Luonnonkosmetiikan löydöt

03.11.2017

Muistan noin viisi vuotta sitten ostaneeni kallista luonnonkosmetiikkaa noin satasella. Joukossa oli ainakin muutama luomiväri, joihin lopulta petyin kokonaan. Otti niin päähän kuinka rahaa oli mennyt hukkaan. Olen nyt blogini kautta päässyt tutustumaan mielenkiintoisiin luonnonkosmetiikkabrändeihin ja ihastunut täysin muutamiin tuotteisiin. Haluaisinkin siirtyä pikkuhiljaa enemmän luonnonkosmen puolelle, koska se tekee iholle yksinkertaisesti niin hyvää. TÄSSÄ on aivan loistavat kymmenen syytä, miksi luonnonkosmetiikkaan kannattaa vaihtaa.

Itse pidän kuitenkin blogiani kosmetiikan äänitorvena meille tavallisille naisille, joten synteettistä tulee täällä aina näkemään. Kaikillahan ei yksinkertaisesti ole varaa luonnonkosmetiikkaan, joten haluan löytää teille myös muita vaihtoehtoja. Nyt kuitenkin kurkataan edellisessä postauksessa tekemääni meikkiin tarkemmin ja mitkä tuotteet ovat mielestäni sen kaiken rahan arvoisia.

Huikeita löytöjä

Alima Pure Mineraalimeikkipohja* on tämän postauksen ehdoton kuningatar  Alima Pure Smooth + Prime -meikinpohjustajan* kanssa. Niin kuin edellisessä postauksessa jo sanoin, että kokeilin tätä mineraalimeikkipohjaa jo viime keväänä Ellen juttua varten, mutten silloin pitänyt siitä niin kovasti. Nyt kuitenkin primerin kanssa juttu on aivan eri ja meikkipohjasta tulee niin supertasainen ja kuulas. Näyttää, että meikkiä ei olisi ollenkaan ja ihoni olisi vain täydellinen. Tykkään myös siitä, että tätä voi kerrostaa sellaisista kohdista, jotka tarvitsevat enemmän peittävyyttä.

Olen nyt tässä jo monta päivää ihmetellyt silkkisen tasaista sekä kuulasta ihoani. Primer tekee ihosta tasaisen, mutta aavistuksen tahmean ja siksi meikkipohja kiinnittyy siihen loistavasti. Pohjustusvoiteessa ei tietenkään ole silikonia, mikä on huippujuttu. Silikoni kun saattaa aiheuttaa joillain meillä meikkipohjan “repeilyä” ja epätasaisuutta loppupäivästä – ainakin itselläni.

Mineraalimeikkipohjan sävyvalinnoista on hyviä vinkkejä Jolien nettisivuilla, joka löytyy linkin takaa. Itselläni on käytössä Suomessa eniten myyty sävy Neutral 2, koska olen tällainen tavallinen vaalea suomalainen. Levitykseen on parasta käyttää kabukisivellintä. Itse käytän Sigman F80 kabukisivellintä*, vaikka Alima Purella on myös omat siveltimensä.

Absolution huulipuna sävy Theatre Red 08* on niin pigmenttinen ja niin pysyvä kuin perus huulipuna voi olla. Huuleni rohtuvat helposti päivän aikana, mutta näin ei käy tämän ravitsevan huulipunan kanssa. Kyseinen klassisen punainen sävy on niin kaunis. Se taittaa hieman siniseen, joten pelkoa keltaisista hampaista ei ole.

Avril ripsiväristä* on kohistu jo vähän aikaa luonnonkosmetiikkapiireissä. Se vetelee oikeasti monen synteettisen ripsarin ohi mennen tullen. Olen saanut jostain käsiini kahta erilaista versiota ja pienempiharjainen versio on täydellinen. Isompi harja on hieman kömpelö, mutta tuote silti se sama loistoripsari. Ehkä ällistyttävin juttu on se, että tämä maksaa vain 8,90€! Say what?

Zuii Diamond Sparkle Blush sävy Melon* on pyörinyt suosikeissani jo todella pitkään. Hieman vaaleanpunaiseen taittava sävy sopii loistavasti todella vaalealle iholle. Tummempien ihojen kannattaa kääntyä hieman keltaisempien sävyjen puoleen (kuten sävy Peach). Tämän hohtavammaksi ei voi hohdepuuteri mennä. Älä siis erehdy tätä nimensä mukaan poskipunaksi, koska sitä se ei mielestäni ole. Hohde sopii enemmänkin iltameikkiin, koska siinä on hieman glitterin tyylistä hohdetta (ei kuitenkaan glitteriä).

Battington silkkiripsiä mallissa Harlow* olenkin hehkuttanut jo vaikka kuinka pitkään. Sinänsä silkkiripsiä on saatavilla aika monella brändillä, mutta nämä ovat omassa tiedossani ainoat, joita myydään Suomessa. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Synteettisten kanssa samalla viivalla

Tähän viivalle pääsi monta tuotetta (kaikki yllä olevassa kuvassa olevat), mutta erityisesti haluan mainita niistä kolme. Sinänsä synteettisten kanssa samalle viivalle pääseminen on ainakin omissa silmissäni todella upea saavutus.  Hynt Beauty Solare aurinkopuuteri* on matta ja sävy todella kaunis. Aivan täydellinen vastine synteettisille aurinkopuutereille. Hinta tosin hirvittää purkin pienen koon vuoksi.

Hynt Beauty Duet Perfecting Concealer sävy Fair* on loistava peitevoide. Se on kosteuttava ja sävyllä fair saa ihanasti valoa kasvojen korkeimpiin kohtiin ja peittävyys on huikea. Ainoa huono puoli on se, että se menee ravitsevan koostumuksensa vuoksi helposti juonteisiin, jonka tarkkasilmäisimmät ehkä huomasivat edellisen postauksen kuvissa. Mutta tuotetta tarvitsee ällistyttävän vähän ja purkki voisi melkein kestää äidiltä tyttärelle.

Alima Pure silmämeikin pohjustaja* toimii aivan täysin samalla tavoin kuin mikä tahansa synteettinen pohjustaja. Se pitää luomivärit paikoillaan koko päivän. Olinkin jo ihmetellyt, että miksi luonnonkosmetiikkapuolella en ole tällaista nähnyt.

Vielä on matkaa

Kaksi tuotetta pääsivät tälle viimeiselle listalle. Sanotaanko etteivät kumpikaan mitään täysin katastrofeja olleet, mutta vielä on matkaa synteettisten tasolle. Couleur Caramel Essential eyepalette nro 1 luomiväripaletti* muistuttaa hyvinkin paljon Urban Decayn paletteja. Ongelmana luonnonkosmetiikan paleteissa ei sinänsä ole enää koostumus vaan enemmänkin sävyvalikoima. En puhu nyt ainoastaan tästä paletista. Uupumaan jää paljon ihania lämpimän sävyisiä luomivärejä ja selkeästi on keskitytty enemmän kylmiin ja ehkä hieman vanhanaikaisiin sävyihin. Tämän paletin ainoa loistava helmiäissävy on keskellä oleva kultainen sävy – muut ns. helmiäiset eivät loista tarpeeksi ollakseen helmiäisiä.

Kulmävärit ovat toinen, joissa on vielä matkaa synteettisiin. Uoga Uogan silmänrajaus ja kulmaväri sävy Forest Path* on ehkä paras, jonka olen löytänyt. Käytin sen kaverina luomiväripaletin mustaa ja ruskeaa tuodakseni lisää intensiivisyyttä kulmiin. Tosin tämän kulmavärin kanssa on vaikea saada liian tummia kulmia ja se saattaa monellekin olla taas ihan hyvä juttu.

Onko teillä kokemuksia luonnonkosmetiikan meikeistä? Oletteko löytäneet todellisia helmiä?

Edut luonnonkosmetiikan nettikauppoihin on vielä voimassa ja tässäpä ne:

Jolie.fi* – Koodi: MIIKKULAISEN 15%-alennus Jolien koko valikoiman normaalihintaisista tuotteista. Alennus ei koske tuotemerkkejä Kjaer Weis, May Lindstrom Skin, NUORI, In Fiore tai Josh Rosebrook, eikä lahjakortteja tai Jolie boxeja (on muuten loistava luonnon vastine Bette-boxille). Voimassa sunnuntaihin 5.11.2017 asti.

Naturelle.fi* – Koodi: MIIA10 10% alennus kaikista normaalihintaisista tuotteista. Alennus ei koske Vintner’s Daughteria, Mahaloa, Nuoria tai Kypristä. Etu ei koske myöskään lahjakortteja. Voimassa 15.11.2017 asti.

*Sisältää mainoslinkin. 

  • Miiwa

    Mä tykkään Benecosin valkoisesta kajalista kun ei ole puhtaanvalkoinen, peittää punaisuuden nätisti ja piristää ilmeen vaikka ei olisi nukkunut hyvin. Kestääkin ihan hyvin. Toinen lempparini on Benecosin poskipuna. 🙂
    Onko tuo Avrilin ripsari yhtään kosteudenkestävä? Esim kuntosali tai sadekeli? Tilasin jenkeistä Physiciansin ripsarin ja se menee kyllä kesällä hyvin mutta ei kestä syyssäissä riittävän hyvin ja piti siirtyä takaisin synteettiseen ripsiväriin. Olen lisäksi hajusteallerginen joten tosi monet luonnonkosmetiikkajutut on mustalla listalla. :/

    • Miia Ezen

      Heippa Miiwa! 😊 Mä oon huono sanomaan tuosta ripsarin pysyvyydestä, kun mulla pysyy kaikki ripsarit säässä kuin säässä. 🙈 Mut luonnonkosepiireissä tota on kehuttu paljon. Mä en oon Benecosista kuullutkaan eli pitääpä tutustua. 😊

  • Katja

    Jes! Ihanaa, kun postaat myös luonnonkosmetiikasta 😊 Tämä tekemäsi meikki on todella kaunis!
    Olen kosmetiikan suhteen sekakäyttäjä 😀, mutta pikkuhiljaa tuotteet vaihtuneet enemmän luonnonkosmetiikan puolelle. Toi Avrilin ripsari on ❤ Kestää todella hyvin varisematta tai leviämättä mm. kuntosalilla kovasti hikoillessakin, mutta lähtee kuitenkin hyvin pesemällä pois. Mulla käytössä volume versio, eli juuri se isompi harjainen, mutta sopii mun ripsille tosi hyvin.
    Avrililta olen löytänyt muitakin toimivia meikkejä, ja Laveraa löytyy käytöstä myös.
    Alima purea täytynee testata, kiitos vinkistä 😊

  • Salka

    Arvaa alkoiko nyt himottaa tuo Aliman pohja ja pohjustaja 😀 Hyntin peiteaine on huippu, mä teen niin että levitän sen alle Lauren Brooken peiteaineen ( on myös luonnonkosmea! ) ja sitten Hyntin sen ylle. Laurenissa on punertava vivahde, joten se tasoittaa tummuutta ja Hynt sitten taas on pigmenttisempää + aavistuksen valoisampi, ja viimeistelee homman. Mutta joo, juonteisiin helposti voidemaiset peiteaineet karkaavat!

  • Titta

    Mä oon tykästynyt Laveran tuotteisiin, muutama ihan huipputuote ja vieläpä kohtuuhintaisia. Meikkejä en ole kyllä vielä testannut.

  • Kata

    Tosi kaunis iho! 👌
    Mitenköhän tuo meikkipuuteri toimii pintakuivalla (kuitenkin päivän mittaan rasvoittuvalla) iholla? Ilman primeria? Minulla oli käytössä joskus Lily Lolon meikkipohja, mutta lopulta luovuin käytöstä, koska puuteri kuivatti ihon pinnan ja pahimmillaan ihan kaikki mahdolliset pienet uurteet ihossa korostuivat. En tiedä, miten perusteellisesti kosteutus olisi pitänyt tehdä… Harmi juttu, koska puuteria oli kiva käyttää ja parhaimmillaan iho näytti hetken aikaa tosi hyvältä heh 😊
    Kiitos kivasta blogista ja Insta-jutuista! 😊

  • Minna

    Täällä pähkäilen, että pitäisikö laittaa kehumasi mineraalimeikkipohja ja meikinpohjustaja tilaukseen.. Niistä saisi sen – 15 %. Aika kalliita ovat kuitenkin.

  • Ellen

    Tykkään sertifioidusta luonnonkosmetiikasta koska sen valmistusta valvotaan tarkkaan ja se käyttää usein laadukkaita ja kestävästi tuotettuja raaka-aineita. Toi artikkeli syistä minkä takia käyttää luonnonkosmetiikkaa on kuitenkin tosi värittynyt ja sisältää virheellistä tietoa esim. synteettisten raaka-aineiden vaarallisuudesta ja luonnonkosmetiikan hyödyistä. Erittäin harva kosmetiikassa käytetty ainesosa pystyy imeytymään ihon läpi verenkiertoon. Kosmetiikan raaka-aineet on myös huomattavasti puhtaampia kuin muilla teollisuudenaloilla käytetyt, mutta synteettisistä ainesosista puhuttaessa viitataan usein tutkimustietoon jälkimmäsistä jolloin ne voi näyttää jopa terveydelle vaarallisilta. Toisaalta taas jotkut luonnonkosmetiikassa yleiset raaka-aineet kuten eteeriset öljyt saattaa olla vahingollisia ihon toiminnalle eikä mikään kosmetiikka luonnonkosmetiikka mukaanlukien pysty tekemään ihmeitä.

    Mun mielestä luonnonkosmetiikka ei ole huuhaata mutta toisaalta synteettisen kosmetiikan demonisointi on turhaa. Kannattaa toki etsiä lisätietoa jos on kiinnostunut aiheesta.

    • Markit

      Hei; Mihin artikkeliin viittaat?
      Olen ymmärtänyt, että pitkällä aikavälillä ei toistaiseksi voida osoittaa, että luonnonkosmetiikka olisi parempaa kuin nk tavallinen, joka sekin on Suomessa hyvin valvottua. Ei siis ole tutkimustuloksia pitkältä ajalta, näin kerran Hesarin jutusta ymmärsin. Ja käytän itse ihan “tavallista” kosmetiikkaa, joskin tunnettuja merkkejä. Vähän sama kuin luomuruoka. Onko näyttöä, että se on terveellisempää kuin Suomessa puhtaassa ilmastossa kasvatettu. Ja nimenomaan pitkän aikavälin tutkimusta ei ole. Mielenkiintoinen asia.

    • Markit

      Pahoittelut, tarkoitit varmaan niitä “10 syytä vaihtaa luonnonkosmetiikkaan”. En tullut avanneeksi linkkiä, luulin, että siellä vanha juttu.😊

  • Mia / Beauty Highlights

    Alima Puren Primer lähtee mulla ehdottomasti testaukseen! Absolutionin huulipunat myös kokeilematta, vaikka muuten olen sarjalta ihonhoitotuotteita käyttänyt ja ollut niihin tosi tyytyväinen 🙂

    Tuo Laveran irtopuuteri on kyllä luonnonkosmetiikan paras, hehkutin saamaa omassa blogissa ennen I love me-messuja! En kyllä enää siitä luovu. Vetää todellakin vertoja tavallisen kosmetiikan irtopuutereille 🙂

  • Tiimaria

    Moikka! Muakin on alkanut kiinnostaa vaihtoehdot niin ihonhoidossa, kuin meikissäkin. Siksi kysynkin, kuinka paljon itse kiinnität huomiota kosmetiikan sisältämiin mineraaliöljyihin? Itse olen hiljan siirtynyt NuSkin tuotteisiin, joissa ei käytetä mineraaliöljyjä vaan tuotteet ovat kasviuutepohjaisia. Mineraaliöljypohjaisten meikkien, voiteiden jne kerrotaan muodostavan ihon pinnalle kalvomaisen kerroksen joka ei todellisuudessa juuri kosteuta lainkaan. Oma atopiani on paremmassa vaiheessa kuin vuosiin, vaikka on alkanut jo pakastaa. Sitä tosiaan en tiedä että johtuuko ihon kunto siitä että käyttämässäni perennial voiteessa ei ole noita öljyjä vai mistä, mutta verestävät taivealueet ovat olleet poissa ja se jos mikä miellyttää

    • Miia Ezen

      Heippa Tiimaria! 😊 Ihanaa, jos oot saanut apua kyseisistä tuotteista. En ole kovinkaan paljon perehtynyt inci-listoihin. Itsekin käytän enemmän sellaisia tuotteita, jotka selkeästi parantavat ihoni laatua. Koreakosmetiikalla olen saanut nyt aivan mielettömän hyviä tuloksia ja alkupotkun sain swiss clinicin rollerista. 😊 Koreakosmetiikasta tuleekin tällä viikolla blogiin.

      Tarkoittaako nuo mineraaliöjyt eteerisiä öljyjä? Tässä on aika mielenkiintonen juttu mineraaliöljyistä ja eteerisistä öljyistä: http://ammattinakauneus.fi/mineraalioljyt-kosmetiikassa/

  • Tiimaria

    Oli mielenkiintoinen artikkeli! Tarkoitin nimenomaan mineraaliöljyillä näitä kemian sivutuotteena valmistuvia öljyjä. Lisäksi mikä minua herkkäihoisena nuskinissa viehättää on se että esim putsarien ph arvot ovat lähellä ihon omaa ph ta. Olin järkyttynyt kuinka minulle suositeltu lv:n saippua herkkäihoisille oli järkyttävän kaukana omasta ihon ph:sta. Oma ihoni oli ph kynällä testattuna melko hapan ja kyllä kieltämättä vähän säikytti ett kuinka mahtaa oma iho reagoida siihen kun sen pintaan syytää ainetta joka on niin paljon emäksisempää kuin oma iho, että kuinka paljon iho joutuu työstämään että normaali ph tasapaino saavutetaan. Minusta on mielenkiintoista lukea eri näkökuömia ja eritoten kokeilla uutta mikä voisi omaa ongelmaihoani auttaa jotenkin.

  • Mirja Deli

    Forest Path on kyllä yksi parhaimmista luonnonkosmetiikan meikkituotteista!

    • Miia Ezen

      Oih.. mikä se on? Vai meneekö mulla nyt joku ohi? 😀

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram