Kuinka tehdä missimeikki?

23.10.2017

Sain idean tähän tutoriaaliin yhdeltä teistä. Suurkiitokset! Jokainen meikkitaiteilija tekee meikin omalla tyylillään ja siksi missimeikki ei ole mikään tietty. Kyseessä on kuitenkin aina juhlameikki, johon on yhdistetty kantajalleen sopiva raikas huulipuna. Tähän meikkiin hain inspiraatiota enemmänkin kansainvälisistä missikisoista. Siellä käytetään hieman vahvempaa meikkiä ja silmät rajataan kunnolla myös alaluomella. Kuvassa sekä vahvoissa lavavaloissa tämä näyttää hyvältä, mutta kasvotusten meikki on todella vahva.

1. Mihin pyritään?

Halusin laittaa heti alkuun ennen ja jälkeen kuvat silmämeikistä, jotta huomaatte kuinka suuri ero on kyseessä – näin vaalealle varsinkin. Meikkipohja on kauniin tasainen varjostuksineen ja poskipunineen. Kulmakarvat kehystävät kauniisti kasvoja. Siinä on lähtötilanne. Pyrkimyksenä on mikään muukaan kuin olla se kaikkein kaunein. 😉

2. Mikä luomiväri?

Aloitan suoraan tummimmalla luomivärillä. Skippaan kuitenkin mustan ja harmaan, koska haluan meikin olevan raikas. Käytän lämminsävyistä ruskeaa. Aloitan ulkonurkasta Sigman E55 siveltimellä* ja varjostan sillä myös luomivakoa melkein silmän sisänurkkaan asti. Ulkonurkat häivytän puhtaalla häivytyssiveltimellä MAC 217*. Luomivärinä käytin ulkomailta ostettua Make Up Geekin luomiväriä, mutta loistava ja edullinen paletti tähän tarkoitukseen on NYXin lid lingerie -paletti*.

3. Hohdetta luomelle

Lisää sormin helmiäistä luomiväriä vain liikkuvalle luomelle ja häivytä raja luomivaosta häivytyssiveltimellä. Käytin tähän NYXin Cosmic Metals -palettia*, jossa on muuten ihanat kuusi helmiäistä sävyä.

4. Rajaus alaluomelle

Rajasin ensin ala- ja ylälluomen vesirajat ruskealla Make Up For Everin kajaalilla. Sen jälkeen rajasin vielä alaluomen ripsirajan.

5. Rajauksen pehmennys

Omaan tyyliini kuuluu utuisuus ja hyvät häivytykset. Lähestulkoon aina häivytän myös rajaukset. Alaluomella rajauksen häivytys on melkein ehdoton juttu, että meikki näyttää viimeistellymmältä. Teen sen pienellä meikkiguru Riitta Vaaran RV06 -siveltimellä, josta on muodostunut yksi lemppareistani alaluomen siveltimeksi.

Lisäksi rajaan yläluomen mustalla Maybellinen geelirajauksella* käyttäen Sigman E68* hieman suurempaa viistosivellintä ja teen tästäkin rajauksesta hieman pehmeämmän lisäämällä päälle mustaa luomiväriä. Tällä keinolla peittää muuten myös rajauksen kanssa mahdollisesti tehdyt mokat.

Lopuksi lisään vielä ripsarin ja lemppari Battington Harlow -silkkiripset* sekä Maybellinen pinkkiä Color Sensational -rajauskynää sävyssä Palest Pink ja Lumenen Rasberry Miracle Shine huulipunaa sävyssä 108.

Mielestäni kaltaisilleni taviksille tällainen missimeikki voisi sopia mihin tahansa iltajuhliin. Häihin tämä olisi ehkä liian vahva. Vaikka lopulta meikin vahvuus riippuu ihan kantajastaan ja omasta mieltymyksestä. Laittaisitteko te näin vahvaa meikkiä juhliin?

*Sisältää mainoslinkin. 

  • Jenni

    Upea meikki, oot kaunis ❤️

  • Eea

    Hei kiitos paljon kun toteutit tämän 💕 Menee kokeiluun! 🤗

  • ronja

    Hei! Ihan hiljattain löysin blogisi ja jäin lukijaksi, huikeita postauksia! Kiitos! Tuli mieleen, mitä liimaa käytät ripsien kanssa? Huomasin, että suosittelevat True Glue-liimaa ko. Battingtonien kanssa.

    • Miia Ezen

      Heippa Ronja ja kiva, kun tulit kommentoimaan. 😊 Onkohan tuo True Glue -liima sitä luonnonkosmetiikkaliimaa? Jos se on sitä, niin kuulin ettei se oikein pysy hyvin. Mutta itselläni siitä ei ole kokemusta. Käytän Grimaksen liimaa ja välillä Duo-liimaa. Jälkimmäistä saa Kickseistä ja monista verkkokaupoista. 😊

  • Aino

    Kaunotar olet – ja tosi sydämelliseltä ihmiseltä vaikutat 😍 kaunis meikki – ei olisi minusta liian vahva juhliin 😊

  • Eve

    Meikki on kaunis ja ei mielestäni liian vahva. Välillä voi mielestäni arkenakin meikata rohkeammin vaikka ei varsinaisesti suurta juhlaa olisikaan tiedossa. Ihan vaikka omaksi iloksi viikonloppuna. Osaat kyllä taitavasti tehdä erilaisia silmämeikkejä😉 Itse koen silmämeikki teon meikkauksessa vaikeammaksi osaksi. Vaatii harjoittelua ja hyvät siveltimet.

  • Salla

    Tää on tosi kaunis meikki, vau! Tallennan postauksen tulevaisuuden juhlia varten <3

    Ps Olet mun silmään yksi Suomen blogiskenen parhaista meikkaajista, aina ihastelen sun tekemiä meikkejä, mutta valitettavan harvoin muistan/ehdin sen sanoa 🙂

    • Miia Ezen

      Oho no wau! Tuo on niin hienosti sanottu, että nöyräksi vetää. Kiitos! ❤

  • Jena

    Vau! Ihan SuperUpeaa! 🙂

    Heittäisin tähän sellaisen kysymyksen, että kun kävin alkuvuonna juhlameikkiopastuksessa, niin se meikkaaja-maskeersaja-kosmetologi sanoi, että ilta-aikaan ei saisi koskaan käyttää silmämeikissä ruskeita luomivärejä, koska esim. hämärässä otetuissa valokuvissa se saa silmät/kasvot väsyneiksi ja raskaiksi, pitääkö tämä muka paikkansa? Tämä neuvo ei siis tullut vain minua koskien vaan yleisellä tasolla. Sen jälkeen olen kuitenkin käyttänyt ruskeaa vain päiväsaikaan, vaikka sinisille silmilleni ruskean sävyvalokoima on ollut aina nappivalinta.. Mutta nyt kun katsoin tämän postauksen kuvat, niin heräsi epäilys että meitsiä olisi viety metsään kuin litran mittaa! Ainakin sinulla tuo ruskea silmämeikki näyttää kertakaikkisen upealta, niin en haluaisi enää uskoa saamaani “neuvoon”. Voitko mitenkään kumota sen lopullisesti? 😂

    Ps. Kiitos kaunis tästä blogista ja ylläpitämästäsi Instasta ♡

    • Miia Ezen

      Hih.. ei sua ole viety metsään. 😊 Näin tosiaan suositellaan ja muistelen, että maskeerauskoulussakin olisin tämän kuullut. Itse teen enemmänkin kokonaisuutta. Jos mekko on sen sävyinen, että siihen sopii paremmin lämpimät sävyt niin menen sen mukaan. Esim Hollywoodin punaisilla matoilla on näkynyt paljon tänä vuonna purppuraa silmämeikkiä. Liekö tämä sitten ajateltu vain kirkasta salamavaloa varten. Sanotaanko etten aivan suoraa vastausta osaa tähän sanoa.

    • Miia Ezen

      Lisäisin vielä, kun kollegoiltani kysyin lisää. On ehkä hieman vanhentunut ajatus tämä. Tärkeintä on, että sinne silmään tuo sitten lämpimienkin sävyjen kanssa sitä vahvuutta ja intensiivisyyttä. 😊

  • kukkis

    Ihana! Mä osallistuisin, jos olisi meikkauskoulu. Opetellaan arki- ja juhlameikki.

    • Miia Ezen

      Heippa Kukkis! 🙂 Sellaisia kyllä järjestän yksityisesti.

  • Mandi

    Hei,
    Meikki on kyllä todella upea.
    Miten saat alaluomen vesirajan rajauksen pysymään? Mulla tahtoo rajaus karata ja haalentua todella nopeasti. Ilmeisesti olen käyttänyt “vääriä” tuotteita.

    Kiitos ihanasta blogista. Täältä olen saanut todella hyviä vinkkejä.

    • Miia Ezen

      Heippa Mandi! 😊 Mulla lähtee kyllä kanssa silmien ulkonurkista melkein heti. Varsinkin näin tummassa meikissä se ei oikeastaan edes näy. Tietenkin se on myös tuotteesta kiinni. Make up for ever on pysynyt aika hyvin ja ehkä jopa patemmin Isadoran vedenkestävät kajaalit. Ja uutena vinkkinä sain, että Essencen olisi todella kestävä. Tietenkin sisärajauksen voi myös kiinnittää luomivärillä. Joillekin se toimii. 😊

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram