Meikkiuutisia Ruotsista

14.09.2017

Olin eilen blogiurani ensimmäisellä pressimatkalla ulkomailla! Ruotsia pidemmälle en päässyt, mutta sitäkin ihanempi brändi vei minut katsomaan Beauty Showta Ruotsin kauneusalan vaikuttajien joukkoon. Meitä lähti Suomesta neljä vaikuttajaa. Vanhana konkarina mukana oli muoti- ja kauneustoimittaja Kaisa Virtanen, Instagram-vaikuttajana Ida_elina ja huimasta Youtube-suosiosta nauttiva Henry Harjusola.

Keneltä sain kutsun?

Muistatteko, että olen puhunut Make Up Storen olevan se merkki, jonka valitsisin, jos olisi pakko valita vain yksi meikkibrändi maailmassa. Kerroin siitä TÄSSÄ ‘kymmenen asiaa, joita et tiennyt minusta’ -postauksessa. Siksi voitte kuvitella kuinka innoissani olin tästä reissusta juurikin kyseisen merkin kutsumana. Faktahan on se, että jokaisella merkillä ei aivan kaikki ole täydellisiä tuotteita, mutta Make Up Store on täydellisen lähellä.

Mitä tapahtui?

Lensimme aamutuimaan Tukholmaan, jossa meitä odotti pieni meikkiopastus Make Up Storen lippulaivamyymälässä. Kerkesimme myös hieman ostoksille ennen lounasta ja ryntäsin suoraan Hollisteriin hakemaan ihanan neuleen ja niitä omia lemppari braletteja. 😉 Iltapäivästä saimme kunnian osallistua Make Up Storen vuotuiseen Beauty Showhon ja saimme istumapaikat vielä eturivistä. Siksi sain napattua myös nämä ihanat kuvat. Show oli kertakaikkiaan upea. Upeat asut oli yhdistelty niin hienosti luoviin ja kauniisiin meikkeihin. Heti näytöksen jälkeen nappasimme taksin kohti lentokenttää ja pyrähdimme lyhyellä 45 minuutin lennolla takaisin Helsinkiin. Kiitoksen kuuluvat ihanalle Make Up Storen Maarit Pollarille, joka piti meistä hyvää huolta koko päivän.

Meikkitrendit?

Make Up Store suunnittelee jokaiselle kuukaudelle upean meikkilookin, joka on aina nähtävissä heidän liikkeissään. Beauty Showssa saimme nähdä nämä kaikki ensi tammikuulle asti. Oma suosikkini on ehdottomasti tämän kuukauden Chalk-look, jossa on hyvin graafiset ja vahvat rajaukset (kuvassa yläpuolella). Jos noita voi nyt rajauksiksi enää sanoa. Harkitsen jopa tätä editorialmaista lookkia seuraavaksi iltameikiksi. Mukana oli myös hyvin luonnollista meikkiä, glitteriä, jäätävän pitkiä rajauksia sekä tietenkin punaista luomiväriä, joka näyttää roikkuvan edelleen trendin huipulla – I love it!

Tämän syksyn ehdoton trendi on silti vaaleanpunainen luomilla. Nappasinpa kuvaan myös yhden malleista, jolle oli laitettu hetken some-maailmassa pyörineet sulkakulmat. Epäilen siitä tulevan kovaa hittiä.

Highlighter-trendikään (eli hohdepuuteri) ei näytä loppuvan, koska tiedossa on entistä intensiivisempää hohdetta. Sain jo testiin Make Up Storen uutuudeen (tulossa kauppoihin), joka oli ainakin kädelle kokeillessa ihana ja erilainen kokeilemistani hohdepuuteripaleteista. Tulen kertomaan siitä aivan pian syksyn uutuuskosmetiikka-postauksessa.

Omia suosikkeja?

Taisinpas muuten päätyä johonkin Make Up Storen videollekin kertomaan omasta meikkivoidesuosikistani, jota käytän aina asiakkailleni. The meikkivoide kulkee nimellä Sculpt Excellence. Muita suosikkejani ovat kulmatuotteet ja yksittäiset luomivärit vaikka ne ovat oman työni kannalta hiukkasen liian isoja. Positiivista on se, etteivät ne kulu loppuun sitten millään. Uusi himotus tulikin heidän kosteusvoiteistaan, joita haluan kyllä päästä kokeilemaan. Veikkaan, että toimivat loistavasti meikin ja varsinkin tuon meikkivoiteen alla.

  • Eve

    Kuinka hyvä peittävyys tuossa tykkäämässäsi meikkivoiteessa on? Osaatko sävyistä sanoa jotain? Minkä koet itsellesi parhaiten toimivaksi? Itse toivon meikkivoiteelta hyvää peittävyyttä mutta toki silti fressiä ja huoliteltua ilmettä.

    • Miia Ezen

      Heippa Eve! Veikkaan, että rakastuisit tuohon meikkivoiteeseen. 😍 Se on melko peittävä, mutta jättää ihon kauniin kuulaaksi ja terveen näköiseksi. Corn sävy on sellainen yleisin, jos on perusvaalea. Cotton on taas sitten supervaaleille. En nyt muista ulkoa kahden muun sävyn nimeä, jotka mulla on, mutta yhteensä neljästä eri sävystä löydän aina hyvät sävyt asiakkaille. Joskus sekoittelen niitä keskenään.

  • Eve

    Ok. Kiitos vastauksestasi! Katsoin netistä sävy vaihtoehtoja ja ehkä mainitsemasi Corn sävy voisi olla minulle sopiva. Jos tuntuu liian vaalealla niin aina voi tosiaan lisätä pikkuisen hieman toista sävyä joukkoon. Aurinkopuuterikin toki tuo sävyä kasvoille. Täytyy joku käydä Sokoksella ihan paikanpäällä testaamassa sävyjä. Olisi ihanaa löytää uusi toimiva meikkivoide tuttavuus🤗Peittävä mutta terveen ja kuulaan näköinen iho on tietenkin tavoitteena😀

    • Miia Ezen

      Heippa Eve! Joo käy ihmeessä. Suosittelen muuten levittämään littanalla siveltimellä. Tulee kaunista jälkeä! <3

  • Lettikulmat

    Onko lettikulmat missä vaiheessa trendimittarilla; 0-10 taulukossa? Niistä olisi kiva saada tutoriaali.

    • Miia Ezen

      Heippa! 🙂 Hih, mä veikkaan, että ne lettikulmat on enemmänkin vitsi. 😉 aika monet niistä on muutenkin täysin photoshopattuja.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram