Miten korjata Youtube-meikkimokat?

01.01.2018

Viime viikon postaus “Mitä youtubettajilta ei kannata kopioida” nousi blogissani todella suosituksi. Ensinnäkin haluan kiittää teitä siitä, ettei kukaan ottanut herneitä nenuliin ja kaikki ymmärsivät, että näitä “mokia” saa silti tehdä ja jokainen meikkaa juuri niin kuin haluaa ja tuntee itsensä kauniiksi.

Tässä postauksessa ajattelin kertoa miten itse teen kyseiset asiat. Lisäksi haluan paljastaa, että tein alussa juuri niin kuin Youtubettajat tekevät, koska otin heistä mallia ja opettelin heidän avullaan meikkaamista. Loistavia meikkivideoita löytyy esimerkiksi Lisa Eldridgen ja Charlotte Tilburyn kanavilta. Siinä on kaksi naista, jotka ovat meikanneet maailman kuuluisimpia malleja, näyttelijöitä ja laulajia.

1. Kaunis meikkipohja

Meikkivoidetta tarvitsee yllättävän vähän. Jos peitettävää on paljon, niin silloin on hyvä ottaa käyttöön runsaspigmenttinen meikkivoide, jota laitetaan ohut kerros. Kerron suosikkimeikkivoiteistani TÄSSÄ ja ne kaikki ovat runsaspigmenttisiä eli peittäviä.

Viimeaikoina olen tosin innostunut kevyemmistä meikkivoiteista, koska saan näin kuulaamman ja kauniimman ihon. Cliniquen Even Better Glow kosteuttava meikkivoide sävyssä WN 22 ecru* on ollut niin ihana ja tykkään levittää sen Eco Toolsin kabuki-tyyppisella hieman vinolla siveltimellä. Vaikka ihoni on enemmän punakka, niin tykkään käyttää kuitenkin enemmän keltaiseen taittavia meikkivoidesävyjä, koska kylmään/punaiseen taittavat tekevät minusta läkähtyneen näköisen.

2. Tummien silmänalusten peittäminen

Vaikka lisäisit peitevoidetta kokonaisen purkin, niin voi olla, että tummat silmänaluset eivät silti peity. Tummuus peittyy vain vastavärillä. Siitä on TÄSSÄ loistava ja ääripään esimerkki, kun tatuointia peitetään. Tarkemmin sanottuna hyvin vaalean ihon siniset silmänaluset peittyvät pinkkiin taittavalla väriä korjaavalla sävyllä ja violetin/ruskean väriset silmänaluset taittuvat pois kevyellä oranssilla.

Youtubettajat tuovat kasvoilleen valoa peitevoiteella, joka on meikissä hyvin tärkeä askel. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sitä pitäisi tuoda purkkikaupalla. Tykkään lisätä omaa ihon sävyä hieman vaaleampaa sävyä samoihin kohtiin kuin tubettajat, mutta huomattavasti vähemmän. Myös vaaleampi meikkivoide käy tähän paremmin kuin hyvin. TÄSSÄ vanha suosittu postaukseni ja kuva siitä kuinka suuren eron tällä askeleella meikkiin saa.

Suosikki peitevoiteeni on Urban Decaylta* ja käytän itse sävyä light neutral. Mielestäni paras väriä korjaava paletti löytyy Ben Nyelta, joka on ammattilaissarjaa. Toiseksi paras on sitten Make Up Storelta tuo kuvassa näkyvä paletti*.

3. Paljonko puuteria?

Moni laittaa silmien alle vähän enemmän puuteria, jotta peitevoide pysyy koko päivän paikoillaan. Mitä vanhempi iho, niin sitä vähemmän puuteria tulee kuitenkin käyttää. Itse käytän puuteroinnissa melko pientä sivellintä, ettei puuteria tulisi liikaa. Keskityn siinäkin enemmän t-alueelle.

TÄSSÄ postauksessa kerron kuinka paljon puuteria kannattaa laittaa.

4. Varjostukset

Varjostuksia kannattaa ajatella juurikin sanan kuvailemalla tavalla eli varjoina. Varjostuksen voimakkuus on siis yhtä voimakas kuin muutkin kehosi varjot. Iltameikissä ne voivat olla vähän voimakkaammat, koska silloin olet hämärämmässä valoissa. Silloin varjotkin ovat voimakkaampia. Hih. nauran täällä omille selityksille – saittekohan näistä lauseista mitään selvää?

5. Insta-kulmista luonnollisempiin

Nyt mennään sitten täysin mielipidejuttuihin. Kulmat ovat meikissä ehkä henkilökohtaisin juttu ja siksi jokainen tehkööt ne omaan päähän sopiviksi. Kuitenkin luonnollisemmat kulmat ovat tulossa hurjaa vauhtia muotiin ja veikkaan, että muutaman vuoden päästä insta-kulmat ovat vain historiaa. Itsellenikin nuo luonnollisemmat kulmat ovat aivan liian tummat, kun silmämeikki ei ole vielä valmis. Vasta kokonaisuuden kanssa ne näyttävät sellaisilta, joista itse pidän. Ohjeet kulmakarvojen tekoon löydät meikkauksen alkeet videoltani TÄSTÄ.

*Sisältää mainoslinkin. 

  • Hansu

    Moi, mitkä ne sun jalkakuorinta sukat oli yhdessä videossa?

    • Miia Ezen

      Heippa Hansu! 🙂 Ne on korealaista kosmetiikkaa ja merkki on Kocostar. Voisin veikata, että niitä saa jopa kivajalkakaupoista, kuten Sokokselta. 🙂

  • Nelli

    Ei liity mitenkään postaukseen, mutta voiko kuivuus tehdä kasvoihin juonteita/ryppyjä joita ei kuitenkaan “oikeasti” ole olemassa, vaan katoavat kun ihon kosteustasapaino normalisoituu?

    • Miia Ezen

      Joo hei tottakai! Tai siis vastaukseni perustuu nyt ihan täysin omiin kokemuksiin, koska en ole kosmetologi. Käsittääkseni kosteudenpuutos iholla on yksi suurimmista ihoa vanhentavista tekijöistä.

  • joshua

    Nuo sun luomivärit IHANAT!! ♥ satutko vielä muistamaan, mitä käytit?

    • Miia Ezen

      Heippa Joshua ja kiitos! Taisi olla kyseessä Make Up Geekin luomivärit, joita olen tilaillut Beauty Baystä. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram