Mitä tapahtuu, kun nuoruus loppuu

Olen jo vähän aikaa kamppaillut sen ajatuksen kanssa, että todellakin täytän kolmen vuoden päästä 40. Päätin kirjoittaa aiheesta, kun törmäsin Kaisa Merelän kirjoitukseen: “Yliopistoon vasta 23-vuotiaana”. Aluksi otsikko tuntui suorastaan huvittavalta. Palasin kuitenkin ajassa taakse päin omiin 23-vuotiaan ajatuksiin ja tajusin, että silloinhan aloitin opiskelut Jyväskylän ammattikorkeassa ja koin itseni jotenkin todella vanhaksi muihin verrattuna. Ja eihän siitä voi olla jo 14 vuotta? Mihin tämä aika menee?

20-VUOTIAAN AJATUKSIA

20-vuotiaana on sellainen olo, ettei kuolema saavuta minua koskaan. Tällaiset asiat eivät edes tule missään vaiheessa mieleen. Elämä menee vauhdilla eteenpäin tosin hyvin paljon hitaammin kuin 30-vuotiaana. Matka 20-vuotiaasta 24-vuotiaaksi tuntuu pitkältä, kun odottaa, että vihdoin pääsisi siihen baariin, jonka ikäraja on 24. Elämä on yhtä biletystä ja kaikki on niin pirun hauskaa. Töitä, koulua, harrastuksia sekä juhlia – loputtomiin.

Jos kumppania ei ala jo 20-vuotiaana löytyä, niin nousee paniikki, että joku päivä kuolen yksin. Mutta ei se silti haittaa, koska seuraavat bileet on jo tiedossa. Iltaisin ajatukset valtaa suuret suunnitelmat: nyt lähden ulkomaille opiskelemaan ja luon itselleni upean uran heti koulun jälkeen. 27-vuotiaana menen naimisiin ja siinä kolmen kympin kieppeillä saan maailman söpöimmät lapset. Välillä menee lujaa, välillä on pieni darra ja silloin tällöin ilmenee jotain turhaa draamaa uusissa mahdollisissa parisuhteissa. Näitä tietenkin analysoidaan, vatvotaan, itketään ja juodaan pois alkoholilla sekä juhlitaan aamuun asti.

30-VUOTIAAN AJATUKSIA

Oho, ei kaikki mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Olenkin vielä kouluttamaton ja nyt vasta tiedän mitä haluan opiskella – vai tiedänkö vieläkään? Miestä ei löytynyt ja nyt olen hyväksynyt faktan, että saatan löytää unelmieni miehen vasta 50-vuotiaana. Se on ihan ok. Tosin iltaisin itken itseni uneen, koska olen aina yksin. Ei tuo biletyskään enää huvita, koska voi luoja sitä darran määrää.

Juurihan täytin 30 ja nyt täytänkin jo 37. Mihin nämä vuodet menee? Aika kuluu hirmuista vauhtia eteenpäin. Enkö olekaan enää nuori? Apua, kohta mä jo kuolen (*laskee mielessään kuinka monta vuotta on vielä elinaikaa). 30-vuotiaana tosiaan tajuaa sen, että kuolemme joku päivä. 20-vuotiaana muistan kuinka kolmekymppiset olivat jo niin vanhoja. 30-vuotiaan elämä tuntui tylsältä aikuisen elämältä. Nyt olen kuitenkin tajunnut, etten olekaan vielä mikään vanhus. En ole sitä vielä moneen kymmeneen vuoteen.

Mielenkiintoni kohteet ovat muuttuneet ja valitsen mielummin koti-illan kuin alkoholin katkuisen baari-illan. Nykyään saan onnellisuuden tunteen viettäessäni aikaa perheen ja mieheni perheen kanssa. Onnellisuus tulee itseasiassa hyvin pienistä asioista. En saa sitä enää ilmaisen sampanjan bileistä tai ihmisiä tulvivan festariteltan uumenista.

En myöskään jaksa enää stressata asioista, joille en voi mitään. En välitä mitä ihmiset ajattelevat ulkonäöstäni, valinnoistani tai mistään, joka ei kuulu heille tippaakaan. Tosin bloggaajan työ luo tietynlaiset paineet varsinkin ulkonäöllisiin asioihin – haluan sitä tai en.

En myöskään jaksa kiertää jokaisessa kissan ristiäisessä tai tavata ihmisiä, joita en yksinkertaisesti halua tavata. Minusta on tullut tietyllä tapaa hieman itsekkäämpi oman ajankäyttöni suhteen.

Kolmekymppisenä elämä vakavoituu ja asiat menevät jotenkin astetta monimutkaisemmaksi, mutta olen jo kaiken sen paremmalla puolella. Kuulin huhua, että 40-vuotiaana elämä on kivempaa.

MITEN IHMINEN MUUTTUU IÄN MYÖTÄ?

Olen edelleen se sama Miia kuin 18-vuotiaana. Samat tyhmät pieruvitsit naurattavat edelleen. Huumorintajuni on sama, arvoni ovat samat, kasvatukseni on sama. Toisaalta en ole muuttunut mihinkään.

Mikä sitten on muuttunut? Olen rauhallisempi. En jaksa tehdä aina kärpäsestä härkästä. Tosin minua ärsyttävät asiat saattavat välillä nousta kissana pöydälle ja vähän turhaankin. Uskon tämänkin taittuvan pois seuraavien vuosikymmenien aikana.

Eräs 70-vuotias perhetuttavamme sanoi kerran, että jokaisena ihmisen vuosikymmenenä tulee uudet jutut. Niin kuin kerron jo omista 20- ja 30-vuotiaan kymmenistä. Odotan mielenkiinnolla seuraavia.

Jokainen meistä toki muuttuu elämän kolhimana eri suuntaan. Jotkut vanhat tuttuni asennoituvat hyvinkin negatiivisesti kaikkea uutta nuorten “hömpötystä” kohtaan. Itse koitan pysyä mukana ja seurata aikaani avoimin mielin. Koitan ottaa kaiken uuden positiivisesti vastaan kokeilemalla ja maistelemalla – aivan kuin pienelle ihmiselle sanotaan, että kaikkea pitää ensin maistaa ennen kuin tietää pitääkö siitä.

Uskon oman mieleni pysyvän nuorena koko loppuelämäni, koska koitan pitää asenteeni kunnossa. En koe enää olevani vanha parikymppisten seassa vaan olen se astetta rauhallisempi tyyppi. En stressaa, olen välitön ja rento sekä koitan oppia mitä niin nuoremmilla kuin vanhammillakin on sanottavaa. Edelleenkään en koe, että nuoruus loppuu, koska mieleni on edelleen nuori ja sanotaanko, että aika pitkälle tässäkin asenne ratkaisee.

P.S. Huulissa on Essencen Velvet Matte Lipstick sävyssä 06. Täydellinen puna punakalle suomalaiselle, kuten allekirjoittanut. Korvikset on saatu Glitteristä.