Tee varjostukset kuin ammattilainen

03.01.2017

20170102490522111

Tästä alkaa postaussarja, jossa keskitytään kasvojen varjostuksiin, korostuksiin, poskipunan paikkaan ja hohdepuuteriin. Ensimmäisenä on vuorossa varjostukset.

Varjostuksilla on tarkoitus tehdä kasvoista ne ideaalikasvot, eli ovaalin muotoiset, sekä nostaa poskipäitä oikealla tavalla. On sinulla sitten pyöreät, timantin muotoiset tai vaikka sydämen muotoiset kasvot. Yllä olevassa kuvassa näet heti poskipäitä kohottavan ja kasvoja kaventavan vaikutuksen. Lisäksi kasvot näyttävät paljon terveemmiltä, vaikka poskipuna vielä puuttuu. Et näe kuvassa mitään hurjaa muutosta, koska tarkoitus ei olekaan tehdä mitään hurjia varjoja, jotka saattavat näin näyttää vähän hassuilta likarannuilta. Iltameikissä voi taas varjostaa hieman enemmän.

Tässä askeleet oikeanlaisiin varjostuksiin:

20170102-1157449963

1. Poskien varjostus

TEE NÄIN: Tunnustele missä on poskiluusi ja vedä varjostus juuri poskiluusi alle aloittaen “pulisongista” ja vetäen viiva kohti ylähuulta. Häivytä viiva ylöspäin. Lopeta kuitenkin viivan vetäminen silmäkulman kohdalla – eli kun katsot itseäsi suoraan peilistä, niin vedä silmän ulkonurkasta kuvitteellinen viiva alaspäin ja sen toiselle puolelle ei varjoa saisi tulla.

ÄLÄ TEE NÄIN: Älä käytä liian lämmintä sävyä tai hohtavaa/glitteristä koostumusta. Paitsi jos olet ruskettunut, niin kylmät sävyt voivat näyttää kasvoilla likaiselta ja silloin on hyvä käyttää lämpimämpiä sävyjä. Älä vedä viivaa liikaa alaspäin, koska silloin se vanhentaa.

SIVELLIN: Itse käytän Morphen M141 (edullisempi ulkomailta tilattava) tai Sigman F40 sivellintä (kalliimpi Suomesta tilattu).

20170102-375703045

20170102630520245

2. Leuan ja otsan varjostus

TEE NÄIN: Käytä kevyttä kättä ja varjosta vain otsan ja leuan “kulmia”. Jos sinulla on matala otsa, älä varjosta ollenkaan otsaa. Ja taasen kapeat leukaperät eivät tarvitse leuan varjostusta.

ÄLÄ TEE NÄIN: Älä tuo otsavarjostusta liian alas tai keskelle otsaa. Varo ettei leuan alle jää tarkkaa viivaa vaan häivytä se kunnolla.

MIKÄ TUOTE: Kuvassa ovat suosikkini Makeup Geekin varjostussävyt, jotka on tilattu ulkomailta. Suomessa hyvä vaihtoehto on NYXin varjostus- ja korostuspaletti*.

img_0785

20170102-1486497454

3. Tarkenna varjostus (ei välttämätön)

TEE NÄIN: Jos vahingossa häivytät liikaa alaspäin, niin ei hätää. Lisää irtopuuteria kostealla Beauty Blenderillä varjostusviivan alapuolelle ja pyyhi se pois puuterisiveltimellä.

ÄLÄ TEE NÄIN: Älä jätä rajaa liian tarkaksi, koska se näyttää luonnottomalta.

201701021513370607

P.S. Tämä oli esimerkki puuterimaisten varjostusten lisäämisestä. Jos käytät voidemaisia varjostuksia, niin ne tulee laittaa ennen puuteria meikkivoiteen päälle. Puuterimaiset taas puuterin jälkeen, jotta ne eivät “takerru kiinni” tahmeaan meikkivoiteeseen jolloin häivytys on hyvin vaikeaa.

*Sisältää mainoslinkin.

  • Miime

    Heippa Mia!
    Mukavaa itsenäisyysvuotta Sinulle ja rakkaillesi.

    Kuules, no nyt sitten selvisi, miksi minulle ei sovi varjostukset! Minulla on ovaalinmuotoiset kasvot. Ja minä, joka kokeilen kaikkea uutta, en onnistunut. (Yritin varjostuksia kerta toisensa jälkeen, ei onnistu, niin ei sitten – harmi)
    Sillä kasvoni ovat myös pienet ja posken kaari lasketunut, nasaalijuonne vahva, siksi ei valokuvakaan sivulta, ellei hymyile!

    Mutta mihin laitan varjostuksen on leukalinja, katsos alkavat hamsterinpussit. Häivyttelen niitä matalla ruskealla luomivärillä. Käytän Real Teqhnigues’ -siveltimiä, parasta laatua, edulliseen hintaan.

    Kiitos tiedosta, nyt tiedän, mitä varjostuksilla halutaan tehdä, oppia sekin.

    Ja muuten, on mukavaa, kun teet videoita, eikä musiikki mölyä taustalla, niin ettei puheesta saa mitään selvää. Minä skippaan kaikki sellaiset videot suosiolla.

    • Miia Ezen

      Heippa Miime! 🙂 Tällä viikolla on vielä tulossa korostuspostausta, jossa on tarkemmin myös eri kasvojenmuodoista. Ovaalin muotoisiin kasvoihin kuitenkin laittaisin vähän varjostusta, koska varjostuksien ideana on tuoda myös kolmimuloitteisuutta kasvoille. Olisi mielenkiintoista nähdä kasvosi ja silloin tietäisin mitä tekisin. Tietenkin mieltymyksiä on erilaisia ja kaikki eivät meikissä tykkää kaikesta vaikka se muiden mielestä näyttäisi hyvältä. 🙂 Ihanaa uutta vuotta myös sinne!

    • Miime

      Laitan Sinulle yksityisviestiä Miia <3

      • Miia Ezen

        Jes! Katsoinkin sen jo. En ole kerinnyt vielä vastailemaan. 🙂

  • Janska

    Kiitti postauksesta! Nenän varjosvinkkejä jäin kaipaamaan! 🙂

    • Miia Ezen

      Hyvä pointti.. pitääkin tehdä se ihan erikseen ?

  • Markit

    No niin. .. Erittäin hyvin selitetty, mihin sitä varjostusta laitetaan. Nyt pitäisi yrittää tehdä perässä.?
    Mutta sellaista mietin, kun laitat, että ovaali on ideaali, niin onko se ammattimeikkaajien ja – maskeeraajien mielestä ihannemuoto kasvoissa? Mistä se tulee? Siihenkö pitää aina pyrkiä? Eihän kaikkien kasvoista saa ovaalia, vaikka miten varjostaa vai saako ammattilainen tehtyä? Pyöreäposkisestakin? Ja pyritkö sinä meikatessasi aina ovaaliin vai persoonako kuitenkin ratkaisee? Siitä tykkään, että varjostuksilla saa kasvoihin muotoa ja erilaisuutta, mutta aina ovaali? ? Olenkohan jossain hyvinhyvin myöhäisessä uhmaiässä, kun kyselen, en siis kyseenalaista tai arvostele, ihan pelkkää uteliaisuutta. Mutta sinulta on hyvä kysyä, kun osaat nämä jutut.?

    • Miia Ezen

      Heippa Markit! 🙂 Juurikin näin, eli ammattilaiset meikkaavat tämän ideaalikasvojenmuodon mukaan. Varmasti liittyy myös siihen, että aina on tarkoitus tehdä kasvoista meikillä nuorentavaa ja mahdollisimman kaunistavaa. Ja meikissä onkin kaikessa (mm. silmien muodossa, kulmissa, huulissa..) ne ideaalit mihin pyritään. Niin ja tietenkään meikillä ei pysty tekemään taikoja ja ihan kaikkeen ei sillä pysty. Nämä ovat tämän hetkiset ihanteet. Voi olla ja toivottavasti kymmenen vuoden päästä ihannoidaan enemmän persoonallisuutta. Ja oli muuten hyviä kysymyksiä – piti ihan miettiä, että mites tämä nyt menikään. 😀

      • Markit

        Okke, kiitos selvityksestä. Meikkaamisessa eivät sitten ” kaikki kukat voi kukkia” , noin ammatillisesti katsottuna. ? Olen aina pitänyt persoonallisuudesta, on se sitten meikissä, vaatteissa tai sisustuksessa. Ja kyllä meistä vähän pyöreäposkisista tulee niin maan perusteellisen nättejä meikillä, vaikkei ovaalia tulekaan. ? Jatketaan siis harjoituksia!

        • Miia Ezen

          Hih! Juuri näin. 😀 Ainakaan vielä, mutta mallimaailmassa kyllä taasen arvostetaan persoonallisuutta mutta samalla myös muuntautumiskykyä. Ja ehdottomasti.. kaikista saa sen oman paremman itsensä – on sitte pyöreät posket tai ovaali naama. 😀

  • Saga

    Heippa, hyviä vinkkejä taas, kiitos niistä. Itsellä tulee ajoittain poskilla varjostus liian alas, joten ei hyvä. Toisinaan olen jopa pessyt meikin pois ja tehnyt kaiken uudelleen … joten nytpä tiedän miten toimia :)). Kun kasvojen muotoja on monenlaisia, niin varjostus on sen mukainen, eli esim. kapeata leukaa ei varjostettaisi, näin ymmärsin. Tässä kun tätä meikkaamista “harjoitellaan”, niin omakin naama näyttää paremmalta. :))

    • Miia Ezen

      Heippa Saga! Kiva, kun näistä oli apua. Joo, ei ole kyllä helppoja juttuja nämä ja vaatii harjoitusta. Tietenkin myös omat mieltymykset vaikuttaa asiaan. Sinänsä hassua, että meikissä on tietyt säännöt, mutta samalle niitä sääntöjä ei taas ole, koska jokainen saa tehdä kuitenkin sen oman maun mukaan. 🙂

  • Emmi

    Tämäpä hyödyllinen postaus, kiitos! 🙂 Sellaista vielä kysyisin kun on tuossa noita linkkejä joistain tuotteista nettikauppoihin. Uskallatko tilata netistä meikkejä? Mietin tässä, että kuinka ne pysyvät kuljetuksen ja matkan aikana ehjänä..? Onko sinulla millaisia kokemuksia?

    • Miia Ezen

      Heippa Emmi! 🙂 Onpa kiva kuulla, että tykkäsit. Itse tilaan nykyään lähestulkoon kaikki meikit netistä. On monia tuotteita, joita ei edes kivijalkakaupasta saa. Blogissani kaikki nettikauppojen linkit on sellaisia, mistä olen itse tilannut. Aina ehjänä ovat saapuneet paikalle, mutta onhan sekin mahdollista, että vaikka luomiväri menee rikki. Nettikaupat kyllä lähettävän uuden tilalle, jos näin kävisi. 🙂

      • Laura

        Kiitos Miia tästä, ja myös aiheen tulevista jutuista. Tulevat tarpeeseen.
        Minäkin olen harrastanut meikkien tilaamista nettikaupoista jo vuosia, mutta värikosmetiikka on hankalampi juttu. Usein värisävyt näyttävät tyystin erilaisille luonnossa, kuin läppärin ruudulla. Usein joutuu tuotteita palauttamaan väärän värisävyn takia, jonka koen vaivaksi. Myös ihonhoitotuotteissa on riskinsä, koska hajusteherkälle on tärkeää tuotteen tuoksut. Hutiostokset harmittavat aina. Mutta, koska asuinpakkakunta on tuppukylä, niin nettiostaminen on vähintäänkin must!

        • Miia Ezen

          Tuo on niin totta, että hutiostokset harmittavat. :/ Itse olen tehnyt värien kanssa niin, että katson Youtubesta videoita, joissa vertaillaan eri sävyjä ja Googlen kuvahausta ihan vain “swatcheja”. Mutta vertailua saa tehdä aikamoisen määrän. :/ Ei ole kyllä tullut hutiostoksia sen jälkeen. Voit aina kysyä minultakin, jos olet tällainen kalmanvalkea suomalainen kuin minä itse. Yleensä tietyt sävyt sopivat niin monelleja näitä tuotteita on tässä tullut jo aika paljon testailtua. 🙂 Nuo hajustepuolen asiat ovatkin sitten jo vähän hankalampia, koska jollekin tosiaan voi joku tuoksu olla taas liikaa. Hih.. hauska tuo.. asuinkunta Tuppukylä. 😀

  • Mehis

    Kiitos jälleen kerran hyvästä ja hyödyllisestä postauksesta.?täytyy ruveta reenaileen..?? ihanaa uuttavuotta sinulle !

    • Miia Ezen

      Heippa Mehis! Ihanaa, että pidit tästä. Tätä samaa postaussarjaa on tulossa vielä kolme! 😉 Mahtavaa uutta vuotta myös sinulle!

  • Anonymous

    Hei! Olet ilmeisesti löytänyt itsellesi uuden ammatin harrastuksen kautta. Usein sanotaan, että rakkaasta harrrastuksesta ei kannata tehdä ammattia, jotta intohimo säilyy. Mitä ajattelet tästä? ?

    • Miia Ezen

      Heippa Nimetön! Kyllä juuri näin. Uusi ala on löytynyn. 🙂 Bloggaaminen kauneusasioista on tällä hetkellä osa-aikatyöni ja pikkuhiljaa siihen on kipuamassa myös maskeeraus. Tuo on totta, että noin sanotaan ja varmasti pitää joidenkin kohdalla hyvinkin paikkaansa. Itse kuitenkin nautin näistä hommista niin paljon, että ihan ihmetten, kun saa tehdä työnään sitä, josta nauttii.

  • Eve

    Ytimekäs, hyvä postaus! Mitä voidemaista tuotetta suosittelet varjostuksiin? Suositko itse enemmän puuterisia vai voidemaista? Voitko esitellä muutaman lemppari poskipuna sävysi? Olisi joskus kiva nähdä kuvina sävyjen tuoma ero ilmeeseen.

    • Miia Ezen

      Kiitos Eve! 🙂 En ole itse vielä käyttänyt kovinkaan montaa muuta voidemaista/nestemäistä varjostusta. Yksi, joka kaapistani löytyy on L’orealin sculpting kit (jos nimen nyt muistan oikein) ja se tuntui toimivan hyvin. Ruskea väri oli juuri oikea sävy. Ammattilaisten sarjasta olen kokeillut Ben Nyeta ja ne ovat loistavia. Omaan kädenjälkeen vain nuo puuterimaiset toimivat paremmin. Poskipunasta onkin tulossa ihan lähipäivinä postausta, tosin siinä ei ole poskilla eri sävyjä. Blogini eri meikessä on usein käytetty eri sävyjä. Se riippuu aina kokonaisuudesta mitä poskipunaa käytän. Perussääntönä: Kylmien sävyjen kanssa aina kylmäsävyistä poskipunaa ja taas lämpimien sävyjen kanssa (tarkoittaen huulipunaa ja luomivärejä) aina taas lämpimiä värejä. 🙂

  • Maria

    Hei Miia!

    Olen harkitsemassa tilata noita Makeup geekin varjostussävyjä Beautybaysta mutta uskaltaako niitä ihan ummikkona tilata? Osaatko yhtään antaa vinkkiä mitkä sävyt niistä olisi suomalaiselle sopivia tai must-tuotteita? Millaisessa paketissa ne tulee, mietin että riittääkö jos tilaa yhden sävyn vai olisiko hyvä olla useampi? Vai sitten kenties marssia Sokokselle ja käydä siellä katselemassa ihan paikanpäällä eri vaihtoehtoja? 😀 Ainakin tuon sudin haluaisin sieltä tilata niin sen puoleen voisin samalla klikkailla ostoskoriin myös sen varjostusvärin. Kiitos jos jaksat vastata 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa Maria! 🙂 Sori, että vastaus kesti. Pääsin nyt vasta koneen ääreen niin, että mulla on tässä myös ne käyttämäni sävyt. Olen huomannut, että monelle hyvin vaalealle suomalaiselle ei välttämättä sovi hirmuisen kylmä varjostus sävy ja jollekin taas ei sovi lämpö ollenkaan. Eli nyt on hyvin vaikea sanoa. Itse sekoittelen usein asiakkailleni sävyistä infidelity (cool fair) ja bad habit (warm fair). Eli siis hyvin vaikea sanoa, kun en näe ihonväriäsi näin livenä. Voisin veikata, että varmempi valinta olisi tuo kylmempi sävy. Tuotteet tulevat smoin tavoin kuin Make Up Geekin luomivärit eli pahvisessa paketissa. Ne pitää siis laittaa tyhjään palettiin. Itse käytän Z-palettea, jonka saa myös Beauty Baysta. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram