Meikkilöytö aikuiselle naiselle x3

05.01.2018

Monet tekevät meikkinsä täysin samanlailla läpi elämänsä. Se ei ikävä kyllä ole hyvä asia, koska teinin iho on aivan erilainen kuin yli 50-vuotiaan iho. Meikkimaailmassa aikuisella naisella tarkoitetaan yli 50-vuotiaita kaunokaisia. Tärkeintä vanhemman ihon meikissä on ohut meikkivoide sekä minimaalinen määrä puuteria (tai ei ollenkaan). Tässä loistavat kolme tuotetta aikuiselle naiselle.

Ihoa hoitava BB-voide

Iroisie* on yksi suosikeistani luonnonkosmetiikan puolella ja sen kasvojenhoitotuotteet sopivat myös loistavasti aikuiselle naiselle. Merkin BB-voide yllätti minut täysin pari viikkoa sitten. Se tasoittaa juuri sopivasti ihon virheitä eikä vaadi välttämättä puuteria kuin hippusellisen t-alueelle. Käytin tätä itsenäisyyspäivän aattona kahden kauniin aikuisen naisen meikkiin ja voin sanoa, että ihailin meikkien valmistuttua heidän ihoaan.

Harmikseni puteli on todella pieni ja sävyjä on vain yksi! Onneksi tuo yksi sävy on juuri sellainen, joka sopii monelle. Iroisie Soin Parfait BB voide* hoitaa ihoa anti-age voiteen lailla ja siinä on suojakerroin 25.

Värien neutraloija

Neutraloijan eli väriä korjaavan tuotteen on aikuiselle naiselle hyvä olla vahapohjainen ja sitä kuuluu laittaa mahdollisimman ohut kerros. Oma suosikkini ammattikäytössä on on Ben Nye Color Wheel, joka sisältää erilaisia neutraloijia tummille silmänalusille kuin myös punertavalle iholle.

Heidän nettikauppansakin on juuri auennut, joten enää ei tarvitse tepastella heidän Helsingin keskustan liikkeeseen. Paitsi nuo neutraloijat tuntuvat melkoiselta tieteeltä, joten ammattilaisen apu saattaa tulla tarpeeseen.

Pieni puuterisivellin

Puuterisiveltimen kannattaa olla pieni, jotta puuteria ei tule iholle liikaa. NYXin peukalon pään kokoinen sivellin* on loistava t-alueen kevyeen puuterointiin. Lisäksi se on ihanan pehmoinen ja edullinen.

*Sisältää mainoslinkin. 

 

  • kukkis

    Irosien BB-voide on mahtava aurinkovoide, mutta muuhun käyttöön omalla ihollani ei käy. Voide on täysin väärän värinen, lisäksi kuiva ihoni on voiteen jäljiltä kuin kiiltävät lakerikengät. Puuteria en juurikaan käytä, koska se korostaa juonteita. Toinen ihanuus olisi Absolution voide, mutta sarjan molemmat sävyt liian keltaiset. Olisi ollut ihana nähdä nämä aikuiset meikkaukset 🙂 pliiiiis…… tämmöistä tutorialia varmasti monet kaipaavat. Meikki aikuiseen makuun aikuiselle naiselle. 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa Kukkis! Ei hitsit jos ei toiminut sulle. Onko sulla minkälaiset ihonhoitotuotteet käytössä? 🙂 Ja muistathan kuoria säännöllisesti? Joo, tuo aikuisen naisen meikki on ollut jo pitkään mielessä. Vielä ei ole vaan ollut aikaa järjestää sitä.

  • Mia / Beauty Highlights

    Iroisien BB-voide on yksi parhaista! Ollut mun suosikki jo vuosia. Muistan ikuisesti sen hetken, kun Karkkipäivän Sannin kanssa tavattiin (oisko nelisen vuotta sitten) ekaa kertaa ja Sanni ihasteli, että mitä meikkivoidetta mulla on, kun iho näytti kuulemma niin hyvältä. No se oli Iroisien BB! Huusin ehkä sen vähän liian kovaan ääneen, kun tilaisuus, jossa oltiin, oli Dr. Hauschkan 😉

  • Sari

    Täältäkin kannatusta aikuisen naisen meikkiopastukselle 🙂

  • Markit

    Heips; Minä niin iloitsen aina, kun huomioit aikuiset tyttöset ( ja taas joku pahastuu, kun nykäsen kuuskymppisen itseni tyttöseksi, ähäkutti vaan teillekin 😂). No joka tapauksessa ostin sen Make up Storen puuterihuiskun, iso, mutta toimii minulla. Ja ko merkin puuterin, ja se vasta olikin nappiostos. Tupsautan kyllä, ettei runsaasti nassuun tule. Mutta pintakuivalla ihollani elämäni paras puuteri. Ja on tässä jokunen jo ehditty ostaa 😃.
    Se on ihan totta, että samat jutut ei käy kuin kolmekymppisenä. Ja on ihan mahtavaa, kun olet neuvonut tummien silmänalusten peittämistä. Kyllä se Urban Decay on hyvä juttu. Enkä olisi niitäkään ( myös luomivärin pohjustus) ostanut ilman tätä blogia! Että suuren, positiivisen vaikutuksen olet elämääni tehnyt. Ei huono, vai mitä? 😊
    Jos yhden ihmisen saat iloiseksi blogillasi, aika hyvä juttu. Ja meitäpä on täällä runsain mitoin oppejasi ahmimassa.
    Mitäköhän tänä vuonna opin? 😄

  • Ansku

    Joo..aikusen naisen meikkiä olen odotellut myös☺

  • Tietämätön

    Heippa Miia! Ei nyt liity tähän postaukseen, ja saattaa olla hieman tyhmä kysymys, mutta kuuluuko kasvovesi laittaa kuivalle naamalle vai märälle? En ole löytänyt tähän vastausta. Olen käyttänyt nyt kuukauden sinun kehumaa Benton aloe bha kasvovettä, harmittaa jos olen käyttänyt kokoajan kasvovettä väärin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram