Alle viiden euron kosmetiikkalöytö x2

05.04.2019

Monella meistä ei ole varaa ostaa parin kympin kosmetiikkaputelia, joten sen vuoksi etsin kokoajan hyviä juttuja myös edullisten tuotteiden puolelta. Olen kuitenkin hyvin tarkka siinä mitä suosittelen, ja siksi näitä överiedullisia löytöjä näkyykin blogissani harvoin.

LUONNONKOSMETIIKKAA LIDLISTÄ

En voinut uskoa, että yö- tai päivävoiteen saa neljällä eurolla ja vielä sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Itse tykästyin enemmän yövoiteeseen ja käytän sitä päivällä meikin alla, mutta päivävoide on aivan yhtä loistava. Ja kyllä tietenkin hinta kertoo sen, ettei voi olla kyse mistään huippukosmetiikasta. Tai no periaatteessa on, koska tätä kannattaa ehdottomasti mielummin laittaa iholle kuin vaikka tiettyjä selektiivisiä ja kalliita voiteita, jotka sisältävät paljon silikonia, mineraaliöljyjä ja muita ainesosia, jotka eivät edistä ihon terveyttä millään tapaa. Toisin sanoen tämä on loistava vaihtoehto monelle kalliille voiteelle.

Voiteen tuoksukin on herkullinen, joka varmasti sopii myös niille, jotka vieroksuvat luonnonkosmetiikan tuoksuja. Muuten hassu juttu, etten itse pitänyt luonnon tuoksuista ennen yhtään, mutta nyt rakastan niitä ja taas synteettiset touksut melkein kuvottavat.

Tällä hetkellä käytössäni on muuten myös hellävarainen Lidlin Cien Nature suihkugeeli. Todella loistava tuote ja ei sisällä sodium laureth/lauryl sulfatea, josta aina jaksan riehua.

ESSENCELTÄ AINA JOTAIN MIELENKIINTOISTA

Myönnän, etten pidä kaikista Essencen tuotteista, mutta välillä teen merkiltä aivan uskomattomia löytöjä, kuten tämä maailman metallisin luomiväri, josta kirjoitin TÄSSÄ. Tällä kertaa löytöni on ripsiväri ja sehän ei sinänsä ole mitään uutta, koska Essencen ripsarit on yleisesti aivan loistavia. Tämä Essencen You Better Work -vedenkestävä ripsari on aivan ihanan tuuheuttava. Pahoittelen, että tein aivan jäätävän huonon silmämeikin esittelemään ripsaria, koska eihän näin tumman silmämeikin kanssa näe kuinka upeat ripset tällä ripsarilla saa. Hintaa tällä tuotteella on ainakin Kärkkäisellä 3,70€. Essenceä saa myös esimerkiksi Citymarketeista.

POSTAUKSEN MEIKKI

Ajattelin kokeilla pitkästä aikaa paksua seka-rasvaisen ihon Estee Lauderin Double Wearia* (sävy Ecru), mutta jostain syystä en enää tykkää niin tukuisasta meikkivoiteesta ainakaan arkeen. Poskille laitoin jenkeistä tilaamaani Glossierin Cloud Painttia, joka menee kyllä todella pigmenttisenä poskille, mutta tuntuu aina jotenkin vain häviävän pois.

Silmissä käytin Anastasian Modern Reneissance -palettia*, joka on mielestäni loistava hieman tummemmalle oliiviselle iholle. Itselleni en vaan tästä tykkää vaikka kuinka monta kertaa kokeilen. Livenä näytän jotenkin väsyneeltä. Kulmakarvat tein tällä kertaa käyttäen NYXin kulmakynää* ja hieman kulmakarvageeliä. Tällainen siistimpi kulmakarvalook jotenkin viehätti nyt enemmän. Huuliin laitoin Pretty by Flormarin huulipunaa sävyssä Peachy Nude (saatavuus Tokmanni) ja vitsit tämän merkin sävyt on vaan niin ihania.

Korvikset on saatu yhdeltä teistä ja hänen töitään pääset katsomaan TÄSTÄ.

*Sisältää mainoslinkin. Tuote saatu.

  • Vesseli

    Ahaa. Kiitos vinkistä. Ostin joku aika sitten Lidlin luomu-sy-voiteen ja se ei kauheesti napannut… KUNNES.. tajusin, että se on nyt ainoa ‘varastosta löytyvä’ sy-voide jota voin käyttää meikin alla ilman, että meikki lissahtaa. Mitä sy-voidetta käytät päivisin silmien ympärillä vai käytätkö?
    Myös tuon betterworkin testasin.. eipähän napannut sekään :(.
    Ranttu mikä ranttu .
    …🤔… Virve Veellä on sellainen lista hänen lemppari-kosmetiikkasta (meikki/iho/hius/jne). Oispa kiva jos sullakin ois.. 😅😁

    • Miia Ezen

      Heippa Vesseli! 😃 Mäkin oon ranttu niin ymmärrän. 😅 Mulla on itseasiassa sellainen tuolla sivupalkissa ‘osta suosikkejani’. Sinne lisään joka kuukausi lisää tuotteita.

      • Vesseli

        …”käynti optikolla…”

  • J

    Osaatko sanoa onko Lidlin kosmetiikkaa testattu eläimillä?
    Ps. Aivan ihana meikki tässä postauksessa 😍

    • Miia Ezen

      Heippa J! 🙂 Ikävä kyllä en osaa tähän muuta sanoa, kun että EU-alueella on eläintestaus kielletty ja epäilen, että Cien kosmetiikkaa myydään Kiinaan.

  • Mervi

    Kiitos tiedosta, pitääpä ostaa sitä suihkugeeliä ja ehkä voidettakin. Lidlin Cien-sarjan vartalovoide purkissa on myös tosi hyvä etenkin talvella.

    • Miia Ezen

      Aaa.. hyvä tietää! 🙂 Mä tosin käytän todella harvoin vartalotuotteita.

  • Mervi

    Onko tuo päivävoide muuten tarpeeksi kosteuttava jos on pintakuiva tai jopa kuiva iho? Sopiiko paremmin talvella vai kesällä käytettäväksi?

    • Miia Ezen

      Heippa Mervi! 🙂 Riippuu taas niin paljon mitä laitat tämän alle ja käytätkö päälle esim kasvoöljyä. Mutta jos et muuten käytä kosteuttavia tuotteita, niin tämä ei yksinään ole kovin kosteuttava.

  • Pampula

    Tuo huulipuna on ihastuttava! Pakko lähteä Tokmannille katsomaan, josko sitä vielä saisi, vai ovatko hyllyt tyhjinä tämän postauksen jälkeen 😀

    • Miia Ezen

      Heippa Pampula! 😀 No en usko, että ihan tyhjenee. Mutta kieltämättä aivan ihana sävy varsinkin näin kesää kohti ja kun iho saa vähän sävyä.

  • Heidi J.

    Moi! Käväisin heti hakemassa tän postauksen ripsarin, mutta surukseni vedenkestävyydestään huolimatta se ei pidä mulla taivutuksia vaan suoristi ne heti. Muutoin vaikutti tosi hyvältä ja tuuheuttavalta, joten pitänee kokeilla sitä kikkaa että jotain muuta taivutukset pitävää wp ripsaria ripsien tyveen ja tätä sitten sukii pituuksiin, jospa sitten toimisi.

    • Miia Ezen

      No voihan kökkö! 🙁 Joo kokeilehan tota kikkaa. 🙂

      • Petu

        Mulla sama juttu, ripsistä tuli ihan piikkisuorat 😞

        • Miia Ezen

          Höh.. nää ripsarijutut on niin mysteereitä. 😞

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram