Edullista kosmetiikkaa kuivalle iholle x3

22.12.2017

Edullista ja kuivalle iholle ovat sanoja, jotka ovat näille korville mieluista kuultavaa. Osa teistä tietääkin, että olen aivan täysin hurahtanut korealaiseen kosmetiikkaan ja tässä teille kaksi erinomaista syytä: Laatu ja edullisuus. Saan blogin kautta myös hyvin kalliita tuotteita testiin, mutta käteni hamuilevat lähes aina näitä purkkeja kohti.

Puhdistusöljy kuivalle iholle

Olin heti alkuun ennakkoluuloinen ja ajattelin: “Ei – ei toimi mulla. Inhoan sitä, että öljy vaan pyörii naamalla ja sitä ei saa millään pois.” Näin ei ollutkaan tämän Holika Holikan All Kill puhdistusöljyn* kanssa, koska tämä öljy muuttuu kasvoilla vaahdoksi. Se sulattaa meikin pois ja olo on puhdas.

Korealaisessa ihonhoidossahan käytetään kaksoispuhdistusmetodia, eli öljyputsarin jälkeen puhdistetaan loput jämät vielä vaahtoavalla putsarilla ja voin sanoa, ettei iho ole koskaan ollut niin puhdas, muttei kuitenkaan kireä. Tämä tuote tosin hoitaa homman ihan yksinäänkin. Tulen kirjoittamaan tuosta kaksoispuhdistuksesta pian lisää. Vaikka se kuulostaa aluksi hyvin työläältä, niin voin sanoa, että ero on huikea. Jos siirryt esimerkiksi tavallisesta hammasharjasta sähköhammasharjaan, niin mietit ovatko hampaat koskaan olleet edes puhtaan. Sama tunne.

Tämä putsari sisältää lisäksi kahta hyvin tärkeää ainesosaa kuivalle iholle ja ne ovat hyaluronihappo ja hydrolisoitu kollageeni. Hintakin on vain 16,80€.

Hoitoneste

Tämä on se tuote, jonka kautta aloin tutustumaan korealaiseen kosmetiikkaan. Huomasin aivan jäätävän eron ihossani, koska siitä tuli niin paljon kosteutetumpi ja pintakuivuus oli poissa!

Hoitoneste painellaan kasvoille puhdistuksen jälkeen ennen seerumia sekä kosteusvoidetta. Se valmistelee ihon ottamaan vastaan kosteusvoiteesta ja seerumista tulevat hyvät aineet ja auttaa niiden imeytymisessä. Tämä Holika Holikan hoitoneste* on geelimäisen vetistä ja siksi pidän siitä. Jos innostusta on tutustua korealaiseen kosmetiikkaan, niin tällä hoitonesteellä on hyvä aloittaa. Hintakin on vain 14,40€.

Syväkosteuttava voide

Vaikka tämän Skin79 kosteusvoiteen* hinta onkin 29,70€, niin sen suuri 90ml koko tekee siitä suhteessa edullisemman kuin muut saman hintaluokan kosteusvoiteet.

Tämä tekee ihosta todella pehmoisen koko päiväksi (käytän myös yövoiteena) ja pidän erityisesti siitä, että tämä sisältää mineraalipitoista vettä, koska se on aina hyvä kuivaihoiselle sekä atoopikoille. Oma atooppinen ihonihan on ollut tiessään jo monta vuotta, kun olen saanut sen kuriin hyvillä ihonhoitotuotteilla.

P.S. Vinkkinä muistakaa aina painella hoitoneste sekä kosteusvoide iholle niin, että ne ovat kunnolla imeytyneet. Eli suosittelen jättämään hirmuisen pyörittelyn ja vetelyn kokonaan pois, koska näin tuotteet eivät imeydy niin hyvin.

*Sisältää mainoslinkin // Tuote saatu blogin kautta.

  • Markit

    Ha ha, pyörittelyn ja vetelyn!!! Purskahdin ääneen hekottelemaan, noinhan minä teen, aina!! No nyt taputtelen loppuelämäni itseäni hellästi poskille 😄.
    Kiitos Miia tästä vuodesta, blogista ja neuvoista ja siitä, kun jaksat vastailla. Mukavaa, kun olet olemassa.❤
    Oikein hyvää ja rauhallista joulua sinulle ja ystävällesi.

    • Miia Ezen

      Ja kiitos sulle Markit! Sun kirjotustaidot ja upeat kommentit on aina piristystä mun päivään! Oot huippu! <3

  • paulinas

    Tilaukseen meni, atooppinen/pintakuiva ihoni huutaa tuotteiden nimeä näin talvisin 😍

    • Miia Ezen

      Huippua! 🙂 Ja muuten Avenen apteekkilinjan skin recovery cream ja silmänymärysvoide on huippuja sillon kun atooppinen iho on pahimmillaan. <3

  • Jensku

    Tällaista julkaisua olen eräältä toiselta bloggaajalta odottanut, mutta onneksi sinä teit sen. Täytyykin testata josko näistä olisi apua kuivalle iholleni. Kiitos paljon 🙂

  • Ydinräjähdyksen kestävä silmämeikki

    Lähteekö tuolla öljyputsarilla myös vedenkestävä silmämeikki? Oon ollut ihan pulassa kun l’oréal lopetti sen oranssissa pumppupullossa olleen puhdistusöljyn myymisen 🙁

    • Miia Ezen

      Heippa! 🙂 Apua.. nyt on pakko sanoa, etten ole ihan täysin varma. En käytä itse vedenkestävää meikkiä, joten en ole kokeillut. Kaksoispuhdistuksella varmasti lähtee. 🙂

  • SaR

    Minun ihoni ovat pelastaneet Bentonin AloeToner, josta sinäkin muistaakseni joskus kirjoitit. Sekä COSRX Whitehead joku… Aivan uskomaton vaikutus! Leuan hormooninäppyröhelmät ovat poissa. Saman sarjan blackhead tuote ei toiminut itsellä. Nämä ovat kyllä ihania <3

    • Miia Ezen

      Heippa SaR! Joo nuo COSRX:n tuotteet on aivan huippuja epäpuhtaalle iholle ja tosiaan tuosta Bentonista taisin kirjoittaa ainakin tässä, jos muut haluaa kurkkia: https://www.elle.fi/miiaezen/2017/08/31/mista-ostaa-korealaista-kosmetiikkaa-suomessa/

      Mä haluan kyllä kanssa kokeilla tuota COSRX whitehead (liquid?). Oon kuullu siitä niin paljon hyvää! Nää korealaiset on vaan ihan toista luokkaa. <3

      • SaR

        Mitä tuotetta käytät kaksoispuhdistuksessa tuon öljyn lisäksi?

        • Miia Ezen

          Mulla on nyt kokeilussa muutama eri, mutta ehkä tuo It’s Skinin oliskohan ollu green grape cleansing foam tuntuu tällä hetkellä kosteuttavimmalta ja ei jätä ihoa kireäksi. 😊

  • pirkko korpi- senttilä

    mistä näita tuotteita voi ostaa vai ovatko tilattavia

    • Miia Ezen

      Heippa Pirkko! 😊 Tilattavia ovat linkkien takaa. Ikävä kyllä kivijalkakaupoista näitä ei vielä saa. 😕

  • Eeva

    Moi Miia ja kiitos vinkeistä! Mistä näitä voi tilata/ostaa? Pitääkö maksaa tulleja? Kuinka nopeasti paketti saapuu? Kiitos ihanasta blogista ja kaunista joulua!

    • Miia Ezen

      Heippa! 😊 Linkkien takaa löytyy tuotteet ja sieltä voi tilata.

  • Elina

    Tuo Holika Holikan öljypuhdistusvaahto on siis kaksoispuhdistuksen ekaan vaiheeseen? Tilasin sen juuri, mutta aloin pohtia oliko se sitten puhdistusöljy vai -vaahto perimmäiseltä olemukseltaan. 😄 Kiitos tuotevinkeistä, myös suosittelemasi Sigman sivellin lähti samalla tilaukseen.

    • Miia Ezen

      Heippa Elina! 😊 Periaatteessa tuolla hoituu kaksoispuhdistuksesta molemmat osat, koska tuo on vaahtoava öljy. Näin muistaakseni lukee Holika Holikan sivuilla. Itse puhdistan kuitenkin vielä vaahtoavalla putsarilla tuon jälkeen. 😊

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram