Kolme yleisintä meikkimokaa

29.10.2018

Kirjoitin noin vuosi sitten suositun postaussarjan kaikista meikkimokista, joita voi tehdä vaikka varjostusten, peitevoiteen, kulmakarvojen tai vaikka luomivärin kanssa. Kaikki meikkimokapostaukset on kerätty TÄHÄN YHTEEN POSTAUKSEEN, josta voit etsiä ratkaisun omaan meikkiongelmaan.

Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa kolmesta yleisimmästä meikkimokasta, joIta nään kaupungilla kävellessäni. En todellakaan halua siis arvostella kenenkään meikkitapoja, koska meikissä kaikki on sallittua. Kuitenkin haluan tuoda nämä esiin, koska muutamalla pienellä muutoksella saisi jokaisesta kauniimman näköisen ja tällöin olisi varmasti myös kivempi ja itsevarmempi olo. Alla olevassa kuvassa huomaatte mielestäni aika suuren eron. Siihen paneudutaankin ensimmäisenä.

PELKKÄ MEIKKIVOIDE

Yllättävän moni lisää kasvomeikiksi pelkän meikkivoiteen. Oikeanpuoleisessa kuvassa näette kasvoillani silmämeikin lisäksi pelkän meikkivoiteen (ups, “ennen kuvasta” unohtui ripsari). Kasvot näyttävät erään maskeeraaja kollegani mukaan pannukakulta eli todella yksiulotteisilta ja jopa väsyneiltä. Vasemman puoleiseen kuvaan lisäsin varjostukset, hieman aurinkopuuteria ja tietenkin oman lempparini – poskipunan.

Näistä kolmesta kaikista tärkein mielestäni on poskipuna ja sen jälkeen aurinkopuuteri. Varjostuksia en muutenkaan tee kuin juhla- tai esiintymismeikkiin. Näiden lisääminen tekee meikkiin aivan mielettömän suuren eron! Voit lukea aurinkopuuterin ja varjostuksien lisäämisestä ja niiden eroista TÄSSÄ.

PELKKÄ KIVIPUUTERI

Messuilla hyvin moni kyseli minulta, että mikä olisi hyvä kivipuuteri, joka pysyisi paljailla kasvoilla. Harmikseni totesin, että monet etsivät sitä hamaan tappiin vaikka sellaista ei ole olemassakaan. Ensinnäkin kivipuuteri on tarkoitettu meikin kiinnittämiseen ja liian kiillon pois viemiseen. Toisekseen kuivaihoiselle se vain korostaan kuivia kohtia ja rasvaisella iholla se ei nyt pysy millään – iho tuottaa kuitenkin rasvaa päivän aikana ja mitä tapahtuu, kun sekoittaa rasvaa ja puuteria – noh, kun sitä lisäilee pitkin päivää niin tuloksena on kakku!

Miksi muuten kasvoista halutaan matta, kun terve hehku näyttää paljon upeammalta. Tietenkin se on myös makuasia. Näette näistä hyvän esimerkin tämän postauksen kuvissa. Alapuolella on nimittäin vanha tyylini meikata ja se oli matta. Jos ei halua käyttää meikkivoidetta, niin esimerkiksi Lumenella on uudet Skin Tintit*, joilla saa ihanan kuulaan ihon ja pikkaisen sävyä. Itselleni se ei tosin riitä peittämään epätasaisen väristä ihoani.

UPEA HUULIPUNA, MUTTA..

Messuilla oli ihana nähdä, kuinka te lähditte rohkeasti kokeilemaan vahvojakin huulipunia. Huomasin vain yhden ongelman: Jos ihon punaisuutta ei ole kunnolla peitetty, niin upeinkaan huulipuna ei näytä miltään tai oikeastaan vaan liian suttuiselta. Myös huulten rajojen kanssa kannattaa olla tarkka. Kuvissa näette ehkä vähän liioitellun version. Itse olen oppinut rajaamaan huuleni ammattimaisesti vasta viimeaikoina ja siitä voitte lukea kolme parasta vinkkiä TÄSTÄ. Yllä oleva kuva on siis vanha ja siitä huomaa myös kuinka meikkaustaitoni ovat kehittyneet melkolailla joka saralla.

POSTAUKSEN LOOKIN AVAINTUOTTEET

Kahden ensimmäisen kuvan meikissä luomilla on käytetty luomivärejä eri paleteista, mutta upean kiillon niihin sain Linda Hallbergin Duochrome -paletilla*. Kasvojen hehku on luotu Maybellinen Chrome Extreme Highlighter sävyllä Molten Rose Gold* ja MACin Fix+ viimeistelysuihkeella*.

*Sisältää mainoslinkin. Tuote saatu.

  • Ellivelli

    No niinpä justiinsa! Näen päivittäin erästä naista jolla on peittävä meikkivoide eikä pohjana muuta.. Ja kyllähän se näyttää elottomalta! Hän on vielä hyvin vaalea myös hiuksiltaan ja tummat kulmat ja silmät. Semmoinen kummallinen kontrasti joka iskee silmään vaikka nätti onkin.
    Mä en tiedä mitä teen huulipunailujeni kanssa, ei se vaan onnistu. Sitä tulee liikaa ja näyttää ihan… halvalta ja jos laitan siveltimellä nii ei tuu tarpeeksi. Tämä on huippuärsyttävää enkä tiedä missä vika. Ehkä mä oon ikuinen huulikiilto-mimmi 😡.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram