Huulipunamokat, jotka pilaa koko meikin

29.06.2017

Meikkimokapostaukseni parin viikon takaa* oli sen verran suosittu, että päätin tehdä meikkimokista ihan oman postaussarjan. Tulossa on kaikkea mahdollista mokaa, mitä voi tehdä esimerkiksi varjostusten tai kulmien kanssa. Sinänsä meikissä on kaikki sallittua ja jokainen tekee niin kuin haluaa, mutta nyt keskitytäänkin meikki-ideaaleihin, jotka näin ammattilaisen näkökulmasta ovat oikein tai sitten väärin.

Otsikko on melko hurja, mutta totta. Sen todistavat nämä kuvat.

Suttuinen puna

Itse huulipunan ei välttämättä tarvitse olla suttuinen vaan sen ympärillä olevan ihon. Tämä on ehkä yleisin moka. Ostetaan kaunis puna, mutta unohdetaan peittää ihon punaisuus ja virheet meikkivoiteella ja/tai peitevoiteella. Kaunis ja tasainen meikkipohja tulee ehdottomasti ennen huulipunaa. Muutoin kauniilla punalla tekee enemmän haittaa kuin kaunistaa kantajaansa.

Epätarkka rajaus

Jos käytössä on hyvinkin näyttävä huulipuna, niin rajojen on yksinkertaisesti oltava tarkat. Suosittelen käyttämään huultenrajauskynää ja sekin teroitettuna huippuunsa. Tämä on ollut meikkitaiteilijaurallani yksi vaikeimmista asioista. Välillä edelleenkin jännitän tumman huulipunan lisäämistä asiakkaalle.

Huulipuna illan lopussa

Jos et jaksa välittää huulimeikistäsi illan aikana, valitse huulipuna, joka pysyy koko illan. Tähän kannattaa valita nestemäinen huulipuna. Toinen vaihtoehto on yksinkertaisesti valita sävyltään vaaleampi huulipuna, jonka kulumista ei huomaa. 

Hyviä vaihtoehtoja nestemäisistä punista löytyy the Balmilta*, Anastasia Beverly Hillsiltä (saa Kicksistä) tai Isadoralta*. Luonnonkosmetiikassa ei ole vielä päästy samoihin pysyvyyksiin, mutta Absolutionin huulipunat* ovat todella pigmenttisiä ja kestävät paremmin kuin moni tavallinen synteettinen huulipuna.

Kuivat huulet

Huulet on hyvä kosteuttaa heti, kun meikkiä alkaa tekemään. Loistava huulten kosteuttaja on Elisabeth Ardenin Eight Hour Creme* tai luonnonkosmetiikan puolelta suosittu Sofie La Girafen Baby SOS voide* (Kyllä, on tarkoitetty myös vauvan pepulle). Ennen kuin lisäät huulipunan, pyyhi voide pois, jotta huulipuna pysyy paremmin.

P.S. Kuvissa käyttämäni puna on Absolutionin tumma puna väriltään Deep Red*. Nude-puna on taas Stilan nestemäinen puna värissä Bellissima. Samantyyppisiä nude-sävyjä löytyy Anastasia Beverly Hillsiltä.

*Sisältää mainoslinkin.

  • Annu

    Hyvät kuvat, saa todellakin selvää mitä tarkoitat! Ja tämä on mielenkiintoinen postaussarja. PS. Sun hiukset näyttää upeilta nykyään?(ei sillä että niissä olisi mitään vikaa ollut aiemminkaan!) Millaisia aineita laitat niihin ennen kuivaamista/käsittelyä?

    • Miia Ezen

      Heippa Annu! 🙂 Kiitos! Ehkä avaintuotteet on Biozellin rakennesuihke. Sillä saa helposti tuuheutta. Oon kyllä pikkuhiljaa alottanut hoitaa enemmän hiuksia. Katsotaan mitä juttuja löydän. 😉

  • Jenni

    Minkä väristä huulipunaa suosittelisit punaisille hiuksille? Sävy hiusväreissä on 6.66 intensiivinen punainen.

    • Miia Ezen

      Heippa Jenni! Näin lonkalta ja sun mageen hiusvärin perusteella laittaisin sulle kylmiä huulipunasävyjä. Eli ei oranssiin taittavia. Tumman punainen olis TOSI upea sulla! 🙂

  • Hanna

    Moikka!
    Onko sinulla vinkkejä huulirasva-addiktille huulipunan suhteen? Pelkkä ennen punaa laitettava kosteutus ei riitä, vaan sitä on lisättävä säännöllisesti :/ Vai onko ihan mahdoton yhtälö 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa Hanna! Hmmm.. ainakin Make Up Storen punat on tosi kosteuttavia. Mites jos koittasit siirtyä huulibalsameihin rasvojen sijasta? ? Huulirasvat usein tukkii ihohuokosia ja aiheuttaa sen, että sitä on lisättävä kokoajan. Lieracilla on kyllä uusia huulirasvoja, jotka antaa kivan sävyn. Myös Weledalla on sellasia. Mutta jos haluat ihan kunnon punan, niin huulirasva on sitten aina se, joka vie sitä punaa pois. ?

      • Hanna

        Moikka!
        Ja kiitos nopeasta vastauksestasi ☺️ Näin ajattelinkin, että eivät oikein sovi yhteen. Minulla on yli 20 vuoden riippuvuussuhde huulirasvaan, niin tuntuu hankalalta ajatus eroon pääsemisestä ?

  • Mia / Beauty Highlights

    Vitsit että näytät kyllä upealta noissa kuvissa, joissa punat on paikoillaan! 🙂 Tosi kauniin värinen huulipunasävy!

    • Miia Ezen

      Voi kiitos kaima (ainakin melkein kaima ?)! Joo tumman punanen on kyllä aina jees. ?

  • Jenni

    Moi Mia,

    Mistä tuo paita on? 🙂 Aivan ihana!

    • Miia Ezen

      Oi kiitos! 🙂 Se on Zaran alennusmyynneistä pari viikkoa sitten ostettu. Mutta näin niitä vain yhden. 🙁

  • Hanna

    Ihana toi punainen huulipuna! Mitä huultenrajauskynää käytät sen alla?

    • Miia Ezen

      Heipap Hanna! Olisiko ollut Milanin rajauskynä, jos oikein muistan. 🙂 Niillä on hyvin liukuvia rajauskyniä. 😀

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram