Meikki vihreille silmille

09.12.2016

20161209804340270

Aaargh! Olisi pitänyt hankkia vihreät piilarit, koska tällainen burgundin punainen meikki ei kyllä istu tällaiselle sinisilmäiselle lakanan valkoiselle tytölle. Outoa, koska taas kirkuvan punaisesta silmämeikistä kuitenkin pidän, kuten TÄSSÄ postauksessa. Kirkuvan punainen taitaa sitten olla vaan niin överi, että veikkaan sen siksi sopivan vaikka kenelle – kunhan se vaan sopii omaan tyyliin.

20161209787542457

img_9803-002

MEIKKIPOHJA: Meikkivoiteen pohjustajana toimi L’orealin Lumi Magique, joka ei kyllä toiminut yhtään vaikka pidin tätä yhtenä parhaista markettiprimereista. Meikkivoiteena käytin omaa lempparia Vichyn Dermablend nro 15*, joka sopii loistavasti vaalealle talviselle iholle. Levitin sen Sigman F80 kabuki siveltimellä*.

Kasvoille valoa tuomaan ja peittämään virheet käytin Make Up For Everin ultra HD peitevoidetta. Silmämeikin pohjustajana toimi Essencen beige eyeshadow & primer*, joka on päässyt päivittäiseen käyttööni ja ei muuten maksa kuin muutaman euron.

Poskipunan roolia vetää täysillä ja yllättävän tasaisena sekä pigmettisenä Wet n Wildin Mellow Wine*. Poskilla hehkuu niin ihana kultaan taittava Melon värinen hohdepuuteri Zuiilta*, joka ei ikävä kyllä näy kuvissa poskilla. Yllättävää muuten nämä luonnonkosmetiikka hohdepuuterit. Pigmenttiä riittää ja puteli kestää varmaan hautaan asti. Ainiin! Ja puuterina RCMA no color puuteri, jota en ikinä usko vaihtavani mihinkään muuhun, koska se siloittaa ihon niin ihanaksi.

20161209-142503239

img_9807

SILMÄMEIKKI: Avain luomiin löytyy Sigman eye shading E55* siveltimestä, jolla levitin the Balmin Nude ‘tude* meikkipaletista väriä Sexy ja sormella liikkuvalle luomelle ihanan hehkuvaa Stand-offishia. Ja voi dämn, kun senkään hehku ei näy. Jätin tarkoituksella liikkuvan luomen vaalean osan hyvin pieneksi, koska burgundy on tässä pääosassa.

Silmät rajasin the Balmin Schwing* nestemäisellä rajauksella, jolla saa todella tarkan viivan. Ripsinä käytin Kardashian Beautyn ripsiä*.

HUULET: Hei, mikä muukaan kuin the Balmin nestemäinen puna* värissä Committed.

20161209-282371197

P.S. Tykkäättekö muuten, että kirjoitan näin tarkan tuoteluettelon meikeistä ja mistä niitä saa?

*Sisältää mainoslinkin.

  • Ilona

    Olisi kiva jos ehtisit tekemään myös videopostauksia, niitä on aina kiva katsoa kun ovat niin selkeitä! ?

    • Miia Ezen

      Ooh! Ihana kun tykkäät niistä. 🙂 Niitä on tulossa jossain vaiheessa, mutta tällä hetkellä mulla on pieni tekninen onkkelma. Eli liian vanha kone suurempien videoiden editoimiseen. 🙁

  • Seijahannele

    Kyllä kiitos: tarkka tuoteluettelo meikeistä ja mistä niitä saa 🙂

    • Miia Ezen

      Hyvä hyvä. Sitten jatkan tähän malliin. ?

  • Markit

    Heippa; Miksi meikinpohjustaja ei toiminut? Onko syynä talvi-iho, joka on kuivempi?
    Minä en itse asiassa tarvitse tietoa, mistä meikit saa googlaan kuitenkin ostopaikan itse ?, mutta eipä siitä haittaa ole. Tuotteen nimi ja väri/sävy on kiva tietää.
    Ja kyllä, videot ovat kivoja, koska ” höpötystäsi” on mukava kuunnella ja saa oppia meikin laittamisesta ja olen vielä oppinutkin jotain tällä vanhemmalla iällä. Videot jotenkin innostavat yrittämään ja joskus onnistuu, että pitää ihan hihkua. ?

    • Saga

      “Minä en itse asiassa tarvitse tietoa, mistä meikit saa googlaan kuitenkin ostopaikan itse”, sanoo Markit. No, mutta minä tarvitsen. Älä kommentoi vain omalta kantiltasi asioita, sillä täällä on muitakin ihmisiä, jotka tarvitsevat tarkempaa tietoa, KIITOS. Muista positiivisuus kommenteissasi. Jätä mieluummin kommentoimatta jos et ole jostain asiasta samaa mieltä. t. Satu, sivusta seurannut

      • Paltsu

        Markitin kommenttihan oli tosi positiivinen 🙂 jos kysytään että tykkääkö siitä että on tarkat tiedot niin ei kai siinä voi kaikkien muiden puolesta kommentoida vaan nimenomaan vain kertoa oman mielipiteensä. Hän kuitenkin sanoi kommentissaan että ei niistä tiedoista haittaa ole, vaikkei niitä itse tarvitsekaan, eli kenenkään muun mielipidettä hän ei ole edes tuolla kommentillaan lytännyt 🙂

        Minäkään en henk.koht. noita ostopaikkatietoja tarvitse, mutta ei niistä tosiaan mitään haittaakaan ole! Ja Miia, sun videot on kivoja! ^-^

        • Markit

          Kiitos, olit ystävällinen, kun noin kirjoitit ?

      • Markit

        Hyvä Saga (Satu?); Ennen kuin kehoitat kommentoimaan positiivisesti, lueskele aiemmin antamia kommenttejani, ovat varmasti olleet 100% positiivisia ?.
        Muutama “kriittisempi”, mutta ei ilkeä, vaan olen ollut eri mieltä asiasta/ esittänyt toisenlaisen näkökulman/jäänyt pohtimaan toista puolta asiasta.
        Jatkossalin aion esittää vain oman mielipiteeni, niinhän pitää tehdä. Ja ihan sinullekin tiedoksi, en käytä verkkokauppoja. Miia varmaan kiittäisi tässä kohdassa rakentavasta palautteesta…?
        Ja toivon Miialta välittömästi palautetta, jos tekstini ärsyttää tms, sillä miksi tahallani pahoittasin kenenkään mielen??

        • Miia Ezen

          Voi ei! Te kaikki ihanat naiset! <3 Markit on kyllä positiivinen. Harmi, jos hänen kommenttinsa tuntui jollekin negatiiviselta.

          Ja Markit: Tuo meikinpohjustaja ei pitänyt meikkiä vaan parin tunnin päästä kasvot olivat läikikkäät. Voihan tietenkin syynä olla myös tämän hetkinen ihoni – tosin en koe sitä juuri nyt mitenkään hirmuisen kuivaksi.

          Ja iiks ihanat! 😀 Joo pitää ryhdistäytyä videoiden kanssa. <3

  • Laura

    Hei onpa upean näköinen meikki! Mielellään kiitos tarkat selostukset tuotteista ja mistä niitä saa.

  • Meikki

    Hei ? ei liity tähän postaukseen mutta mitä se suihkuaine on mitä laitetaan aplikaattoriin jotta esim luonivärin pigmentti tulee paremmin esille?:) ja olisiko vinkata paria hyvää?:) ihanaa joulu odotusta!

    • Miia Ezen

      Heippa! Oikeastaan mikä tahansa meikinkiinnityssuihke. 🙂 MACin fix+ on oma suosikki. Myös Urban Decaylla on hyviä.

  • Matilda

    Tarkka tuoteluettelo on kiva ja näin ei tarvitsi pohtia tuotteita/kysyä kommenteissa, kun tiedot postauksessa! Ja videoita kovin odotetallaan täälläkin, olet niissäkin niin hurjan hyvä ja tarkasti kerrot kaiken tekemäsi!

    • Miia Ezen

      Heippa Matilda! Iiks kun te ihanat pyytelette videoita. Pitää siis laittaa sellainen kehiin pikapuoliin. 😀

  • Annu

    Minä meikkaan yleensä aika vähän koska olen kotona pienokaisen kanssa, mutta tyttärille kerron sinun vinkkejä ja siksi on tosi kiva, että laitat tuotetiedot ylös.
    PS. Todella kaunis meikki!!!

    • Miia Ezen

      Heippa Annu ja kiitos! Onpa ihana, että tästä on ollut teidän perheessä apua. <3

  • Tepa

    Moi. Voisitko jossain vaiheessa kirjoitella siitä , miten taistella ihon ikääntymistä vastaan esim. Collageeni, antioksidantit, C-vitamiini yms ?

    • Miia Ezen

      Heippa Tepa! Hyvä idea! Pitää ihan tutkia asiaa. 🙂 Uskon tosin, että tuohon auttaa vain säännöllinen ja terveellinen elämänrytmi. Ja tietenkin uni on tärkeää. 🙂

  • Laura

    Siis, levitätkö meikkivoiteen kabukilla? Sivellen vai pyöritellen?
    Mihin ja millaiseen käyttöön suosittelet tätä sivellintä: https://eleven.fi/sigma-fan-brush-copper-f90-48312.html

    Tarkat tuotetiedot ostopaikan kera on hyvä.

    • Miia Ezen

      Heippa Laura! Itseasiassa mulla ei ole edes tällaista sivellintä, koska se ei ole kovin hyödyllinen. Jotkut lisäävät tällä korostustuotteen poskille, mutta se käy myös muillakin siveltimillä tai sormin. Tällä siveltimellä voi myös sivellä pois ylimääräiset puuterit kasvoilta varsinkin jos käyttää HD-puuteria. Ettei siis jää salamavalossa näkyviä puuterirantuja naamalle. 🙂

      Levitän joo meikkivoiteen kabukilla ja piti ihan kokeilla, että miten sen teen. Oikeastaan sivelen ja pyörittelen. Viimeaikoina olen tykännyt käyttää myös ihan perinteistä littanaa meikkivoidesivellintä. 🙂

  • Karamelli

    Hei rakastan meikkivideoitasi, ja mielestäni on hyvä että meikin tiedot ovat tarkasti esille ettei tarvitse aina “vaivata” bloggaajaa jos haluaa tietää jostain tuotteesta (varsinkin jos kysymyksiä tulee paljon samoista asioista!)

    Ihan näin BTW, mistä tuo tässä postauksessa sinun päälläsi oleva paita on? Rakastuin siihen ihan palavasti 😀

    • Miia Ezen

      Heippa Karamelli! 🙂 Kiitos! Onpa teitä videoista pitäjiä monta! 😀 Se paita on Hennesistä ja maksaa vain kympin! Se on sellanen perus kolitsipaita ja oon vasta äskettäin sen ostanut, että luulisi niitä vielä olevan! 😀

  • sara

    Moikka!
    Sorry, mutta tämä kommentti ei varsinaisesti liity juuri tähän postaukseen.
    Jäin miettimään, että milla perusteella vastaat tai jätät vastaamatta sinulle tulleisiin kommentteihin. Koetko tärkeäksi asiaksi käydä dialogia blogisi lukijoiden kanssa? Valoisaa ja ihanaa joulun odotusta sinulle!

    • Miia Ezen

      Heippa Sara! 🙂 Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin kuten tässäkin postauksessa ja kaikissa muissakin postauksissa. Joskus saattaa jokin jäädä välistä, koska olen tällä hetkellä koulussa, olen assarina meikkitaiteilijalle ja teen blogityötäni. Nämä kaikki vievät niin paljon aikaa, että pahoittelen, jos joku kommentti on jäänyt välistä. :/ Ihanaa joulun odotusta sulle! <3 Ja kyllä.. nautin vastailla kommenttehinne, mutta joskus saattaa mennä muutama päivä ennen kuin kerkiän vastaamaan. 🙂

  • Sofia

    Hei Miia! Oletko koskaan kokeillut mineraalimeikkipohjia? Itselläni on aina ollut hankaluuksia meikkipohjan valinnan kanssa, koska iho on yhtäaikaa atooppisen ihon takia pintakuiva, sekä rasvoittuva ja herkästi ärsyyntyvä. Löysin pari vuotta sitten LilyLolon mineraalimeikin, joka on tähän asti ollut parasta mitä olen löytänyt hankalalle iholleni. Olisi kiva joskus nähdä videoita tai kokemuksia mineraalimeikkipohjista 🙂 Ilahduin kun tämä postauksesi oli vihreäsilmäisille suunnattu! Tuntuu että tutoriaalit muualla ovat aina ruskea- tai sinissilmäisille 😀 Videoita minäkin kaipailen kovasti. Meikkausta on vaikea ymmärtää kirjoitetussa muodossa. Videosi ovat muutenkin niin rentouttavia, että odotan aina seuraavan ilmestymistä! 🙂 Tuotetiedot ja ostopaikat ovat ehdottomasti olleet minulle tärkeitä, kiitos niistä! 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa Sofia! En ole, mutta kiinnostaa ihan hirmuisesti, koska kuulen niistä niin monelta. Voi kun ihosi kuulostaa aivan samalta kuin minun! Itsellänikin on (tai oli) atooppista ihottumaan silmien ympärillä. Olen sen saanut nyt Avenen tuotteilla kuriin. Onpa mielenkiintoista kuulla, että tykkäät Lily Lolosta. Mulla taitaa olla jokin heidän puuteri tuolla kätköissä. Pitääkin ottaa uudelleen testiin. 🙂 Kiitos vinkistä! Ja videota kyllä nyt tulee, koska te kaikki ihanat niitä niin kaipailette. Jos jo ensi viikolla saisin purkkiin. 😉

  • Sanna

    Meikki on aivan ihana, mutta tällä kertaa kiinnitin huomiota myös puseroosi? Saako kysyä mistä se on hankittu? 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa Sanna! Se on Hennesin kymmenen euron kollari. Luulisin, että niitä vielä löytyy kaupasta. 🙂

  • PiHa

    Olipas hauska huomata että olen vihreäsilmäisenä huomaamattani meikannut itseni paletissa näkyvillä väreillä.

    • Miia Ezen

      Heippa! Todella hienoa! Eli punertavan ruskeaa vaan lisää kehiin! 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram