Helppo pikkujoulumeikki

01.12.2016

2016-11-28

Sanomattakin selvää, että iltameikki saa olla vahva. Lisäksi kylmemmät sävyt näyttävät iltameikissä paremmilta luomilla, kuten tässä esimerkissä violettiin taittava ruskea. Itse vannon aina näyttävien ripsien ja huulipunien puolesta. Ne ovat sinänsä myös helppoja ja eivät vaadi mitään erityistä tekniikkaa (paitsi kärsivällistä harjoittelua).

Hirmuisen tärkeä ja painotan vielä, että TODELLA tärkeä on kuitenkin tässä tapauksessa ja aina hyvä meikkipohja ja kulmat, ettei meikki näytä suttuiselta. Ylläolevassa vasemmanpuoleisessa kuvassa on valmiina meikkipohja ja kulmat.

Tässä helpot kahdeksan askelta pikkujoulumeikkiin:

img_9622-001

1. Tumma luomiväri

Aloitan suoraan tummalla luomivärillä luomivaosta, joka on tällä kertaa MACin Handwritten. Tässä voi käyttää mitä tahansaa littanaa sivellintä ja mitä tahansa tummaa luomiväriä. TÄSSÄ* oma sivellinlempparini.

img_9630-001

2. Luomivärin häivytys

Häivytän luomivärin joko täysin puhtaalla siveltimellä tai pari astetta vaaleammalla luomivärillä. Tällä viimeisellä tavalla saat luomiin hieman enemmän syvyyttä. Käytin itse tässä MACin Blackberryä ja oma lemppari häivytyssiveltimeni tähän tarkoitukseen on TÄSSÄ*.

img_9633-001

3. Musta rajaus

Rajaus tuottaa meille monille päänvaivaa ja yksi hyvä vaihtoehto siihen onkin tarkka rajaustussi. Tähän käyttöön Lumenen tussi on loistava ja löydät sen TÄÄLTÄ*.

img_9637-001

4. Ulkonurkan vahvistus ja rajauksen pehmennys

Lisää syvyyttä ja kolmiuloitteisuutta katseeseen saadaan lisäämällä vielä tummempaa sävyä ulkonurkkaan. Käytin tässä MACin sävyä Shadowy Lady ja samalla sävyllä pehmensin rajausta.

img_9639-001

5. Alaluomelle väriä

Toin alaluomelle samaa tummaa sävyä, jolla aloitin (Handwritten). Näin saa silmät näyttämään paljon suuremmilta, kun alaluomen sävyn vielä häivyttää hyvin.

img_9641-001

6. Vesirajaan ihon väristä kajaalia

Näin saadaan punaisuutta piiloon, jos sitä on ja myöskin suuremman näköiset silmät. Tähän loistava sävy löytyy Isadoralta TÄSTÄ*.

img_9648-001

7. Irtoripset

Huppista kuinka suuri harppaus tässä mentiinkin eteenpäin. Ripset tuovat se todellisen WAU-ilmiön vaikka ne eivät olisikaan näin massiiviset kuin omani. Käytän tässä Velour lashes ripsiä, joita saa TÄÄLTÄ.

img_9663-001

8. Huomiota herättävä huulipuna

Tämä on niin mun juttu! Menin eilen illalla SLUSHin bileisiin nude-huulin ja olo oli todella nude eli alaston. Varmasti itsekkin monissa bileissä kiinnitätte huomiota jonkun kauniiseen huulipunan väriin enemmän kuin upeaan luomiväriin. Käytän tässä omaa suosikkiani the Balmin nestemäistä huulipunaa (värissä Adoring), jonka löydätte TÄÄLTÄ*.

*Sisältää mainoslinkin.

  • Tia

    Heippa!
    Luin tuossa sun aikaisempia postauksia, ja jossain meikissä olit käyttäny RCMA:n puuteria ja tilannut sen guru makeup emporiumilta. Haluaisinkin kysyä että muistatko minkä noista kaikista toimitusvaihtoehdoista valitsit?
    Kiitos kivasta ja hyödyllisestä blogista, jaksan selata näitä postauksia aina uuestaan ja uuestaan.
    Ihanaa joulua 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa Tia! Kiva kun viihdyt täällä. ? Hmm.. mitäköhän siellä ili niitä vaihtoehtoja.. halvimman oon ainakin valinnut ja viikossa tuli silti. ?

  • Pauliina

    Upea meikki! Poskipuna jäi vaan mainitsematta ?

    • Miia Ezen

      Kiitos Pauliina! Joo niinpä jäi, mutta ihan tarkoituksella. ? Jätin nuo asiat kokonaan pois, kun ne liittyy enemmän tuohon meikkipohjaan. Myös valot, varjot ja hohdepuuteri jäi mainitsematta. Mutta muuten joo hyvä pointti.. poskipuna on supertärkeä tässä meikissä. ?

  • Erika

    Ah, en kestä sun täydellisiä kuvausvaloja! Tilasitko nää netistä vai ostitko Suomesta? 🙂

    • Miia Ezen

      Ooh! No kiitos! <3 Mä oon niin taistellu tän kanssa varsinkin tähän postaukseen yritin taas parantaa. Eli jättimäinen kiitos! 😀 Mä oon käyttäny ennen tätä postausta kahta tasovaloa ja rengasvaloa, mutta nyt jätin rengasvalon pois. Tuntui, että siitä tuli kasvoille liian tasaista valoa. Seuraavaan juttuun kokeilen asetella nämä tasovalot ihan uudelleen. Ostin verkkokaupasta nämä, kun ei ollu mun mielestä niin pahan hintaset verrattavissa ulkomailta tilattuihin. Ne on tässä: https://www.verkkokauppa.com/fi/product/53645/ffrnd/Falcon-Eyes-LH-ESB6060K-8x40W-valaisukitti-paivanvalolampuil

  • Heta

    Hei!
    Voisitko kertoa mitkä Velour lashin irtoripset sinulla on kuvassa? Olisi kiva kokeilla ripsiä, mutta eri malleja näkyi olevan monta. Mitkä ovat suosikkisi?

    • Miia Ezen

      Heippa Heta! Piti tässä ihan tarkemmin alkaa tutkia asiaa ja tajusin, että silmissäni olikin Violet Voss -ripset. Toisaalta hyvä etten niitä suositellutkaan, koska ne eivät ole hyviä. Eivät kestä montaa käyttökertaa ja ovat todella tönköt. Kuitenkin nuo Velour Lashes ovat ihan loistavia ja hassua, että siitä juuir kysyitkin, koska olen itse myös niitä tilailemassa. Olen kerran niitä käyttänyt ja hukannut toisen niistä yhden käyttökerran jälkeen. Voi että, kun otti päähän. Ovat kuitenkin vähän arvokkaampia. Tosin kestävät todella pitkään (kuulemani mukaan). En siis muista mitkä mulla on aikaisemmin ollut, mutt ajattelin tilata nyt ainakin Strike a pose -nimiset ripset. 🙂

  • joshua

    Sulla on ihana blogi! Tykkään sun tyylistä neuvoa nuo eri meikit todella paljo, menee tällaisellekin uunolle perille 😀
    Postaustoiveena minulla olisi talvimorsiamen meikki. Tummaa, mutta ei synkkää. Mielenkiinoista olisi nähdä Sinun tulkintasi:)

    • Miia Ezen

      Heippa ja kiitos Joshua! 🙂 Pidän ehdottomasti mielessä kun taas mennään kohti talvea.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram