Blogini tyyli muuttuu

03.09.2018

Kerroinkin jo aikaisemmassa postauksessa kuinka lopetan blogini kuvien muokkaamisen. Tähän liittyy hyvin olennaisena osana myös meikkaustyylin muuttaminen. Olen todella hullaantunut luonnolliseen meikkiin ja korviani myöten kyllästynyt Instagram-tyylisiin vahvoihin meikkeihin. Vaikka samaan hengenvetoon sanon, että erilaisille meikeille on aikansa ja paikkansa. Ja näin ammattilaisena tietenkin teen vaikka minkälaisia meikkejä, mutta täällä blogissa keskitytään siihen aitoon joka naisen meikkiin.

IHONHOITO

Tiedän todellakin kuinka ärsyttävää on tunkea tukuttain seteleitä kaiken maailman puteleihin. Koitan siis jatkossakin vinkata teille parhaimmat tuotteet eri ihotyypeille, jotta vältytte kalliilta hutiostoksilta. Koreakosmetiikasta tulette kuulemaan taas lisää, koska sillä olen saanut niin mullistavan muutoksen ihooni. Kaunis meikki lähtee kauniista ihosta, joten mitään oikotietä tähän ei oikein ole. Kuinkakohan monta kertaa olen tämänkin blogissani sanonut?

HELPOT MEIKKIVINKIT

Helppoja meikkivinkkejä on blogissani näkynyt jo melko kauan, mutta aion jatkossakin keksiä teille arkea helpottavia juttuja. Myös meikkimaailman uutuudet tulevat näkymään, jos siellä on jotain uusia todella tarpeellisia ihanuuksia. Mukana on kaikkea luonnonkosmetiikasta synteettiseen sekä koitan myös löytää ne parhaimmat diilit.

Tulossa on muuten myös meikkitutoriaali aikuiselle naiselle videon muodossa. Tätä olen muhittanut jo pitkän aikaa ja nyt vihdoin toteutan sen siskoni toimiessa mallina.

MINITUTORIAALIT

Tämä onkin ihan uusi juttu, joka ei sinänsä liity tänne blogin puolelle vaan Instagramiin. Olen päättänyt aloittaa minitutoriaalit Insta-stoorin puolella ja pikkuhiljaa ottaa mukaan myös Instagram-liven. Ainakin IG:n puolella tämä live-ehdotus on otettu innolla vastaan, mutta mitäs te blogilaiset. Tulettekko IG:n puolelle hakemaan helpot meikkivinkit?

  • Orvokki

    Ihanaa Miia!! <3

  • Milla

    Kuulostaa hyvältä 🙂 En tuu instagramista näkeen mitään, ku vähä niinku meikki menee luonnollisemmaks, niin oon vähentänny somen käyttöä ja lähtenny instasta. Ehkä joku päivä myös fb:stä jään pois.

  • Juuulia

    Täällä ollaan myös ign puolella mukana 😊

  • Markit

    Hei; Onnen päiväni sen kun jatkuu! Aikuiselle naiselle meikki ja vielä sisko mukana!!😊 Enempää en sitten voi toivoa! Sehän oli yksi mukavimmista jutuista, missä kerroit elämästäsi, myös siskosi mainiten. Ja kun hän toisenkin kerran istuu meikkituoliin, niin lämmin kiitos etukäteen kumpasellekin ❤. Hienoa! En malta odottaa, millaisen meikin siskolle teet.
    Mihinkään instajuttuihin en mene, mutta tällä blogissa on niiiin paljon tullut neuvoja, että nekin kun toteuttaisin ja harjoittelisin.
    Uusista tuotteista on aina mukava kuulla ja eri vaihtoehdoista.
    Todella kaunis tuo alimmainen kuva, jossa vähemmän meikkiä. Meikkimäärän ero taitaa olla huima.

  • Päivi

    IG:n kautta aloin vasta lukemaan blogiasi! Tällaista “normaaliutta” oonkin toivonut/odottanut!!

  • Jules

    Hei tää on aivan loistava muutos! Eipä tätä luonnollisuutta kovinkaan paljon somessa tai blogimaailmassa näkyvillä ole, joten ihanaa että olet innostunut asiasta. Toki itsekin joskus tulee meikattua reilustikin, mutta arkisin haluan mennä niin vähällä meikillä kuin mahdollista. Painin myös epäpuhtaan ongelmaihon kanssa, joten kaikki ihonhoitoon liittyvät postaukset ja vinkit ovat todellakin tervetulleita! Miia olet ihanan aito ja sun juttuja on kiva kuunnella, katsella ja lukea, joten ig-livet kuulostaa tosi hyvältä!

  • hanna

    Kuulostaa hyvältä, ihonhoidon vinkkejä odotan etenkin sillä omastanikin noita löytyy ja ne ovat intohimoni tuoksujen ohella!

    hanna
    http://www.hannamariav.com

  • Sonju

    Kuulostaa hyvältä uusi suuntasi👍
    Voisitko joskus tehdä blogijuttua maksaläikistä, niiden ehkäisystä ja peittämisestä aina tarvittaessa… ovat ainakin meikäläisen kohdalla tällaisen kesän + ulkomaanreissun jälkeen jo julmetun kokoisia ja eivät kyllä meikän naamaa komista yhtään 😞

    • Miia Ezen

      Heippa Sonju! 🙂 Mä laitan sulle heti tähän parhaat vinkit. 🙂 Itsellänikin on huimat maksaläiskät, jos annan kasvoilleni aurinkoa ja aurinkovoiteenkin kera. Eli paras neuvoni on: Käytä suojakerrointa 50, laita päähän suuri hattu ja vielä aurinkolasit. Kasvoilla voi käyttää sitten vaikka itseruskettavaa, jotta saa väriä sinnekin. Muuta ehkäisyä ei oikein ole. 🙁 Niiden peittäminen on todella hankalaa ja tarvitsee sävykorjaavan tuotteen. Idea on sama kuin tatuoinnin peittäminen.

  • Anna-Elina

    Ai että, juuri tällaista raikkautta kaipaan itsekin omaan meikkityyliini 🙂 siitä sinun viimeisimmästä ihonhoitopostauksesta inspiroituneena lähti pari juttua jo tilaukseen ja uskon, että sieltä tulee ainakin pari uutta suosikkia 😉

    Odotan mielenkiinnolla vinkkejä talviajan meikkaamiseen, itselläni on atooppinen sekaiho ja talven kuivuus ei tee sille hyvää. Muutenkin talvisin tulee automaattisesti käytettyä enemmän ja vahvempaa meikkityyliä, erilaisia luomivärejä ja mattapunia. Tuntuu, että talvisin ihoa ei saa oikein pysymään raikkaan heleänä vaikka yrittäisi :/

    Ei mulla muuta, sinun blogi on ihanan raikas ja hyvin toteutettu, on ihana kuulla että olet löytämässä omaa juttuasi tässä blogimaailmassa (ja mukava että se on juuri se osa-alue mistä olen itsekin kiinnostunut :D)! Olet ihana, kaikkea hyvää tuleviin koitoksiin! ♡

  • Miiu

    Minulla ei ole, eikä tule, instagram tiliä, joten ne jutut jää pimentoon. Ihanaa on tämä luonnollisuuteen meno, mutta toivon kyllä monipuolisesti meikkijuttuja. Rakastan meikkaamista ja uusien juttujen testausta eli jos aito joka naisen meikki on ” sutasen vähän ripsaria ja joskus jotain huulipunaa” , jää lukemiset minulta hyvin vähäiseksi. Ja sehän olisi surullista! 😊

  • Johanna

    Kuullostaa tosi hyvälle! ☺☺Valitettavasti en lähde ig:n maailmaan.

  • Sirja

    Tiedätkö, Miia, mikä minusta on todella mukavaa uusissa kuvissasi sen lisäksi, että ne ovat luonnollisemman näköisiä? No, tykkään kovasti siitä, että olet alkanut vaihdella kuvakulmaa ja kuvata kasvojesi toistakin puolta. Huomaan omistakin selfeistäni, että tuppaan aina kuvaamaan vain sitä “kauniimpaa” puolta, mutta se käy ajan oloon aika yksipuoliseksi (joo, ihan kirjaimellisesti:)), joten tällainen muutos on hyvin tervetullut.

    • Miia Ezen

      Heippa Sirja! Sä oot katsonutkin tarkasti. 😀 Mutta itseasiassa tuo on se sama puoli, koska nyt osat kuvista on vain peilikuvana. Ja todella olen hyvin erinäköinen toiselta puolelta kasvoja. Ikä näkyy ikävä kyllä toisella puolella hyvinkin paljon enemmän.

  • Satu

    Valitettavasti en lähde ig:n maailmaan. Tähän asti olen saanut paljon neuvoja, ja meikkejä riittää.

  • Anni

    Mahtava muutos, arvostan !

    Hei, onko sulla vanhaa postausta tai sitten postaustoiveena tälläinen; miten selvittää oma ihotyyppinsä? Mistä tietää mitä oma iho tarvitsee, millaiset tuotteet, toimenpiteet yms.?

  • Ellivelli

    Mahtavaa! On ton toisen kuvankin tujumpi meikki kyllä kaunis ja taitavasti tehty.. Mutta kyllä toi luonnollisempi tuo esiin.. No luonnollisen kauneutesi:). Jään odottelemaan!

  • Sanna

    Jeee! Tämä on mahtava muutos! Luonnollisuus ja omien hyvien puolien korostaminen ilman övereitä on 👍👍toki välillä övereitäkin tarvitaan 😉Luonnonkosmeetiikan juttuja odotan myös, itse olen täysin hullaantunut luon.kosmetiikkaan jo viiden vuoden ajan☺

  • Ulla

    Kuulostaa ihanalle! Täällä yksi aikuinen nainen odottaa meikkituutoralia. Luonnollinen meikki, uutuudet ja Korea tuotteet kuulostaa myös hyvälle. Please! Älä unohda meitä ei instaa eikä facebookia ihmisiä… Mekin halutaan kauheesti nähdä näitä sun juttuja.

    • Miia Ezen

      Heippa Ulla! 😊 En unohda. Tulee vaan lisäjuttuja Instagramiin.

  • Eve

    Olen tykännut lukea blogiasi. Kosmetiikka, kauneudenhoito, meikkaus, hiusjutut yms… kiinostavat❤ En kuitenkaan kuulu ig:n maailmaan ja en usko sinne lähtevänikään. Sama pätee facebookkiin. Toivonkin ettei juttusi leviä liian moneen eri paikkaan koska osa lukijoistasi haluaa varmasti rajata jatkossakin somen käyttöään ja ei aikakaan riitä joka sivustolla notkua. Kiva jos huomioisit tämän. Toivon että postaukset on yhä monipuolisia. Esim. ostolakon Virve kirjoittaa jo niin paljon korealaisesta kosmetiikasta ja ihonhoidosta että välillä jutut on liikaa saamaa kauraa ja menee aika nippelitiedoksi. Itse kyllä virven blokia luen säännöllisesti😊 Shemppiä jatkoon ja meikkijuttuja jatkossakin toivon löytävän muiden juttujen lomassa😉

    • Miia Ezen

      Heippa Eve! Joo blogijutut jatkuu ehdottomasti. 😊 Alan tuomaan vaan lisäjuttuja jo siihen mitä on. Instagramin puolella on taas paljon niitä, jotka eivät lue blogiani, mutta muuten imevät kaikki jutut joita Instagramissa jaan. 😊

  • Eve

    Ymmärrän kyllä pointtisi😉Meitä seuraajia on moneen junaan😃 Pysyn varmasti messissä jatkossakin ja ei sitä tiedä kukaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan… Kyllä tuo korealainenkin ihonhoito kiinostaa ja hyvät tuotevinkit helpottaa tottakai arkea.

  • Pampula

    Tosi ihana uutinen! Löysin meikkitaiteilija Katie Jane Hughesin IG-tilin viime vuonna, ihastuin hänen tyyliinsä täysin ja nyt olen aistivinani uudessa tyylissäsi samankaltaisuutta Katie Janeen, joka on aivan mahtava juttu!
    Tällaista onkin kaivattu, suurin osa youtuben meikkiguruistakin edustaa sitä IG-tyylistä lookkia, joka ei ainakaan itseeni kolahda sitten yhtään, vaikka meikit toki taidokkailta näyttävätkin.

    • Miia Ezen

      Heippa Pampula! Joo Katie on yksi niistä ihmisistä, jotka vaikuttaa tähän tyttöseen eniten. Hän tekee juuri sellaista sisältöä ja myös meikkiä, jota rakastan. <3

  • Erica

    Ihanaa Miia!

    Olen itsekin sua seuranneena innostunut luonnollisemmalta näyttävästä meikistä, hiuksista jne. Olen muutenkin koittanut opetella hyväksymään itseni tämmöisenä kuin olen. Ennen oli aina pidennykset, paljon meikkiä ja vielä ruskeat piilarit vaikka mulla on upeat vaalean vihreät silmät. Olin koko nuoruuteni koulukiusattu mistä varmaankin kumpuaa huonoitsetunto jonka kanssa tunnun kamppailevan vieläkin.
    Siitäkin syystä tuli piulouduttua vahvanmeikin taakse, pidennykset, piilarit ym.
    Ihanaa että joku arvostaa enenmän luonollista kauneutta ja sitä että jokainen meistä voi olla kaunis ilman kauheeta pakkelia ja kuvan muokkauksia.

    Ihanaa päivää sulle Miia oot upea <3

    • Miia Ezen

      Voi ihana Erica, kiitos! Et uskokaan kuinka paljon näen työssäni sitä ihmisten itseinhoa. Itse taas näen jokaisessa sellaista kauneutta, että ihan ottaa päähän miksi he eivät pidä itseään kauniina. MUTTA toisaalta ymmärrän kaiken tämän, koska itse kamppailen ulkonäköasioiden kanssa joka päivä työni puolesta. Vertaan liikaa itseäni muihin ja melkein lyön päätäni seinään, kun en näytä huippumallilta. Siis mitä ihmettä oikein edes ajattelen. Mullakin on edelleen kova koulu meneillään itsensä hyväksymisen kanssa, mutta tunnelin päässä on jo valoa. Meinaan vetää mukanani kaikki te upeat lukijani, jos vaan mitenkään pystyn. <3

      • Markit

        Sanopas minulle yksi syy, miksi sinun Miia pitäisi näyttää huippumallilta? Yksi oikeasti järkevä syy, jolla/josta saat jotain lisää (mitä?) elämääsi. Olet jo mahdottoman kaunis minun ja monen muun mielestä. Mitä olet sisältä, se ratkaisee. Ehkäpä minä haluaisin vetää sinut hyväksymään itsesi juuri sellaisena kuin olet. Katsos, olet superhyperhyvä 😊. Ainoa oikea Miia. Miia, joka jaksaa neuvoa, vastata ystävällisesti ja on melko hyvä ihmiseksi 😃. Eikö? Ihan sama näyttääkö huippumallilta vai naapurin ruusupuskalta ( sekin on hyvä 😄), sisin ratkaisee ❤.

        • Miia Ezen

          Heippa Markit! Se on vain tämän oman työni paine, koska laitan lähes joka päivä kuviani kaikkien nähtäväksi ja arvosteltavaksi. Ei muuta. 🙂 Myös minun mielestäni kaikki muut ovat niin mahdottoman kauniita, mutta he eivät sitä vain itse näe. <3

  • Hanna

    Moi Miia! Ensinnäkin kiitos kaikesta monipuolisesta opista mitä olet tähän saakka jakanut – olen kesän mittaan niillä treenannut ja viime lauantaina omiin häihini taioin näyttävän ja hyvin onnistuneen meikin. Monta hämmästynyttä katsetta sain, kun minulta kysyttiin missä olen käynyt meikissä ja vastasin tehneeni meikin itse 🙂 Päivällä meikkaillessa kuulin äänesi korvissani joka vaiheessa, niin paljon olen tutoriaalejasi katsonut 😀😀 En seuraa muita kauneusbloggaajia, joten olen täysin sinun vaikutuksen varassa ❤️ Kommenttina tähän postaukseen, raikas meikki on kyllä sitä normaalia itsellenikin. Ja eiväthän vanhat postauksesi ja tutoriaalisi katoa minnekkään, eli jatkossakin tulevat morsiammet ja muut löytävät sieltä oppinsa vahvempaankin meikkiin. Kuten itsekin sanoit, vahvalle meikille on paikkansa eri tilanteissa, mutta olen ehdottomasti samaa mieltä että koko insta-maailma saisi ottaa harppauksen luonnollisempaan lookkiin. Instan pikavinkit on tänään havaittu hyviksi! 👌🏼 KIITOS kun olet opettanut mut meikkaamaan!!

    • Miia Ezen

      Heippa Hanna! Onpa niin ihana kuulla ja hauska, että olin periaatteessa mukana hääaamussa, kun “kuiskailin” ohjeita. 😀 Ja joo kyllä mä varmaan jatkossakin aina silloin tällöin teen vahvempiakin meikkejä, mutta siihen asti nuo vanhemmat postaukset toimii hyvinä vinkkeinä ja ohjeina. 🙂 Oonpas ylpeä sinusta, kun sait tehtyä itsellesi upean häämeikin. <3

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram