Kuinka meikkasin ennen?

26.04.2019

Tämä yllätti itsenikin, koska nämä alla olevat meikit on tehty vain noin puolitoista vuotta sitten! Sanotaanko, että tyyli on muuttunut huimasti. Vain vähän aikaa sitten meikkini olivat tuollaisia Youtube-meikkien kopioita, vaikka olinkin maskeerauskoulusta jo valmistunut. Nyt on sellainen olo, että voin pikkuhiljaa vasta alkaa sanoa itseäni ammattilaiseksi.

PAHIMMAT VIRHEENI

  • IHONHOITO. En hoitanut ihoani oikein ja en oikeastaan tiennyt yhtään mitään ihonhoidosta. Jos zoomaat kuviin, niin näet, kuinka ihoni on pintakuiva. Ei myöskään mennyt kuin puolisen tuntia ja kasvoni alkoivat hurjasti rasvoittumaan. Tulen kirjoittamaan pian uudesta ihonhoidostani, koska olen jättänyt myös osittain korealaisen kosmetiikan taakse ja yksinkertaistanut rutiinejani.
  • PAKSU JA PEITTÄVÄ MEIKKIPOHJA. Muistan vielä vuosi sitten sanoneeni etten koskaan voisi käyttää ohutta meikkipohjaa. Nyt rakastan niitä ja mielestäni meikki näyttää paljon kivemmalta.
  • PUUTEROINTI. Puuteroin ennen koko naamani tukkoon. Nykyään käytän puuteria enää pienen ripauksen t-alueella ja silmien alla.

MITÄ OLEN OPPINUT?

  • RAJAAMAAN HUULET. Kun zoomaatte tämän postauksen kuviin ennen ja nyt, niin huomaatte varmasti eron. TÄSSÄ ohjeet parempiin huulten rajauksiin.
  • LUOPUMAAN IRTORIPSISTÄ. Noin vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan meneväni vaikka kaupungille ilman irtoripsiä. Nyt näytän mielestäni liian meikatulta ripsien kanssa.
  • KÄYTTÄMÄÄN OIKEAN SÄVYISTÄ MEIKKIVOIDETTA. Siis ei apua! Miten teinkään itsestäni noin vaalean. Yhdessä näistä kuvista näkyy hieman olkapäätäni ja se on selkeästi tummempi. Lisäksi mitä enemmän ikää tulee niin kannattaa valita vaikka ihan hieman tummempi meikkivoidesävy kuin oma iho. Sävyvalinnoista voit lukea TÄSTÄ.
  • MUOTOILEMAAN KULMAKARVANI. No sanotaanko, että ihan ok:lta nuo ennenkin näyttivät, mutta uusin tapani tehdä kulmakarvat tulee pian blogiin. Luonnollisuus ennenkaikkea.
  • KÄYTTÄMÄÄN TARPEEKSI POSKIPUNAA. En tiedä missä vaiheessa tämä evoluutio on tapahtunut, koska luulin, että olen aina käyttänyt tarpeeksi poskipunaa. Kyllähän sen kuvistakin näkee, että tämä ei pidä paikkaansa.
  • ETTÄ MULLA ON KIHARAT! Instagramin kohokohdissa on nyt Curly Girl -rutiinini videoina. Olen siis aina vaan föönannut hiukset kuiviksi ja en tiennyt hiukseni olevan näin kiharat kuin postauksen ensimmäisessä ja viimeisessä kuvassa.

ENNEN MASKEERAUSKOULUA

Yläpuolella näet meikkejäni ennen maskeerauskoulua. Vasemmanpuoleinen kuva on otettu noin vuonna 2012 ja oikeanpuoleinen 2007. Tämän vanhemman kuvan aikaan käytin samaa vaaleaa beigeä luomiväriä tuomaan valoa silmien alle kesät ja talvet. Eli kesällä näytin pandalta. Vuoden 2007 kuva on otettu Etelä-Ranskassa, kun olin siellä lentoemännän hommissa. Melkein purskahdin itkuun, kun katsoin näitä vanhoja kuvia. Ne kaksi vuotta olivat yhdet elämäni upeimmista. Tässä kuvassa on kollegoitani: Hollie Englannista, Marco Italiasta ja Elias Venezuelasta.

Tämän yhden kuvan tunnelmissa unohdinkin koko postauksen idean hetkeksi ja kaikki meikkiasiat tuntuivat mitättömiltä. Kaikki saavat meikata juuri niin kuin haluavat ja näyttää juuri siltä miltä itse haluavat. Tärkeitä on elää ja rakastaa – niinkin siirappiselta kuin se kuulostaa.

POSTAUKSEN MEIKKI

Tein tämän meikin Instagram Stoorissa minitutoriaalina ja tallensin sen kohokohtiin nimellä kesäjuhlat. Tämä meikki sopii nimittäin loistavasti mihin vaan kesän juhliin. Luomilla käytin lemppari palettiani Anastasia Beverly Hillsiltä* ja huulissa on &Other Stories huulipuna sävyssä Calamanco Coral. Meikkivoide on Zuii Lux Flawless Liquid Foundation, jonka kanssa viihdyn edelleen päivästä päivään. Se on hyvin ohut, mutta pysyy kauniina ja iho näyttää iholta.

*Sisältää mainoslinkin. Tuote saatu.

  • Creamy

    Jännä miten itse arvioit kuviasi:) Olet kyllä joka kuvassa ihan nätti, mutta minusta nykyisin käytät poskipunaa ja hohdetta aivan liikaa… (Vähän kuin olisit työntänyt kasvosi kimallejauheeseen.) Niin että siinä mielessä aiemmat kuvasi näyttävät jopa luonnollisemmilta! Mutta meikkaus on siitä kiva laji, että jokainen voi sutia kasvoilleen juuri sellaisen lookin, mistä itse tykkää:)

    • Miia Ezen

      Kiitos Creamy! 😍 No mun kauneusihanteet on muuttuneet tosi paljon lyhyessä ajassa ja tosiaan tuo on ihan vaan mun iho eikä mikään kimallejauhe. 😅 Ja poskipunaa rakastan, mutta sen määrästä voi olla ja tietysti saakin olla muut eri mieltä. Ja ihannoin nykyään enemmän kauniin kuulasta ihoa kuin puuterilla täytettyä. Parhaiten sen näkee ehkä mun uusimmasta IG-kuvasta, että kyse on vaan mun ihosta eikä kimallejauheesta.

  • Jossu

    Aina oot näyttänyt kauniilta, mutta nyt oot upea. Ja ennen kaikkea kaunis AIKUINEN nainen. Ja aikuisella en tarkoita todellakaan vanhaa. Mikä sävy sulla tossa zuiin meikkivoiteessa on? Hieman päivettyneelle iholle?

    • Miia Ezen

      Oi kiitos ihana Jossu! 😍 Mulla on se tummin sävy, kun oon vähän päivettynyt. Sävyjä on siis vaan kolme.

  • Ansku

    Vau! En olisi ikinä ennen sinun blogin lukemista uskonut, kuinka paljon paksu meikkivoide ja väärät ihorutiinit voikaan vanhentaa ja kuinka paljon niillä on merkitystä ulkonäköön! Näytät niin uskomattoman upealta ja hehkuvalta nyt. 🙂 Kiitos mielettömästi blogistasi, siitä saa niin paljon irti omaan elämään ja arkeen. Olet ihana!

    • Miia Ezen

      Kiitos Ansku! <3 joo, se on yllättänyt mutkin kuinka suuri merkitys iholla on koko lookissa.

  • Rinkeli

    Hei!

    Upea muutos, uusi luonnollinen meikki tekee sinut kauniimmaksi. IG storyssä kehuit käyttämääsi ripsiväriä, mutta multa meni sen nimi ohi. Voisitko vielä kertoa sen? Pysyykö sillä ripset hyvin taivutettuina? Kiitokset.

    • Miia Ezen

      Heippa Rinkeli! 🙂 Varmaan puhuin Kicksin Flirty Extensions -ripsarista. Se on siis sellainen ns. tavis ripsari, eli moni tarvitsee sen vedenkestävän lisäämisen ainakin hieman siihen ripsen taivutuskohtaan. 🙂

  • Markit

    Heissan; Olethan sinä nykyisin tosiaan luonnollisemmin meikattu kuin ennen ja muutos on ehdottomasti hyvä ja taito kehittynyt. Vissiin harjoittelun tulos 😄. Toisaalta ajattelen niinkin, että meikkaustyylitkin muuttuvat koko ajan, joten älä nyt kovasti itseäsi moiti. Ja tuo kuva, missä on musta jakku tms, on minusta edelleen upea, aiemminkin kehuin sitä. Siinä on jotain sellaista ” punaiselle matolle” tyyliä ja täysin erilainen muista kuvistasi. Eikä se kuva taitaisi olla sama kevyemmällä meikillä ja ilman ripsiapuja vai olisiko? Kyllä ripsitupsuilla paikkansa on. Näetkö itse siinä teknisesti meikkausvikoja? Minä en löytänyt, vaikka miten tiirasin. Minusta siinä kuvassa on hieno tunnelma ja värit.

    • Miia Ezen

      Heippa Markit! Oletpas taas niin oikeassa, että tosiaan meikkaustyylit muuttuu. 🙂 On tuolla teknisiä “vikojakin” tai ainakin sellaista kehitystä kädenjäljessä. Ja ripsitupsut tekee aika suuren eron kuviin varsinkin kuin näissä vanhemmissa kuvissa on melko suuret räpsyt. 😀

    • Miime

      Markit, olen kanssasi samaa mieltä, mulla ei ole pahemmin lisättävää.

      Kun Miia jätti ne järjettömän isot tekoripset taakseen, olen ollut hyvilläni hänen puolestaan😍!!!

      Ja kyllä noissa aiemmissa kuvissa – tuo missä on voimakasrajaus, näyttäisi vähän olevan liikaa puuteria, mutta huoli pois. Minä vedän aina överit, kun muokkaan valokuvia, sillä en tahdo katsella kiiltoa, ryppyjä, juonteita.

      Siis jotenkin “kiellän-vanhenemisen”, minä olen kuin Ella Eronen, (näyttelijä) joka retusoi? Mikä sana – RETUSOI 😲😲😲!!!
      Joka ikisen kuvan, joka hänestä otettiin, hän oli tarkka, niin minäkin olen. Jos kuviani ei editoida, niitä ei julkisteta.
      Sillä miksi laittaisin sellaisia kuvia, joissa olen kolkyt ja risat? Silloin kuvat valehtelevat, Olin tuolloin paljon hoikempi. Ryppyjä ei, juonteita ei. Alkava nasaalijuonne oli, mutta tosi vähän.
      Nyt näytän vihaiselta, jos en nosta suupieliä ylös ja olen “yhden-ilmeen-ihminen”.
      Tämä meni nyt avautumiseksi. Eikä vanheneminen maailmaa kaada, elämässä on niin paljon muutakin, kuin ikuinen nuoruus. Olisi paljon muutakin murehdittavaa kuin ulkonäkö, mutta se asia ei tähän kuulu.

  • Eikku

    Hei!

    Minua kiinnostaa tuo Curly Girl ja sinun rutiinit sekä tuotteet siinä. En ole IG:ssä, joten saisiko aiheesta postausta/videoo myös tänne. 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa Eikku! 🙂 Joo tällä viikolla on tulossa postausta Curly Girlistä.

  • Maire

    Moikka! On aina mielenkiintoista tehdä katsaus menneeseen; usein nostaa suupielet ylöspäin kun miettii vaikka muutosta vaatteiden tai meikin suhteen 😁
    Mua jäi mietityttämään tuo Zuiin meikkivoide -miten se eroaa siitä kehumastasi Laveran meikkivoiteesta?

    • Miia Ezen

      Heippa Maire! 🙂 Tuo Zuiin meikkivoide on vielä ohuempaa ja siinä on sävyvalikoima parempi ja aika nappi meille vaaleille suomalaisille. Silti Lavera pysyy yhtenä suosikkina, koska se on peittävä ja pysyvä meikkivoide, jota harvoin tapaa luonnonkosmetiikan puolella. 🙂

  • Laura

    “… olen jättänyt myös osittain korealaisen kosmetiikan taakse ja yksinkertaistanut rutiinejani.”

    Tämä kiinnostaa mua erityisesti! Kerrotko nykyrutiineistasi?

    Olen 3 kk:n ajan yrittänyt parhaani mukaan hoivata kasvoissa olevia atopian oireita. Nyt kun tulosta ei tule, tuntuu jo että tuo valtava “tuotteiden kerrostaminen” vain tukkii ihon. Mietin, että olisiko simppelimpi hoitorutiini atopialle kuitenkin parempi kuin tuo tukkiminen?! Ainakin se on lompakolle edullisempi, kuin 10 kerrosta seerumia -menetelmä. Mitä Sinä tuumit?

  • Jenni

    Oletpa nättinä taas 🤩! Usein mietityttää mikä määrä meikkivoidetta riittää. Osaatko sanoa konkreettista määrää? Herneen kokoinen nokare, vai vähemmän vai enemmän!?

    • Miia Ezen

      Heippa Jenni! Joo hankala tosiaan sanoa tiettyä määrää. Silloin ainakin tulee helposti paljon, jos laittaa meikkivoiteen pisteinä ympäri naamaa ja taputtelee/sivelee sen ympäri naamaa tasaiseksi kerrokseksi. Mahdollisimman ohuttaa saa silloin, kun työstää voiteen kämmenselällä siveltimeen. Tällöin ylimääräiset jää kämmenselälle ja siinä pikkuhiljaa oppii ottamaan oikean määrän, ettei mitään mene hukkaan. 🙂

  • joshua

    Nuo vanhat kuvat ovat ajalta kun vielä muokkasit kuvia tänne blogiin. Ihan mielenkiinnosta, onko tähän postaukseen laitetut kuvat muokattuja vai muokkaamattomia? Haluan verrata kuvia supertarkkaa 😀

    • Miia Ezen

      Joo nuo on siltä ajalta, mutta otin tähän postaukseen mukaan muokkaamattomat kuvat, joten ei muuta kun zoomia kehiin. 😀

  • Netta

    Hei! Ihana tuo & other stories coral -puna. En löydä sitä mistään, tiedätkö myydäänkö sitä jossain? 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa Netta! 🙂 Mä ostin sen & Other Storiesista Helsingin Aleksanterinkadulta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram