Unohda varjostukset – näin tuot kasvoillesi eloa

26.02.2018

Olen törmännyt viimeaikoina niin kauniisiin meikkeihin kaduilla ja somessa, mutta niissä on ollut kaksi yleistä ongelmaa! Naama on näyttänyt todella kalpealta ja kollegani sanoja lainatakseni kasvot näyttävät pannukakulta eli tasaisen elottomalta. Toinen yleinen moka on se, että varjostukset ja korostukset ovat olleet överit tai niitä ei osata laittaa niihin paikkoihin, jotka imartelevat omia kasvonpiirteitä.

Näiden vuoksi ajattelinkin jakaa tämän helpon vinkin miten kasvoille voi tuoda eloa ja raikkautta ilman varjostuksia.

Millä?

Ensin on hyvä ottaa huomioon, että aurinkopuuteri ja varjostus ovat eri asioita. Aurinkopuuteri on oranssinen ja joskus jopa hieman hohtava. Varjostussävyinä taas ei käytetä oranssista sävyä vaan ne taittavat enemmänkin harmaaseen. Miksi näin? Varjostuksilla luodaan siis varjoja kasvoille ja varjothan eivät ole oransseja. Aurinkopuuterilla tuodaan kasvoille taas eloa – kuin olisit saanut hieman kasvoillesi aurinkoa.

Aurinkopuuterin lisääminen on huomattavasti helpompaa ja se onnistuu, kun käytössä on on hyvä aurinkopuuteri ja sivellin. Itse tykkään käyttää levittämiseen todella isoa ja pehmoista sivellintä, joka onkin usein puuterisivellin. Tässä käytössäni on Benecosin puuterisivellin (saatavuus esim. Ruohonjuuri). Aurinkopuuteri on Rimmelin ja sävy 022 (Saatavuus esim. Sokos).

Miten?

Aurinkopuuteria laitetaan sinne mihin aurinko paistaisi. Eli otsalle hiusrajaan, poskipäille ja kokonaisuuden luomiseksi myös leukaperiin. Voit sipaista sitä myös hieman nenän päälle ja leukaan.

Miksi myös poskipuna?

Aurinkopuuterilla ei kuitenkaan kannata liioitella, koska oranssi naama näyttää hassulta. Sen vuoksi kasvoille tuodaan vielä eloa poskipunalla. Olen aivan ihastunut edulliseen NYXin poskipunapalettiin ja tässä lookissa käytin kaikista tumminta punaa. Itseasiassa, jos rahaa löytyisi vain yhden tuotteen ostamiseen, niin valitsisin poskipunan. Sillä tuodaan se kunnon raikkaus kasvoille.

Joskus voi käydä jopa niin, että lisättyäsi vahvan tai kirkkaan huulipunan, kasvoiltasi häviää väri ja ihmettelet miten näytät niin oudolta. Lisää enemmän poskipunaa ja huomaat eron heti.

  • Esssim

    Huomaa kyllä muutoksen, aika jännä. Olen kyllä niin vaalea, että kaikki aurinkopuuterit saati sitten varjostus tuotteet vaikuttavat liian tummilta. Oonkin miettinyt toimisko vähän omaa ihonväriä tummempi puuteri siinä? Ja oletko koskaan tehnyt meikkiä ilman meikkivoidetta?
    Tuli tämä outolintu postaus mieleen ja oon pohtinut, että olenkohan ainoa, kun en käytä meikkivoidetta ym. muuta iholle tarkoitettua tuotetta kasvoilla, ainoastaan tuon vähän väriä kasvoille poskipunalla. Tummia silmänalusia häivyttelen usein pienellä määrällä peitevoidetta ja muuten normi silmämeikki 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa! 🙂 Hei kyllä toimisi myös puuteri tähän, tosin ne saattaa olla hieman tukusia tähän tarkoitukseen. Ja ei meikkivoidetta todellakaan tarvitse käyttää. Pelkkä peitevoide on loistava, jos ei muuta tarvitse peittää! Itselläni on vaan sen verran kirjavat kasvot, että sen vuoksi käytän. Tulet huomaamaan sen hyvin selkeästi pian tulevassa postauksessa. 😀

  • Heidi

    Milloin tulisi video tutoriaaleja? 😊

    • Miia Ezen

      Heippa Heidi! Voi apua.. oon niin huono videoissa, mutta pyydätte multa niitä niin paljon. Kai se pitää jossain vaiheessa taas hypätä mukavuusalueen ulkopuolelle. 😀

  • Eve

    Vannon kanssa poskipunien nimeen ja eri sävyjä käyttämällä saa meikkiin aina uutta ilmettä😀 Aurinkopuuteriakin käytän päivittäin mutta olen jämähtänyt samoihin tuttuihin. Voisitko yleisesti suositella muutamia aurinkopuutereita joiden sävyt olet kokenut hyviksi?

    • Miia Ezen

      Heippa Eve! 🙂 No tuo Rimmel on mun mielestä aika hyvä perus aurinkopuuteri. Todella hyvä on Benefitin Hoola Bronzer, mutta sitä ei taas sitten saa Suomesta. 🙁

  • Johanna

    Mäkin oon poskipunan käyttäjä☺ Ilman sitä ei kyl pärjää, ois aika surkeen näkönen nassu. Varjostuksia ja korostuksia en oo koskaa opetellu enkä enää viittikkään ruveta. Mut tommonen poskipunapaletti ois hyvä!! Kummasti muuttaa ilmettä eri värit !!
    Aurinkopuuteria vois ja kokeilla!

  • Anna

    Mitä sivellintä tykkäät käyttää poskipunan levittämiseen? Olen tykästynyt kovasti Sigman siveltimiin. Olisiko sulla suositusta aurinkopuuteri- ja poskipunasiveltimestä Sigman valikoimasta?

  • Heta

    Hei kysymys, joka ei varsinaisesti liity postauksen aiheeseen, mutta kysynpä silti. Miten olet tässä kihartanut hiuksesi?

  • Heidi

    Tykkäisin poskipunaa käyttää mutta jonkin verran couperosaa ja en oo löytänyt tuotteita millä meikillä saisin punoitusta piiloon tarpeeksi hyvin ja tämän vuoksi jäänyt myös poskipuna vähemmälle. Olisko suosituksia poskipunasta couperosa iholle?

  • joshua

    Mä en ikinä jätä poskipunaa meikistä pois. En kuitenkaan ole yhtään perillä eri sävyjen vaikutuksista. Ostan aina vanhan poskipunan loppuessa uuden vaaleanpunaisen (kuinka laaja tuo käsite voikaan olla kun puhutaan poskipunista hah :D) joka sattuu sillä hetkellä olemaan tarjouksessa. Tästä aiheesta vois olla kiva saada vaikka ihan oma postaus että kuinka eri sävyt antavat kasvoille erilaisen ilmeen ja miten valita itselleen sopiva sävy:)

    • Markit

      Kannatan kovasti tätä poskipunapostausideaa. Minäkin kun uuden ostin, niin olihan se lähes sama kuin vanha. Tuollainen paletti on hauska, mutta siitä voi sitten jäädä suurin osa käyttämättä, jos ei osaa laittaa oikeaan paikkaan ( niin laitetaanko poskipuna aina samalla tavalla kaikilla sävyillä?).
      Ja siitä olin iloinen, kun edellisessä postauksessa olit valinnut kaupoista saatavia meikkivoiteita (piti tuo selektiivinenkin googlata 😊). Kerrankin merkkejä, joita tiesi tai tunsi. On hyvä, että blogisi on monipuolinen, kaikille jotain tasapuolisesti eikä keskitytä vain nettivalikoimaan. Ja sinähän sen päätät, mitä valitset. Bloggaajan etuoikeus.😄

  • Salla

    Ihana paita sulla! <3 Mistä olet löytänyt? 🙂

  • Heta

    Hei, oletko käyttänyt siitä Benefit Hoola bronzerista lite-sävyä vai tummempaa? Cult Beautystä sitä näyttää saavan.

    • Miia Ezen

      Heippa Heta! Mä oon käyttäny sitä tummempaa, mutta käytän sitä pääosin vain silloin kun maskeeraan miehiä ja miehet on yleensäkin vähän tummempia iholtaan. Itselleni käytän Rimmeliä ja Estelle & Thild -aurinkopuutereita. Uskoisin, että se lite sopii, jos on hyvin vaalea. Tämä vain mutu-tuntumaa, koska en ole sitä nähnyt. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram