Luonnollinen hohdetuote kaiken ikäisille

30.01.2019

Hohdetuotteissa on usein se ongelma, etteivät ne sovi kuin nuorille siloposkisille. Hohde meinaan korostaa juonteita sekä ryppyjä. Tein pitkästä aikaa meikin paksulla Estee Lauderin meikkivoiteella*, joka on täydellinen juhlaan seka -rasvaiselle iholle. Huomasin vaan meikatessa, että puuterimainen hohde korosti todella rumasti poskipäideni ihon juonteita paksun meikkivoiteen päällä – olin kauhistunut. Sitten tein seuraavan kikan ja sain niin mielettömän kuullon kasvoille, että tämä oli pakko jakaa teidän kanssa. Ja tämä hohde on siis todella luonnollinen jopa paksummankin juhlameikin päällä.

MILLÄ TUOTTEILLA?

Niin kuin moni teistä tietää en tykkää käyttää Beauty Blenderiä meikkipohjan tekemiseen, koska tiettyjen meikkivoiteiden kanssa mielestäni pohjasta tulee liian paksu ja tiettyjen kanssa sieni taas imee meikkivoidetta itseensä. Mutta nämä on niin maku- ja käsiala-asia. Beauty Blender* on tosin loistava voidemaisen poskipunan tai tässä tapauksessa voidemaisen hohdetuotteen lisäämiseen. Käytin tähän Lumenen Invisible Illumination -palettia*, josta on hiljalleen muodostunut suosikkini. Varsinkin tuo korostussävy on aivan ihana – todella hohtava, mutta silti luonnollinen.

MITEN LUOT UPEAN HEHKUN?

Dippaa kostutettu Beauty Blender hohdetuotteeseen ja taputtele poskipäille. Tämä voi onnistua jopa silloin, kun olet jo puuteroinut ihosi. Juhlameikissä saatan puuteroida kevyesti koko kasvot, mutta usein puuteroin vain t-alueen.

POSTAUKSEN MEIKIN TUOTTEET

Tästä meikistä kyseltiin paljon IG-stoorissani. Silmissä käytin Anastasin Soft Glam -palettia*. Ripsissä Korresin Volcanic tuuheuttavaa ripsaria. Huulissa Kicksin Lip Crayon huulipunaa sävyssä Darling Mauve*. Näitä huulipunia haluan testata ehdottomasti enemmän, koska ne tulvat niin kätevässä kynämäisessä muodossa. Muistuttavat Narsin huulipunia. Korvikset ostin Glitteristä.

*Sisältää mainoslinkin. Tuote saatu. 

  • Markit

    Hei; Tämä hohdejuttu on ollut hankalainen. Vaikka olen niin monta kuvaasi katsonut, niin aina mietin, että hohde, mikä hohde, tuohan on kiiltävä 😃. Se täytyy minulla olla ikäjuttu, kun kasvojenhan ei pidä kiiltää/hohtaa vaan puuteria päälle. Puuteria olen ansiostasi vähentänyt, kumma kun itse en sitä älynnyt, sillä eihän koko kasvot kiillä. Mutta nyt täytyy sanoa, että näistä kuvistasi ymmärrän sanan hohde. Erityisen kaunissävyinen meikki. Ja todella on hohdetta! Kovasti tekisi mieleni tuo Lumene ostaa, vaan mitäpä luulet. Voisiko 60+v sitä laittaa? Juhlameikkiinkö vain? Ja olet ( nytkin) valinnut meikkiin sopivat kauniit korvikset. Tyyliä löytyy 😊.

    • Miia Ezen

      Heippa! Joo tämä hohde voisi sopia myös sinulle ja ymmärrän, että moni kammoaa kiiltoa. Nyt ollaan tosin meikissä liikuttu siihen suuntaan, että sitä saa olla ja iho saa näyttää iholta ja mahdollisimman hyvin kosteutetulta. 🙂

  • Hansu

    Moi, haluaisin opetella käyttämään varjostuksia. Kumpi olisi parempi aloittelijalle/aikuiselle puuteri vai voidemainen?

    • Miia Ezen

      Heippa Hansu! 🙂 Alottaisin puuterimaisella varjostuksella, koska yksinkertaisesti kaupoissa ei ole montaa hyvää voidemaista.

  • Mia

    Hei, mitä poskipunaa yleensä käytät? Monesti olen jäänyt kaipaamaan meikkitiedoissasi poskipunan tietoa. Vai käytätkö nimenomaan tuota lumenen paletin poskipunaa?

    • Miia Ezen

      Heippa Mia! 🙂 Joo tuota ja Lumenen Nordic Girl! voidemaisia sekä myös NYXin poskipunapalettia. Niin ja Laveran sekä Benecoksen. Onhan noita, mutta tuossa muutama. 🙂 Pitääkin kirjoittaa aiheesta.. hyvä kun sanoit. <3

      • Mia

        Kiva juttu, kiitos 🙂
        On myös pitänyt kysyä sinulta, mikä huulipuna sinulla on postauksessa “eroon pintakuivasta ihosta”? Se näyttää juurikin sellaiselta sävyltä jota olen etsinyt(ja sopivan keveältä käyttää 🙂 )

        • Miia Ezen

          Mulla on siinä tuo Tony Molyn voidemainen poskipuna/huulipuna, joka pyöriikin juuri etusivulla helmikuun suosikeissa. 🙂

          • Mia

            Aika jännä että se on tuo, koska tuotekuvassa puna näyttää todella punaiselta ja toinen taas koralliselta, mutta postauksessa jompi kumpi näyttää huulissasi ihanan vaaleanpunaiselta? 🙂

          • Miia Ezen

            Joo 😊 sen koostumus on tosi kevyt ja siksi tuosta tulee vaaleanpunainen. Käytän tuota sävyä Instagramin arkimeikkitutoriaalissa, jos haluat nähdä sen videolla. Löydät tuon tutoriaalin mun Instagramin highlightseista eli kohokohdista, jotka on profiilissani. 😊

          • Mia

            Anteeks mä vielä vähän tarkistan 😀 Onko sulla siis tosta paletista nro01 bubble red( joka tulee jokaisesta linkistä) vai no02 joka vaikuttaa ehkä enemmän oikealta sävyltä?

          • Miia Ezen

            Tottakai ❤️ Bubble red on joo tosiaan käyttämäni sävy, mutta tuo toinenkin näyttää kivalta. 😊

  • Jossu

    Hei ihan loistava idea!!👍👍

  • Jenni

    Ei liity sinänsä tähän juttuun, mutta kysyn kuitenkin. Eli kun sinäkään et primereita käytä niin mikä markettituote meikkivoiteen alle? Weledan antaisin aamulla vähän ”tekeytyä”, mutta aika ei riitä. 😊

    • Miia Ezen

      Kokeileppa uutta Weledna Skin Food Lightia. Se on ihana. 😍

      • Jenni

        Meidän Sokoksella vaan tavallista. Luontaistuoteliikkeistäkö vois löytyä myös? 🤔

        • Miia Ezen

          Veikkaan, että on tulossa pian myyntiin. Aivan uusi tuote meinaan. 😊

  • Anu

    Toimiskohan tuo kikka Mary-Lou manizerin kanssa? Osaatko sanoa mitkä on perus erot morsiusmeikissä ja juhlameikissä?

    • Miia Ezen

      Heippa Anu! 😊 No tää kikka on enemmänkin voidemaisen highlightin kanssa, mutta voihan sitä kokeilla.

      Morsiusmeikin ja juhlameikin välillä ei ole välttämättä mitään eroa. 😊 Riippuu niin morsiamesta ja juhlijasta. Usein Suomessa varsinkin morsian haluaa kevyemmän meikin kuin mitä juhlameikkiin tehdään, mutta on monia poikkeuksiaki.

  • Nina

    Tää on kyllä niin ihana blogi ja opin tästä tosi paljon. Mulla on ikää melkein 50 ja todella hyvä iho ikäisekseni. Toki nykyään pitää jo aika tarkkaan miettiä omia meikkitapoja kriittisemmin kuin ennen. Olen aina ollut kova peittämään couperosan ja tummien silmänalusten takia ja myös käyttänyt paljon puuteria 80-luvun tyyliin. Nyt yritän muuttaa tapojani. Haluan että meikki on kosteuttavampi koska iho on paljon kuivempi nykyään. Sen pitää olla ohut mutta riittävän peittävä. Jos jätän puuteria vähemmäksi, alkaa herkästi punoittamaan päivän mittaan.

    • Miia Ezen

      Heippa Nina! Onpa ihanaa kuulla, että saat täältä oppia. 😍 Joo, ymmärrän jos alkaa päivän aikana punottamaan ja meikkivoide katoaa. Veikkaan, että jokin toinen meikkivoide voisi auttaa asiaan. 🤔😊

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram