Meikki sinisille silmille

29.12.2016

20161229-923264355

Muutama viikko sitten kirjoittelin meikistä vihreille silmille. Nyt on Suomen yleisimmän silmävärin vuoro eli sinisen. Kaikkihan perustuu vastaväreihin ja väriympyrässä sinisen vastakohta on oranssi, joten kaikki oranssin sävyset luomivärit tuovat kauniisti sinistä esiin.

20161229-1754790670

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä ettei sinisilmäinen voisi käyttää esimerkiksi violetteja tai vaikka punertavia sävyjä. Meikissä ei ole sääntöjä. Esimerkiksi itselleni pidän eniten kylmistä ruskean sävyistä. Se taitaa johtua punertavasta ihostani. Joskus tuntuu, että keltaiseen taittavat sävyt saavat kasvon näyttämään vielä kalpeammilta ja silmät punaisemmilta.

20161229999697162

Tähän meikkiin levitin luomilleni huimaa viittä eri luomiväriä. 😀

SILMÄMEIKIN VÄRIT JA NIIDEN PAIKAT: Pohjustin silmät Essencen primerilla*, jonka kiinnitin puuterilla. Koko luomelle (liikkuvalle ja sen yläpuolelle) vaaleaa Matt Malloy väriä ja luomivakoon Matt Rosen ja Matt Singh väriä. Kaikki nämä kolme väriä the Balmin Meet Matt(e) Nude -paletista*, joka on uusi meikki-ihastukseni (saatu blogin kautta). Liikkuvan luomen ulko-osiin levitin Makeup Geekin Glamorous luomiväriä ja keskelle saman merkin Magic Act -väriä.

img_0777

HUULET: Kat Von D:n nestemäisiä huulipunia Melancholia ja Noble sekoitettuna. Lähin paikka näiden haalimiseen taitaa olla Tukholman Sephora. Oi, milloin tulet Sephora Suomeen?

201612291916141655

Onko teillä muuten mitään postaustoiveita? Mulla on hirmuinen lista kaikkea kivaa ja tuloillaan on esimerkiksi kasvojen varjostusta, poskipunan paikkaa ja Q&A:ta (pitkästä aikaa!). Asupostaustakin ujosti pyörittelen mielessäni.

20161229-1048491241

  • Ansku

    Olisi kiva jos tulisi meikki ruskeasilmäisille☺

  • Minna

    Sinun kasvoilla kaikki vaan näyttää niin hyvälle. Mut ei kyllä omassa :). Pitäisi harjoitella kunnolla hyvän silmämeikin teko. Sellainen joka kestäisi sen työpäivän.

    • Miia Ezen

      Oih kiitos! ? Hmm.. muista hyvä pohjustus ainakin. Siitä on hyvä lähteä. ?

  • Saga

    Hyvältä näyttää meikki, kuten aina. Myös nuo kulmat ovat siistit. Itse en saa noin siistejä, pitäisköhän uskaltaa nyppiä enemmän, hmm… :).

    • Miia Ezen

      Kiitos Saga! ? Hmm.. jos epäilyttää niin käy vaikka ensin ammattilaisen luona laittamassa kulmat. Tuuheatkin kulmat voivat olla todella makeen näköset. ?

  • Anna

    Olet kyllä taitava ja niin nättinä aina! 🙂 Onko jossain tutoriaalia kampauksesta mikä sinulla tässä on? sekin on mahdottoman kiva!

    • Miia Ezen

      Kiitos Anna! ? Ei taida olla tutoriaalia. Sen on vain tavallinen hollantilainen letti, mutta tutoriaalikin kyllä onnistuu.

  • Anonymous

    Löytyisikö aralle, yliherkälle couperosa-iholle kevyttä, muutaman tuotteen ehostusta? Sellaista, jonka tekisi helposti ja hetkessä? Monissa hyvissä vinkeissäsi on niin paljon värejä ja välineitä, että ei ehdi aukea edes lukea listoja läpi, saati käyttää kaikkia. 🙂 Nimimerkki “mahdollisimman luomu vilkkaiden poikien kiireinen äiti”

    • Miia Ezen

      Tarkoitat ilmeisesti ihan päivämeikkiä? ? Sinulle voisi sopia mineraalimeikit, jos iho on todella arka. Mineraalipohja ja ripsari. Poskille pieni sipausu punaa ja kulmien laitto. Siinä voisi olla nopea pieni ehostus. ?

  • Markit

    Jups, Minna on oikeassa, kaikki värit näyttävät kasvoillasi hyviltä. Etpäs tietenkään julkaise, jos olikin väärä väri?
    Mitenkäs tuo helmiäinen vanhemmalla tytöllä? Ei ole ryppyluomia (naururypyt vaan), mutta suosisitko mattaa mieluummin, jos meikkaisit?
    Entäpäs korostaako sininen luomiväri sinisilmiä vai esim ruskea paremmin? Jotenkin itsellä sellainen tuntuma, että siniturkoosi korostaisi minun silmiäni enemmän sinisiksi. Riippuuko juttu siis sinisten silmien sävystä? Tuon tämän postauksen värit löytyvätkin jo laatikosta, nyt tuli vähän mallia, mihin laitan, kiitos siitä.
    Mitäpä turhaan ujostelet asupostauksia. Olethan niitä jo tehnyt ja sinulla on tyylisi ja värit hallussa, melko oleelliset asiat siis. Joten siitä vaan tekemään. Yksi toivomus on, otapa sellaisia, joissa katsot kameraan, joskus kerroit, ettei ole se vielä onnistunut. Rohkeasti vaan!

    • Miia Ezen

      Heippa Markit! Pitäisikin joskus julkaista niitä pieleen menneitä kuvia. Joskus naama vain näyttäää oudolta. ?

      En laittaisi vanhemmalle tyttöselle helmiäistä ollenkaan. Jos siniturkoosi tuntuu omalta, niin ehdottomasti sitä luomeen. ? Myös silmien oma väri luomilla näyttää todella hyvältä. Juuri olen siitä miettinytkin postausta. Ruskeastakin väristä on niin montaa eri sävyä, joten riippuu aivan mitä ruskeaa käyttää. On esim violettiin taittavaa, oranssiin, punaiseen, harmaaseen. ?

      Joo.. pitää kokeilla miten onnistuisin asukuvissa. ?

  • Sonja K

    Ihanan raikas meikki! 🙂 Mulla myös siniset silmät ja suosin kylmän ruskean sävyjä! Kampaustutoriaalit olisi kivoja esim. tässä postauksessa oleva lettikampaus olisi kiva opetella! 😉 Onnellista uutta vuotta sulle ja Ruusumiehelle ja tietenkin Bertalle! <3

    • Miia Ezen

      Kiitos Sonja! Ihanaa uutta vuotta myös sulle! ❤ Letti on siis tosiaan ihan tavallinen hollantilainen letti, mutta voihan siitä silti tehdä tutoriaalin. ?

  • Eve

    Ihana silmämeikki, kauniit luomiväri sävyt! Toivoisin meikkivoide/peiteaine/puuteri postausta. Itselläni sileä iho, mutta muutamia kohtia ihossa missä aknesta jäänyt tummia tasaisia jälkiä. Meikkipohjan tarvisi olla peittävä mutta tietenkin mielellään kauniin kuulas. Mikä olisi hyvä meikkivoide/peitevoide/puuteri? Iho on herkästi kuiva ja paikoitellen punoittaa. Muutama vertailu hyvistä tuotteista???

    • Miia Ezen

      Kiitos Eve! ? Näistä on tulossa kyllä lisää postauksia. Voit kurkkia vähän taakse päin postauksia.. sieltä löytyy pahimpaan nälkään vastauksia. ?

  • Emmi

    Mitä muita tuotteita olet käyttänyt tän postauksen kuvien ihon meikkiin (esim. Jotain hohdepuuteria?) ? 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa Emmi! Aikalailla samoja kuin meikissä vihreille silmille. ? Hohdepuuterista on tulossa ihan erillistä postausta.

  • Katja

    Kaunis meikki! ? Postaustoive heräsi heti tuon letin nähtyäni, tutoriaalia siihen??

    • Miia Ezen

      Heippa! Täytyy vissiin toteuttaa kun niin moni teistä ihanista on jo tätä kysellyt. ?

  • Eve

    Kaikenlaiset tuote-esittelyt/vertailut ovat kivoja. Lisäksi silmien rajauksen tekemisen ohjeistuspostaus vois olla kiva. Lemppari hajuvesiesi/meikkiesi esittely. Tuossa muutama ehdotus….

    • Miia Ezen

      Ooh! Kiitos vinkeistä! Laitetaan listalle! 🙂

  • Laura

    Hei! Toivoisin meikkiopastusta arkimeikkiin erimallisille silmille! Itselläni on melko pyöreät silmät, ja se haastaa, koska jotkut rajaukset tekevät silmistäni aivan pyöreät ja näytän lähinnä pöllöltä?Voi kun joskus löytyisi se oikea arkimeikki silmilleni? Ja samalla kiitos kivasta blogista!

    • Miia Ezen

      Heippa Laura! 🙂 Ymmärrän dilemmasi. Hyvä postausidea. Olenkin juuri menossa ensi viikolla kirjastoon lainaamaan kirjan, joka koskee tätä asiaa. 🙂

  • Annika

    Asupostauksia toivoisin! Ne on ollu sulla aina tosi kivoja 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa Annika! Koitan saada ainakin yhden tulemaan. Arkailen kovasti niiden kanssa. 😀

  • Emmi

    Toivoisin vinkkejä meikkaukseen kun käyttää päivittäin silmälaseja (erityisesti miinuslasit)!

    • Miia Ezen

      Emmi hyvä vinkki! 🙂 Menee ehdottomasti listalle.

  • Anonymous

    Välillä olisi kiva lukea muitakin kuin meikkipostauksia.
    Esim. asupostaus, ihonhoitovinkkejä, arkipostaus, hiusvinkkejä yms.
    Onnea Uuteen Vuoteen!

    • Miia Ezen

      Heippa! Joo totta.. pitää tehdä enemmän kuitakin postauksia kuin meikkijuttuja. tuo ihonhoitovinkki on muuten todella hyvä idea. Sen varmasti toteutan ihan piankin. 🙂 Ja arkipostausta myös.. My Day:n muodossa. Ooh.. ja tietenkin hiusvinkkejä – yksi sellainen postaus on itseasiassa jo suunniteltu. Hyvää uutta vuotta sullekin! <3

  • Laura

    Minä toivoisin vinkkejä siihen, miten silmänrajauksista tehdään samanlaiset. Sekä, mitä plussalinssien käyttäjän tulee huomioida silmämeikissään.

    • Miia Ezen

      Heippa Laura! Joo tuo silmälasi asia onkin hyvä ja tuossa ylhäällä sitä jo joku kyselikin. Rajausasioista en ole paljoa tainnut kirjoitella, joten nyt otan härkää sarvista ja alan sellaista suunnitella. 🙂

  • Eeva

    Moi Miia!
    Mulla on plussa silmälasit joten olen yrittänyt välttää liian voimakasta silmämeikkiä.Kyllä mä olen kokeillut monia sun vinkkejä esim:luomiväriä,jota en ole käyttänyt vuosiin sitä ennen.Kiitos ispiroivasta blokista.
    Onnellista vuotta 2017 Miialle Ruusumiehelle ja Bertalle!

    • Miia Ezen

      Ooh! Ihanaa Eeva, että olet saanut täältä inpiraatiota luomivärin kokeiluun. 🙂 Ihanaa uutta vuotta myös sinulle! Silmälasien kanssa meikkaus on muuten nyt listalla kun niin moni teistä tätä kyselee. 🙂

  • Anniina K

    Ihana meikki ja kampaus ??

  • Eve

    Lisää postaus vinkkejä… Ihonpuhdistus rutiinisi. Mitä tuotteita käytät iltaisin kasvojen puhdistukseen ja hoitamiseen? Vastaavasti aamu rutiinisi ennen meikkausta. Mitä tuotteita käytät mm. ihon kosteutukseen. Hemmotteletko itseäsi kosmetologin hoidoilla yms…

    • Miia Ezen

      Heippa Eve! Tämä on ehdottomasti tulossa! <3 Miten en ole edes tätä ajatellutkaan? 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram