Kolme asiaa, joita kadun

Moni usein ihmettelee kuinka paljon olen kerennyt elämässäni tekemään. Minut on voinut löytää turistien viihdyttäjänä Italiasta, risteilyemäntänä Turkista, lentoemäntänä Etelä-Ranskasta sekä Lontoosta tai se mistä kaikki lähti: nuorena vaihto-oppilaana keskellä Yhdysvaltoja. Olen ratkonut känniläisten riitoja Kanarian lennoilla ja saanut kuulla kunniani joltain Romanian muoviselta reality-tähdeltä.

Olen tehnyt aina sen mitä sydän sanoo ja ennenkaikkea ollut rohkea. Voin ylpeänä sanoa, että takanani on suuri määrä upeita kokemuksia, joita en vaihtaisi ikinä pois. On kuitenkin kolme asiaa, joita kadun.

Aina huonoin

Koululiikunta sai minut inhoamaan lähes jokaista urheilulajia. Kaikki oli niin kilpailuhenkistä. Kun olen syntynyt täysin ilman liikunnan lahjoja, niin tuntui aina todella ikävältä olla maalilinjalla viimeisenä. Se ei motivoinut millään tavoin jatkamaan elinikäistä urheilua. Heti kun pakkoliikunta loppui, niin loppui myös tämän naisen urheilut.

Se kaduttaa nyt. Toki olin silloin onneni kukkulalla, kun minua ei pakotettu hyppäämään kolmesta metristä uima-altaaseen tai tekemään kärrynpyörää, jota en muuten vieläkään osaa. Kadun sitä, etten pakottanut itseäni löytämään juuri minulle tarkoitettua lajia. Nyt 36-vuotiaana lihaskuntoni saattaisi nimittäin olla vähän parempi ja se tukisi koko kehon toimintaa. Jo nyt huomaan sen, että liikkuminen on tärkeää mitä vanhemmaksi tulee.

Onneksi näin 20:n vuoden jälkeen olen vihdoin jaksanut aloittaa oman lajini etsimisen. Olenkin vihdoin löytänyt Twerkin – lajin, joka on voimaannuttavaa mimmivoimaa, rankkaa, mutta saakelin hauskaa. Se tekee siis hyvää myös henkisesti. Ja tämä laji on sellainen, jossa en ole huonoin, koska jokainen saa olla juuri sellainen kuin on. Sählään ja räpiköin, mutta treenaan kotona ja tulen perässä. Ennenkaikkea saan onnistumisen tunteita, joka on varmasti yksi tärkein asia missä tahansa harrastuksessa. Kuka haluaisi mennä joka viikko tanssitunnille epäonnistumaan.

Tämän harrastuksen kautta olen alkanut hyväksymään myös hieman iän veltostamaa peppuani. Se on ihana! Inhoamani paksut reiteni muuten höllyvät hyvin ja vitsit, kun se näyttää upealta twerk-tunnilla. Huono ryhtinikään ei enää ole niin selkeä, kun kävelen selkä suorassa ja ylpeänä tunnille.

Varoituksista huolimatta

Toinen asia, jota kadun, on positiivinen asia, mutta pirun vaarallinen. Se on auringon ottaminen. Paljon ulkomailla työskennellessäni en pitänyt huolta suojakertoimista saati kiireisinä työpäivinä edes rasvaillut ihoa. Olen käräyttänyt ihoni kymmeniä kertoja ja tuloksena on hyvin läikikäs iho. Näette sen loistavasti TÄSSÄ viimeisimmän videoni alussa, jossa olen ilman meikkiä. Dekolteeni on vielä enemmän kärsinyt. Miksi en ymmärtänyt auringon haittoja?

Nyt suojaudun tehokkaasti auringolta ja otan rusketuksen mielummin purkista. Vielä pitää ryhdistäytyä ja lisätä ainakin 50 SPF:n aurinkorasvan ihonhoitorutiineihini. Nyt jos olisin 20-vuotias, niin loikoilisin aina varjossa ja nauttisin omasta vaaleasta ihonväristä. Helppohan se on näin jäkikäteen huudella, kun auringossa loikoilu on niin ihanaa – tiedän!

Turhia kyyneleitä

Kolmas asia, jota kadun on henkilökohtainen, mutta me naiset sorrumme siihen usein. Olen pitkittänyt sekavia tapailusuhteita ottamalla itse aina uudelleen yhteyttä ja antanut miesten kohdella minua aivan miten sattuu. En väitä ettemmekö me naiset tekisi miehille samaa, mutta eniten kaduttaa se, että olen jäänyt roikkumaan johonkin ihmiseen, vaikka alitajuisesti tiesin koko ajan ettei tästä mitään tule.

Ihminen tekee typeriä asioita, kun hän on ihastunut. Olen tuhlannut siihen niin paljon energiaa ja kyyneleitä. Miksi sitä ei voinut silloin ymmärtää, että kyllä se mies varmasti soittaa, jos hän on todella kiinnostunut. Jos saisin elää tuon ajan uudelleen, niin kuvio olisi täysin toisenlainen. En juoksisi kenenkään perässä. Olen sen verran arvokas, että ansaitsen parasta ja toivon, että sinä samojen asioiden kanssa kamppaileva käännät kurssin ja näytät sille miehelle selkää.

Olisin mielummin voinut keskittyä sen hauskan urheilulajin löytämiseen kuin analysoida kavereiden kanssa, että tuleekohan tästä nyt mitään. Useimmiten se kuitenkin menee niin, että jos tuollaista pitää analysoida, niin mitäänhän siitä ei tule. Se surullisen kuuluisa lause: “Kyllä sen sitten tietää, kun se oikea osuu kohdalle.” Ja niin se vaan menee, olen vihdoin päässyt siihen pisteeseen ja uskon, että nykypäivänä tuo piste tulee aina vaan vanhempana. Parikymppisenä riehutaan ja rellestetään, etsitään omaa juttua ja luodaan uraa. Kolmekymppisenä sitten tämä valmis paketti voi ottaa vastaan toisen valmiin paketin. Vai mitä mieltä olette?

Nämä ovat sellaisia asioita, joita kolmekymppinen katuu. Ehkä hieman pinnallisia, mutta kuitenkin fyysistä ja henkistä hyvinvointia ajatellen hyvin tärkeitä asioita. Uskon, että ne ovat täysin erilaisia kuin vanhemmilla ja kokeneemmilla ihmisillä. TÄSTÄ voittekin lukea, mitä saattohoitokodissa asuvat usein katuvat. Onko teillä jokin asia, jota kadutte todella paljon. Voisiko sille vielä tehdä jotakin?