Suomi 100 vuotta

05.12.2017

“Istuin olohuoneessa, kun pommi iski. Huoneen toisella puolella istuivat setäni ja serkkuni. He kuolivat heti.” Näin kertoi ystäväni, joka on kotoisin Sarajevosta. Turvallisessa Suomen maassa kasvaneena en osaa edes kuvitella, mitä on elää sodan keskellä. Olen todella isänmaallinen ja Suomi on minulle kaikki kaikessa, vaikka kärsinkin aina pienestä kulttuurishokista palatessani Suomeen ulkomailla asumisen jälkeen. Vähän ajan kuluttua totun kuitenkin rakastamaan meitä ihania tuppisuita – omissa oloissamme puuhastelevia maailman suloisimpia ja ujoimpia ihmisiä.

Olen kokenut Suomea niin monelta eri kantilta. Pappani sotatarinoiden kautta, ulkomaalaisten ystävieni silmin ja tietenkin omien isänmaallisten silmieni kautta. Pappani oli sotasankari, kuten kaikki veteraanit. Olin todella pieni, kun hän kertoi uineensa keskellä Laatokkaa pelastaen toista sotilasta pommituksen keskellä. Voi olla, että tämän pienen tytön pää on muuttanut tarinaa ajan saatossa, mutta muistan ikuisesti pappani kyyneleet. Minkälaisia asioita he ovatkaan nähneet ja joutuneet kokemaan sen vuoksi, että me voimme elää turvallisessa kotimaassamme. Voimmeko koskaan olla tarpeeksi kiitollisia?

Kulttuurimme on hyvin ainutlaatuinen. Olen huomannut sen ulkomailla työskennellessäni. Olemme hiljaisia, mutta kun puhumme, niin olemme rehellisiä ja sanomme asiat suoraan. Olemme kovia tekemään töitä ja sisulla menemme läpi kiven ja kannon. Ne, jotka Suomesta tietävät, arvostavat maatamme hyvin korkealle. Meillä on osaamista ja luovuutta, kunhan uskallamme vaan päästää jokaisen omat voimavarat valloilleen. Tyydymme helposti vähään, mikä ei sekään ole väärin. Olemme vaatimaton kansa täynnä huikeaa potentiaalia.

Luonto on yksi tärkeimmistä asioista, jota rakastan maassamme. Rauhalliset kesäyöt mökillä, pimenevät illat viltin alla lämpimässä, lumentäyteiset aamut sekä syksyn happirikkaat ja sateiset illat. Kyllä rakastan oikeastaan kaikkea, mitä Suomi meille antaa. Sen jälkeen, kun olen nähnyt muuta maailmaa on arvostus jopa ilmastoamme kohtaan noussut. Meillä on kaikkea! Olemme todella eksoottinen paikka monelle, vaikka sitä ei ehkä itse arvaisi.

Inspiroiduin myös tässä meikissä Suomen luonnosta. Se kuvastaa niitä rauhallisia mökki-iltoja, kuun siltaa kimaltavassa järvessä sekä pimeää kaamoksen aikaa, kun elämme pimeydessä täällä pohjantähden alla. Rakastan sinua Suomi ja kiitän rakkauden kohteestani veteraaneja ja kaikkia, jotka sodan aikana tekivät itsenäisyytemme eteen töitä. Onnea satavuotias Suomi!

Meikin avaintuotteet: Make Up Store Cake eyeliner (black), NYX Duo Chromatic Illuminating Powder (Twilight tint), NYX Beauty School Dropout -paletti, Make Up Geek luomiväri sävyssä Neptune.

  • Elina

    Vau Miia! Ihana postaus, allekirjoitan täysin. On harmi että isänmaallisuudella on nykyään ikävä kaiku, ja hienoa että silti uskallat sitä sanaa käyttää. Kotimaastaan saa olla ylpeä.

    Olen itsekkin maailmaa nähnyt ja muita kulttuureja arvostan, mutta suomalaisuudessa on niin paljon hyvää ja itsekkin kotimaata arvostan. Aina on ihana palata ja toiseen en vaihtaisi.

    Kiitos tästä postauksesta!

    • Miia Ezen

      Heippa Elina! Joo, en tiedä mihin tämä meidän maa on menossa. Tuntuu, että nykyään saa varoa niin paljon muutenkin mistä vaan kirjoittaa. Aina joku pahoittaa mielensä. Onko meillä sitten jokin taipumus katsoa asioita aina negatiivisen kautta? Se on todella harmi. 🙁 Hyvää itsenäisyyspäivää sulle Elina! 🙂

  • Nea

    Mulla tuli melkein tippa linssiin kun luin tätä! 😀 Asustelen väliaikaisesti Australiassa ja voin niin samaistua tohon että ollaan tuppisuita mutta kun puhutaan niin ollaan rehellisiä ja sanotaan suoraan. Täällä kun nimenomaan on se how are you kulttuuri joka sanotaan vaan tavasta. Voi kun tuli taas ikävä Suomea ja suomalaisia❤️

    • Miia Ezen

      Heippa Nea! No itseasiassa mä vähän pillittelin, kun tätä kirjoitin. 😀 Niin oon kuullu, että Ausseissa on vähän samanlainen kulttuuri kuin jenkeissä. Suuri suomalainen hali täältä sinne maailman toiselle puolelle! 🙂

  • Minna

    Kauniisti kirjoitit Suomesta! <3
    Meikki on myös magea, kiva kun teit perinteisistä lookeista poikkeavan taideteoksen!

  • S

    Vau miten kaunis postaus. Ihan sanattomaksi jäi.

  • Elina

    Kyllä on osuva teksti, pystyn allekirjoittamaan, niin monella tavalla tärkeä tämä meidän maa. <3
    Ihanaa itsenäisyyspäivää!

  • Markit

    Hei; Hienosti ja lämpimästi kirjoitettu! Meillä on onneksi sananvapaus, joten anna vaan tekstin tulla. Jos sinun kirjoituksistasi joku mielensä pahoittaa, niin lukijan sopii katsoa peiliin. Olet aina niin kiltti ja vastaat nätisti.😄
    Kolmas kuvasi on upea. Tuli mieleen, että “silmät on sielun peili”. Katseesi on niin…vangitseva, se on hyvä sana.
    Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin.🇫🇮

  • Kata

    Minulle tuli kyynel silmäkulmaan. Todella kauniisti kirjoitettu. Suomi <3

  • Eeva

    Hei Miia!
    Ihana ja syvällinen kirjoitus.
    Tuli mieleen oman isän kertomukset sodasta eturintamalla.Vaikka isä tuntui välillä aika kovalta määräilijältä jota vastaan minäkin kapinoin,niin jouluisin itku silmissä seuras kun me lapset avattiin paketteja.
    Sitten vielä kiitän Suomen terveydenhuoltoa,maanantaina tein ilmalennon polkupyörällä kyynärpää säpäleinä leikkaus eilen ja tänään kotiin onnellisena ettei käynyt pahemmin.
    Itku tuli kun seurasin tv:stä sotaveteraanien kättelyä presidentin linnassa,monta 100vuotiasta oli joukossa,ihmisiä jotka ovat nähneet Suomen kehityksen alusta asti.
    Hyvää itsenäisyyspäivää sinnekin.

  • Heips

    Ihana teksti ja aivan upea meikki! En ollut edes tuntea sinua ensimmäisestä kuvasta. Meikki on kuin suoraan baletista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram