Ajatuksia parisuhteen löytämisestä

Tulen aina olemaan sinkkujen puolella, vaikka olenkin nyt siirtynyt “niiden seurustelevien puolelle”. Niin pitkään sinkkuna viihtyneenä ja pettymyksiä pettymyksien jälkeen kohdanneena on todella outoa olla ihan aikuisten oikeassa parisuhteessa. Tähän ei olla kuitenkaan päästy ihan helpointa reittiä.

En ole koskaan ollut huolestujatyyppiä, mutta suhteemme alkuhuumassa todella pelkäsin, että uusi mieheni katoaisi! Nyt kun vihdoin olin löytänyt sen oikean ihmisen, niin huoli kasvoi pilviin. Ja ei tosiaankaan katoasi millään tavallisella tavalla, kuten lakkaisi viestittelemästä tai vain ilmoittaisi muiden lailla, ettei vaan kiinnosta. Vaan pelkäsin, että hän kuolisi! Nyt kun vihdoin 35-vuotiaana olin löytänyt sen sielunkumppanin.

Tällä hetkellä en enää pelkää, että hän kuolee. Vaikka huoli on aina suuri, kun hänellä on edessään pitkä ajomatka. Nyt pelkään, että itse kuolen! Nyt kun kaikki on niin täydellistä! Onko tämä jotain entisen sinkkuihmisen parisuhteen sivuoireilua? Vai yksinkertaisesti kolmenkympin kriiseilyä, kun tajuaa ettei olekaan enää kuolematon 20-vuotias.

Noh, tilanne ei nyt sentään ole niin paha, että tässä pitäisi marssia ammatti-ihmisen luo. Veikkaan, että tämä on vain oireilua siitä, etten voi uskoa olevani vihdoin näin onnekas.

Alunperin halusin kirjoittaa asiasta sen vuoksi, että olen seurannut Snapchatissä erinäisiä ihmisiä ja heidän parisuhdeseikkailujaan. Analysointia, surua ja epätoivoa. Ehkä hetkittäistä ihastumista tai omien tunteiden punnitsemista. Juuri niitä asioita mitä itse kävin ajoittain sinkkuna läpi. Olen halunnut vain ottaa näitä ihmisiä lujasti hartioista kiinni ja sanoa, että koita rentoutua ja elää omaa ihanaa elämää. Lupaan, että se oikea ihminen tulee vielä vastaan ja silloin sen tietää analysoimatta omia tai toisen tunteita.

Miten sinkulle voi sitten näin sanoa, koska ainakin itse sinkkuna inhosin kaikkia näitä surullisen kuuluisia lauseita: “Kyllä se mies sieltä tulee kun vähiten odottaa! Lakkaa etsimästä, niin silloin hän tulee vastaan!” Itse kun lähinnä olin varma etten koskaan löydä ketään ja olen kaupungin viimeinen sinkkutyttö. Olo oli ajoittain yksinäinen ja nuo lauseet eivät antaneet lohtua.

Jos olisin saanut nähdä tähän hetkeen tulevaisuudesta, niin en olisi välillä iltaisin hiljaa itkenyt. En olisi väkisin vääntänyt suhdetta sen yhden hankalan tyypin kanssa. En olisi analysoinut tapailukumppanieni viestejä tai sanomisia. Ja ennenkaikkea – en olisi itse pyytänyt ketään ulos enkä yrittänyt niin paljon, koska mikään suhde ei tule pakottamalla.

Sitten kun sinkkuihmisen suhteiden sekamelskan keskelle heittää vielä seuraavan lauseen: “Kyllä sen vaan tietää, kun se oikea osuu kohdalle!” Miksi kukaan edes haluaisi vähemmän kuin sen oikean? Tottakai haluamme kokea parisuhteen tasapainoiseksi ja onnelliseksi. Haluamme tuntea olomme turvalliseksi, koska elämässä pitää antaa tilaa muullekin kuin parisuhteen kiemuroille. Itse olen ainakin aina ennen joka ikisessä suhteessa tiennyt jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että miksi se ei tule toimimaan. Koko suhteen ajan ne asiat olivat alitajunnassa ja suhteen loputtua osasin jo sanoa ne ääneen. Kyllähän minä sen alusta asti jo tiesin.

Miksi ihminen sitten kiduttaa itseään ja roikkuu huonossa suhteessa? Aivan yksinkertaista. Pelkäämme jäävämme taas yksin. Mistä sitten taas löytyy joku ihminen, joka tuo takaisin sen toivonkipinän parisuhteesta. Se ihminen, joka tekee minusta kokonaisen edes sen yhden onnellisen hetken ajaksi.

Itse otin vuoden tauon kaikesta tästä ja opin oikeasti nauttimaan omasta elämästä ilman tapailukiemuroita ja analysointeja. Hankin uuden harrastuksen ja aloin miettiä uran vaihtoa. Itseasiassa uskon, että olin paljon rennompi ja jollain tavalla valmiimpi uuteen suhteeseen vaikken sitä etsinytkään tai siitä edes enää haaveillut.

Sitten vain eräänä päivänä sain yllättävän viestin Facebookin kautta ja muutaman viestin jälkeen treffipyynnön. Onneksi Facebook ehdottaa uusia kavereita, koska naamani oli ilmestynyt nykyisen mieheni feediin kahden yhteisen tutun vuoksi.

Edelleen istun täällä ihanassa kodissamme hölmistyneenä siitä, kuinka asiat yhtäkkiä kääntyivät positiivisesti päälaelleen. Jos voisin välittää tästä tunteesta edes osan teille ihanille sinkuille, niin sen tekisin. Miten joku tunne voi olla niin vahva, että silloin pelkää jopa kuolemaa.

KUVIEN MEIKKI: Makeup Geekin luomivärit sävyinä Bitten (tumma purppura) ja Cocobear (oranssiin taittava ruskea) sekä hitunen vaaleanpunaista Morphen 35U paletista. Huulet Jeffree Star Cosmetics liquid lipstick värissä Masochist.