Ovatko kasvosi symmetriset?

17.01.2017

Ystäväni oli testannut omien kasvojensa symmetrisyyttä ja kertoi sen olevan hyvin mielenkiintoista. Tulos oli kuulemma hurja! Väitetään, että ihminen on silloin kaunis, kun hänen kasvonsa ovat symmetriset. Näin ei voi olla, koska ystäväni on yksi kauneimmista ihmisistä, joita tiedän. Ja hänen sanojensa mukaan hänellä oli hurjia eroja symmetrisyydessä. Idean hän oli saanut Linda Hallbergin blogipostauksesta. Linda Hallbergillä nimittäin on aivan huikean symmetriset kasvot ja hän yllättyi siitä itsekin, kun asiaa testasi.

Olihan sitä itsekin pakko kokeilla, kun blogistani löytyi aivan suoraan edestä otettu kuva. Loin kuvat puhelimen Layout-aplikaatiolla. Tein kasvojeni oikeasta ja vasemmasta puolesta peilikuvat. Tältä se sitten näytti. Kaksi hieman erinäköistä Miiaa. Toisaalta meikilläkin korjaan aina hieman kasvojeni epäsymmetrisyyttä – varsinkin kulmakarvoja. Vaikkakin tässä kuvassa ne ovat selkeästi eri kohdissa. Uppista. Onko kukaan kokeillut ja mitkä olivat tulokset? Hurjiakin eroja?

  • Miime

    Mieluiten katselen Sinua, kuin tuota nuorta neitoa, huh, mikä hyökkäävyysmeikki Lindalla!

    Mulle on sanottu, että kasvoni ovat symmetriset. Entäs, kun kasvot alkavat valahtaa??? Pysyykö malli samana? Kammoan vanhuutta kasvoilla! Mitä enemmän tulee ikää, sen työläämmäksi itsensä nuorentaminen ehostuksella kestää. Vaan ei ole varaa mihinkään tuhannen, kahdentuhannen,- euroa (1000 e. 2000 e.)pistoksiin/kerta. Sillä rahalla hoidan arkea hyvin, hyvin sujuvasti, ostan jopa hieman kalliimpaa kosmetiikkaakin.

    • Miia Ezen

      Heippa Miime! 🙂 En ole nyt ihan varma, mutta taitaa Linda Hallberg olla noin 30-vuotias, eli vain muutaman vuoden ikäeroa. 😀 Kiva, jos minua kuitenkin katselet mielummin. Olen otettu, koska Linda Hallberg on suuri inspiraation lähteeni.

      Niin epäilen, että kasvot alkavat vanhentua symmetrisesti. Ja voi ei.. älä kammoa! Mielestäni nainen on aina vaan yhtä kauniimpi mitä vanhemmaksi tulee. Varsinkin jos jaksaa pitää huolta itsestään ja nyt en tarkoita piikkejä tai leikkauksia. Tosin jollekkin nekin sopivat loistavasti. Onneksi me kaikki vanhennutaan, joten se on tasapuolista meille kaikille. 🙂

      • Miime

        Kyllä joidenkin henkilöiden kanssa pitää paikkansa tuo, että ikääntyessään puhkeaa kauneuteen.

        Ja jos elää mielii, täytyy hyväksyä kasvoihin tuleva muutos.
        En minä rypyistä huoli, ne kertovat eletystä elämästä. Mutta suupielten juonteet eivät kaunista ketään.
        Kun olin lapsi, kiellettiin hymyilemästä. Nyt kun ei aina hymyilytä, lue ei ulotu silmiin asti, moni otaksuu, että olen vihainen.
        No, se asia on ratkaistu siten, että otetaan kuvat vain hyväntuulisina. Varjostuksella kyllä saa vähän feikattua ryhtiä kaulan linjaan.

  • Anonymous

    Moikka,
    En juuri lue koskaan blogeja, mutta jostain syystä olen jäänyt sitä seuraamaan, varmaankin koska blogisi on hyvä ja olet hyvin miellyttävän oloinen persoona.

    Olisiko mahdollista, että tekisit jutun luonnonkosmetiikasta toteuttaen koko meikin alusta loppuun niillä? Rakastan meikkaamista, mutta aineet joita meikit sisältävät ovat alkaneet hirvittää. Olisi mukavaa nähdä kokemuksia eri tuotteista.

    Kiitos vielä mahtavasta blogista!

    • Miia Ezen

      Heippa! Kiva kun laitoit kommenttia ja onpa kiva kuulla, että oot jäänyt tänne seurailemaan. Tuo on itseasiassa idea, jota olen miettinyt toteuttaa jo vähän aikaa. Pitää vielä hetki kerätä siihen sopivia tuotteita. 🙂

  • Anonymous

    Hei! Blogisi on aivan ihana, ja koin suuren valaistumisen etenkin kasvojen harjoitusta ja korostusta käsitelleistä postauksista, kiitos hirveästi!

    Olisiko mahdollista saada postausta vanhojentanssimeikistä, miten saada siitä kestävä, jotta viimeisenkin tanssin kohdalla meikki näyttäisi vielä edes suhteellisen siistiltä 🙂

    Ihanaa kevättä sulle!

    • Miia Ezen

      Heippa ja kiitos! 🙂 Ihanaa kuulla, että mun jutuista on ollut apua. Itseasiassa loistava postausidea! Laitan sen heti postauslistalle. Ihanaa kevättä myös sulle! 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram