Meikkikoulu Isadoran kanssa

02.05.2017

Kaupallinen yhteistyö: Isadora

Meillä oli aivan huikea päivä Sokoksen värien viikolla ja siitä suurin kiitos menee teille ihanat lukijani, jotka tulitte moikkaamaan ja rohkeasti meikkikoulun penkille. Pidimme pitkin päivää meikkinäytöksiä ihanan Nude-blogin Erika Naakan kanssa, jonka jälkeen te pääsitte kokeilemaan omia taitojanne minun ja muiden meikkitaiteilijoiden opastuksella.

Ajattelin kasata tähän parhaimmat palat päivän annista varsinkin teille, jotka ette päässeet paikan päälle. Itse olin lähes joka kuvassa suu töttöröllä ja siksi oli pakko vähän pelleillä ja vetästä överi-ilmeet. 😉

Kaunis meikkipohja

Meikkipohja alkaa aina kosteutuksella, koska ei ole olemassa mitään taikameikkivoidetta, joka näyttäisi kuivan koppuraisella iholla hyvältä. Kosteusvoiteen jälkeen laitetaan primer eli meikinpohjustusvoide, joka pitää meikkipohjan paikoillaan ja tekee pohjasta tasaisen meikkivoidetta varten. Isadoralla on ihan mielettömän hyvä ja edullinen primer, jota löytyy suojakertoimella ja ilman.

Itseni täysin yllättänyt meikkivoide on Isadoran Nude Cushion Foundation, joka levittyy niin tasaisen kauniisti iholle. Meikkivoiteen mukana tulee pieni tyyny, jolla voide levitetään iholle. On hyvin tärkeää painella meikkivoide iholle – eikä missään nimessä tehdä sitä pitkin vedoin. Kun meikkivoide painellaan iholle, siitä tulee tasainen ja se kiinnittyy primeriin.

Suosin aina väritöntä puuteria, koska silloin en tarvitse kesällä ja talvella kahta eri väripuuteria. Isadoran Matt Fixing Blotting puuteri painellaan puuterivipalla meikkivoiteen päälle. Ja taas on tärkeää se, että puuteri nimenomaan painellaan iholle eikä vedellä. Muistan itse vuosia takaperin aina ihmeteelleeni, että miksi ihmeessä puuteri painetaan iholle? Se tuntui jotenkin työläämmältä. Jos puuterin vetelee kasvoille pitkin vedoin, niin silloin meikkivoide alla leviää minne sattuu ja meikki ei pysy hyvänä koko päivää.

Uusi vinkki varjostuksiin

Varjostusten paikat ja muut vinkit löydätte vanhasta postuksestani TÄSTÄ. Uusimpana vinkkinä käytän yhden lempparitubettajani Wayne Gossin keksimää loistavaa ohjetta. Jos saat kulmakarvojesi ja otsasi väliin mahtumaan vain kaksi sormea, niin otsavarjostuksia ei kannata laittaa ollenkaan. Jos taas väliin mahtuu kolme sormea, niin voit varjostaa otsasi reunat. Jos taas otsallesi mahtuu neljä sormea, niin voit varjostaa otsan kaikkia reunoja.

Lemppari varjostuspalettini Isadoralta on Face Sculptor 03 nude, koska se sisältää juuri sopivan kylmän ruskean contour-värin varjostuksiin. Paletin oranssisen ruskea sävy on loistava matta aurinkopuuteri ja vaaleimmalla sävyllä voit tuoda valoa kasvoille TÄMÄN postauksen kohdan neljä ohjeiden mukaan. Paletti on hyvin käyttäjäystävällinen, koska sillä ei vahingossakaan saa tehtyä liian tummia ja hurjia varjostuksia.

Hehkua ja hohdetta kasvoille

Isadoran Strobing Highligting Stick on aivan loistava ja edullinen tuote tuomaan iholle kaunista hehkua. Tykkään lisätä sitä sormin kasvojen korkeisiin kohtiin. Lisää neuvoja ja ohjeita löydät TÄSTÄ postauksesta. Vaikka tämä tuote onkin voidemainen, niin sitä voi lisätä puuterin päälle, mutta muista tehdä se tuputtelemalla. Tässä postauksessa näköjään kaikki tuotteet vaan tuputellaan. 😀

P.S. Olisiko teillä mielenkiintoa nimenomaan tällaisiin meikkikouluihin? Eli pääsisitte aivan itse tekemään. Usein kun käy niin, että meikkiosastolta ottaa mukaan jonkin tuotteen ja kotona sitten ihmetellään, että mites se meikkitaiteilija tätä mulle laittoikaan?

  • Heini

    Meikkikouluille peukut! Itsellä menee varmasti sormisuuhun kotiin päästessä jos joku on vain hätäseen ohjeistanut, eikä edes välttämättä käytännössä näyttänyt mitä tulisi tehdä. 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa Heini! ? Toivotaan, että näitä tulisi lisää. Idea oli mun mielestä loistava!

  • Julia

    Joo ehdottomasti lisää tällaisia meikkikouluja. Mielestäni uusia tuotteita tulee aika paljon ja joskus on ihan hukassa niiden kanssa.. Joten olisi kiva päästä kunnolla oppimaan miten jotain tiettyä tuotetta käytetään, että saadaan paras lopputulos!

    • Miia Ezen

      Heippa Julia! ? Joo tosiaan uusia tuotteita tulee paljon ja ei oo kiva jos ne sitten kotona jää käyttämättä. ?

  • Mikaela

    Moi!
    Mikä olisi tämän kevään/kesän must have tuote? Voitin Sokos emotioniin 25 euron lahjakortin ja nyt etsin sille käyttöä!

    • Miia Ezen

      Heippa Mikaela! ? Se riippuu paljon siitä mitä meikkipussistasi puuttuu. Ainakin tuo Isadoran strobing stick tai ne strobing paletit on ihania kesään. ?

  • Ann-Luci Lind

    Kiinnostunut osallistumaan meikkikouluun!!!

    • Miia Ezen

      Jee! Toivottavasti saadaan tällanen viimeistään ens syksyksi. ?

  • Anonymous

    Se oli ihan huippu! Hemmetin hyödyllinen ja plussana teiän kivuus piristi tosi paljon päivää, Kiitos 🙂

    • Miia Ezen

      Oih! Ootpa ihana! ? Voi vitsit mä niin toivon, että näitä saatas lisää.

  • Viviannaah98

    Kannatan ehdottomasti meikkikoulua! Harmittaa edelleen, kun en päässyt moikkaamaan. (snäppi perheestä tyttö, joka aloitti kansimies ja risteilyemännän työt Vallisaari reitillä?)

    • Miia Ezen

      Ai joo tottakai muistan sut! ? Joo toivotaan, että näitä tulis lisää.

  • Maria

    Huikea tommonen meikkikoulu? ja kaks ihan huipputyypin oloista bloggaria.
    Mistä toi sun ihana baseball -takki on?

    • Miia Ezen

      Voi kiitos ihana! ? Takki on Zarasta – viimevuoden Varsovan reissusta.

  • Heidi

    Moikkamoi ihana Miia <3
    Vähän ohi aiheen, mutta yksi lauseen alku jäi kummittelemaan mieleen 😀 'Meikkipohja alkaa aina kosteutuksella…', Kuinkahan hohdokas mun naamataulu olisi jos lisäisin kosteutuksen meikkiini 😀 😀 Nimittäin olen jo monta vuotta tehnyt meikin ilman kosteutusta 😮 Ihan totta puhuen, olen jättänyt aikoja sitten kosteusvoiteet pois meikin alta vaikka olen kaiketi kuivaihoinen ja en ole mikään nuorikaan 😮 😀 Mulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa miksi olen aikoinaan näin tehnyt 😮 Pitäisi varmaan kokeilla minkälaisen ahaa elämyksen saisin jos tälläisin kosteutusta meikin alle 😀
    Aurinkoisia päiviä <3

    • Miia Ezen

      Heippa Heidi! ❤ Joo hei nyt heti kosteutusta naamaalle! ?Meikkivoiteesta saa niin paljon kauniimman ja hehkuvamman. Tätä opettaa jopa alan huiput ja sanovat, että kosteusvoidetta voi tuputella jopa tietynlaisten meikkivoiteiden päälle! ?

  • Cherrygirl

    Mikä ihana huulipuna sulla oli tossa? Tulkaa myös Turkuun ?

    • Miia Ezen

      Se on Isadoran kevään uutuusväri nestemäisistä huulipunista. 🙂 Väri on coral jotain.. en nyt tarkemmin muista nimeä, mutta tuolla löydät varmasti. <3 Olis ihana tulla Turkuun!

      • Cherrygirl

        Kiitos ja tervetuloa!❤

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram