Miten meikkivoide pysyy koko päivän?

13.02.2019

Vastaan heti tähän ikuisuuskysymykseen: “Ei välttämättä mitenkään.” Tässä postauksessa kuitenkin kerron, miten maksimoida meikkivoiteen pysyminen ja ne perustuvat täysin omiin mielipiteisiini ja havaintoihini. Meikissä kaikki on sallittua ja joku toimii yhdellä ja toinen toisella.

POHJUSTUSTUOTE

En käytä primereita eli meikinpohjustustuotteita, koska en ole huomannut niiden vaikuttavan millään tavoin pysyvyyteen. Itseasiassa ylimääräinen kerros saattaa jopa huonontaa meikin pysyvyyttä. Varsinkin kuivalla iholle primerin vuoksi meikki saattaa alkaa rakoilemaan jäävuoren lailla. Useassa meikkivoiteessa on täysin samoja raaka-aineita, kuten primereissa paljon käytetty silikoni. Sen vuoksikaan en ymmärrä miksi sitä pitäisi laittaa ylimääräistä kerrosta.

Itselleni tärkein “pohjustustuote” on ihonhoito. Kosteutan ihoni kerroksittain korealaiseen tyyliin, josta voitte lukea TÄSTÄ. Tulen kirjoittamaan aiheesta pian lisää, koska tämän hetkisestä ihonhoitorutiinistani kysytään niin paljon. Jokaisen tulisi siis käyttää ihonhoitotuotteita, joita juuri oma iho tarvitsee. Vaikka itselläni on sekaiho niin huomaan sen tarvitsevan todella paljon kosteutusta ja veden lisäksi hyviä öljyjä. Näistä kaikesta tulossa pian lisää.

MEIKKIVOIDE

Myös meikkivoide valitaan oman ihotyypin mukaan. Kuivalla ja pintakuivalla iholla seka- ja rasvaisen ihon meikkivoide saattaa usein tarttua kuiviin kohtiin todella pahasti. Kun taas kuivalle iholle tarkoitettu meikkivoide luultavimmin alkaa kiiltämään todella paljon seka- ja rasvaisella iholla.

TÄSSÄ on postaus, jossa kerron meikkivoiteista eri ihotyypeille. Sillä välin tällä puolella on valmistumassa postaus meikkivoiteista pintakuivalle iholle. Pakko kuitenkin sanoa samaan hengevetoon, että meikkivoide pintakuivalla iholla ei pysy niin hyvin, mutta pintakuivuudestahan pääsee eroon! Joten mitä sitä turhaan kärvistellä ja etsiä pysyvää meikkipohjaa, kun vastaus löytyykin ihonhoidossa. Vinkit löydät ihonhoidon alkeet postauksesta. Lisäksi kannattaa tsekata postaus todella suuresta ihonhoidon virheestä, jonka todella moni tekee ja siksi iho on pintakuiva. Sekä tietenkin postaus siitä mitä tehdä, kun mikään kosteusvoide ei riitä.

Yksi asia, jonka melkein unohdin mainita, on meikkipohjan paksuus. Kannattaa opetella tekemään meikkipohja mahdollisimman ohueksi, sillä tämäkin auttaa meikkipohjan pysyvyyteen. Parhaat vinkkini löydät videoiltani tee-se-itse häämeikki sekä luonnollinen ja kuulas meikkipohja.

PUUTERI

Jos iho alkaa meikin alla rasvoittumaan, niin puuteri ei paljon pysty talin eritystä estämään. Tämän vuoksi ei puuteria kannatakaan laittaa saavikaupalla. Käytän puuteria enemmänkin kiillon pois viemiseen t-alueelta. Kun olen puuteroinut kevyesti, niin pystyn päivän aikana korjailemaan meikkiä, jos sille on tarve.

Laukustani ei usein löydykään puuteria meikin korjailuun vaan peitevoidetta, jonka levitän iholleni ouhuelti tuuhealla luomivärisiveltimellä. Tämän jälkeen painelen sen vielä iholle puhtain sormin ja meikkini on korjattu. Puuterin lisääminen uudestaan ja uudestaan tekisi kasvoistani vain kakun. Olemme ehkä liikaa tottuneet supermattaiseen lookkiin 90-luvulta, jonka vuoksi puuteria voi olla hankala vähentää.

POSTAUKSEN MEIKKI

Tämän postauksen meikkipohjan tein samalla tavoin kuin luonnollinen ja kuulas meikkipohja -videossani. Kulmakarvoista löydät ohjeet TÄSTÄ. Silmissäni käytin tällä kertaa innoissani jopa kolmea palettia: Ulkonurkassa ABH Modern Reneissance -palettia*, keskellä Jeffree Star Alien -palettia* ja sisänurkassa Huda Beautyn violettia Obsessions-palettia (tilasin Cult Beautystä). Huulissa on uutta Physicains Formula nestemäistä huulipunaa sävyssä All-Natural Nude (saatavuus K-Citymarketit).

*Sisältää mainoslinkin. Tuote saatu.

  • Kati

    Mistä tietää, onko meikkivoide tarkoitettu/hyvä kuivalle vai rasvaiselle iholle? Jos tätä ei ole lainkaan mainittu.

    • Miia Ezen

      Heippa Kati! 🙂 Siinäpä se. En usko, että markkinoijat haluaa liikaa rajata asiakkaitaan mainostamalla mille ihotyypille mikäkin sopii. Ja siis missäänhän sitä ei koskaan mainita. Siinä tuleekin sitten tarpeen blogit, joissa kerrotaan kenelle meikkivoide sopii.

  • Johanna

    Moikka Miia!
    Olen nyt muutaman kuukauden tehnyt korealaisen ihonpuhdistuksen ja törmännyt uuteen ongelmaan tutuilla vanhojen meikkipohja-tuotteiden kanssa, sillä ne hapettuu kasvoille!
    Eli meikatessa kaikki Ok, mutta muutaman tunnin päästä pohja ihan kellertävä 😳

    Oletko törmännyt tällaiseen?

    Olen käyttänyt meikin alla Mizonin water volume ex creamiä joten en tiedä johtuuko siitä va mistä… Kamalan näköistä!!

    • Miia Ezen

      Heippa Johanna! 🙂 Joo olen törmännyt asiakkaillani meikkivoiteen hapettumiseen tai itseasiassa vain yhdellä asiakkaalla on näin käynyt, mutta on ilmeisesti tätä kuitenkin useammin tapahtuu. Käsittääkseni syitä voi olla aika monia. Eli ihon pH-arvo voi olla muuttunut, joten tämä voi olla yksi. Myös meikkivoiteen öljyt ja pigmentit reagoivat ihosi omien öljyjen kanssa ja tuloksena saattaa olla hapettuminen. Onko ihosi ollut erilainen koreakosmetiikan käyttämisen jälkeen? Yksi ratkaisu saattaisi olla siis öljyttömään meikkivoiteeseen vaihtaminen. Myös ilman kosteus saattaa vaikuttaa, mutta se tuskin on nyt kohdallasi syy.

      • Johanna

        Ihoni on kokenut ihmeen uuden puhdistuksen/kosteutuksen myötä- Pintakuivuus on tipotiessään! Onko sinulla antaa vinkkejä hyvistä öljyttömistä meikkivoiteistä?
        Joudun käyttämään ruusufinnin (nenässä) vuoksi peittävää meikkivoidetta, Joe Blasco on ollut vuosia kaikista paras.

        • Miia Ezen

          Ihanaa kuulla ❤️😊 ainakin Estee Lauder Double Wear on sellainen ja nyt pystyt sitä käyttämään, kun pintakuivuus on pois. Ja se takuuvarmasti pysyy. 👌

  • Jenni

    Heippa! Pistinkin viime viikolla viestiä meikkipohjastani, joka ei pysynyt paria tuntia pidempään. Käytössä oli Milanin meikkivoide. Käytin Macin fix+ kiinnityssuihketta ennen ja jätin sen nyt pois niin meikki pysyy koko työpäivän ajan. Höpöhöpö tuote sanon minä 😁

    • Miia Ezen

      Heippa Jenni! Joo sulla on varmaan sekaiho? Ainakin sekaiholla tuo usein ns. sulattaa meikin pois. Myös meikin päälle laitettuna. Käytän itse Fix+:aa meltallisten luomivärien kanssa ja tuon avulla teen myös luomiväristä nestemäisen rajauksen. Eli älä heitä menemään. 😉 Tässä sulle vinkkivitonen: https://miiaezen.com/2018/12/27/luomivarilla-nestemainen-rajaus/

  • Kaisa

    Hei,
    Et mainitse meikinkiinnityssuihkeita ollenkaan. Niitähän on monella merkillä. Mitä mieltä olet niistä?

    • Miia Ezen

      Heippa Kaisa! 🙂 En käytä niitäkään. Niissä ei ole iholle kovin hyviä aineita kuten PVP:tä, jota on mm. hiuslakassa tai alkoholia melko paljon, joka taas kuivattaa. Sitten on taas nuo kosteuttavat kuten vaikka MAC Fix+, joka taas sekaihoisella varsinkin sulattaa usein meikkipohjan – näin käy myös itselläni. Kuivaihoiselle kuitenkin tuollaisen kosteuttavat suihkeet voivat ollakin hyviä, mutta ne eivät sinänsä kiinnitä meikkiä vaan pitävät ihon kosteutettuna.

  • Anna

    Hei!
    Ikuinen tuska että kuinkahan onnistua tekemään tuo mahdollisimman ohut meikkipohja (joka kuitenkin peittäisi) kun iho on kauttaaltaan punaisen kirjava couperosa sekä poskissa mukana ajoittain pahaksikin villiintyvä ruusufinni? Ruokavalio jne vähän auttanut mutta etenkin kesä vaikeaa aikaa.
    Onko ratkaisuna mahd peittävä ja paksu meikkivoide ohuesti levitettynä vai ohuemman kerrostaminen tms? Puuterointikin ollut aika välttämätöntä tai “sulaa” heti mahd. ruusifinni näppyjen päältä pois 😐

    • Miia Ezen

      Heippa Anna! Joo, mä suosisin sinuna jotain todella pigmenttistä meikkivoidetta, jonka sitten laittaisi hyvin ohuelti. Ja tietenkin koittaa hoitaa sitä ihoa siellä alla, jotta tuollainen pigmenttinen meikkivoide näyttää mahdollisimman hyvältä. 🙂 Kurkkaappa mun suosikki meikkivoiteet ja sieltä voit ehkä napata mieluisin oman ihotyypin mukaan.

      https://miiaezen.com/2018/10/14/paras-meikkivoide-ikina/

  • Laura

    Oi, miten kiva silmämeikki!!!
    Tuo muistoja mieleeni:
    80-luvulla, ollessani 16-vuotias meikkasin yhtenä päivänä kouluun kaikki sateenkaaren värit luomilleni.
    Sain siitä jopa kivan kehun luokan Simo-pojalta. 😉

    Silloin siihen toimi innoittajanani musiikki-idolini Cyndi Lauper.
    Taidanpa kokeilla tuon muiston kunniaksi samanlaista silmämeikkiä kuin Sinulla on tässä. Näyttää varmasti hauskalta!

    • Miia Ezen

      Joo ehdottomasti värit taas takaisin mukaan. 😀 Tämä omani taitaa olla hieman laimeampi versio Lauperin meikistä. 😉

  • jansku

    Hei Miia! Olen menossa ensi kuussa naimisiin Thaimaan hiekkarannalla,ja teen itse häämeikkini. Minulla on rasvainen sekaiho,ja käytän päivittäin skinfoodia ja estee lauderia meikkivoiteena. Saan itselle kivan,kuulaan meikkipohjan, kiitos sinulle vinkeistä. ☺️ Kysyisinkin,että luuletko,että sama toimii siellä kuumuudessa,vai kannattaako minun ottaa joku muu kosteusvoide häämeikin alle? Kiitos erittäin mielenkiintoisesta ja asiallisesta blogista!

    • Miia Ezen

      Heippa Jansku! Oi kun kuulostaa ihanalta! <3 Mä veikkaan, että tuo Skin Food on sulle Thaimaassa aivan liian ytyä. Eli ehdottomasti kannattaa ottaa vaikka Skin Food Light versio. Voi olla jopa, että pärjäät aivan mainioisti pelkällä hoitonesteellä meikkivoiteen alla. 🙂 Ja t-alueelle ei välttämättä tarvitse laittaa ollenkaan kosteutta. Mutta tämän voit varmaan testata ennen hääpäivää. Maaliskuu on muistaakseni yksi kuumimmista kuukausista siellä, joten itsekin valitsisin juuri tuon meikkivoiteen.

      • jansku

        Kiitos vastauksestasi. ☺️ Kysyisin vielä,että kannattaakohan unohtaa meikistä kokonaan poskipuna? Mietin,että helottaako naama jo ennestään kuumuudesta. 😅🤔

        • Miia Ezen

          Heippa Jansku! Ei ehdottomasti kannata. <3 Poskipuna on meikissä todella tärkeä ja etenkin morsiamella. Valkoisessa puvussa ja muuten huolitelussa meikissä voi muuten näyttää aika haamulta ilman poskipunaa. 🙂

  • Elina

    Hei Miia,

    Kuulisin mielelläni ajatuksiasi Kjaer Weis merkin meikkivoiteesta, mikäli olet tulevaisuudessa testaamassa tätä tuotetta 😊

    • Miia Ezen

      Heippa Elina! 🙂 Joo testattu on. Ei ollut mun suurin suosikki, mutta sanoisin olevan hyvä kuivalle iholle – ei pintakuivalle tai sekaiholle.

  • ida

    Moi Miia!

    Oon muutaman vuoden myöhässä lukemassa postausta, mutta tarvisin apua nenänalusen ja leuan meikkipohjaan. Mulla menee meikkivoide noilta alueilta muutaman tunnin jälkeen ns. kirjavaksi, mutta taas otsasta ei. Puuteroin t-alueen aina kevyesti. Mitähän teen väärin?

    • Miia Johansson

      Heippa Ida 🙂 Haluisitko kertoa enemmän taustoja. Eli miten peset kasvot, millä kosteutat ja mikä meikkivoide käytössä?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram