Botox vai luonnollisempi vaihtoehto?

15.09.2017

Kaupallisessa yhteistyössä: Oslo Skin Lab

Aina silloin tällöin tulee ystävien kanssa puheeksi ikäkriisi. Itselläni sitä ei ole tullut ja tuskin tulisikaan ilman tätä blogia. Kun itsestään ottaa kuvia useaan kertaan viikossa alkaa väkisinkin tuijottamaan kasvoilleni muodostuneita ryppyjä ja juonteita. Olenhan jo 36-vuotias, joten se on täysin luonnollista. Te siellä ruudun toisella puolella varmasti mietitte, että mitä ihmeen ryppyjä. Niitä ei näe, kun tämä tumpelo photoshoppaaja pehmentää ne aina pois. Tai edelleenhän muokkaan kuvani kömpelöllä puhelinaplikaatiolla Facetunella.

Sinänsä muuta ikäkriisiä ei ole, koska mitä vanhemmaksi tulen, niin rehellisesti sanottuna koen olevani kauniimpi kuin koskaan. Itsevarmuus ja iloisuus sen varmasti tekevät. Niin ja ehkä tuo uusi meikkaustaitonikin auttaa asiaan. Silti usein mietin, että kuinka pitkään voin kauneusblogiani pitää. Kuvat nuoremmista ja kauniimmista saavat aina suuremman määrän tykkäyksiä – se on fakta. En ole todellakaan vaipumassa epätoivoon vaan nojaan faktoihin ja ihmisten alkukantaiseen käyttäytymismalliin. Kyse on kuitenkin elinkeinostani ja tämä ala on raaka.

En ole vielä valmis pistoksiin ja leikkauksiin. Painotan sanaa vielä. Kieltämättä nekin ovat pyörineet mielessäni, mutta onhan se aivan käsittämättömän pelottavaa tunkea ihonsa alle outoa ainetta tai antaa jonkun leikellä kasvojaan. Tulee mieleen Nälkäpeli-elokuvat, jossa ylemmistö ei muusta välitäkään kuin ulkonäöstään ja köyhemmät raatavat pelloilla ja kaivoksissa. Aivan todella loistava vertauskuva nykypäivän maailmasta. Kyllä olisi köyhällä viljelijällä ihmeteltävää, jos kuulisi kuinka me täällä tungemme aineita kasvoihin tai palleroita tisseihin. En sano, että tämä olisi väärin, mutta en tiedä voisinko ottaa omalle tunnolleni sitä, että toiset kärsii nälästä ja itse kärsin vain kauneuden tähden. Se painaa mieltä jo ilman pistoksiakin.

Mitä syvemmälle menen työssäni, niin sitä enemmän nämä asiat mietityttävät. Teen töitä niin pinnallisten asioiden kanssa ja myönnän, että rakastan työtäni. Rakastan meikkejä, puteleita ja pulloja. Se välillä hävettää. Välitän siitä miltä näytän ja välillä aivan liikaakin. Ollaan me ihmiset hassuja. Onneksi palaan aina takaisin maan pinnalle, kun vietän aikaa perheeni ja ystävieni kanssa.

Sillä välin, kun puntaroin piikkien ja maailman murheiden välillä, sain yhteistyöehdotuksen Oslo Skin Labilta ja tämä vasta onkin mielenkiintoinen juttu. Olen nyt sekoitellut heidän täysin mautonta (mikä on hyvä) kollageenijauhetta vesilasilliseen kerran päivässä noin kuukauden ajan. Joskus sekoitan sen aamupirtelöni sekaan tai jopa ruokaan. Tämä ei olekaan mikä tahansa jauhe. Tämä hydrolysoitu kollageenijauhe on kliinisissä tutkimuksissa oikeasti tehonnut ryppyihin ja juonteisiin. Ihosta tulee kimmoisampi ja tietenkin sillä on myös ennaltaehkäisevä vaikutus. Kollageenin tuotanto alkaa nimittäin laskea jo 30 ikävuoden jälkeen, jolloin ihon kimmoisuus alkaa kadota ja ryppyjä muodostua. Lisää mielenkiintoisia juttuja asiasta voi lukea Oslo Skin Labin sivuilta. Ihoa pitää tietenkin hoitaa myös ulkoisesti, jota olenkin jo ihan menestyksekkäästi tehnyt, mutta sisäisesti voi saada vielä lisää tuloksia.

Olin yllättynyt siitä, kuinka edullinen tämä tuote on. Oslo Skin Lab antaa teille tuotteesta vielä 50% alennuksen, jonka voitte hakea TÄSTÄ. Tuotteen hinnaksi jää 14,95€ + toimituskulut 4,95€. Itse jatkan tuotteen käyttämistä vielä kuukauden ja sen jälkeen katsotaan sitten uusia fiiliksiä ihon suhteen. Voinko unohtaa piikkiajatukset ja Botoxit? Tästä ensi kuussa toinen postaus!

  • Hanna

    Moi! Pidä kiinni intohimostasi, purkeista ja puteleista😊 Kyllä täällä lukijakunnassa on vanhempaakin väestöä, 41v – eli älä missään nimessä lopeta blogiasi ikäkysymyksen takia! Itsellä käytössä ollut Oslo Skin Labin kollageeni nyt kolme kuukautta ja on sillä vaan selvä vaikutus👍

    • Miia Ezen

      Heippa Hanna! 🙂 Ihana kuulla! Ja hei muuten ihana kuulla, että oot saanu apua tästä tuotteesta. <3 Mä innoissani odotan näkyykö mun iholla jotain. Vanhemmalla iholla eron huomaa kuulemma paremmin, mutta sullakin jopa näkyy. Mutta itse ainakin mietin sitä ennalta ehkäisyä. 🙂

  • Anonymous

    God eftermiddag Miia!
    Varmaan mielenkiintoinen se Ruotsin reissu sulla.Komppaan Hannaa et jatka vaan blogia rypyistä huolimatta.Ymmärrän kyllä huolesi kun tuntuu että nuoruus rypyttömyys on päivän rendi.
    Aina naiset kyllä tulee meikkaamaan iästä riippumatta.
    Sitte rypistymiseen muistan kun kauhistelin naururyppyjäni alle nelikymppisenä mut niihin tottui aikanopeasti.Nyt 4kk:n päästä 70vuotta ei rypyt haittaa yhtään elämää.Nautin meikkaamisesta ja liikunnasta nyt kun tänne on rakennettu ulkokuntoilualue jossa on 7kuntoilulaitetta siel käy monen ikäiset.

    • Miia Ezen

      Men hej! 😀 Uskon, että mitä enemmän ikää tulee, niin sitä paremmin kaikkeen tähän osaa suhtautua. 🙂 Hyvä kun ootte täällä mua muistuttelemassa. <3 Ja muuten liikuntakin ja ulkoilu on yksi sellainen asia, joka vaikuttaa ihon hyvinvointiin. 🙂

  • Eeva Havisto

    Hei Miia.
    Aika outoo et mun kommentti tuli nimimerkillä nimetön,oikeesti olen Eeva.

    • Miia Ezen

      Hmm.. outoa. Olisko sulle jääny vahingossa kirjottamatta siihen mitään?

      • Eeva

        Voi olla kun tulin reissusta niin tuli sählättyä tän koneen kans.

  • Ulla

    Ilman muuta jatkat blogin pitämistä. Kun alat rypistymään opetat meille jo rypistyneille lukijoille miten toimia. Olet ainoa jonka blogista on pikakuvake kännykässäni. Odotan aina mitä uutta kerrot. Tuot iloa meidän lukijoiden päiviin teeskentelemättömällä tyylilläsi.

    • Miia Ezen

      Heippa Ulla! 🙂 Hih.. ihana oot! <3 Olipa sydämellinen kommentti!

  • Eve

    Ikä tuo mukanaan vain kokemusta ja näkemystä. Asioita osaa katsoa eri näkökulmista ja se tuo varmasti blogiin sisältöä. Lisäksi moni lukijasi varttuu rinnallasi ja kiinnostuu myös iän tuomista haasteista niin meikkaamisen, ihon ja hiusten hyvinvoinnista sekä muodista. Kosmetiikka ihanuudet ei ikinä maailmasta lopu ja uutuudet kiehtoo aina. Itse ainakin luotan enemmän lähempänä oman ikäiseni arvioita kuin ihan nuoren aloittelevan bloggaajan. Ja hei, ne nuoremmat bloggaajat vanhenevat myös…. ikä ei saa olla este unelmille. Tee blogia niin kauan kun itse siittä nautit😊

    • Miia Ezen

      Heippa Eve! No oot kyllä niin oikeassa! <3

  • Minna

    Moikka! Täytin jonkun aikaa sitten 40, niin en todellakaan ole kiinnostunut parikymppisen jutuista. Ja sinä olet upea!

    • Miia Ezen

      Heippa Minna! Voi kiitos – oletpa ihana! <3

  • Günel

    Älä lopeta blogia…ihana lukea🙂 .Itse ole jo 48 – vuotias ja laitan joka aamu puhdas kollageenia. Jotkut ystäväni luotavat botoxiin mutta itse uskon luoonon tuoteisiin.

  • Ulkoilma

    Kun erilaisten aineiden odotetaan tuovan tuloksia, niin onko jokin lopullinen päämäärä, mihin niillä pyritään?

    Ikää tulee lisää joka sekunti ja kollageeni vähenee. Rypyt lisääntyy.

    On VARMASTI rankkaa, jos elämässä työ ja vapaa-aikakin pitkälti keskittyy omaan ulkonäköön.
    Auttaisiko asiaa, jos kävisi vaikka kerran viikossa harrastamassa metsänraivuuta. Opettelisi sen kunnolla ja tekisi sitten viikottain työtä jokusen tunnin raittiissa ulkoilmassa.

    Tai tutustuisi lähimpään talliyritykseen tai maitotilaan ja pyytäisi, että voisi kerran viikossa tulla työskentelemään lantakärryjen ja-kolan kanssa sinne.

    Fyysistä työtä, jossa ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä. Ei myöskään iällä.

    Asenne ratkaisee. Se, miten tekemiseen suhtautuu ja se, miten arvostaa luonyoa, eläimiä, ihmisiä.

    Voisi antaa perspektiiviä omaan olemiseen. Fyysinen tekeminen ulkoilmassa, jonkin elollisen perusasian hyväksi on terveellistä ja tervehdyttävää.

    Peruskysymys:” Kuinka paljon vietät aikaa ulkoilmassa päivittäin?”

    Jos ihminen voi vastata : yli 2 tuntia, -on se jo avain hyvinvointiin. Moni ei voi.

    Ps. Sinun kasvot näyttävät sellaisilta, etteivät ne romahda kovin helposti urille ja roikkuviksi. -Ne rypyt on pikkujuttu siihen verrattuna, kun n.40 vuotiaana posket ja otsa alkaa roikkua ja suupielistä muodostuu “kuono” .

    Mutta venytetty ja topattu naama näyttää järkyttävältä, suu on lopulta korvasta-korvaan ja poskissa & otsassa airbagit .
    Urilla ja rypyillä varustettu on kaunis ja lempeä kuin ihana, sieluun käyvä maisema.

  • Markit

    Heippa; Tässä tulee varmaan sinulle se ongelma, että blogin pitäminen ei ole enää pelkkä harrastus . Ja jos jostain kumman syystä käy niin, etteivät yritykset lähetä tuotteita testaukseen tai lukijat vähenevät, niin ymmärrän kyllä, että mietit asiaa. Lukijat uskoakseni pysyvät, mutta meistä ei saa tuloja 😄. Ja yrittäjänä haluat ansaita, vaikka ilmaisia neuvoja jaat runsaasti. En edes tiedä, minkä ikäisiä meikkibloggaajia on? Mikä lienee yläikä?
    Ja kyllä se niinkin on ainakin minun kohdallani, että pitää jotenkin pystyä “samaistumaan” kirjoittajaan. Pitää löytää muutakin yhteistä ajatusmaailmaa kuin meikkipurkit. Lisäksi aina koitat huomioida vanhemmatkin tytöt, se on blogisi lisäarvo ehdottomasti.😄
    Mitä tulee ryppyihin…Jokainen tehköön tavallaan. Itse en botoxeja ymmärrä. Itse asiassa mietin, että jos ehkä joskus ottaisit pistoksia ja niitä täällä hehkuttaisit, miten asiaan suhtautuisin…Tulisiko meille sitten ero 🤔. Taidan olla sen verran jyrkkä tässä asiassa ja johtunee omasta sairaushistoriastani.
    Minusta sinä olet vaan niin kaunis ja olet kaunis 10 vuoden päästäkin.
    Mutta hei, ei mietitä vielä pistoksia 😊.

  • 24

    Tällä lailla 12 vuotta nuoremman näkökulmasta katsottuna on vain ihanaa nähdä kauniisti ikääntyviä naisia. Enkä näe syytä miksi lisääntyvät rypyt estäisivät bloggaamisen enkä usko että olisin ainoa nuorempi lukija, joka ajattelee näin. Ikää ja ryppyjä kuitenkin tulee meille kaikille, mutta ei se rumenna, se on elämää. 🙂 Arvostan itse luonnollisuutta, mutta tietysti jokaisen asia mitä tekee keholleen. Toivoisin vain, että nyky maailmassa ei oltaisi niin ulkonäkökeskeisiä, tai ei ainakaan yritettäisi estää luonnollista tapahtumaa eli ikääntymistä. 🙂 Mitä siitäkin tulisi jos kaikki kokisivat paineita ottaa botoxia ym ollakseen aina vain nätimpiä ja nuoren näköisiä? Olet joka tapauksessa kaunis, Miia!

  • Vera

    Kyllä on harmillista lukea että säkin; luonnonkaunis ja vielä NUORI nainen mietit kaikenmaailman piikkejä. Et todellakaan tarvitse ja oli ikävää lukea kun kirjoitit useaan otteeseen että työn takia ja työn takia. Ei niitä piikkejä sen takia kannata ottaa että tulee parempia kuvia blogiin. Eri asia jos oma itsetunto ei “riitä” omalla luonnollisella naamalla esiintymiseen 🙂 Mieti vaikka upeaa Raili Hulkkosta (en tiedä onko hän piikittänyt naamaansa) joka on vanhempi nainen, meikkilegenda ja luonnollisen näköinen. Säkin olet niin upea ja kaunis!! Mikään ei mielestäni ole kamalempaa kun botoksilla pilatut kasvot, niitä ei meikitkään korjaa 😉 me seuraajat ei varmasti välitetä sun rypyistä. Mutta toki jokainen tekee niin kuin itsestä parhaalta tuntuu, jotenkin itselleni tekstistäsi jäi sellainen kuva että ennemmin piikittäisit kasvojasi ulkopuolisten paineiden kuin oman itsesi vuoksi 🙂 toivottavasti asia ei nöin kuitenkaan ole 🙂 mukavaa syksyä!!

  • Henna

    Minä ymmärsin tämän kirjoituksen enemmän yleisellä tasolla pohtivaksi ja keskustelua avaavaksi, jossa nykymaailmassa elävä aikuinen nainen ottaa esiin faktoja. Se on sitten oma valinta ja kokonaan toinen juttu, mitkä näistä muuttuvat itse kenenkin kohdalla todeksi.
    Olen joskus leikitellyt ajatuksella, että jos raskaat silmäluomeni joskus löpsähtävät mielestäni liikaa (voi olla etten tule olemaan koskaan sitä mieltä) ja jos asia alkaa ärsyttämään liikaa (tod.näk. myös tässä kynnys on minulla niin korkealla ettei realisoidu koskaan), niin menisin kohotusleikkaukseen. Nyt tuntuu että tähän (keski)ikään kerätty itsetunto ja itsestä tykkääminen ovat aivan liian korkealla, että laittaisin rahaa saatikka uskaltaisin joskus tehdä sen. Toisaalta elämänkokemus nauraa hiljaa, että koskaan ei kannata sanoa ei koskaan.
    Tykkään meikkaamisesta, mutta en ole koskaan kokenut tarpeelliseksi omistaa paria luomiväriä ja yhtä ripsaria enempää meikkejä. Blogistasi innostuneena ostin nyt lentokentältä ihan vaan aikaa tappaakseni ja loput valuutat kuluttaakseni Urban Decayn Self-adjusting complexion primerin ja onpa muuten jäätävän hyvä tuote. Kaksi kertaa on jo käynyt niin, että olen ollut muka meikattuna lähdössä töihin ja huomannut sitten unohtaneeni laittaa päälle meikkivoidetta, kun iho näyttää niin hyvältä!
    Eli summa summarum, sinulla on loppuelämä tilausta jatkaa kauneudenhoidosta bloggaamista kaikenikäisille 😉

  • Lotta

    Löysin tän tekstin ihan sattumalta. En edes tiedä pidätkö enää blogia, saati vastaatko kommentteihin näin monta vuotta myöhemmin 😅 Esitän kysymyksen siltä varalta, jos vaikka luetkin. Mulle jäi vähän epäselväksi toi ristiriita, että koet iän myötä olevasi kauniimpi kuin koskaan mutta samalla puhut nuorista kauniimpina 🤨 Mikä siis on kantasi? Samalla koet kaunistuvasi ja samalla kriiseilet ikääntymisen tuomista muutoksista ja koet että se on negatiivista ulkonäön kannalta? Kiitos, jos tätä avaat.

    • Miia Johansson

      Heippa Lotta! 🙂 vielä kirjoittelen blogia. Joo, tästä postauksesta onkin vierähtänyt jo melkein viisi vuotta. Ihan hyvän jutun huomasit tekstistä. 🙂 Näin viisi vuotta myöhemmin olen myös oppinut ymmärtämään asioita ihan eri tavoin. Nyky-yhteiskunta ihannoi edelleen nuoria 20-vuotiata ja siksi myös on niin paljon tuotteita, joilla koitetaan ennalta ehkäistä ryppyjä. Vaikak vanhemmiten sitä kokeen (olen nyt 40) itsensä jotenkin koko ajan kauniimmaksi ja itsevarmemmaksi, niin silti kaikki ympärillä oleva mainostaminen tietenkin vaikuttaa siihen, että voi kun sitä näyttäisi vielä nuoremmalta. Eli ristiriitaista tosiaan. Mutta nykyään 5 vuotta myöhemmin onneksi tähän on tullut jo hiljalleen suuria muutoksia ja mainonnassa käytetään muitakin kuin siloposkisia “täydellisiä” nuoria malleja.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram