Miten feikata pidemmät ripset

03.09.2017

Tällä kertaa kuvien toteutus ei ihan täysin toiminut toivomallani tavalla (noh, bloggaaja ei voi aina onnistua). Uskon kuitenkin, että ymmärrätte vinkkini. Itsehän kamppailen olemattomien ripsien kanssa ja se näkyy kuvissa – eihän noita ripsiä paljon ole. Ja nämä ovat vielä itselleni melko pitkät ripset, kun olen ottanut käyttöön Urodan seerumin, josta puhuin TÄSSÄ postauksessa. Tässä kuitenkin kaksi vinkkiä, jolla lisätä katseeseen intensiivisyyttä ja samalla hieman feikata, että ripset olisivat tuuheammat ja pidemmät. Periaatteessa tässä luodaan illuusio.

Kissarajaus

Tässä on ensimmäinen illuusio, jolla todella feikkaat pidemmät ripset ainakin sivuilta. Varsinkin, kun teet rajauksesta hieman utuisemman luomiväriä käyttäen. Ikävä kyllä kissarajaukset eivät kuitenkaan käy kaikille. Esimerkiksi itselläni luomivako tulee sen verran liian alas, että kissarajaus menee rumasti ryttyyn ja väkisinkin laskee liian alas. Jos sinulla on jo valmiiksi viirumaiset silmät tai olet saavuttanut aikuisen naisen iän, niin silloin kannattaa tätä rajausta välttää.

Paksumpi rajaus

Intensiivisyyttä katseeseen saa paksuntamalla rajausta. Näin myös luot illuusion tuuheammista ripsistä. Näissä kuvissa rajaus ei ole nyt erityisen paksu, mutta voit tehdä siitä varovasti paksumman.

Itsehän suosin päivittäisessä meikissä irtoripsiä ja feikkaan ihan oikeasti tuuheammat ja paksummat ripset. Jos et taida vielä irtoripsien kiinnitystä, niin voit kurkata helpon tutoriaalin viimeisimmästä videostani, jonka löydät TÄSTÄ.

P.S. Haluaisitteko muuten tutoriaalia kissarajauksiin?

  • Eve

    Kyllä kiitos! Rajausten teko ja luomivärien häivytys kauniiksi on meikkauksen kaikista vaikeimmat osiot. Kaikki vinkit kelpaa!

    • Miia Ezen

      Jes! Hyvä tietää. Koitan antaa vielä lisävinkkiä luomivärin häivytykseenkin. 🙂

  • Emi

    todellakin kissarajaustutoriaalia!! haluaisin kovasti oppia ne tekemään, kun mullakin luomivako vähän vaikeuttaa hommaa…

    • Miia Ezen

      Heippa Emi! Hmm.. jos sinulla on samanlainen luomivako kuin mulla, niin silloin tuon sulle huonoja uutisia. Kissarajaus ei sovi sellaisille, joilla luomivako muodostaa silmän sivulla “rypyn”. 🙁

  • Erika

    Haluan! Itsellä juuri hirveä eyeliner-ongelma. Tyyli millä olen ennen tehnyt, ei tunnu enää omalta ja mielestäni pienentää silmää. Liian hentokin näyttää omaan silmään oudolle. Meikkikriisi 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa Erika! 🙂 Koitan jeesiä parhaani mukaan. Vinkkiä on tulossa. 🙂

  • Ride

    Neuvoisito meikki vinkkejä 50+ ikäisille naisille! Iso kiitos!

    • Miia Ezen

      Heippa Ride! Joo, totta, että tuollaista ei ole mun blogissa ollenkaan, mutta huomioin teidän aina silloin, jos on joku asia mikä ei sovi aikuiselle naiselle. Itseasiassa aiheesta on tulossa videomateriaalia. 😉

  • Anonymous

    Kiitos upeasta blogista! Täältä on jo monta hyvää vinkkiä löytynyt. Tutoriaali kissarajauksesta olisi ehdottomasti tarpeellinen!

    • Miia Ezen

      Oi ihana kuulla. Koitan sellaisen tehdä ihan pikapuoliin. 🙂

  • Anonymous

    Olisi myös kiva kuulla vinkkejä hyvistä eyelinereista 🙂

  • Iina Niiranen

    Joo tutoriaali kissarajauksista olis erittäin toivottu! Itsellänikin on semmonen alaspäin valuva luomivako.. 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa Iina! Voi ei.. mun pitää sullekin kertoa sitten huonoja uutisia. Kissarajaukset ei nimittäin sovi sun ja mun kaltaisille luomille. Yhtälö on vain mahdoton. 🙁

  • Markit

    Moikka! Kyllä sinä kaunis olet ilman niitä lisäripsiä. Vaikka miten mietin, niin et sinä niitä tarvitse täältä katsottuna, mutta varmaan itse tunnet, että parempi lisäripsellä. Eli kaunis miten päin vaan.
    Ja kiitos taas aikuisten huomioimisesta, se on kovin mukava juttu. 😃

    • Miia Ezen

      Kiitos Markit! 🙂 Joo, koitan muistaa aina teitä huomioida ja on muuten tulossa videota, joka on suunnattu aikuisille naisille. 😉

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram