Mitä ihmettä! Ei meikkivoidetta?

09.10.2018

Jos sinulla on naama täynnä auringon aiheuttamia vaurioita (kuten minulla) tai kasvosi ovat kauttaaltaan punaiset (kuten minulla), niin silloin käyttäisin pigmenttistä meikkivoidetta ohuena kerroksena peittämään kaiken sen alleen. Vaikka oma ihoni on koreakosmetiikan ansiosta tekstuuriltaan nyt loistavassa kunnossa, niin ikävä kyllä tälle läiskikkyydelle ei ole kotikonstein paljon muuta tehtävissä kuin läntätä päälle meikkivoidetta ja tietenkin suojata kasvot hyvin auringolta.

MONI EI TARVITSE MEIKKIVOIDETTA

Yllättävän moni pitää ihoaan huonona vaikka niin se ei todellisuudessa ole. Katsokaa vaikka ystävääni Hennaa. En käyttänyt hänelle meikkivoidetta vaan ainoastaan peitevoidetta alla näkyvälle alueelle ja todella ohuena kerroksena. Hennan otsalla tai poskilla ei ole siis meikkivoidetta ollenkaan. Itseasiassa tein hänelle vain toisen puolen kasvoista ja pyysin häntä tekemään itse toisen, jotta hän oppisi tämän supernopean ja heleän arkimeikin.

OHJEET TÄHÄN KUULAASEEN ARKIMEIKKIIN

IHON VALMISTELU: Puhtaalle iholle laitan aina jokaiselle hoitonesteen. Jos iho tuntuu todella kuivalta niin saatan painella iholle useammankin kerroksen tätä Tony Molyn Ferment Snail Toneria* (edullisempi vaihtoehto: Holika Holikan hyaluronihappo hoitoneste*). Hennalla on kuiva iho, joten laitoin hoitonesteen päälle Weledan Skin Foodia (saatavuus esim. Sokos), johon olen aivan täysin rakastunut ja käytän sitä myös omalla sekaiholla – en tosin nenän pielissä. Hintakin on vain kympin luokkaa. Silmänympärysvoiteena käytin Absolutionin kiinteyttävää luonnonkosmetiikan silmänympärysvoidetta*, joka tekee silmänympärysihosta aivan uskomattoman pehmoisen.

Hennalta tuli hyvä huomio, että tosiaan voiko ihon jättää näin kuulaaksi? Kyllä voi ja pitääkin. Iho näyttää kauniilta, kun se ei ole täyteen puuteroitu. Aluksi voi tuntua hassulta, kun iho tuntuu hieman tahmealta, mutta kosteus asettuu nopeasti.

IHON MEIKKAUS: Ystäväni Henna kaipasi itseasiassa apua tummien silmänalusten kanssa. Laitoin aluksi sormin Bohon Green Make-Upin oranssia sävykorjaavaa tuotetta silmänalusten tummiin kohtiin. Sen jälkeen levitin päälle hieman keltaista sävykorjaavaa tuotetta ja päädyinkin laittamaan sitä Real Techniquesin siveltimellä* (kuvaan päätyi väärä sivellin, mutta näyttävät lähes samoilta) koko t-alueelle hyvin ohuena kerroksena. (Bohon tuotteita saa esim. Ruohonjuuresta) Mikä tahansa peitevoide toimii tähän, mutta on tärkeää, että iho on tässä vaiheessa vielä hyvin kosteutettu – muuten sitä tulee liian paksu kerros. Peitin Hennalta kaiken punaisuuden suun ja nenän ympäriltä ja käytin peitevoidetta vain niihin kohtiin, johon sitä tarvitsi. En myöskään laittanut sitä silmäpussin päälle vaan ainoastaan sen alle.

Poskiin laitoin sormin Zuiin voidemaista poskipunaa sävyssä Cari*. Puuteria en käyttänyt ollenkaan, koska Hennalla on kuiva iho. Puuteri olisi vain korostanut kuivia kohtia ja halusin muutenkin pitää raikkaan lopputuloksen.

KULMAKARVAT: Tämä piti vielä erikseen mainita, koska Henna piti erityisesti kulmakarvoista, jotka hänelle tein. Käytin siinä Joe Blascon napakkaa voidemaista rajausväriä sävyssä Midnight Brown*, joka on sävyltään ja koostumukseltaan loistava. Lisäksi tuntuu, ettei tuote kulu mihinkään. Tein sillä karvamaisia vetoja Hennan kulmiin ohuen ohuella rajaussiveltimellä*. Vetoja ei oikeastaan edes erota Hennan omien kulmien seasta.

*Sisältää mainoslinkin. Tuote saatu.

  • Sari

    Meikkivoiteella on monta muutakin käyttötarkoitusta, kuin pelkkä ihon värin tasoittaminen. Hyvälaatuinen meikkivoide suojaa ihoa auringolta, tuulelta, ilmansaasteilta, lialta, pakkaselta ym. Itse en ainakaan heittäisi koko tuotetta sivuun, vaikka ihon väri sen sallisikin. Minun viisikymppinen ihoni on loistavassa kunnossa, meikkivoidetta olen käyttänyt yli 30 vuotta lähes päivittäin. 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa Sari! 🙂 Itseasiassa meikkivoide ei riitä suojaamaan auringolta. Linkkaan sulle tähän kirjoittamani jutun aiheesta. Vaikka meikkivoiteessa olisi korkeakin suojakerroin, niin se ei riitä aurinkosuojaksi, koska sitä ei koskaan kukaan levitä tarpeeksi paksua kerrosta. Meikkivoiteen alle tarvitaan aina kunnon aurinkovoide, jos auringolta halutaan suojautua. Itseasiassa öljypohjainen voide suojaa ja kosteuttaa iho paremmin ja näin suojelee ihoa paremmin tuulelta ja pakkaselta. Vaikkakin ainoa oikea suoja näihin on pukeutuminen. Ja tosiaan kuten sanoit.. meikkivoide ei ihoa mitenkään “pilaa”, kun sen pesee joka ilta huolellisesti pois. Välttämätön se ei omien kokemusteni ja tuotetuntemuksen mukaan ole. Ajattelen asiaa enemmänkin niin, että miksi peittää jo valmiiksi kaunista ihoa. 🙂

      https://www.elle.fi/miiaezen/2018/04/15/kolme-totuutta-meikkivoiteista/

      • Saija

        Oon samoilla linjoilla, kun Sari. Meikkivoide kumminkin suojaa ihoa. Aurinkosuoja siinä ei tietenkään ole yhtä tehokas, kuin perus aurinkovoiteessa. (eikä kuulukaan.) Mutta ilmansaasteilta, katupölyltä jne meikkivoide suojaa. Voiteet imeytetään ihoon, joten ne hoitaa ja suojaa sisältä, mutta meikkivoide on ihon päällä suojaamassa.
        Kuten sanoit, että miksi peittää kaunis iho meikkivoiteen alle, niin sen takia on hyvin kevyitä meikkivoiteita (jotka sanoisin että ovat parempia kun oikein peittävä concealer, jos tarkoituksena on olla peittämättä kaunista ihoa.)
        😅

        • Miia Ezen

          Heippa! 😊 No mun on edelleen taas sanottava tähän, että ihonhoito on edelleen se tärkein ase saasteita vastaan. Itse ihon tärkein tehtävä on suojata meitä kaikelta mahdolliselta ulkopuoliselta haitalta. Hyvä kosteusvoide suojaa meitä parhaiten vapailta radikaaleilta pitämällä ihon kosteutettuna. Tietenkin veden juominen on tähän myös tärkeää. 😊 Tärkeintä on poistaa iholta päivän loputtua kaikki turha – on se sitten meikki tai saasteet. Kaksoispuhdistus on tietenkin siihen korealaisten lahja meille, koska sillä tavoin ihosta saa kaikista puhtaimman ja silloin se pystyy vastaanottamaan kaiken kosteuden, jota sille tarjoamme. Saasteet saattavat tehdä ihosta kosteusköyhän ja juuri siksi ihon pitkäaikainen kosteutus on tärkeää. En voi tosin kieltää etteikö meikkivoide suojaisi ihoa saasteita, mutta onneksi sitä meillä Suomessa on vielä hyvin vähän verrattuna maailman suurkaupunkeihin. Meillä enemmänkin iholle haasteita asettaa talven kylmä ilma ja sen myötä kosteusköyhyys. Siksi aina jaksan paasata tästä ihonhoidosta. 😃

          Ja mitä tulee meikkipohjaan on sen tekemiseen monta eri tekniikkaa ja tietenkin mieltymystä. Kun iho on kunnolla kosteutettu, niin silloin myös peittävä concealer levittyy siihen kauniisti ja ohuesti. Itse tykkään käyttää pigmenttisiä tuotteita luoden niillä ohuen pohjan. Näin tehdään myös vuosikymmeniä ammattilaisten suosiminen vahapohjaisten meikkivoiteiden kanssa, kuten monen tuntema Joe Blasco, Ben Nye tai vaikkapa RCMA.

  • Päivi

    Minä olenkin meikannut näin jo vuosikausia! Miksi sitä nuorempana pakkeloikaan hyvän heleän ihon ihan mattapintaiseksi paksuksi kerrokseksi!! 🙂 Minulla on hyvä iho ja olen huomannut tän kevyen pohjan olevan niin paljon imartelevampi! Mun tuotteet on Catrice Camouflage peitevoide joka on todella hyvä, mutta myös exrtahalpa ja Dermosilin voidemainen pinkki poskipuna jonka sävy näyttää mun mielestä aika samalta kuin kuvassa poskissa tuo Zuiin sävy

    • Miia Ezen

      Päivi sun meikki kuulostaa ihanalta! <3 Tuota Catricea mä haluan kyllä testata. 🙂

  • Johanna

    Näyttää tosi hyvältä! Ja odotan jo että sitä catricea pääsisit testaamaan !

    • Miia Ezen

      Mä marssin varmaan ostamaan itse vaikka näitä meikkejä riittää. 🙈😂

  • Juuulia

    Bohot lähtee nyt kokeiluun! Ihan uus tuote mulle:) hyvä postaus!! ps. Mä suojaan kasvoja ilmansaasteilta kyllä muulla tavalla kuin meikkivoiteella..

  • Sirpaliini

    Hei Miia!

    Ihana postaus! Munkin meikkirutiini on nykyään aurinkovoide ja catricen liquid camouflage + luonnonkosmetiikan poskipuna ja aurinkopuuteri.

    Olen jo kauan aikaa miettinyt onko tämä meikkivoiteen “suojaava” vaikutus totta ollenkaan vaan enemmän markkinointia. En jaksa uskoa että meikkivoide olisi hyväksi iholle kun olen käynyt läpi varmaan kaikki hintaluokat ja merkit ja kyllä niitä epäpuhtauksia aina syntyy meikkivoiteen kanssa vaikka käytössä on laadukkaat tuotteet kaksoispuhdistukseen. Huomasin myös että meikkivoiteen poistaminen rutiinista vei suurimman osan punoituksesta pois 😊

  • Mermu

    Olen kokeillut tätä muutaman kerran, mutta lopputuloksena oli se että ihoni alkoi nopeasti punoittaa ja rasvoittui ennätystahtia, olin kiiltävä tomaatti 😂 Eli kyllä minulle meikkivoide on jonkin sortin viimeinen suojamuuri, hyvän päivävoiteen ja aurinkosuojan päälle laitettuna tietysti.

  • Miime

    Heippa Miia🤗
    Minä en voi olla ilman meikkivoidetta!!!! Never , koska:

    1. Ihoni on hyvin läikikäs
    2. Punoitusta
    3. Tummat silmänaluset

    Meikkivoiteella, kun sen peittävyys on maksimi ja sopii rasvoittuvalle iholle, sillä pelaan päivittäin (noh, en ihan joka ikinen päivä).
    Kun meikkivoiteessa on tarpeeksi coverage’a, se riittänee arkena vallan mainiosti 😃!!!

    Peiteaineet ovat luku sinänsä. En ole oikein löytänyt sellaista peitevoidetta, jossa oli paljon pigmenttiä ja olisi EDULLINEN.

    Silmänaluset ovat todella vaikea paikka. Miten saada KAIKKI sinisyys pois silmien alta? Kun olen jo 50-kympin paremmalla puolella, täytyy tsekata TODELLA TARKKAAN, että tuotteet eivät karkaa juonteisiin🙄🙄🙄
    Kokeiltu on ja käytössäkin vielä Mac’n pro longwear ja Vichyn dermablend -tuotteet. Tyyritä olivat, mutta toimii hyvin….
    Kun peittää vaikeita kohtia, niitä pitää työstää pitkään ja rauhallisesti. Jatkuvasti etsin uusia ja uusia niksejä. Noh, usein törmään nuoriin naisiin (youtube), jotka pitävät sellaista taustamelua, ettei pysty katsomaan. Tai sitten hyvin, hyvin ikääntyneitä naisia, joilla kuiva iho ja huomattava määrä juonteita. En lue itseäni siihenkään ikäluokkaan. Muistat minut edellisestä postaussivulla, jolla kävin säännöllisesti. Lähetin kuvani Sinulle. Nyt voit siis kuvitella, mitä tarkoitan, etten lue itseäni ikääntyneisiin.

    Aivan ihana malli sinulla 😘😘😘 Greetings 💕
    Terv. One of you eli…..

    • Miia Ezen

      Heippa Miime! Joo ymmärrän. Mulla aikaslailla sama juttu. Ja nää meikkijutut on silleen ikäviä, että ihan kaikkeen ei loppujen lopuksi edes meikillä vaan pysty tekemään mitään tai ainakaan niin, että se kestäisi koko päivää nättinä ja kaikenlaisilla ihoilla ja eri ikäisillä. 🙁 Mutta hauskaa ainakin on erilaisia tuotteita ja kikkoja etsiessä. 😀

      • Miime

        Kiitos Miia
        Pelästyin, että kaikki, mitä olin kirjoittanut hävisi jonnekin. Onneksi ei.

        Muuten todella hyvä video aikuisen naisen meikistä – sain siitä taas uutta vinkkiä – Kiitos 💕💕

        JK. Tekisit näitä enemmän, please

        • Miia Ezen

          Joo videota on tulossa lisää. ❤️

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram