Muodikas kampaus kesän juhliin

04.06.2018

Olen bongannut tällaista pinniläjää jo monessa paikkaa. Esimerkiksi Cannesin filmifestivaaleilla Kristen Stewartille oli tehty tämä persoonallinnen kampaus (Kuva: Popsugarbeauty). Myös yksi suosikki kampaajani Heather Chapman, jonka online kurssilla muuten olen tällä hetkellä, teki pinkeistä pinneistä upean luomuksen. Sen näet TÄSTÄ.

TÄRKEÄ VINKKI KIHAROIHIN

Tällä kertaa kiharsin hiukset niin, että pidin suurikokoista Remingtonin Pearl Pro Curl -puikkokiharrinta vaakasuunnassa koko kihartamisen ajan. TÄSSÄ näet minkälaiset kiharat tulee, kun pitää kiharrinta taas pystyasennossa.

Ja sitten siihen tärkeään vinkkiin. Harjaa kiharat reilusti auki. Ei kannata pelätä, että kihara häviäisi johonkin. Jos et harjaa kiharoita auki kampaus saattaa näyttää tämän vanhan postaukseni kammottavalta kiharapäältä. Tuon postauksen myötä voisin sanoa, että olen hieman kehittynyt tässä blogihommassa, hiuksissa ja meikissä. Itse käytän aukikampaamiseen Tangle Teezerin viimeistelyharjaa, jota luulin aluksi ihan humpuukiksi, mutta se tekee kiharoista silkkisen upeat, ei sähköistä harjatessa ja selvittää helposti. Olen ihan hurahtanut kaikkiin Tangle Teezerin harjoihin, joita suosittelen jopa ammattilaisille.

MISTÄ VÄRILLISIÄ PINNEJÄ?

Omani hankin Glitteristä, mutta värivalikoima jäi oikeastaan vain näihin kahteen. Onneksi ne olivat juuri sen väriset kuin halusinkin. Yksi vinkki on ottaa tavallisen värisiä pinnejä ja spray-maalata ne haluamallaan värillä. Itse kun en ole mikään maailman innokkain tee-se-itse -tyyppi, niin haluan mielummin käyttää valmiita juttuja.

Mitäs tykkäätte tästä kampauksesta kesän juhliin?

P.S. Tästä meikistä on tulossa tutoriaalia pian! 😉

  • Johanna

    En tiedä jos juhlaan.. riippuu tietty juhlasta ja asusta! Mutta arkena vois soveltaa kyllä😀😀

    • Miia Ezen

      Joo arkeenkin sopii tosi kivasti! 🙂 Jos vaan jaksaa käyttää vähän aikaa kikkuroihin.

  • Lotta

    Tämä meikki on aivan mieletön!!! En malta odottaa tutoriaalia 🙂

    • Miia Ezen

      No wau kiitos! Tulossa on. 🙂

  • Ritva

    Onko sinulla hiukset raidoitettu vaaleaksi? Ja miten saat pysymään noin hopeisena, itselläni hetikohta kellertävät kun otan raitaa?

    • Miia Ezen

      Heippa Ritva! Mulla on itseasiassa täysin blondatut hiukset ja yli viiden sentin juurikasvu. 😉 Joo kyllä aika monella alkaa muutaman pesun jälkeen kellertämään, kun on kampaajalla käynyt. Kotihoito onkin hyvin tärkeä asia ja ihemettelen ettei siitä moni kampaaja paljon puhu. Tässä on sulle mun parhaat vinkit: https://www.elle.fi/miiaezen/2017/11/07/miten-yllapitaa-kylma-blondi/

  • Saril

    Ihanat kiharat! Ja hauska vertailla hiuksiasi ja meikkiäsi puolentoista vuoden takaiseen. Paljon on muuttunut!

    Olen menossa matkalle viikonloppuna ja haluaisin ostaa kentältä uuden seerumin. Minulla on ollut sinunkin suosittelemasi Clarins Double serum käytössä ja olen ollut siihen kyllä tyytyväinen. Onko sinulle tullut vastaan jotain toista hyvää tuotetta 50+ kuivalle iholle?

    • Miia Ezen

      Heippa Saril! 🙂 Hih.. joo on tosiaan kehitystä tapahtunut. 😀 Nyt en tainnut ihan keretä vastaamaan kysymykseesi, mutta en tiedä olisiko mulla nyt mitään todella hyvää vinkkiäkään. Tuo Clarins on tosiaan todella hyvä. 🙂

  • Minna

    Tuo huulipuna mun täytyy saada ♥♥♥. Pinnikampaus tosi söpö ja kokeilemisen arvoinen. Nyt vaan pinnikaupoille 😉

    • Miia Ezen

      Heippa Minna! Joo tästä koko meikistä on tulossa pian tutoriaalia. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram