Kaksi helppoa tapaa muuttaa omaa lookkia

31.08.2018

Pukeuduin ennen aina mustaan, harmaaseen sekä ruskeaan, koska mielestäni niitä sävyjä oli niin helppo yhdistellä. Nyt kun työni on muuttunut luovemmaksi, niin jostain syystä olen antanut itselleni luvan olla kuka muukaan kuin oma itseni. Miksi meidän kaikkien pitäisi näyttää samalta? Eikö ole kiva säväyttää vaikka raikkaalla huulipunalla ja unohtaa kotiin se iän ikuinen nude. Tässä kaksi helppoa vinkkiä oman lookin piristämiseen.

KORVIKSET

Blogini vakituiset lukijat eivät ole voineet olla huomaamatta erilaisia korviksia, jotka ovat ilmestyneet kuviini. Otin vähän aikaa sitten vasta korviin reiät ja sen jälkeen olenkin haalinut aivan ihania korviksia aina kun olen sellaisia löytänyt. Suosin mielelläni suomalaista designia ja meidän maasta löytyykin aivan ihania korusuunnittelijoita niin kalliimmista merkeistä edullisempiin. Itse olen hankkinut muutaman edullisen merkin korvikset ja sitten sain myös aivan ihanan lähetyksen samaskorulta, jonka korvikset näet kuvassa. Tämän tyyppisiä korviksia saa vaikka missä väreissä.

RÄIKEÄ RAJAUS

Keltainen, violetti tai vaikka sininen rajaus sopii yllättävän kivasti simppelin meikin kanssa. Tulet saamaan paljon kehuja tästä pienestä yksityiskohdasta. Voit tehdä ne joko kissarajauksina tai vain tavallisina rajauksina kuvan mukaan. Tiesithän, että kissarajauksia ei saa kaikille. TÄSTÄ postauksesta voit kurkata sopivatko kissarajaukset sinun silmäsi mallille. Loistavia räikeitä rajausvärejä löytyy mm. NYXin keltainen*, sininen* ja violetti* vivid brights sävyistä. Tässä itselläni on juurikin tuota NYXin keltaista nestemäistä rajausta.

*Sisältää mainoslinkin. Tuote saatu. 

  • Johanna

    Näyttää tosi kivalta ja hyvältä! Sopii sulle😊

  • Porkkis

    Vinkkaanpa sulle yhdestä suomalaisesta korviksien tekijästä: Maanantamalli.
    Löytyy ihania koruja.
    Ihana toi keltainen rajaus ja noi korvikset! 🙂

    • Porkkis

      Ja “i” kirjain on näemmä tipahtanut pois. Kyseessä siis Maanantaimalli 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa! Joo mä rakastan kyseisen merkin korviksia ja meninkin juuri niitä katsomaan yhteen jälleenmyyntipisteeseen, mutta he olivatkin juuri lopettamassa liikettä ja Maanantaimalli-korvikset oli jo haettu pois. 🙁

      • Porkkis

        No höh! Onneks on verkkokauppa. Sunnuntaina julkaistiin juuri ihania uutuuksia 🙂

  • Kata

    Minäkin haluan vinkata sinulle persoonallisten ja kauniiden korvakorujen valmistajan, Nunnukka Design. 🙂 Oletko jo kuullut? Hänen valmistavat korut sopisivat sinulle varmasti. 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa Kata! En ole kuullut, mutta kävin heti tsekkaamassa. 🙂

  • Markit

    Heippa; Nyt on kyllä hurja! Ajattelin, että sinisessä luomivärissä tuli oma nuoruus mieleen, joskin pikkuisen vähemmän laitoin 😊. Mutta tuo keltainen rajaus…jaa jaa, nyt en taida tykätä. Ja tämä on muuten ensimmäinen kerta, kun tuolleen sinulle kirjoitan, että ei pidä mieltään pahoittaa, minä kun en ole joojootyttö 😄. Jos minä mietin kesämekon ja sandaalit jalkaan, niin ehkäpä siellä rantaterassilla se menisi… Hyvä puoli on se, että minä en tätä tyyliä yritä kopioida. Hyvä ihan kanssaihmisteni vuoksi, kahjona minua pitäisivät, vanha tyttö keltaiset viirut silmissä 😂. Pitää nyt näistä kangistuneista kaavoista vaan päästä taas eroon ja ajatella avarasti. Kyllä sinä Miia taas saat minut miettimään, että miten tylsän perinteinen olen. Voisihan sitä joskus edes hiukan repäistä.😂 Mutta keltainen rajaus…paras nukkua yön yli, tiedä vaikka huomenna se olisikin jo vähemmän outo 🤔. Muuten, ihanan kaunis js kepeä iho kuvissasi. Tykkään.

    • Miia Ezen

      Hih! 😀 Joo onhan keltainen rajaus aika erikoinen. Mutta värin voi vaihtaa vaikka klassisempaan siniseen. 🙂

  • Ninsku

    Minä myös vinkkaan kotimaisen korun tekijästä: Littlebit design.
    Upeita persoonallisia koruja, käyhän vilkaisemassa jos ehdit! Kiitos rohkaisevasta blogistasi, olet saanut myös minut muuttamaan niin ihonpuhdistus rutiineja kuin meikkaamistakin!

  • Heli

    Hei! Minäkin vinkkaan käsintehtyjen kierrätystuotteista korviksien tekijän: ycm: you complete me (https://www.holvi.com/shop/youcompleteme/)

  • Ellivelli

    Väreillä meikissä ja vaatteissa on toki kiva “kertoa” fiiliksistään ja kenties tuoda ilmi omaa persoonansa. Mutta, kun puhutaan “harmaasta massasta ruskeine takkeineen ja meikittömine silmineen” ei sovi unohtaa, että myös he sillä tavoin kenties ilmaisevat samoja asioita. Se ei muuta heidän yksilöllisyyttään massaksi. Ehkä se pointti on, että he eivät halua kertoa itsestään mitään, ehkä heitä ei kiinnosta mitä vastaantulija naamasta pitää (niinkuin ei oikeastaan juuri pitäisikään, teot ja ajatukset määrittää ihmisen) tai ehkä ne ei pidä punaisesta 😉 .
    Mä nyt tästä vaahtoan:D. Mutta tuntuu sellaista vastakkain asettelua tässä olevan.. yleisesti. Ihan niinkuin joltain tuulipukumummolta puuttuisi persoona ulkoisista seikoista johtuen. Ymmärrätkö mitä ajan takaa?
    Myös se “harmaa massa” voi nähdä ne joilla on punaista luomiväriä ja siniset kengät pelkkänä persoonattomana joskin värikkäämpänä massana ;). En oikein osaa pukea ajatuksiani sanoiksi. Pääpointti lienee, että korvakorut tai koruttomuus ei kerro paljon mitään ihmisen persoonasta, se on se sana mikä tulee suusta mikä kertoo. Tämä on puolustuspuhe niiden puolesta joilla ei ole joidenkin mielestä ole persoonaa, ei kiinnostavia ajatuksia, “ei munaa käyttää keltaisia stilettoja”, “ei ole itsevarmuutta näyttää mitä ovat” …Koska? Koska musta takki.

    Pitää kattoo noi ja muut edellä mainitut korvikset. Ihanat <3

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram