Viimeaikojen tapahtumia

Aloitan postauksen (harvinaiseen tapaan) heti valituksella, vaikka olimme maailman ihnimmalla lomalla. Tämä aloitusteksti menee niille, jotka haaveilevat bloggaajan ammatista. Bloggaajan työssä ei ole KOSKAAN lomaa. Vaikka kirjoitin näppikset sauhuten valmiiksi ajastettuja postauksia, niin postausideat pyörivät lomallakin päässä.

Älkää käsittäkö väärin. Rakastan työtäni ja te lukijat olette työni suola. Lomaa tarvitsee kuitenkin jokainen. Järkkäri oli myös reissussa mukana, mutten ottanut sillä yhtäkään kuvaa, koska kuvaaminen on työtäni ja kameran kiikkuessa kaulassa tunnen olevani töissä. Päätin siis räpsiä kuvia puhelimellani aina fiiliksen mukaan ja ihan perusturistina.

Mitä Chicagoon tulee, niin pidin kaupungista ehkä jopa enemmän kuin New Yorkista. Joo – ihan totta! Downtown-alueella (ydinkeskusta) kävelyetäisyyden päässä on niin ranta, ostoskeskukset, ravintolat, baarit ja tietenkin meidän hotelli. Törsäämisistä on tulossa vielä erillistä postausta ja ajattelinkin laittaa siihen ihan euromääriä, että paljon siellä reissussa oikeasti menee rahaa.

Mitä tuulinen Chicago sitten tarjoaa? Pilvenpiirtäjien keskellä aikaa menee vain ihmettelemiseen ja tietenkin syömiseen. Amerikkalaiset ravintolat ovat aivan järisyttävän hyviä ja nyt en puhu mistään hampurilaispaikoista. Hinnat pyörivät suurinpiirtein Suomen hintatasossa, koska kurssi ei ole enää meille kovinkaan suotuisa.

Meidät näki myös Field’s museossa ihmettelemässa dinosauruksia, jotka olivat todella mielenkiintoisia. Muut museon näyttelyt olivatkin sitten ihan puppua – kyllä ne jenkit osaa tehdä kaikesta näkemisen arvoista. Kaikista kamalin juttu näin eläinihmisenä oli lähes kaikki maailman eläimet täytettynä (myös moni uhanalainen laji), mutta onhan sekin oma tapansa muodostaa eläintarha.

Haluan aina lähteä vähän sivuun keskustasta ja urkkia paikallisten oikeaa elämää. Otimme noin 10 metriä asfalttien yllä keikkuvan junan kohti Lincoln Parkin asuinaluetta, josta kävelimme aina Boystownin (gay-alue) kautta Wrigley Fieldin pesäpallostadionille. Stadionilla oli juuri ollut peli ja meno oli ympäröivissä baareissa sen mukainen. Ihan kuin olisi astunut Ibizan yökerhoalueelle kiireisimpänä aikana.

Boystown -alue tarjosi myös muutaman todella mielenkiintoisen kirpparin. Jokainen hipster olisi mennyt täysin sekaisin kauppojen tarjonnasta. Valikoimissa oli vaikka mitä jokaiselta vuosikymmeneltä. Itselleni mukaan tarttui vain yksi paita, mutta nautin näistä vintage-kaupoista jokaiseen hengenvetoon. Ihan kuin kävelisi museossa, missä kaikki on ostettavissa.

Totesimme reissulla, että olemme ehdottomasti rauhaa rakastavia luontoihmisiä, vaikka nautimme Chicagon hälinästä myös kaikin siemauksin. Päätimme kuitenkin vuokrata auton yhdeksi päiväksi. Ruusumies halusi päästä pelamaan yhden kierroksen frisbeegolfia ja siitä se idea sitten lähti. Kierroksen jälkeen ajoimme Indianan osavaltioon upeille dyyneille ja alueen nimi on yksinkertaisesti Indiana Dunes.

Rannalla oli jonkin verran porukkaa, mutta heti noin sadan metrin päässä ammotti autio ranta upeiden dyynien kehystämänä. Dyynien info-keskuksessa meille neuvottiin pieni patikointiretki, johon meillä taisi vierähtää pari tuntia. Heidän mukaansa olimme tänä vuonna ensimmäiset suomalaiset dyyneillä. Viime vuonna siellä oli käynyt kolme suomalaista.

Minipatikointi ei ollut mikään helppo nakki. Paikalliset kutsuivat sitä kolmen dyynin haasteeksi. Hiekka upotti nilkkaan asti, kun kiipeilimme ylös ja alas dyyneillä, joiden korkeusvaihtelut olivat noin 70 metrin luokkaa. Kävelit yhden askeleen ylös ja valuit puolikkaan alas. Tämä taisi kuitenkin olla reissumme kohokohta. Muita “kiipeilijöitä” tuli vastaan vain muutama ja maisemat olivat huikeat. Seuraavan kerran suuntaamme jenkeissä ehdottomasti luontokohteisiin. Amerikkalaisin sanoin: “That was awesome!”

Reissu oli kaikenkaikkiaan hyvin jännittävä, koska tämä oli ensimmäinen matka Ruusumiehen kanssa. Matkalla aina paljastuu se todellinen ihmisen luonne ja koskaan ei tiedä mitä voi olla vastassa. Meillä meni kuitenkin kaikki paremmin kuin hyvin.

Pidän ylikaiken amerikkalaisten sosiaalisuudesta, kohteliaisuudesta ja oma-aloitteisesta toisten auttamisesta. He varmasti ihmettelisivät meidän suomalaisten kaipuuta olla erillään muista ja sitä meidän erikoista tapaa sanoa “Oho” tai “Ups”, kun törmäämme toiseen vahingossa kadulla. Lupaankin siis jatkossakin olla se suomalainen, joka auttaa oma-aloitteisesti eksynyttä turistia tai herättää sammuneen känniläisen. Ja kyllä – olen aina tehnyt. Kaikkia pitää auttaa.