Kolme peitevoidemokaa

04.08.2017

Jiihaa ja taas mennään meikkimokilla! Vielä on monta mokaa käymättä läpi, mutta innostuin nyt peitevoidemokista vähän aikaa sitten julkaisemani postauksen inspiroimana. Kirjoitin aikaisemmin kuinka yhdellä meikkituotteella saa aikaan suuren eron ja kysehän on siis peitevoiteesta, jonka kanssa voi myös mokailla oikein olan takaa.

1. Liikaa peitevoidetta

Kuin tuossa yllä linkkaamassani postauksessakin jo kerroin, että peitevoiteella voi tuoda loistavasti valoa kasvoille ja ilme näyttää virkeämmältä. En kuitenkaan suosittele seuraamaan lähestulkoon kaikkia Youtube-kauneusguruja peitevoiteen määrällä. Ainoastaan noin 20-vuotiaat voivat laittaa yllä olevan kuvan mukaan peitevoidetta, niin ettei se näytä kakulta, mutta myös heilläkin se on aivan turhaa. Liika meikkikerros ei näytä hyvältä varsinkaan silmien alla ja mitä enemmän ikää tulee niin sitä enemmän juonteet korostuvat liialla peitevoiteella.

Taputtele ja painele mielummin sormella peitevoidetta niihin kohtiin, joihin haluat tuoda valoa. Muista aina käyttää hieman vaaleampaa sävyä kuin oma ihosi. Jos silmänaluset ovat kovin tummat, niin peitevoiteen määrällä ei siihen kovin suurta muutosta saa. Tällöin pitää tehdä värin korjaus ja laittaa silmien alle jotain oranssista. Voit lukea lisää aiheesta TÄSTÄ.

2. Finnien korostus

Jos käytät tuota samaa vaaleampaa peitevoidetta finneihin, korostat vain näitä epätoivottuja vierailijoita. Finneihin pitää käyttää saman väristä peitevoidetta kuin oma ihosi. Moni finni tosin peittyy jo pigmenttisen peitevoiteen alle, jota voi myös kerrostaa finnien kohdalla.

3. Hello panda

Voisin veikata, että tässä on yleisin moka. Laitoin itsekin aikaisemmin peitevoidetta kuvan näyttämällä tavalla vain silmien alle. Näin silmänaluseni olivat aina paljon vaaleammat ja välillä sainkin kysymyksiä, että olenko ollut auringossa aurinkolasit päässä. Seuraa mielummin yllä linkkaamani postauksen ohjeita niin saat tasapainoisen ja kauniin meikin.

  • Markit

    No heippa Miia; Kerro nyt, kun täällä pähkäilen, että miten tuo viimeinen kuva, kaikki on niin pyöreää. Oletko meikillä sitä tehnyt korostaaksesi asiaa, kun silmätkin on niin pyöreät ja apposen auki. Eikä poskesikaan noin pyöreät ole. Alaluomen rajauskin ja väri tuntuu vaan korostavan asiaa. Ainakin pandajuttu selviää ?. Ja sitten vielä on niin söpöinen kuva kaiken lisäksi. Onko se edes reilua ?. Eipä nätistä meikkimokallakaan vähemmän nättiä saa. Kivoja oppeja nämä kyllä on.

  • Jenni

    Moi! En tiedä onko sinulta jo kyselty aiheesta. Onnistuuko Beautybayn tilaukset aina hyvin? Jääkö tulliin? Millaisen toimituksen olet aina ottanut? Selailin sivuja ja tekisi mieli tilata, mutta mietityttää kun ulkomailta tulee etttä miten kaikki menee:)

    • Miia Ezen

      Heippa Jenni! Onnistuu hyvin. ? Tulee briteistä niin ei tullia. En muista mitä tilausvaihtoehtoja on, mutta ihan tavallisen oon ottanu. Joskus tulee viikossa ja joskus menee pari viikkoa. Voin suositella.

  • Netta

    Moi! Käytätkö kuivaihoisilla dr. hauschkan melissa-päivävoidetta vai ruusuvoidetta meikin alla 🙂 ?

    • Miia Ezen

      Heippa Netta! ? Se taitaa olla ruusuvoidetta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram