Suomalaista luonnonkosmetiikkaa: 5 loistavaa löytöä

23.04.2019

Vaalit on takana ja suomalaisten työllistyminen oli jälleen yksi tärkeistä aiheista. Voimmekin tehdä jokapäiväisessä elämässämme valintoja, jotka edesauttavat siskojemme ja veljiemme työtilannetta. Näin voi tehdä myös ihonhoidon puolella, sillä markkinoille on saapunut nyt niin monta huikeaa suomalaista luonnonkosmetiikkamerkkiä. Päätin kerätä tähän postaukseen niistä omat suosikkituotteeni.

SENJA COSMETICS

Senja valmistaa tuotteensa suomalaisista marjoista ja yrteistä. Brändi aloitti toimintansa vasta syksyllä 2018, mutta huomasin, että merkin kasvovesi oli tässä vähän aikaa sitten jo myyty loppuun. Hyvä Senja! Nyt sitä kuitenkin saa ainakin täältä House of Organicsilta*. Tuotteen kuvaus on mielenkiintoinen: Toner essence. Eli kasvovesi ja hoitoneste yhdistettynä. Inspiraatiota on selkeästi näissä tuotteissa haettu trendikkäästä Aasiasta. Tätä tuotetta kannattaa kerrostaa iholle muutama kerros ja tietenkin käsin painellen. Brändin tuotteet on valmistettu Suomessa.

FLOW COSMETICS

Olen tutustunut Flown kosmetiikkaan jo melko kauan aikaa sitten, mutten silloin oikein ymmärtänyt luonnonkosmetiikan päälle. Luulin, ettei luonnonkosmetiikka ole yhtä tehokasta kuin synteettinen. Tämä johtu varmasti siitä, että luonnonkosmetiikasta puuttuu sellaisia ainesosia, jotka tekevät tuotteesta miellyttävän tuntuisen iholla. Jo pelkällä silikonilla saa sellaisen tunteen, että tuote on luksusta vaikka silikoni ei hoida ihoa mitenkään.

Muutama viikko sitten, kun kasvoilleni lehahti aivan kamala atooppinen ihottuma, tutustuin Flow-kosmetiikan ruusuveteen*. Se rauhoitti ihoani ja kosteutti sitä niin ihanasti. Näin yksikertainen tuote teki ihmeitä iholle. Nyt en voi elää ilman tätä ja se on ainoa kasvovesi, jota käytän, jos ihoni antaa atopian merkkejä. Yksinkertaiset raaka-aineet ovat silloin tärkeitä. Tuotteet on valmistettu Riihimäellä.

YA NATURAE

Tästä tuotteesta olenkin blogissani riehunut jo niin paljon, että tarvitseeko edes kertoa kuinka paljon tästä pidän. Kyseessä on Yliopiston Apteekin seerumi ja itselläni on kierrossa nyt jo toinen puteli. Työni puolesta en ole käyttänyt vielä mitään seerumia loppuun paitsi tämän. Seerumi on siis superkosteuttava ja käytän tätä usein ihan kosteusvoiteen sijasta ja pistän sen päälle kasvoöljyn. YA Naturaen tuotteet valmistetaan Suomessa ja ne sisältävät paljon kotimaisia raaka-aineita.

ATOPIK

Herkälle iholle suunnattu suomalainen apteekkikosmetiikkasarja Atopik on itselleni uusin tuttavuus. Ihastuin Sensitive silmänympärysvoiteeseen, joka ravitsee ihoa käsittämättömän tehokkaasti ja kuivempikin iho varmasti tykkää. Atoopikolle muuten aivan loistava tuote. Alle laitan tietenkin aina kasvovettä kosteuttamaan, jonka tämä tuote sitten sitoo ihoon. Atopikin tuotteet on kehitelty sekä valmistettu Helsingissä.

FIINI

Tästä kirjoitinkin jo aikaisemmin, sillä tämä Fiinin kaura-tyrni öljy* on ollut löytö atooppiselle iholleni. Kauraöljy nimittäin rauhoittaa, kosteuttaa sekä vähentää tulehdusta ja tyrniöljy taas sisältää paljon antioksidantteja. Öljyt on kylmäpuristettuja ja puhdistamattomia, jolloin luonnolliset ja ihoa hellivät ominaisuudet ovat tallella. Tämä rakastamani öljy ei ole ainoastaan atoopikoille vaan myös kuivalle ja/tai ikääntyvälle iholle. Fiinin perustajat ovat kaksi suomalaista ystävystä, joille on tärkeää tuotteiden ekologisuus ja kemikaalittomuus. Lisäksi tuotteet valmistetaan Suomessa.

POSTAUKSEN MEIKKI

Tein silmämeikin aivan käsittämättömän pigmenttisillä ja hyvin levittyvillä Jeffree Starin Blue Blood -luomiväreillä*. Kuvissa värit näyttävät lähes photoshopatuilta. Loistava paletti, jos on ihan hulluna sinisen eri sävyihin luomilla. Huulissa on Joe Blascon huulikiiltoa sävyssä Carmin ja korvissa on postaukseen sopivat suomalaisen Aarikan korvikset.

*Sisältää mainoslinkin. Tuote saatu.

  • Markit

    Hei; Innostuin heti sinisestä luomiväristä! Tarkistatko vielä Fiinin ja paletin linkit 😀. Paletissa on todella kauniit värit ( googlailin)ja ilmeisesti mitä enemmän laittaa sen vahvempi lopputulos? Ihan minun värinen.
    Mielenkiintoisia tuotteita listaat, pitää vaan kuluttaa edelliset ennen kuin uutta hankkii.

    • Miia Ezen

      Heippa Markit! 🙂 Ja ihana kun tsekkasit linkit tämän sählän puolesta. 😀 Linkit on korjattu. Joo nämä Jeffreen sävyt ovat juuri tuollaisia, että mitä enemmän laittaa niin sitä vahvempi. Joo ja ehdottomasti ensin vanhat pois. <3

  • Tiina

    Kiitos Miia näistä vinkeistä. Olen aivan hurahtanut luonnonkosmetiikkaan ja vanhojen tuotteiden loppuessa en enää osta tilalle muuta kuin luonnonkosmetiikkaa. Nyt olen kokenut hiljattain myös toisen “valaistumisen” miksi rahdata tuotteita maailman ääristä, kun kotimaassa tehdään aivan huippu tuotteita meidän puhtaista ja hyvistä raaka-aineista. 3 kärpästä säästetään omaa kehoa kemikaalikuormalta, säästetään luontoa rahtien osalta ja luodaan työpaikkoja Suomeen.

    • Miia Ezen

      Tiina mä oon sun kanssa niin samaa mieltä! ❤️ Plus mäkin oon nyt aivan hurahtanut luonnonkosmetiikkaan, kun iho sen kun vaan paranee. Pitää tehdä pieni update mun tämän hetkisestä ihonhoitorutiinista pian. 😉

  • Hukassa

    Mitäs tuumaat Miia, osaisitko auttaa kun oon nyt käyttäny jo loppuvuodesta asti dermosilin luonnonkosmettiikan ihonhoitotuotteita ja nyt mulla on silmäkulmaan ja nenän pieleen tullut ihottumaa, voiko tuotteelle siis herkistyä pitkän ajan kuluttua käytön aloituksesta, olisi kysymys jota mietin? Aiemmin ei oo ollu mitään oireita mistään… Outoa tämä ja hankala metsästää syypäätä 😄 en ole muutenkaan oireillut koskaan mistään. Meikkiä en käytä, eli nui on ainoot tuotteet…

    • Miia Ezen

      Heippa! Joo voi kyllä herkistyä pidemmän käytön jälkeenkin. 😞

  • Jossu

    Tykkään meikistä tosi paljon 👍👍

  • Ninni

    Kannattaa kokeilla myös ton Atopikin kasvovettä <3 Aivan ihana tuote ja on paremminkin tosiaan hoitoneste kuin kasvovesi. Rauhottaa ihon hetkessä ja ihana pumppupullo.

    • Miia Ezen

      Heippa Ninni! Joo mä oon kokeillut ja ikävä kyllä se kirvelee mun iholla. Mutta siinä on varmaan vaan joku ainesosa, joka ei sovi just mulle. 😞

      • Ninni

        Voi ei! :-/ No mut sie ei missään tapauksessa! On kyllä harhaluulo, että luonnonkosmetiikka kävis kaikille ja että ne ei ärsytä, allergisoi yms.

        • Miia Ezen

          No itseasiassa noita herkistäviä aineita on kyllä molemmissa niin synteettisissä kuin luonnonkosmetiikassa. 😊 Useimmin syynä on hajusteet tai säilöntäaineet käsittääkseni.

          • Anni

            Samaa mieltä Ninnin kanssa, Atopikin kasvovesi on aivan ihana! Muuta en ole sen löydettyäni käyttänyt 🙂 tuntuu kosteuttavan tosi hyvin ja neste on ylellisen tuntuista. Aivan ihana löytö!

      • Niina

        Atopikin kasvovedelle iso peukku!

  • Mari

    Mikähän mättää?
    Skin food on voiteena ja nyt tilasin nourish Londonin öljyn. Ovatkohan liian tuhti pari, kun öljy ei imeydy mihinkään? Alla holika holikaa ja evolven putsari.
    Jos weleda liian tuhti niin mikähän olisi sopiva yövoiteeksi 40+ ikäiselle sekaiholle?

    • Miia Ezen

      Heippa Mari! 😊 Joo sä voit laittaa yöksi suoraan kasvoveden jälkeen tuota Nourish London öljyä. Weleda Skin Foodin päällä se ei imeydy, koska Skin Food sisältää mehiläisvahaa ja se ei imeydy ihoon. Ja voit käyttää Skin foodia sitten päivällä. 😊

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram