Q&A – vauvoista, julkisuudesta ja miehestäni

10.01.2017

20170109-2017845731

Pienten teknisten ongelmien vuoksi Q&A ei tulekaan videona, kuten suurinosa teistä pyysi. Pahoittelen. Tämä johtuu lähinnä siitä, että tietokoneeni alkaa vedellä viimeisiään. Lisäksi tilaa HD-laatuiselle pitkälle videolle ei vain ollut. Luovutin ja päätin tehdä tämän postauksen muodossa. Ja pahoittelen myös, että tästä tulee pitkä kuin nälkävuosi!

Kiitos kaikille hurjan paljon ihanista kysymyksistä! Kyllä te aina osaatte. 🙂 Tässä valikoidut kysymykset ja niihin vastaukset:

Onko sinulla vauvakuumetta? Haluatko ison perheen?

Haluasin kyllä lapsen, mutten osaa vauvakuumeilla. Lähipiirissäni on ollut niin paljon erilaisia vaikeuksia liittyen lapsen saamiseen, etten osaa edes toivoa lasta. Sanotaanko näin, että se tulee, jos on tullakseen. Isolla perheellä tässä varmasti tarkoitetaan paljon lapsia. Täytän tänä vuonna 36, joten se ei taida enää olla mahdollista. Tosin perheeni on jo nyt iso – siihen kuuluu oma perhe Lahdessa ja poikakaverini ihana perhe.

Miten poikakaverisi suhtautuu julkisuuteesi ja blogiisi? Onko julkisuus muuttanut sinua? Tunnistavatko ihmiset sinut kaduilla ja kuppiloissa?

Blogini on työni ja julkisuus kuuluu siihen. Hän ymmärtää ja kannustaa minua urallani. Tietenkin suurempi julkisuus tuli television kautta, mutta edelleenkin ihmettelen miten lehdet (lehtien nettisivut) kirjoittelevat minusta juttuja. Kaiken he tietenkin ottavat blogistani. Me nykyään naureskelemme noille lehtijutuille ja niiden juttujen vanhoille kuville. Poikakaverini ei siis aluksi tiennyt, että olen TV:stä tuttu sekä bloggaan.

En koe itseäni millään tavalla julkkiksena. Siksi se ei ole muuttanutkaan minua. Ihmiset kyllä tuijottavat ja varmasti miettivät, että mistä tunnemme. Kun olen keikoilla, niin lähes joka kerta minulta kysytään, että miten olen niin tutun näköinen. Jotkut tunnistavat suoraan.

2017010998240473

Mitä aineita kirjoitit YO-kirjoituksissa ja mitä niistä sait?

Kirjoitin vuonna kivi ja keppi ja silloin oli vielä reaaliaineet – Eximiaakaan ei silloin muistaakseni ollut. Olin rehellisesti sanottuna lukiossa vähän laiska ja se harmittaa. Edes pienellä lukemisella olisin saanut paremmat arvosanat. Matikan kirjoitin ylimääräisenä ja lukematta. Sain siitä C:n. Äidinkieli M, ruotsi C, englanti M ja reaali C (kirjoitin uskonnon ja maantiedon).

Teitkö uudenvuodenlupauksia?

En tee koskaan uudenvuodenlupauksia. Asetan vain tavoitteita ja toiveita. Joinakin vuosina olen tehnyt myös aarrekartan, eli etsinyt kuvia netistä ja tehnyt niistä kollaasin. Kuvat ovat olleet asioita, joita tavoittelen. Ne voivat kuvastaa vaikka materiaa tai tiettyjä persoonallisuuden piirteitä, jotka toivoisi oppivan.

Mitkä ovat suunnitelmasi työrintamalla, kun valmistut maskeeraajaksi?

Huh, tämä onkin mielenkiintoinen asia ja varmasti mietityttää kaikkia ensi keväänä valmistuvia. Tulen edelleen jatkamaan blogityötä – se on varmaa. Toivoisin tekeväni erilaisia meskeeraukseen liittyviä töitä ja uskonkin löytäväni oman tieni tällä alalla. Tällä hetkellä eniten kiinnostavat kuvaukset – niin still kuin liikkuva kuva. Lentoemännäksi palaan ainakin hetkeksi, koska sitäkin työtä on jo vähän ikävä. Se on taas niin paljon helpompaa ja suoraviivaisempaa kuin maskeeraajan työ. Eli tämä vuosi näyttää mihin suuntaan olen menossa. Itseänikin ihan jännittää.

Milloin olet ottanut tatuointisi ja mikä merkitys niillä on?

Otin ensimmäisen tatuoinnin noin 19-vuotiaana sekä suuremman muistaakseni 26-vuotiaana. Niillä ei ole sinänsä mitään merkitystä vaan olivat osa sitä aikaa nuoruudesta. Toisaalta toivoisin ettei niitä enää olisi. Varsinkaan sitä suurempaa. Toisaalta taas pidän tatuointeja niin osana minua, etten osaisi olla ilmankaan. Niiden merkitys taitaakin olla se, että ne ovat jäljet aivan uskomattomasta nuoruudesta.

20170109-1094848501

Miltä tuntuu nyt, kun asutte poikakaverin kanssa yhdessä? Onko ollut sopeutumisvaikeuksia?

Me oikeastaan asuimme yhdessä kolmansista treffeistä eteenpäin. Olemme siis jo alusta asti tottuneet jakamaan yhteisen kodin (vaikka aluksi niitä olikin kaksi), ettei tässä oikeastaan ole mitään uutta. Edelleenkin odottelen meidän ensimmäistä riitaa. Pientä kränää on tietenkin muutaman kerran ollut, mutten osaa edes kuvitella meitä kunnolla riitelemässä. Kai sekin päivä vielä tulee.

Aiotko pitää blogisi vain meikkiblogina?

Kauneusasiat ovat blogini punainen lanka, mutta käsittelen myös lifestylepuolen juttuja, kuten sisustusta, elämääni ja matkailua. Olen huomannut, että suomalaiset pitävät monipuolisista blogeista ja omasta mielestänikin on välillä virkistävää kirjoitella jostakin muusta kuin meikeistä.

Aiotko näyttää miehestäsi kuvia?

Kysyin tätä mieheltäni ja hän vastasi näin: “Päättömiä!” 😀

20170109-53918834

Onko sinulla painetta tai pelkoa siitä, että blogisi seuraajien määrä romahtaa?

Olen kuullut, että tämä on monen ammattibloggaajan painajainen. Itselläni ei ole hätää, vaikka näin kävisikin. Teen kuitenkin kokoajan jotain muuta tässä sivussa. Toisaalta en kyllä usko, että te ihanat täältä mihinkään häviätte ja viimeaikoina blogini lukijamäärät ovat kasvaneet entisestään.

Mistä tietää, että on löytänyt se oikean?

Ihana kysymys! <3 Tämä on sinkuille varmasti samalla niin kamalaa ja myös ihanaa, kun sanon tämän: “Sen vaan tietää.” Kannattaa kuunnella omaa sydäntä tarkasti. Jos on pieninkään tunne ettei tästä tule mitään, niin ei varmasti tulekaan. Itselläni on ainakin edellisissä suhteissa ollut heti alitajunnassa sellainen olo, että tiedän mihin suhde tulee kaatumaan. Ja niissä aina kävi niin. Muistan monta kertaa sanoneeni ystävilleni, että olenhan tämän jo ihan alusta asti tiennyt. Onko teillä ollut koskaan näin? Ainahan on tietenkin asioita, jotka toisessa ärsyttää, mutta ne ovat eri asia.

Voisitko kuvitella järjestäväsi meet and greet tapahtumaa?

Kyllä! Se olisi ihanaa! Haluaisin kuitenkin mukaan jonkin yhteistyökumppanin, jotta voisin lahjoa teitä. 😉 Tietenkin sitä mietityttää, että tuleeko kukaan paikalle.

201701091144946652

”Kadutko” uraasi, vai olisitko halunnut käydä jonkun korkeakoulun tai opiskella vielä enemmän?

En kadu. Olen saanut niin paljon huikeita kokemuksia juuri niistä aloista, joista olen ollut kiinnostunut. Opiskeluhan on sinänsä kivaa, muttei yliopistossa ole mitään ainetta mikä minua kiinnostaisi. Ahkeran ihmisen ei tarvitse käydä yliopistoa saadakseen työtä tai rakentaakseen menestyksekkään yrityksen. Opiskella voi myös itsekkin, kuten tekivät suurmiehet Steve Jobs ja Richard Branson.

Kuinka kauan ehdit olla Tinderissä ja kuinka monta miestä suurinpiirtein sieltä tapasit?

Noin 10 kuukautta ja jos oikein muistan niin kävin sinä aikana neljän miehen kanssa kahvilla. Se oli hyvinkin hiljaista aikaa tuolla saralla.

Käytkö kauneushoidoissa?

En käy ja en ole koskaan käynyt. Pelkään herkän ihoni reagoivan aineisiin. Teen työtäni kasvoillani, joten siihen ei ole varaa.

Mikä on unohtumattomin matkakohteesi?

Las Vegasin käsittämätön showmaailma ja Filippiinien Boracayn upea White Beach.

Kadutko elämässäsi mitään?

En. Katuisin, jos en olisi lähtenyt mukaan mitä huikeimpiin juttuihin. Moni aina ihmettelee kuinka paljon olen ehtinyt tekemään. Kun kuuntelee sydäntään niin mielettömiä asioita tapahtuu.

201701091285643683

Mikä on mielestäsi parasta itsessäsi? Mitä asiaa/asioita haluat itsessäsi piilottaa?

Oletan, että tässä puhutaan ulkoisista asioista, koska toisessa kysymyksessä puhutaan piilottamisesta. Pidän eniten kasvoistani, vaikka viimevuosina olenkin saanut jo ihan mukavasti ryppyjä, sekä ihon punoitus on kasvanut. Kasvojeni paras piirre on silmäni.

Haluan piilottaa ohuen ohuet hiukseni ja siis huijata, että ne ovat paksummat. Inhoan olemattomia kulmakarvojani ja ripsiäni. Eniten epävarmuutta kuitenki aiheuttaa sääreni. En käytä lyhyitä mekkoja, koska sääreni ja varsinkin polveni ovat mielestäni paksut.

Mikä olisi se piirre, jonka haluaisit muuttaa itsessäsi?

Nyt uskon, että puhutaan persoonallisuudesta. Olen joskus niin kaikkitietävä, että itseänikin ärsyttää.

Millainen on tavallinen arkipäiväsi? Entä vapaapäivä?

Ajattelin tehdä tästä aivan erillisen postauksen vaikka elämäni onkin hyvin yksinkertaista. Olen iltavirkku ja saan silloin eniten aikaiseksi. Herään yhdeksän aikaan, vien Bertan lenkille, teen blogihommia ja lähden kolmeksi kouluun. Illalla teemme yhdessä poikakaverini kanssa ruokaa. Siinä päivä kaikessa yksikertaisuudessaan.

P.S. Tämän postauksen meikin avaintuotteet: Luomivärit the Balmin paletista Meet Matt(e) Nude* (uusi ehdoton suosikkini), Glitterrajaus NYX liquid crystal liner värissä crystal pink* (värinä aivan mielettömän ihana iltameikkiin) ja huulipuna the Balm liquid lipstick värissä Adoring* (kestää koko illan).

*Sisältää mainoslinkin.

  • Anna

    Kivoja kysymyksiä ja vastauksia 🙂 olen vuoden vanhempi kuin sinä ja kirjoitin 3 E:tä, ne taisivat tulla pari vuotta ennen omia kirjoituksiani.

    • Miia Ezen

      Ohhoh! 3 E:tä! Ihan huikea suoritus! 🙂 <3

      • Anna

        Loput oli L:iä, olin lukiossa hikipinko 😀 ei kylläkään ollut tarkoitus tulla kehuskelemaan arvosanoilla, vaan todeta että E:t oli käytössä jo tuolloin. P.s. Kaunis meikki sulla 🙂

        • Miia Ezen

          Kiitos Anna! Ymmärrän, mutta silti on kyllä melkoinen suoritus! 😀

  • MerjaK

    Kaunis meikki kertakaikkiaan ?
    Millä teit noin upean kuulaan meikkipohjan? Huulipunan sävy on juuri oikea!

    • Miia Ezen

      Oi kiitos MerjaK! <3 Se on tehty Vichyn Dermablendillä ohuelti ja tasoitettu kostealla Beauty Blenderillä. 🙂

  • Markit

    Kiitos näistä vastauksista!
    Olet sinä vaan niin kaunis ja upea meikki jälleen kerran.?
    “Kaikkitietävä”… Voisiko sen mitenkään laskea luonteenpiirteeksi?? On paljon kauniimpi ilmaisu.
    nimim.”Toinen Kaikkitietävä”?

  • Johanna

    Hienosti jaat ja rajaat elämääsi. Tykkään.

    • Miia Ezen

      Oih! Kiitos! 🙂 Tuo on tässä työssä todella haastava asia.

  • Eeva

    Moi Miia!
    Oot sä kyllä rohkee nainen.Sitten niin kauniit kuvat susta sopii toi tukkatyyli.Nauratti se poikaverin kommentti et kuvat hänestä” päättömiä”.

    • Miia Ezen

      Kiitos Eeva! <3 Joo tästä tukkatyylistä tulikin uusi suosikkini. 🙂

  • Mielenkiintoinen juttu, olit hyvin kirjoittanut itsestäsi asioita, usein en näitä niin välitä lukea mutta aina silloin tällöin tulee vastaan se poikkeus. 🙂 Minusta sinulla on ihana asenne, rohkeutta heittäytyä tekemään uusia asioita ja suhtaudut itseesi lempeydellä ja rakkaudella, missä on meillä monella opettelemista. Kaikkea hyvää vuoteesi 2017, jään odottelemaan uusia hyviä kauneusvinkkejä! 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa Minna! Onpa ihana kuulla, että tykkäsit tästä. Tämä oli kyllä ihan teidän lukijoiden ansiota, että lähetitte niin hyviä kysymyksiä. <3 Kauneusvinkkejä on tulossa roppakaupalla! Ihanaa vuotta 2017 sullekin!

  • Saga

    Kiitos vastauksista. Jälleen kaunis meikki. Kaikki mätsää todella hyvin … kasvosi säteilee :)).

    • Miia Ezen

      Kiitos Saga! <3 Yllätyin kuinka tuo pinkki glitterrajaus olikin ihan hauska tässä meikissä. 🙂

  • Annu

    Ihana meikki, sopii sinulle hyvin. Mukava myös kuulla, että elämässäsi menee hyvin. Asiat aina yleensä selviää kun antaa ajan mennä omaa tahtiaan. Sellainen meet and greet olisi tosi kiva? Kaikkea hyvää tälle vuodelle!

    • Miia Ezen

      Kiitos Annu! 🙂 Katsotaan, jos saisin sellaisen Meet and Greetin järjestettyä.

  • Noora

    Itse tykkään että tää tuli luettavassa muodossa. 🙂 En ehtinytkään aiemmin laittaa kysymystä vaikka piti, ja tuli tästä sun postauksesta mieleen, ja jos ehdit vastata niin se kysymys on tämä: miten lentoemännän työ vaikuttaa mielestäsi parisuhteeseen? Lähinnä meinaan tässä pitkiä poissaoloja kotoa ja todella epäsäännöllisiä työaikoja.

    • Miia Ezen

      Heippa Noora! 🙂 Tämä olikin sitten ainakin sulle nappi postaus, kun en saanut tätä videona tehtyä. Ja vastauksena kysymykseesi: Riippuu niin hirmuisesti parisuhteesta ja myöskin minkälaisia lentoja tekee. Itsehän lensin viimeiset noin 4 vuotta vain Eurooppaa, joten pitkiä poissaoloja ei ollut enää paljoa. Tietenkin työn epäsäännöllisyys ei hävinnyt mihinkään. Vaatii tietenkin kumppanilta ymmärtämystä ja joustoa. 🙂 Sosiaalinen elämä siinä kyllä kärsii, kun elää ihan erilaista rytmiä muista.

  • Anonymous

    Ihana postaus! Mulle tuli aivan yllätyksenä sun ikä, ulkonäön ja kuplivan persoonan vuoksi olisin veikannut iäksi 30 🙂 Tälläiset postaukset on tosi kivoja missä avaat myös vähän sun omaa elämää meille lukijoille 🙂

    • Miia Ezen

      Kiitos! <3 Tuo on niin hassua, että meidän kolmen hengen pienelle perheelle sanotaan usein kaikille tuota. Koiraani luullaan pennuksi ja poikakaveriani paljon nuoremmaksi kuin hän on. 😀

  • Jessica

    No siitä ei ainakaan ole pelkoa, että mä katoisin täältä. Mä pysyn täällä niin kauan kun vaan kirjotat blogia. Ja ehdottomasti tulisin myös meet & greetiin!( jos se on vain suht. lähellä?) Olisi niin super kivaa päästä näkemään sut livenä, koska vaikutat todella ihanalta ja positiiviselta ihmiseltä??

    Täytyy myös sanoa, että sulla on kyllä ihanat silmät ja olet muutenkin todella kaunis!❤ Eikä musta sun hiukset näytä mitenkään ohuilta. Ne on aina jotenii niin kivan näköset vaikka olisit vaan laittanut ne nopeasti pinnillä sivuun?Olen nähny paljon ohkasempiakin hiuksia? jos pystyisin ni voisin lahjoittaa osan mun hiuksistani. Niitä meinaa riittää ?Tänään just kun kävin ihanalla kampaajallani niin tuli taas heitettyä läppää älyttömän paksuista hiuksistani ? (uskalsin muuten ekaa kertaa räväyttää hiuksien laitossa. Mulla on aina ollut ruskeat hiukset – syntyessä kylläkin mustat – mutta nyt vaalennettiin latvoja. Rakastan mun hiuksia? jos haluat nähdä kuvan niin mun instagramista löytyy (jjessixaa) ja myös kampaajani kampaamon instagramista (kampaamo_mireille) ?)

    • Miia Ezen

      Heippa Jessica! 🙂 Jes hienoa! Ainakin yksi Meet and Greettiin! 😀 Kiitos kohteliasuuksista! <3 Kävin kurkkaamassa sun kuvia ja wautsi! On kyllä hienot hiukset! <3

  • Eeva

    Hei, olipa kiva lukea tämä postaus. Pakko sanoa että yllätyin että täytät 36 koska näytät kymmenen vuotta nuoremmalta 😀

    • Miia Ezen

      Heippa Eeva! Kiitos.. taitaa olla geeneissä. Siskonikin on ikäistään paljon nuoremman näköinen. 😀

  • Karppu

    Anteeksi! Pakko sanoa, että ammattikorkeakoulu on myös korkeakoulu 😀 kun automaattisesti sanoit, että yliopisto ei kiinnosta!

    • Miia Ezen

      Heh! Totta! ? Ehkä sen vuoksi noin kirjoitin, kun itselläni on 2 amk-tutkintoa kesken ja maskeeraajakoulun toinen vaihtoehto oli yliopisto-opinnot. ?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram