Miia Johansson

Katkeilevat hiukset kuntoon

Tajusin tässä eräs päivä, että koko päällimmäinen kerros hiuksistani on katkennut lyhyeksi pätkäksi. Syypää tähän asiaan on tietenkin vaalennus, mutta eniten siihen vaikuttaa työni puolesta päivittäinen hiusten lämpökäsittely. Olin hetken jo ihan paniikissa, että miten voinkaan enää ottaa kivoja kuvia blogiani varten, kun en voi lämpökäsitellä hiuksiani.

Viimeiseen kahteen viikkoon en ole siis lämpökäsitellyt hiuksiani ja sitä ei ehkä uskoisi. Tämänkään blogin kuvien hiuksia ei ole lämpökäsitelty (paitsi vaan föönattu melko viileällä lämpötilalla). Alla näette hiukseni siinä tilassa, kun ne normaalisti olivat kuivuessaan. Voitte kuvitella, että tartuin joka ikinen kerta vähintään suoristusrautaan. Onneksi löysin hyvät tuotteet, joiden jälkeen voin olla ilman lämpökäsittelyä. (hihi, huomaatte ehkä kuvasta, että myös ihoni on nykyään paremmassa kunnossa kuin ennen.)

MIKSI SULFAATITON SHAMPOO JA HOITOAINE?

Muistatteko, kun puhuin, että kasvojen ihoa ei kannata pestä aineella, jossa on Sodium Laureth Sulfate heti toisena raaka-aineena veden jälkeen. Noh, sama homma pätee shampooseen. Sulfaatit ovat myös shampoossa huono juttu, koska ne puhdistavat liian tehokkaasti ja tekevät niin päänahasta kuin hiuksistakin kuivat. Omissa ennen ja jälkeen kuvissa ero on aika huima. Tämän vuoksi olenkin siirtynyt sulfaatittomaan Briogeo superkosteuttavaan shampooseen*. Hoitoaineena toimii saman merkin maailmalla kehuttu syväkosteuttava hiusnaamio*. Briogeon tuotteet sisältävät noin 95-98% luonnon raaka-aineita, josta todella pidän.

HOITOTUOTTEET PESUN JÄLKEEN

Kerastasen voide* on sellainen, jota ostan uudelleen ja uudelleen. En tiedä tarkalleen tuotteen suomennosta, mutta se antaa lämpösuojaa ja selvittää mahdolliset takut pesun jälkeen. Se tekee myös hennosta ja käsitellyistä hiuksista ihanan kiiltävät. En ole törmännyt toiseen yhtä hyvää jätettävään hoitoaineeseen – kai sitä voi siksi kutsua? Tästä olen muuten aikaisemminkin blogissani kertonut.

Föönauksen jälkeen suihkutan vielä hiuksiin uutta lemppariani L’orealin Blonde Bestietä*, joka tekee hiuksista kiiltävät, mutta eivät raskaat tai likaisen näköiset. Tämä periaatteessa korvaa suoristusraudan. 😀 Suurimman eron hiusten kuntoon on kuitenkin tehnyt nuo Briogeon shampoo ja hoitoaine.

*Sisältää mainoslinkin. Tuotteet saatu. 

Tilaa
Notify of
guest

33 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Tiina
Tiina
6 years ago

Hei Miia! Sulla on aivan ihana blogi <3. Olen innostunut ihonhoidosta ja eteenkin korealaisesta ihon hoidosta lukiessani tekstejäsi. Aiemmin olen mennyt tyylillä vesi huuhtelee suihkussa ja jotain lumene, Niveaa naamaan, jos oikein kiristää. No olen kovin on/off ihminen ja nyt kun olen innostunut niin mennään sitten tyylillä mielummin överit :). Naama raukkani on nyt ehkä vähän ihmeissään näistä 10 kohdan rutiineista 😮 Ensinnäkin ostin Glycolic Acid 7% Toning Solution, The Ordinary. Kasvoveden ja luin kyllä, että happokuorinnat kannattaa aloittaa varovasti, mutta härregyd jos ei ole naamaansa kuorinut vuosiin niin läträsin tätä 2 päivää peräkkäin. Couperosa taipuvainen ihoni, muuttui niin punaiseksi, että oli kerrostettava urakalla meikkivoidetta kera vihreän korjaa tällä punaisuutta aineen kanssa. Nyt vaikka olen eilen laittanut kosteuttavasta naamiosta lähtien kaikkea mahdollista, aamulla öljypesu, Filorga vaahtopesu, Clarins Double Serum, Filorga time filler cream niin ihoa kiristää jo. Meikkiä en näin viikonloppuna käytä juuri koskaan. Mitä teen lisäänkö voidetta? Vaihdanko voidetta? jätänkö vaahtopesun kokonaan pois? Olen ihan kohta 49v, iho kuiva mutta kiiltelee ja punoittaa, ei koskaan ollut ongelmaa finneistä, muutama itsepäinen luufinni. Silmänympärillä ryppyjä. Silmät ihan käsittämättömän herkät ja vuotavat. Tuli aika pitkä vuodatus :). Postaustoivoitani olisi erityisesti vuotavien herkkien silmien meikkaus ja silmänympäryshoito. Ja aivan ihana, että olet tehnyt ohjeita myös kuivalle ja ikääntyvälle iholle, vaikka sinulla ei sellaisia ongelmia olekkaan. Näitä myös lisää 🙂 Ja korean kosmettiikkaa ei ole yhtään liikaa, sitä lisää myös 🙂

Laura
Laura
6 years ago

Moikka, mitä kautta olet ostanut Briogeon tuotteita?

Annu
Annu
6 years ago
Reply to  Miia Ezen

Cult Beauty ja Beauty Bay toimittaa kans Suomeen Briogeota. Briogeo on kyllä ihan paras!

Päivisusanna
6 years ago

Moikka Miia, osaisitko suositella jotain hyvää hiuslakkaa hennoille&käsitellyille (blondatuille) hiuksille…? Toiveissa olisi lakka joka kiinnittää kohtuullisesti, mutta olisi ennenkaikkea helposti pois harjattavissa, hienojakoinen, tahmaamaton ja hyväntuoksuinenkin vielä 🙂 Olen huomannut että tosi moni lakka “takertuu” hiuksiin ja jättää jopa sellaisia ällöttäviä sinitarraa muistuttavia klönttejä niihin. Oisko sulla vinkkiä hyvästä tuotteesta tai vaikka omasta suosikistasi…? Kiitos! <3

Päivisusanna
6 years ago
Reply to  Miia Ezen

En tarvitse erityisen pitävää lakkaa- hiukset on yleensä aina ponnarilla tai “pikkumyy”-nutturalla, niiden pitoon siis 🙂 Kiitos vinkeistä!

Kaisa
Kaisa
6 years ago

Hei! Mitä ihanaa glitter rajausta kuvissa silmissä?

Markit
Markit
6 years ago

Hei; No tuo ei kyllä ole kiva, jos hiukset katkeilee. Itselläni perisuomalaiset hiukset:monta hiusta ja kaikki lättänässä pitkin päätä. Siksipä raidat laitettu noin 15 v ajan. Ja ei folioilla, ei lämpökupuhärvelillä, vaan kammalla ja tunnin verran menee se vaihe, kun ootellaan. On siis ystävällisempi tapa hiuksille. Lisäksi käytän Goldwellin shampoota ja hoitoainetta,
Goldwell Dualsenses Rich Repair Cream, eikä hiuksissa ole ongelmia ollut. Joskin en käytä mitään suoristusrautaa. Kuivatan hiukset melkein kokonaan, paplarit, eikä näihin hiuksiin jää paplarijälkiä ( niitä inhoan!!!😣). KMS muotovaahto ja – suihke myös loistavia. Ja näitä sitten hamstrataan Hulliksilta ja muista tarjouksista. Suoritusrautaa en uskalla edes ostaa, kun kädet niin kömpelöt 😂, fööni ja kiharrin riittää. Toivottavasti saat hiuksesi kuntoon. 😊

Markit
Markit
6 years ago
Reply to  Miia Ezen

Hei; Voi hitsinpimpula sinun kanssasi 😄. Piti nyt ensin googlata tuo baby highlight. Mikäli nyt tarkoitat ohuita raitoja, jotka eivät erotu kuin hiusten epätasaisella värillä, valoisammalla ja kirkkaammalla ilmeellä ( siis vaaleat hiukset), niin puhumme samasta asiasta. Monesti kampaajani sen on kertonut, mutta noin maalaisjärjellä eikös se hapete lämmöllä ole rutkasti rankempaa? Kampaajani äitiyslomalla olen joutunut foliokäsittelyyn ja on melko ikävää todeta, että juurikasvu näkyy jakauksen kohdalla ( iän myötä hiukseni ovat hiukan tummuneet) . Lisäksi hiukset ovat olleet jotenkin kuivemmat, ei niin helposti laitettavat. Kun raidat laittaa kammankärjellä saa vaalennusaineen laitettua paljon tarkemmin ja lähemmäs päänahkaa. Ja ellen väärin muista, niin “raita-ainekin” on ollut Goldwellin. Enkä aineista sen enempää tiedä, hyviä on varmaan muitakin.
Mutta hiukseni ovat hyväkuntoiset, vaikka pesen ja laitan välillä joka päivä.
Mutta jos tarkemman selityksen haluat, niin 2019 1. viikolla taas raidoitetaan ja voin kysyä. Minun ja kampaajani yhteinen taival on tainnut kestää jo 20 v, joten luottoa on 😊.

Markit
Markit
6 years ago
Reply to  Miia Ezen

Tuo lämpöjuttu on pakko vielä kysyä, kun jotenkin järki ei sitä älyä. Mutta ollaan tyytyväisiä kampaajiimme, sehän on pääasia…😂

Nipsu
Nipsu
6 years ago

Onkohan tuo hyvä, jos on helposti rasvoittuvat hiukset? Olen joskus lukenut, että shampoo pitää valita päänahan kunnon mukaan ja hoitoaine hiuksen kunnon. Itsellä myös kärsineet latvat ja etsin aina uutta ja toimivaa parannusta. Joudun pesemään hiukseni joka päivä, kun ne rasvottuvat niin nopeasti!

Ihanaa joulun odotusta Miia <3

Nadja
Nadja
6 years ago
Reply to  Nipsu

Hei! Kysyisin, että mitä mieltä olet hyaluroniseerumin taputtelusta huulille? Käytössä siis Ordinaryn seerumi ja aamulla taputtelin kokeilumielessä huulilleni ko.tuotetta ja sain Wau-efektin 😀 tekevätkö tätä muut kenties tai onko se suotavaa? Mietin vain että huulten urat ainakin pullistuivat hetkeksi ilman mitään fillereitä 🙂

Nadja
Nadja
6 years ago
Reply to  Miia Ezen

Juuri tätä mietinkin, että jollain se on huuliin lukittava, eli nyt etsimään huulivoide! 🙂

Maarit
Maarit
6 years ago

En löydä postausta finneistä, muistan joskus nähneeni. Mitä suosittelet iholle johon tulee hormonialueille näppyjä, finnejä eli kaulan sivuilla leuan alla. Korvien vierustat. Otsa ja nenä pientä mustapäätä. Mielikuva jäi jostai teetree aineesta, mutta mikä se oli ja mitä muuta pitäisi tehdä. Myös olkapäissä pientä näppyä sekä rinnuksessa.

Saila
Saila
6 years ago

Kiitos hyvistä vinkeistä! Tilasin juuri tuota blonde bestietä. Suoristusrauta meni rikki ja muutamia rautoja jo kaupoissa pyöritellyt käsissäni. Ovat vielä jääneet kauppaan. Koitan nyt tuota uutta tuotetta, ja katsotaan kauanko pärjään ilman rautaa 😀

Orvokki
Orvokki
6 years ago

Hei, oletko kuullut savivaalennuksesta? Ekokampaajat tekee ainakin, hellempi hiuksille, ja luonnolle. =)

Katriij
Katriij
6 years ago

Onko tuossa Briogeo shampoossa tai hoitsikassa silikonia?

Pilvi
Pilvi
6 years ago

Moi. 🙂 Mua kiinnostaa, että miten saat pidettyä sävyn vaaleana-viileänä näillä tuotteilla? Käytätkö kuitenkin vielä jotain hopeatuotetta?
Mun tekis mieli siirtyä iho- ja hiusystävällisempiin tuotteisiin, mutta “pakko” käyttää hopeashampoota. Enkä ole löytänyt luonnollisemmista sarjoista sellaisia.

Rosa
Rosa
6 years ago

Mulla hiusten kanssa meneillään samanlainen katkeilukatastrofi ja fööni ja suoristusrauta onkin nyt pannassa. Mitä olet mieltä Olaplexin tuotteista verrattuna näihin shampooseen ja hoitoaineeseen?

Anne
Anne
6 years ago

Tilasin tuon Briogeon shampoon, hoitoaineen + jätettävän hoitoaineen ja ovat AIVAN IHANIA hiuksilleni. Kiitos tuhannesti suosituksesta!!!