Vaikka kesä on vielä vaan unelmaa, niin olen jo valmistautumassa siihen. Olen tehnyt jo kolme muutosta kasvoilleni, jotka selkeästi liittyvät kesään.
1. Uusi meikkivoidesuosikki
Meikkipakissani (se, mikä kulkee mukanani asiakkaiden luo) on ollut jo pitkään Make Up For Everin Water Blendejä eri väreissä, mutta innostuin kokeilemaan niitä kunnolla itselleni vasta muutama päivä sitten. Vierastin sen kevyttä koostumusta, koska kasvoni tarvitsevat paljon peittoa. Nyt olen kuitenkin löytänyt uuden lempparimeikkivoiteeni. Ja olen ihan IN LÖÖÖV!
Levitän meikkivoiteen littanalla meikkivoidesiveltimellä (Sigma F60*). Voide vaatii tosin hieman aikaa asettua iholle ja aluksi jälki onkin raitaista. Mikä parasta, että meikkivoidetta voi kerrostaa ja laitankin sitä toisen kerroksen kohtiin, jotka sitä tarvitsevat.
Ja nyt tulee se kohta mitä kaikki toivoo! Tulos on kuulas, kosteutettu, tasainen ja meikkivoide pysyy koko päivän. Se sopii niin rasvaiselle kuin kuivalle ihotyypille ja kaikelle siltä väliltä. Lisäksi se sopii myös aikuiselle naiselle, koska se ei mene kaikkiin ihon juonteisiin korostaen ryppyjä.
2. Nude huulipuna
Olen jo pitkään etsinyt nude-punaa, joka olisi hieman pinkki. Kaupat ovat pullollaan vain niitä rusehtavia nudeja. Etsintäni on tullut päätökseen sillä sain Make Up Storelta tämän ihanan punan värissä Redwood. Ikävä kyllä KAIKKI perinteiset huulipunat kuivattavat huuliani päivän mittaan ja se johtaa päivän päätteksi siihen, että revin huulista riekaleita. Näin tekee myös tämäkin. Vain nestemäiset huulipunat jotenkin pitävät kosteuden lukittuna huulissa ja riekaleita ei synny.
3. Aurinkolasi ostoksia
Pidän koneellani pientä listaa asioista, jotka haluaisin joku päivä saada. Nämä Quay Australian lasit ovat sellaiset, joista olen haaveillut sitten Desi Perkinsin yhteistyön tämän firman kanssa. Tässä huomaa vaikuttajamarkkinoinnin parhaimmillaan ja voimakkaimmillaan. Luotan moneen “vaikuttajaan” ja siksi uskaltauduinkin tilaamaan nämä lasit Briteistä (vaikka luulin, että ne tulevat Australiasta asti). Tilasin lasit keskiviikko iltana ja ne kiikutettiin suoraan kotiovelle perjantaina.
Kahdet lasit maksoivat yhteensä 90 puntaa ja yli 60 punnan ostoista sai ilmaiset toimituskulut. Eli ei muuta kun kaverin kanssa tilailemaan. Seuraavissa postauksissa tulee kuvia toisista hankkimistani laseista. Huomio! Tällä tytöllä on iso pää (koko 58) ja nämä lasit ovat minulle juuri sopivat. Eli nämä sopivat sellaisille, jotka pitävät suurikokoisista aurinkolaseista.
Itsellä sama ongelma normaalien huulipunien kanssa. Oma luottotuote on YSL huulilakat, pysyy hyvin huulilla ja lakka on riittävän kosteuttava.
Heippa Fevejii! Mielenkiintoni kyllä nyt heräsi. ? Tää mun ongelma ei mene edes hurjalla veden juonnilla. Kaikki on kokeiltu. ?
Hei! Olen tässä ehkä vajaan vuoden blogiasi seuraillut. Sinulla on kivoja ja aitoja postauksia! 🙂 Osaisitko neuvoa jonkun hyvän peitetuotteen tuon meikkivoiteen lisäksi, joka ei kerrostuisi pienen pieniin juonteisiin silmien alla?
Heippa Sahe! Onpa kiva kun tulit kommentoimaan. Make up for everin lift concealer on ainakin sellainen. Se on kevyt ja super riittoisa. ?
Hei Miia,
vähän off topic, mutta minulla on sellainen ongelma kun esim. tämän postauksen jälkeen haluaisin jatkaa seuraavaan, vanhempaan postaukseen, niin en saa niitä näkyville. Sivu päättyy tähän postaukseen ja alareunassa ei ole mitään “Older posts” linkkiä tai nuolta tms.
Sitten kokeilin valita arkistosta helmikuun, tulin taas tälle sivulle, ikään kuin tämä olisi kuukauden ainoa postaus, enkä pääse vanhempiin.
Huomasin äsken, että sama juttu tapahtuu MouMoun blogissa (myös Idealistan blogi).
Onkohan tämä vain minun läppäristäni johtuva juttu vai mistä mahtaa johtua?
Kevätterkkusin Sari
Heippa Sari! Joo, itseasiassa oon huomannu, ettei seuraavat tekstit oikein lataudu. Itse saan ne näkyviin sillä tavoin, että scrollaan uudestaan vähän ylös päin ja taas alas, niin silloin seuraava postaus latautuu. Ei tietenkään ole tarkoituksen mukaista, että näin on. Hyvä kun laitoit viestiä. 🙂 Pistin asian selvitykseen.
Hei
Osaisitko sanoa mikä sävy passaisi luonnonvaalealle jolla on kalman kalpea naama? 😀 Varmaan kaikkein vaalein 🙂 onko tossa peitevärissä jonka kommenteissa mainitsit eri sävyjä?
Heippa Eeva! ? Kalman vaalealle kuten itsekin niin tuosta Lift Concealerista silloin paras on nro 1. ? Seuraavaksi tummempi on nro 3. Menee numerot vähän hassusti. Tarkoititko siis tuota tuotetta? Ja meikkivoiteessa ehkä tuo vaalein saattaa olla liiankin vaalea. Itse käytän numeroa 245, mutta vaikea sanoa onko se sullekin juuri sopiva. Toisaalta hyvin pienet erot on noiden värien välillä. ?
Hei kiitos vastauksista! Juu meinasin juuri tuota Make up for everin lift concealeri jonka mainitsit. Ainut mahdollisuus itsellä tilata netin kautta, kun Oulun suunnalta tuota ei kaupoista löydy niin tietää hieman oikean sävyn ?
Joo no sen kyllä uskoisin olevan sulle hyvä väri. Näyttää aluksi käteen testattuna hieman punertavalta, mutta sen punaisuus taittaa hyvin tummia silmänalusia ja näyttää hyvältä silmän alla ja kasvojen korkeissa paikoissa. 🙂