Tulen aina olemaan sinkkujen puolella, vaikka olenkin nyt siirtynyt “niiden seurustelevien puolelle”. Niin pitkään sinkkuna viihtyneenä ja pettymyksiä pettymyksien jälkeen kohdanneena on todella outoa olla ihan aikuisten oikeassa parisuhteessa. Tähän ei olla kuitenkaan päästy ihan helpointa reittiä.
En ole koskaan ollut huolestujatyyppiä, mutta suhteemme alkuhuumassa todella pelkäsin, että uusi mieheni katoaisi! Nyt kun vihdoin olin löytänyt sen oikean ihmisen, niin huoli kasvoi pilviin. Ja ei tosiaankaan katoasi millään tavallisella tavalla, kuten lakkaisi viestittelemästä tai vain ilmoittaisi muiden lailla, ettei vaan kiinnosta. Vaan pelkäsin, että hän kuolisi! Nyt kun vihdoin 35-vuotiaana olin löytänyt sen sielunkumppanin.
Tällä hetkellä en enää pelkää, että hän kuolee. Vaikka huoli on aina suuri, kun hänellä on edessään pitkä ajomatka. Nyt pelkään, että itse kuolen! Nyt kun kaikki on niin täydellistä! Onko tämä jotain entisen sinkkuihmisen parisuhteen sivuoireilua? Vai yksinkertaisesti kolmenkympin kriiseilyä, kun tajuaa ettei olekaan enää kuolematon 20-vuotias.
Noh, tilanne ei nyt sentään ole niin paha, että tässä pitäisi marssia ammatti-ihmisen luo. Veikkaan, että tämä on vain oireilua siitä, etten voi uskoa olevani vihdoin näin onnekas.
Alunperin halusin kirjoittaa asiasta sen vuoksi, että olen seurannut Snapchatissä erinäisiä ihmisiä ja heidän parisuhdeseikkailujaan. Analysointia, surua ja epätoivoa. Ehkä hetkittäistä ihastumista tai omien tunteiden punnitsemista. Juuri niitä asioita mitä itse kävin ajoittain sinkkuna läpi. Olen halunnut vain ottaa näitä ihmisiä lujasti hartioista kiinni ja sanoa, että koita rentoutua ja elää omaa ihanaa elämää. Lupaan, että se oikea ihminen tulee vielä vastaan ja silloin sen tietää analysoimatta omia tai toisen tunteita.
Miten sinkulle voi sitten näin sanoa, koska ainakin itse sinkkuna inhosin kaikkia näitä surullisen kuuluisia lauseita: “Kyllä se mies sieltä tulee kun vähiten odottaa! Lakkaa etsimästä, niin silloin hän tulee vastaan!” Itse kun lähinnä olin varma etten koskaan löydä ketään ja olen kaupungin viimeinen sinkkutyttö. Olo oli ajoittain yksinäinen ja nuo lauseet eivät antaneet lohtua.
Jos olisin saanut nähdä tähän hetkeen tulevaisuudesta, niin en olisi välillä iltaisin hiljaa itkenyt. En olisi väkisin vääntänyt suhdetta sen yhden hankalan tyypin kanssa. En olisi analysoinut tapailukumppanieni viestejä tai sanomisia. Ja ennenkaikkea – en olisi itse pyytänyt ketään ulos enkä yrittänyt niin paljon, koska mikään suhde ei tule pakottamalla.
Sitten kun sinkkuihmisen suhteiden sekamelskan keskelle heittää vielä seuraavan lauseen: “Kyllä sen vaan tietää, kun se oikea osuu kohdalle!” Miksi kukaan edes haluaisi vähemmän kuin sen oikean? Tottakai haluamme kokea parisuhteen tasapainoiseksi ja onnelliseksi. Haluamme tuntea olomme turvalliseksi, koska elämässä pitää antaa tilaa muullekin kuin parisuhteen kiemuroille. Itse olen ainakin aina ennen joka ikisessä suhteessa tiennyt jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että miksi se ei tule toimimaan. Koko suhteen ajan ne asiat olivat alitajunnassa ja suhteen loputtua osasin jo sanoa ne ääneen. Kyllähän minä sen alusta asti jo tiesin.
Miksi ihminen sitten kiduttaa itseään ja roikkuu huonossa suhteessa? Aivan yksinkertaista. Pelkäämme jäävämme taas yksin. Mistä sitten taas löytyy joku ihminen, joka tuo takaisin sen toivonkipinän parisuhteesta. Se ihminen, joka tekee minusta kokonaisen edes sen yhden onnellisen hetken ajaksi.
Itse otin vuoden tauon kaikesta tästä ja opin oikeasti nauttimaan omasta elämästä ilman tapailukiemuroita ja analysointeja. Hankin uuden harrastuksen ja aloin miettiä uran vaihtoa. Itseasiassa uskon, että olin paljon rennompi ja jollain tavalla valmiimpi uuteen suhteeseen vaikken sitä etsinytkään tai siitä edes enää haaveillut.
Sitten vain eräänä päivänä sain yllättävän viestin Facebookin kautta ja muutaman viestin jälkeen treffipyynnön. Onneksi Facebook ehdottaa uusia kavereita, koska naamani oli ilmestynyt nykyisen mieheni feediin kahden yhteisen tutun vuoksi.
Edelleen istun täällä ihanassa kodissamme hölmistyneenä siitä, kuinka asiat yhtäkkiä kääntyivät positiivisesti päälaelleen. Jos voisin välittää tästä tunteesta edes osan teille ihanille sinkuille, niin sen tekisin. Miten joku tunne voi olla niin vahva, että silloin pelkää jopa kuolemaa.
KUVIEN MEIKKI: Makeup Geekin luomivärit sävyinä Bitten (tumma purppura) ja Cocobear (oranssiin taittava ruskea) sekä hitunen vaaleanpunaista Morphen 35U paletista. Huulet Jeffree Star Cosmetics liquid lipstick värissä Masochist.
Hei Miia; Et ole ikinä ollut noin kaunis kuin näissä kuvissa! Ei löydy sanoja. Aikuinen, rakastunut nainen, en sano nyt tytöksi, en tämän klassisen tyylikkyyden edessä. ❤
Tekstisi on kaunis ja totta! Siis todella hyvin kirjoitettu ja analysoit elämääsi hienosti. Et 20- vuotiaana olisi mitenkään tähän tekstiin pystynyt. Tunteesi välittyy enemmän kyin hyvin.
Ja lohdutuksen sana. Olen ollut naimisissa 25 v ja vieläkin tulee välillä pakahduttava tunne, mitä jos jotain sattuu, kun mieheni lähtee töihin ja on liukasta…tai töissä, joku työtapaturma. Se tunne on vahvistus siitä, että on saanut ainutlaatuisen ihmisen rinnalleen ja rakkaus puskee läpi arjessa. Sehän on rakkautta ja siksi joskus pelottaa. Ja kiitollisuutta, että on hyvä elämä. Nyt on kaikki hyvin, joten nauti juuri tänään!
Kiitos tästä tekstistä. ❤❤❤
Heippa Markit ja kiitos! <3 Onpa niin ihana kuulla vähän vanhempien ajatuksia tästä asiasta. Olen kin ihan ihmetellyt, että miten sitä on tullut ajateltua noin synkkiä ajatuksia näin ihanan asian äärellä. Olen kuullut, että ihminen oppii itsestään ja asioihin suhtautumisesta aina jotain uutta. Nyt olen kolmekymppisen tasolla ja mielenkiinnolla odotan mitä nelikymppisenä tai vaikka kuusikymppisenä oppii. Ihanaa sunnuntaita sulle ja miehellesi! 🙂
Ihanaa kun olet löytänyt ihanan miehen 🙂 olen “vasta” 24-vuotias, mutta pelottaa löydänkö koskaan sitä oikeaa – suurimmat haaveet kun on saada oma perhe :). Saanko udella, että miksi mies otti sinuun yhteyttä? Kiva kuulla, että tuollaista tapahtuu :).
Heippa Liina! 🙂 Ymmärrän niin sun fiilikset, mutta mulla on täysi usko, että joku ihana tyyppi osuu vielä kohdalle. Se voi olla ensi kuussa, ensi vuonna tai viiden vuoden päästä. Tai miksi ei vähän vanhempanakin. 🙂 Kai mieheni siksi otti yhteyttä, kun piti kuvasta jonka näki. Ehkä hän oli stalkannut muutkin mun profiilikuvat. 😉
Moi Miia!
Ihana kirjoitus,oot kyllä niin upea ihminen kun kirjoitat rehellisesti omasta kompasteluista elämässä.
Uskon että niin myös koetut ikävät asiat ja surut ajan kanssa muuttaa omaa ajattelutapaa elämästä ja arvostaa onnellisuutta syvällisemmin.
Tuttua toi ihmissuhde harhailu omasta nuoruudesta.
Ihana teksti, Ja aidosti onnellinen sinun puolestasi. Voin hyvin samaistua noihin sinkku aiheisiin teksteihin.. Kohta kymmenen vuotta varmaan sinkkuna.. Välillä jo toivon menettänyt.. mutta välillä mieleen tulee ajatus, ehkä se paras kuitenkin on vielä edessä. ja että se on sitten kaikkien näiden hapuilu vuosien arvoista…
Ihana Miia!! Huippua että olet löytänyt rakkauden ❤ nauratti kauheesti, kun mulla on ollut ihan samat fiilikset eli kun on löytäny ihanan miehen, et mitä jos sattuu jotain!! Mutta ilmeisesti se kuuluu asiaan ?
Heippa! Näköjään se kuuluu asiaan. ? Ujostutti puhua asiasta, kun aattelin, että oon ainut. Kai me kaikki sitten ollaan jollain tapaa samanlaisia. ?
Ihan muusta aiheesta. Olisiko mahdollista saada kategoria “Hiukset”? Olen kaivellut tiettyä kampausohjetta, en vaan löydä:(
Heippa Mari! ? Teen aika vähän hiusaiheisia juttuja niin sen vuoksi en ole sitä kategoriaa laittanut. Mitä etsit? Ehkä mä voin auttaa. ?
Ihanan rehellisesti kerroit omista ihmissuhdekiemuroista, jotka eivät aina ole helppoja. Niitä on ollut myös itselläni. Toisaalta on uskallettava vain elää. Itsellä auttoi tosiasioiden tunnustaminen, tunteiden hyväksyminen sekä olemalla armollisempi itseään kohtaan. Oma hyvinvointi välittyy muille……tapasin ihanan mieheni ja ollaan oltu yhdessä n. 19 vuotta. Sinulle kävi myös onnellisesti, eli löysit oikean ihmisen, mikä on parasta.
Ihanaa Saga! Teillä on siis jo niin pitkä parisuhde taustalla. ? Joo kyllä se paniikinomainen kumppanin etsiminen vaan jotenkin välittyy muille, vaikka yrittäisi sitä piilottaa.
Heippa, hieno kirjoitus! Juurikin näin 24vuotiaanana sinkkuna on äärimmäisen ärsyttävää kuunella niitä asioita että kyllä se oikea tulee vielä ja sen tietää kun on se oikea..
Itse olen kuitenkin oppinyt nyt sen ettei ikinä saa sanoa “ei ikinä”. Eli never say never. Itse olen tehnyt tämän monesti, kuten kaverit ovat aina sanoneet että ota sieltä sairaalasta joku komea lääkäri. Noh, helpommin sanottu kuin tehty. Olen aina vastannut “ei siellä ole kuin vanhoja tai rumia lääkäreitä tai muutenkin vähän outoja”. Valitettavasti joudun perumaan tämän, nimittäin pari kuukautta sitten, yhtäkkiä eteen sattui mukava, söpö, nuori lääkäri jonka kanssa flirttailua jatkui päivittäin, ns vain synkkasi. Vaikkei mitään sen vakavempaa olekaan tapahtunut, koin tämän opetuksena itselleni, että hei elämä voi todellakin muuttua yhtäkkiä! ja yleensä elämä myöskin muuttuu yhtäkkiä.
Joten never say never 🙂
No näköjään never say never. Haluun kyllä sitten kuulla, jos tästä komeasta lääkäristä tulee jotain vielä enemmän. ? Mutta se on kyllä totta, että monet asiat elämässä on vain opetuksia ja tarkoitus ei ole ollakkaan sen enempää. ?
Niin se on, että todelliseen rakkauteen kuuluu aina menettämisen pelko. Se tulee aina niinä hetkinä jonnekin alitajunnan syövereihin, kun on ihan tosi rakastunut. Kun arki pyörii ja on hyvä olla ja tietenkin rakastunut olo myös, ei se tunne tule. Mutta aina niissä hetkissä kun se pitkäkin parisuhde yhtäkkiä kukoistaa vastarakastuneen lailla, silloin se tulee. Se on kai myös joku alitajuinen ymmärrys elämän rajallisuudesta – haluaisi pitää kaksin käsin kiinni tästä kaikesta onnesta. Sama pätee omiin lapsiinkin..
Itse koin tuollaista pelkoa paljon (siis ihan normaalissa määrin kuitenkin ?) seurusteluaikana. Että en varmasti pääse viettämään omia häitä ja kuitenkin jotain tapahtuu että kuolen ennen kuin saan lapsia tai en näe heidän kasvavan ynnä muuta niin turhaa pelkoa ja ajatusta ja huolta. Enkä muuten edes ole ihan yhtään huolestujatyyppiä. Mutta niin se vaan rakkaus pistää pään sekaisin ja väläyttelee tuollaisia elämän rajallisuuteen viittaavia pelkoja. Kunnes taas elämä tasoittuu ja elää vain. Ja yhtäkkiä sitä sitten huomaa sanovansa miehelleen, että katso nyt näitä kolmea pientä, meille lahjaksi annettua, meistä rakennettua – aika pitkälle ollaan tultu siitä kymmenen vuoden takaisesta.
Että turhaan sitä huolta kantaa tulevista päivistä, keskittyy elämään hetkessä. Nauttii tästä kaikesta tänään, ei kukaan huomisestaan tiedä – eikä tarvikkaan tietää. Eikä sellaista edes tarvitse miettiä. Mutta silti se joskus vaan tulee mieleen, pyytämättäkin.
Ihanaa, että olet löytänyt rakkauden!
Kiitos tekstistä. Kiva, kun uskallat välillä kirjoittaa aiheista, jotka koskettavat sinua ja joita mietit. Myös niistä elämän kipukohdista. Kirjoitat kuitenkin myös taitavasti niistä elämän onnenhetkistä, ja luot toivoa myös meille sinkuille löytää se oikea ihminen rinnalle. Ihanaa kevään odotusta!
Kiitos avoimesta tekstistä! Jännä että sitä voi olla niin iloinen ihan tuntemattoman ihmisen puolesta. Oon seurannu sun matkaa ihan ensitreffit alttarilta asti, ja kyllä toivoin jo silloin että löytäisit itsellesi unelmien miehen.
Oot muuten ihan oikeassa siinä, että pitää keskittyä omaan elämään ja intohimoihin, eikä tehdä miehen etsimisestä sellasta pakkomiellettä. Elämästään nauttivat, rennot ihmiset yleensä vetää myös muita puoleensa! Kuitenkin vähän särähti korvaan tuo “en olisi itse pyytänyt ulos [jos olisin tiennyt että löydän vielä sen oikean]”. Koen itse, että oma-alotteisuus voi olla kultaa, jos huomaa että mielenkiintoinen tyyppi on vapaalla jalalla. Itse en ainakaan jaksa aina treffikutsuja odotella vaan haluan toimia. Mutta ehkä tarkoitit enemmän kontekstia, jossa tapailee ihmistä joka ei ole kiinnostunut, mutta silti yrittää epätoivoisesti saada jutun toimimaan. Kuinka vain, ihanaa että sulle osui se oikea kohdalle – onneksi tämä tyyppi uskalsi tehdä aloitteen! 🙂
Kiitos Miia <3
Kiitos. Aivan mahtava kirjoitus. Zemppaava ja kannustava. <3
?Ihanaa kun oot löytänyt rakkaan! Ja sen kyllä huomaa, hehkut onnea☺️
Osaan niiiiin täysin samaistua tuohon tunteeseesi! En tiennyt ennen olevani niin paranoid, mutta kun löysin sen ihanan ja kaikin puolisin itselleni täydellisen oman rakkaan aloin pelätä että kuolen enkä voi viettää elämääni hänen kanssaan 😀
Joskus on vaikea uskoa olevansa niin onnekas, ja vielä pahempaa, rakastettava.
Pakko kai tähän on tottua 😀
Ihana kirjoitus vaikka melko utopistinen näin sinkun näkökulmasta. Sinänsä lohduttavaa, että joku löytää yli kolmekymppisenä vielä kumppanin. Joo, en tiedä miksi ajattelen että kolmekymppisenä peli on jo menetetty.
Heippa! Ymmärrän tuon mitä tarkoitat utopistisella. ? Hirmuisen vaikea on antaa tsemppiä sinkuille, koska ei pysty kertomaan toisen ihmisen tulevaisuutta ja millon se kumppani siis löytyy. Ja kyllä se kumppani voi löytyä vaikka 60-vuotiaana vasta. Tuohon verrattuna 30-vuotias on älyttömän nuori. ? Lisäksi uskon, että vain suuremmissa määrin kumppani löytyykin vasta kolmekymppisenä.
Moi!
Ihan samoja juttuja fiilistelen. Mä olin kanssa sinkkuna epätoivoinen ja päädyin mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin suhteiden saralla.Muistan vaan sen hetken eräästä tammikuun ja helmikuun vaihteesta, kun olin kavereiden kanssa ulkona ja sanoin kavereille isoon ääneen “tiiättekö mä lopetan etsimisen ja nautin tästä mun sinkkuudesta.”
Samana iltana tutustuin nykyiseen poikaystävääni josta tuli pariksi kuukaudeksi mun kaveri. Hän oli tainnut ihastua minussa juuri siihen että nautin omasta olemisestani. Nyt ollaan oltu 3 vuotta kimpassa ja yhdessä nautitaan elämästä, toisistamme ja tietty itsestämme.
Parisuhdeasioissa ei aina päde sääntö “etsivä löytää”.
Toisaalta en kadu mitään, koska jokainen juttu on opettanut mulle ihmisyydestä jotain. ☺️
P.s Sun blogia on mukava lukea. Kiva kun kirjoitat.
Heippa Paula! Hih.. mulla on käynyt itseasiassa tuo sama vuosia sitten. Ei ihan saman illan aikana, mutta noin viikko sen jälkeen, kun olin sanonut olevani sinut sinkkuuden kanssa. En tiedä mitä ihmeen kemikaaleja ilmojen läpi tunkeutuu, kun näin sanoo. Niin monelle on käynyt tämä, että yhtäkkiä kumppani sitten löytyykin. Pelkkä sanominen ei tosin auta vaan siihen on itsekin uskottava. ?
Moi Miia
Pelko pois kaikesta, mitä olet, mitä teet, ajattelet, sillä pelko sitoo paikalleen ja vetää juuri pelkäämääsi eteesi.
Löydät itsesi intuition kautta, se on hyvin pieni ääni, mutta sen tunnistat siitä, että se puhuu RAKKAUDEN äänellä. Se ei moiti/säälittele/pelottele/uhkaile, yms.
Kun olet löytänyt sisimpäsi, et koskaan ole yksin – et koskaan. Sen voin taata.
Toki voit tuntea olosi yksinäiseksi, mutta ET OLE YKSIN.
Minä allekiejoitan tuon “tiedät kyllä milloin, olet löytänyt oikean”.
Se on vaan niin syvältä tuleva tieto. Oikean kumppanin tekemisiä tahi sanomisia ei tarvitse analysoida. Oikean kanssa on hyvä olla, oikean kanssa voi olla aito itsensä, mitään ei tarvitse hävetä, ei mitään, koska oikea tukee sinua kaikessa. Ja tärkeimpänä pointtina “Se oikea” ei arvostele sinua. Usko minua. Minä löysin yli 30 vuotta sitten oikean ja edelleen hengataan yhdessä.
Näin 25-vuotiaana aina sinkkuna olleena tahtoo iskeä välillä epätoivo. Koko loppuelämän yksin eläminen tuntuu utopistiselta, mutta yhtä lailla “sen oikean” löytäminen.
Ja en tiedä mikä tuon kuolemanpelon tuo. Itse koin sen ensimmäistä kertaa ihan vähän aikaa sitten, kun olin maapallon toisella puolella useamman kuukauden reissussa ja paluun lähestyessä pelkäsin varmaan kaikkea, mikä ois voinu estää rakkaiden näkemisen; auto-onnettomuutta, terrori-iskua, luonnonkatastrofia..
Kiitos kirjoituksestasi Miia. Se herätti paljon ajatuksia.
Erosin vuosi sitten 10 vuoden suhteesta ja koko sen ajan olen yrittänyt pakonomaisesti etsiä sitä jotain. Tajusin hiljattain, että eihän se niin mene. Erosin siten eräästä mahtavasta miehestä äskettäin, koska se oli juurikin sitä yrittämistä, vaikka yhdessä oli erittäin mukavaa.
Kirjoituksestasi sain ajatuksen treffailuttomasta vuodesta ja omaan elämään keskittymisestä. Turhaan etsin etsimällä jotain. Pakko uskoa, että vastaan tulee, kun olen itse siihen valmis. Ja jos en ole koskaan valmis niin ainakin voin pitää hauskaa 🙂
Ennen olin ehkä hitusen katkera muiden parisuhdeonnesta, mutta nyt olen jostain syystä nyt niin iloinen kaikkien muiden parisuhteista. Onnea teille kaikille :)))