Meidän uusi asunto

30.07.2017

Meillä kävi aivan mieletön tuuri asunnonmetsästyksessä. Tuntui aluksi, ettei oikein mitään meinaa löytyä. Pääkaupunkiseudulla pyydetään aivan jäätäviä vuokria melko simppeleistä asunnoista ja jotenkin sellaisiin emme halunneet Ruusumiehen kanssa roposiamme laittaa. Yhtäkkiä kuitenkin tämä kaunotar tuli vastaamme – uusi, valoisa ja suuri asunto. Onhan se pirulaisen kallis, mutta sitä se täällä päin on. Pitää vaan tehdä kovasti töitä.


Keittiömme on yhdistetty olohuoneeseen ja tämä on se kerros, johon pääovesta kävellään sisään. Olohuoneessa on suuret ikkunat ja osittain noin neljän tai viiden metrin katto. Yläkerrasta löytyy makuuhuone ja Ruusumiehen työhuone. Rakastan tätä valoa ja avaruutta.

Rappusia löytyy kaksin kappalein, koska kerroksia on huimat kolme. En ole koskaan asunut näin monen kerroksen asunnossa. Alakerrasta löytyy työhuoneeni ja sauna sekä kodinhoitohuone. Oma työhuone on niin suuri unelmien täyttymys, joten uskon työnteosta tulevan entistä hauskempaa ja helpompaa.

Ruusumies testasi saunaa jo muuttopäivänä kaverinsa kanssa ja löylyt ovat kuulemma todella hyvät. Itse en ole mikään suuri saunaihminen, mutta on kiva kutsua meille ystäviä saunomaan ja istumaan iltaa.

Kodinhoitohuoneesta tulee myös loistava paikka siveltimien pesulle aina keikan jälkeen. Alakerran ovesta pääsen sinne suoraan ja sitä kautta työhuoneeseen. Vessoja on sen sijaan huimat kolme kappaletta ja jokaisessa niissä on suihku. Tämä keskikerroksen vessan suihkun paikka on hieman erikoinen ja ehkä turha, mutta voihan siinä aina pestä Bertta-hauvan tassut kurakelin jäljiltä.


Tulossa on siis sisustusjuttujakin ainakin sitten, kun saadaan asunto edes jollain tapaa fiksun näköiseksi. Sohvaa pitää odotella vielä pahimmillaan kuukauden verran ja tänään suuntaamme Ikeaan lisää kaappitilaa ja vessaharjoja (niitä tarvitaan nyt kolme!) ostamaan. On se jännää kuinka elämä heittelee suuntaan jos toiseen, mutta nyt on kaikki hyvin ja muuta en tarvitse.

  • Auri

    Kaunis on asunto, Miia! <3 Ihanan valoisa ja raikas, tykkään tosi paljon. Paljon onnea uuteen kotiin ja elämään!

  • Senjanen

    Onnea uuteen kotiin, upea asunto!! Saanko kysyä, että oletteko miettineet asunnon ostoa? Oliko teille helppo päätös vuokrata? 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa Senjanen! Vuokraaminen on meille tällä hetkellä ainoa vaihtoehto. Aloittelevan yrittäjän kun on aika vaikea saada asuntolainaa. 😉

      • Uusi lukija

        Hei, juuri olinkin kysymässä että ettekös te ole vuokralla. Ja juuri luin iltalehdestä, että ostit kuulemma asunnon ja juttu jäikin vähän kaivelemaan, että mitäs ihmettä.

  • Minna

    Huikeen kaunis koti, onnea! 🙂 Ja innolla odotan sisustusjuttuja!! Mekin muutettiin just ja olkkarissa se 5m korkeutta. Meillä menee koko kämppä uusiksi ajan kanssa, kun remontoidaan tätä oman näköiseksi 🙂

  • Minna

    WAU! Ihana koti. Onnea teille ❤️

  • Eeva

    Moi!
    Ompa kaunis asunto sitte se että saat oman työhuoneen samoin kuin sun mies.
    Vuokrat on sielläpäin kyllä aika kovat.
    Onnea uuteen kotiin koko teijän perheelle!

  • Julia

    Onnea uuteen kotiin, upealta näyttää ja sisustusmahdollisuuksia paljon avarassa asunnossa! 🙂

  • Alisa

    Aivan ihana kämppä <3 Sisustusjuttuja odotellen 🙂

  • Maarit Elisabet

    Upea asunto!!??Kyllä kelpaa!!

  • Tessa

    Onnea uuteen kotiinne, kivan näköistä on. Menestystä myös työkuvioihin. Itsekin joskus ollut yrittäjä, kovaa hommaa, mutta palkitsevaa kun itselleen tekee. Blogisi on myös kiva. Aurinkoista kesän jatkoa. 🙂

  • Markit

    Hei; Kaunista on, niin valoisaa ja avaraa (etenkin tyhjänä ?). Ja ajattele, kolme kerrosta, mikä hyötyliikunnan määrä, kun eestaas ravaat rappusia! Ja jos vielä laitat painot nilkkoihin…
    Harrastetaanko teillä frisbeetä, ehkä peräti enemmänkin kuin harrastuksena? Olen aina miettinyt, että se metsäfresbee on varmaan aikast kivaa, luonto eikä mitään pukeutumiskoodeja, kait?

    Onnea uuteen kotiin ❤

    • Markit

      Apua, pahoittelut, nyt muistin kuvan, jossa oli hurja määrä erivärisiä frisbeekiekkoja!!! Onko ne kiekkoja… No muustin kuitenkin ?

  • Anne

    Todella kaunista ? Onnea uuteen kotiin❤️

  • Jessica

    Omaps ihanan näkönen! En malta oottaa, että päästään näkemään miltä näyttää sisustuksen kanssa! Itelläkin semmonen sisustusvimma kun muutin ekaan omaan kämppään. Sit kun olis vielä rahaa! Mutta kai tästä pikkuhiljaa saa kodin 🙂 (kaikki vinkit on tervetulleita! :D) Onnea vielä uuteen kotiin!<3

  • Tiina

    Onnea uuteen kotiin! Ihana asunto ja alkaa varmasti nopeasti tuntua kodilta, kunhan saatte tavarat paikoilleen. Uusien muistojen luomiselle oiva paikka <3

  • Anne

    Hyvältä näyttää,onnea uuteen kotiin!!! Ihana et saat oman työhuoneen ?

  • Heidi

    Vaikka en tunne sinua muuta kuin blogin ja television kautta, niin tulin tosi iloiseksi. Ihanaa, että sinulla on Ruusumies ja ihana koti! ❤️

  • Terhi | VAGABONDA

    Upea asunto! ? Ja nyt ainakin riittää tilaa, noissa kerroksissahan joutuu jo etsimään toista ? Onnea uuteen kotiin – jään odottelemaan sisustuspostauksia!

  • Viktor Voikkaalta

    Puuportaat narskuu. Vaihtakaa teräkseen. Muuten kiva.

  • J

    Iltalehden mukaan ostitte asunnon. Eikö toimittajat osaa tehdä taustatöitä ? Onnea uuteen asuntoon.

  • Kricce

    Onnea uuteen kotiin! Muuttaminen on raskasta, mutta ihanaa kun saa tehdä mieleisekseen. Asunto näyttää kauniilta, toivottavasti viihdytte hyvin

  • Irja

    Kerrassaan upea tyylikäs asunto ja kodikas. Itse rakastan myös useamman tason asuntoja niissä on mielenkiintoa. Ihana, että Bertta-tiibbe saa asua noin loistavassa kodissa ja huolehtivassa perheessä. Meillä kaksikerrosasunto ja myös kaksi tibbeä.

  • Marie

    Olipas Iltalehden toimittaja taas lukenut päivityksesi hartaudella. Kyseinen roskalehti raportoi “asiantuntevasti”, että Ensitreffit-Miia osti puolisonsa kanssa kolmekerroksisen unelma-asunnon.

    • sokea kanakaan ei löydä jyvää

      Just senhän he tekivät . OSTIVAT YHDESSÄ KOLMEKERROKSISEN ASUNNON !!!!!!!!!!!!!!

  • pinkki

    Onnea Uuteen Kotiin <333

  • Salla

    Ihana kotona ❤ teetkö enää ollenkaan lentoemännän töitä?

    • Miia Ezen

      Heippa Salla ja kiitos! En tee enää vaikka mukavaa hommaa sekin on. ?

  • Jake BandCrew

    Järjetön idea vuokrata tuollaista asuntoa jos ei todella ole sitten varakas tai siis multimilhonääri ja hae väliaikasta kotia. Ehkä tämä on nyt sitten kasvojen kohtotus tai noin saa kuvia ja kirjoittaa blogia mutta pitempiaikaine asumine syö kyllä kaikki rahat jos ei sit saa tehtyä vähennyksiä verotuksesta joka taas vaatisi tuloja.. Voi olla että joutuulaihikselle ku kämppä syö kaikki tulot jos ei sit olla tosi varakkaita ja sitten eri stoori..

  • Jake BandCrew

    Jos lehdessä olisi lukenut että vuokrannut kämpän niin tuskin ketään olisi kiinnostanut. Mutta ostanut kolmikerroksisen hulpean kämpän niin Oujee..Tämä on nykyisin somejulkisuutta jolla pyöritetään businesta ja liiketoimintaa, ei muuta,,

    • Miia Ezen

      Lehdet kyllä tekevät ihan omia juttujaan. Jos toimittaja ei ole juttua ja kommentteja lukenut, niin sille en voi mitään. Siinä oot kyllä oikeassa, että some on loistava markkinointipaikka ihan kenelle vaan. ? Ja kyllä blogi on työni.

  • Esteetikko

    Selkeän siistiä ja kaunista mutta yksi asia pilaa taas kauniin kokonaisuuden.
    Ainoa asia, josta en tykkää on nuo risuaitaportaat, joskaan ei ihan pahimmasta päästä.
    Itse olen jopa perunut yhden muuttoni ihan ennen kaupan allekirjoitusta kun en vaan tottunut ajatukseen että joudun katselemaan niin kammottavia portaita. Miksihän noita niin rumia portaita laitetaan muuten niin kauniisiin asuntoihin kun tarjontaa on vaikka kuinka paljon selkeämpiin ja tyylikkäimpiinkin?
    Minusta ne pitäisi kieltää ihan lailla:)
    Onnea uuteen kotiin, toivon että mun neuroosini noita portaita kohtaan ei loukannut. Sainpa näin yhden kanavan lisää kertoa rakennuttajille/suunnittelijoille että voisivat miettiä muitakin vaihtoehtoja. Ystäväpiirissäni on muitakin tuontyylisten portaiden inhokkia.
    Ps. Huikean kauniita meikkejä olet aikaansaanut?

    • Emma

      Vuokrakämppä ja asunnon osto on vähän eri juttuja, vuokrakämpässä tuskin ketään haittaa muutamat “kauneusvirheet”.

  • Maria

    Heippa Miia!
    Tekeekö iltapäivälehdet juttuja blogisi perusteella, ei haastattele? Et tee niiden kanssa yhteistyötä?

    Erikoista jos niin on !

    Hieno kämppä 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa! Aina ovat tehneet vaan blogin perusteella. En niin välitä siitä, että naamani näkyy netin lööpeissä. Se on nyt vaan hyväksyttävä julkisen työn vuoksi. ?

  • Riikka

    Hei! Onpa tyylikästä, varmaankin ihana tunne kun “se oikea” on löytynyt ja on se silloin rahanarvoista, sille nyt ei vain voi mitään että pääkaupunkiseudulla on aivan sikahintaista. Melkeinpä ainoa mitä jäisin noista kuvista päätellen tuonne kaipaamaan on upotettu mikrouuni keittiössä (kivat nuo korkeakiiltoiset kaapinovet muuten!), ja se on jo hyvin. Voi olla, ettei helsinkiläisillä keskimäärin ole lainkaan noin ylelliset oltavat vuokra-asujina. Tuon voisi jopa ostaa. Onnea uuteen kotiin!

    • Miia Ezen

      Heippa Riikka ja kiitos! Joo todella voisi ostaa. ? Itseasiassa keittiössä on uuni, joka toimii myös mikrona. ?

      • Riikka

        Jees no, sittenhän se onkin täydellinen koti! 🙂

  • Sonja K

    Heips Miia!

    Onnea uuteen kotiin!! 🙂 Ihana asunto! <3 Jään odottelemaan sisustuspostauksia! 😉

    T. Sisustusfriikki

    • Miia Ezen

      Hih! Kiitos Sonja! ? Joo pikkuhiljaa täällä asiat etenee. ?

  • Ari

    Suihku on ainakin liian lähellä valopeiliä ja allaskaappi on alle vuodessa pilalla

    • Miia Ezen

      Heippa Ari! Joo tuo suihku ei ole se “käyttösuihku”. ? Kuratassuja tai saappaita voi pestä. ?

  • Mj

    Kaunis asunto? Kuinka paljon neliöitä asunnossa on? Tartteteko tosiaan noin isoa asuntoa? Eiks tekisi mieli säästää vuokrarahat omaan asuntoon sit tulevaisuudessa?

    Me nukutaan 4 henkilöä yhdessä huoneessa 🙂

    • Miia Ezen

      Kiitos! ❤ No täällä on kaksi ihmistä, jotka tekee töitä kotoota. Asiakkaiden kannalta se meidän edellinen yksiö on melko hankala yhtälö. Eli neljä huonetta tässä asunnossa: olohuone, makkari ja molemmille työhuoneet. Eli nappiasunto meille. ?

  • Ilkka Korpi

    Mitä useammassa tasossa talo on, sitä pienempi on tilantuntu on ja se siivoaminen.

  • Faaaabio

    Mielenkiinnosta haluaisin tietää, että kuinka paljon tuollaisesta mahtavasta vuokra-asunnosta joutuu pulittamaan? Vertailun vuoksi: neliöhinnat Helsingin ydinkeskustan vuokrakämpissä on n. 25 €/m2 ja Helsingin kaupungin asunnoissa n. 12 €/m2 (säädelty).

    Onnea uuteen kotiin ja varovasti rappusissa muuttokuormia kantaessa! ?

  • Ida

    Voi vitsi miten upea!! Oon niin onnellinen teidän puolesta 🙂 Varmasti just sopiva teille ja sun työnkin kannalta varmaan just hyvä juttu, että työhuone on eri kerroksessa kun oleskelutilat 🙂

  • Mummeli

    Minusta nuo portaat ovat kauniit ja sopivat tuohon asuntoon, eikä uudet portaat mitään natise! Toista se on vanhoissa rintamamiestaloissa!!

  • Sari

    Onnea uuteen kotiin Miia, kauniilta näyttää 🙂
    Voi että kun taas harmittaa kun tänne (varmaankin IL:n jutun kautta) tulee kävijöitä, joilla ei ole muuta kuin negatiivisia kommentteja. Mutta älä välitä heistä, jatka vaan omaan ihanaan tyyliisi kuten tähänkin asti!

  • Veera

    Halpa vuokra ei varmaankaan ole, kuten tuossa laitoitkin. Jokainen laittaa rahansa, miten parhaaksi näkee. Itse asun pienesti, säästän ja matkustelen.
    Tuhansien eurojen maksaminen vuokraan ei vain minusta ole järkevää, kun PKS:lla pystyy asumaan kaksi ihmistä myös taloudellisemmin.

    • Miia Ezen

      Heippa Veera! ? Ymmärrän sua täysin, mutta tilanteemme onkin hieman eri, kun tarvitsemme molemmat töidemme vuoksi työhuoneet. Edullisempaa näin kun erillisen työtilan vuokraus.

  • Mimmi

    Aika ihmeellisiä kommentteja täällä :/ Ikävää, että jotkut kokevat tarpeelliseksi tulla viisastelemaan hinnasta tai huomauttelemaan asiosta, joista he eivät asunnossa tykkää. Asunto on kuitenkin teidän ja varmasti valitsitte sen mistä itse tykkäätte ja joka on teille sopivin 🙂

    Paljon onnea uuteen kotiin! Minusta ainakin asunto on oikein kivan näköinen 🙂

  • Piia

    Minkä takia mulla tuli vain ekana tätä postausta lukiessa tosi hyvä mieli teidän puolesta? Ja minusta todella kaunis asuntokin! On se kumma miten joku voi alkaa kitisemään mm. portaista 😀 Mun mielestä niissä ei ole mitään vikaa, päinvastoin.

    Ja etteköhän te aikuisina töissäkäyvinä ihmisinä osaa pitää huolta taloudestanne, joillekin se vain näyttää olevan ongelma, että vuokraa Stadissa (?) noin isoa taloa. Antaa heidän ihmetellä ja vikistä 🙂

    Onnea hirveesti uudesta asunnosta ja kaikkea hyvää teille!!<3

    -Piia

    • Miia Ezen

      No wau kiitos! ? Täällä in kyllä meillä molemmilla tosi hyvä fiilis kämpästä. ?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram