olla syy? 🙂

  • Iina

    Moi! Tällaiset pohtivat postaukset on ihan parhaita, ja trendit sekä veikkaukset tulevaisuudesta on aina kiinnostavaa luettavaa 😊👍 Sähän muuten ennustit oikein kiharavillityksen jo vuonna 2017 😂 https://miiaezen.com/2017/09/27/tulevaisuuden-kauneustrendit/

  • Saril

    Moi! Näin tänään ratikassa kuvankauniin nuoren naisen. Hän istui minua vastapäätä ja huomasin miten paksulla meikkivoiteella (ja puuterilla?) hän oli peittänyt varmaan ihan virheettömän ihonsa.

    Mietin siinä että toivottavasti Miia jatkaa valistustyötään ja tuo tyylisuunta muuttuisi!

    Ja siinä samalla muistin miten itse hamalla 80-luvulla käytin joka päivä sekä meikkivoidetta että puuteria, jotka olivat siihen aikaan varmaan vielä paljon paksumpia tököttejä kuin tänään! 😁

  • Miime

    Miia 😀
    No tänään tein täsmällisesti, kuten olet ohjeistanut. Meikkasin vähällä puuterimäärällä. Käytin dermablendin aprikoosin sävyä silmien alla.
    Tilasin Milanin meikkivoiteen sävyssä 07 sand, jota sekoitin Lumenen mattameikkivoiteen kanssa, sävy 2, hunaja pilvi. Käytin myös valoaheijastavaa pohjustusvoidetta.

    Voitko kuvitella, kuvan otto onnistui hyvin – wau 🤗🥰
    Eli voi hyvin käyttää beigensävyistä meikkivoidetta.
    Ilmeisesti tuo kirkastaa ihon, kun ihon pohjasävy on rosa???

    • Miia Ezen

      Heippa 😊 jee, kiva kuulla. Joo, siinäkin on tietty ero, että taittaako iho punaiseen vai onko vaan punoitusta. Mutta myös punaiseen taittavalle iholle usein sopii neutraalit sävyt.. varsinkin vaaleaihoisille. Tummalla iholle asia on sitten hieman eri. Ja kantsii kokeilla myös kevyempiä meikkivoiteita ja sitten vaan peittää peitevoiteella niitä kohtia mitä tarvii. Tulee paljon kuulaamoi iho ja meikkivoidekaan ei näytä meikkivoiteella päivän päätteeksi – eli ei tule sitä tekstuuria meikkivoiteesta. 😊👌

  • Summer

    Rakastan niin kauniin kuulasta, terveen väristä, hehkuvaa ihoa! Juuri sellaista, vähän kostealta näyttävää, jossa kasvoille on luotu tervettä väriä ja hehkua. Mielestäni juuri liika puuterin käyttö näyttää kasvoilla jotenkin elottomalta ja pakkeloidulta. Tavoite on siis itselläni ainakin saavuttaa tuo terveen ja raikkaan näköinen lopputulos; ja sinultahan Miia olen aika hyviä vinkkejä jo saanutkin, ja toivottavasti vielä lisääkin ihanien uutuuksien ym muodossa!

    • Miia Ezen

      Joo ehdottomasti! 😍 Oon niin samoilla linjoilla sun kanssa. Terve hehku iholla on ihan sitä parasta ja oon pikkuhiljaa siihen päässyt hyvällä ihonhoidolla ja kevyellä meikkivoiteella. ❤️

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram