Poskipuna meikkimoka

23.08.2017

Toivottavasti te ihanat lukijani ette ole jo korvia myöten täynnä meikkimokia. 😀 Vielä on nimittäin muutama jäljellä ennen kuin kasaan kaikki mokat saman postauksen alle.

Poskipunan kanssa ei voi nyt niin hirmuisesti mokailla ja siksi tämä on aika simppeli juttu. Tai no, ainahan sitä voi laittaa liikaa tai liian vähän. Liian vähän tuntuu kuitenkin olevan se suurempi ongelma. Varsinkin valokuvattavana poskipuna häipyy jotenkin mystisesti taivaan tuuliin tai siis salamavalon nielaisuun. Myös vahva huulipuna tarvitsee seurakseen sopivasti poskipunaa.

Voit näyttää vanhemmalta

Jos poskipunaa lisää poskipään alle, se helposti tekee kasvoista valahtaneet. Eli käy aivan sama juttu kuin väärin laitetuissa varjostuksissa, joista voit lukea TÄSTÄ. Muistakaa kuitenkin, että varjostukset on eri juttu kuin poskipuna. Suoraan edestä otetussa kuvassa ei ole suurta eroa, mutta sen huomaa, kun peittää vuorotellen toisen puolen kädellä. Toinen puoli on selkeästi valahtaneempi.

Voit näyttää lievästi juopuneelta

Jos poskipunaa lisää liian lähelle nenää, peilistä katsoo punanaamainen tyttö. Nenän ja poskipunan välille pitäisi jäädä kahden sormen mentävä väli. Näin minulle opetti suomalainen maskeeraajaguru Riitta Vaara.

Mikä on oikein?

Laita poskipunaa suoraan posken korkeimpaan kohtaan ja häivytä sitä kohti ohimoita. TÄSSÄ Iltalehden jutussa näytän kirjaimellisesti parin sekunnin videolla mallilleni miten poskipuna levitetään.

P.S. Huulipunani on Gerard Cosmeticsin Tequila Sunrise*(suuri kansainvälinen merkki nyt saatavilla Suomessa), jota olen myös käyttänyt poskipunana. Lemppari poskipunasävyjäni löytyy mm. theBalmilta*. Varsinkin sävyt Lace ja Argyle ovat ihania.

*Sisältää mainoslinkin.

  • Markit

    Heippa; Olen ihan varmasti tehnyt kaikki muut esittämäsi meikkimokat, mutta en ehkä liian lähelle nenää ole lätrännyt poskipunaa. Pakko taas on ihmetellä, että tuonkin paikalla on oikeasti noin paljon merkitystä ja naama voi valahtaa, jonka se nyt tuppaa ikääntyessä tekemään joka tapauksessa. Maan vetovoima on kova koko kropassa, vaikka mitä tekisit (ellei tällää silikoneja sun muita sinne tänne) ?.
    Nämä ovat kyllä mahdottoman hyödyllisiä, joku neuvo aina jää takaraivoon. Kannattaa siis itsekin sutia väärin ja oikein ja vähän vertailla. Kiitos taas ?

    • Miia Ezen

      Heippa Markit! 🙂 Onpa kiva kuulla, että näistä on ollut apua. Itsekin oon tehny niin monia näistä mokista. 😀

  • Katsu

    Hyvä vinkki tuo kaksi sormea 🙂 Lisäisin vielä (liian) shimmerisen poskipunan käytön ja väärän sävyn valitsemisen!

    • Miia Ezen

      Heippa Katsu! Joo hei loistavat mokaideat. ?

  • Eve

    Kertaus on aina opintojen äiti!! Hyviä muistutuksia konkareille, arjessa helposti rutinoituu. Aloitteleville taas hyvää oppia.

    • Miia Ezen

      Juuti näin. ? Itsekin opin kokoajan näistä lisää ja oppiminen ei lopu koskaan. ?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram