Tasainen itseruskettava kasvoille

26.04.2018

Kaupallisessa yhteistyössä: Swiss Clinic

Alla olevissa meikittömissä kuvissa näette sen, mitä vuosia auringossa loikoilu on iholleni tehnyt. En siis aio enää pahentaa läikikkään ihoni tilannetta vaan suojaan kasvoni tehokkaasti auringolta – niin aurinkosuojalla, aurinkolaseilla ja hatulla. Rakastan kuitenkin rusketusta ja sen aion hankkia purkista. Jopa etelän reissulle lähtee aina aurinkovoiteiden lisäksi itseruskettava mukaan. Olenkin niin iloinen, että Swiss Clinic oli minuun yhteydessä ja sain testiin nämä laadukkaat itseruskettavat. Kaupalliseen yhteistyöhön en aluksi edes suostunut, koska niin kuin aina – haluan ensin kokeilla tuotetta.

Miten näitä käytetään?

Tähän pakettiin kuuluu kaksi tuotetta ja mikä parasta: voin käyttää näitä omien lemppari kasvojenhoitotuotteiden kanssa. Sekoitan aamulla Self-Tan Dropseja kasvovoiteeseen. Illalla kasvojen puhdistuksen jälkeen pyyhin kasvot ja dekolteen kosteuttavilla Self-Tan lappusilla. Näin helppoa! Niin kuin moni teistä tietää, että tykkään läträtä ihoani iltaisin monivaiheisella kasvojenhoitorutiinilla. Teen silti kaiken sen, annan mömmöjeni imeytyä ja lopuksi pyyhin kasvot Swiss Clinicin itseruskettavilla lappusilla.

Minkälaiset tulokset sain?

Meikittömässä kuvassa näette ensimmäisen käyttökerran tulokset. Takana on siis itseruskettavat tipat ja illalla lapulla pyyhkiminen. Lisäsin kosteusvoiteeseen vain muutaman tipan, koska halusin luonnollisen lopputuloksen. Tippoja voi lisätä myös suoraan kasvoille ilman kosteusvoidetta, jos haluaa vahvemman rusketuksen. Pipetistä tulee muuten tipat aika kovalla vauhdilla, joten kannattaa annostella sitä melko vähän pipetin sisään. Tämä vauhdikas pipetti onkin ainoa huono puoli tässä loistavassa tuotteessa.

Ennen ja jälkeen kuvassa on sellainen hassu ero, että kasvoni ovat luonnostaan todella punaiset. Sen vuoksi joudun valitsemaan meikkivoiteeni aina kaulan värini mukaan, jotta saan kokonaisuudesta oikean värisen. Meikatuissa kuvissa näkee siis suuremman eron ja siinä olen käyttänyt tuotetta kaksi päivää peräkkäin. Kaiken sen punaisuuden alla on hyvin vaalea tyttö.

Tasaisen rusketuksen lisäksi todella poikkeuksellista tässä tuotteessa on se, etten ole kertaakaan haistanut sitä perinteistä ällöä itseruskettavan hajua. Lisäksi itseruskettavat laput tekevät ihosta todella pehmoisen ja rusketus on kauttaaltaan tasainen. Hoitoahan ei tarvitse tehdä kuin pari kertaa viikossa, joten tuotteet kestävät omassa käytössäni kahdesta kolmeen kuukauteen. Haluaisin tätä samaa koko kropalle!

Paljonko tuotteet maksaa?

Nämä kaksi tuotetta saa nyt alennettuun yhteishintaan 49 eurolla (lähetyskulut 4 euroa), mutta ne voi ostaa myös erikseen. Jos ostaisin vain toisen, niin ottaisin itseruskettavat lappuset, koska ne on niin helppo käyttää ja kuljettaa mukana reissussa. Tosin näillä kahdella tuotteella saa parhaimman ja tasaisimman lopputuloksen.

Saat vielä ylimääräisen 15% alennuksen kaikista Swiss Clinicin itseruskettavista tuotteista alennuskoodillani MIIATAN15. Tämä tulee siis Swiss Clinicin sivuilla olevan alennuksen päälle! Lisätietoja tuotteista löydät TÄSTÄ ja tilaamaan pääset TÄSTÄ.

Voisinkin sanoa, että tässä on taas sellaiset tuotteet, jotka saavat MIIA-leiman eli hyväksytty ja hyväksi koettu.

  • Juuulia

    No nyt kiinnostaa kovasti! Eikö tuosta jää sit mitään raitojakaan kaulalle/decolteelle? Vai mihin asti sitä lappua laittelit 😀

    • Miia Ezen

      Ei jää raitoja kun huolellisesti levittää. 😊 Ja tietty luonnollisesti raja jää siihen mihin lopettaa levityksen. Levitin dekolteelle asti.

  • Leila Paaso

    Koitin tilata.ei siellä ollut kohtaa johon ois voinut laittaa sen sinun alennus koodin ja hintakin näytti olevan 140 ja jotai päällekkin . En ymmärtänyt miten näin ?

    • Leila Paaso

      Ei kun itse mokasin .oli jo useampi tuote korissa. Puhelimella tilaaminen on senverran hankalaa,että koetan padilla huomenna. Kiitos hyvästä aurinkoisesta vinkistä !

      • Miia Ezen

        Heippa Leila! Saitko alennuskoodin laitettua? 🙂

        • Lp

          Sainhan minä sen nyt kun iPadilla tilasin .
          Toivottavasti saan minäkin vähän väriä kasvoille . Ennen kesää 🙂

          • Miia Ezen

            Heippa! No hyvä juttu. 🙂 Joo tällä varmasti saat. 🙂

  • Laura

    Mitä ihanuutta sulla on huulissa noissa ensimmäisissä kuvissa? On oikein ihanan väriset.

    • Miia Ezen

      Heippa Laura! 🙂 Taitaa olla L.A. Girlin huulikiiltoa sävyssä Peony ainakin tuo kiiltävämpi.

  • Sanna

    Moi Miia!
    Kiitos ihanasta blogista! Ihan hiljattain olen sen löytänyt ja arkistosta julkaisuja ahminut. Ensimmäistä pakettia kuumeisesti Eleveniltä jo odottelen, joten kiitokset myös tuotevinkeistä.
    Silmiini ei ole etsiskelystä huolimatta osunut vinkkausta kasvoille sopivasta aurinkosuojasta. Ihoni on hyvin vaalea, joten kerrointa saa olla reilusti, kuten itsekin kerroit käyttäväsi. Kammoan yli kaiken sellaista tahmeaa tunnetta, joka usein liittyy juuri aurinkorasvoihin. Vartalolla käytän nykyään pelkästään dry mist-tuotteita ja suojakerrointa 50 koko kesän.
    Olisin kovasti kiitollinen vinkistäsi, sinulla kun tuntuu olevan paljon kokemusta tuotteista ja hyvä maku 🙂

    • Sanna

      Lisäyksenä vielä, että hakusessa nimenomaan voidemainen aurinkosuoja, joka voisi korvata kesällä kosteusvoiteen meikin alla. Käytössä on jo suihke, jota suihkin meikin päälle pitkin päivää lisäsuojaksi.

      • Alisa

        Oma ehdoton lempparini on japanilainen(?) Canmake:n Mermaid skin -aurinkosuojageeli. Ebaysta saa noin 10e:lla. Jättää aivan uskomattoman kuulaan lopputuloksen, levittyy ihanasti, tuoksuu hyvältä, on unelmankevyt ja suojakerroin 50. Suosittelen, 10+! <3

    • Miia Ezen

      Heippa Sanna! Ihanaa, kun olet viihtynyt blogini uudempien ja vanhempien juttujen parissa. 🙂 Itse pidän ainakin Lieracin kasvoille tarkoitetusta tuotteesta. Ei tule lähmäinen naama. 😀

  • Hermanni

    Voisinkin sanoa, että selvä kuvankäsittely on ollut tässä enemmän läsnä kun toimiva tuote 😀
    Tai ainakin jos automaattiasetuksilla kuvattu, niin värit ja kuvan värilämpötila muuttuvat kuvien välillä, mikä tekee suurimman “rusketuksen”. Kannattaisi opetella valokuvauksen perusteet ennen kuin alkaa tekemään vertailuja kahden kuvan välillä.

    • Miia Ezen

      Heippa Hermanni! 😊 En kuvaa automaatilla blogikuviani koskaan. Jos olisit blogini vakituinen lukija, niin tietäisit etten koskaan valehtele lukijoilleni – en valokuvin kuin sanoin. En ole sellainen ihminen, eikä blogini sellainen paikka. Meillä on täällä hyvä porukka kasassa. Toivon positiivisempaa jatkoa sinulle. 😊

  • M

    Jeps, minäkin innostuin kokeilemaan tuota itseruskettavaa tän postauksen innoittamana ja täytyy sanoa että vihdoin löysin itseruskettavan jota luultavasti ostan lopun elämääni😂 Se todella toimii ja on luonnollisen näköinen!

    • Miia Ezen

      Ihana kuulla! Joo oon samaa mieltä kyllä 😊

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram