Kaupallisessa yhteistyössä: Lääkärikeskus Aava
Kehityin huimasti muita jäljessä. En ikinä unohda sitä päivää, kun eräs poika huuteli minua laudaksi eräässä kauppakeskuksessa. Poika, johon olin vielä ihastunut.
En olisi ikinä uskonut julkaisevani tätä kuvaa, mutta nyt sain siihen hyvän syyn. Ylpeänä omasta kropastani kaikkine virheineen päätin sen tässä postauksessa tehdä. Päätin sivuuttaa omat epävarmuuteni ja olla rohkea – olla minä.
Mistä kaikki sitten lähti? Sain yhteistyöehdotuksen Lääkärikeskus Aavalta, koska he etsivät henkilöä, joka voisi kertoa naiseksi kasvamisesta ja rohkaista nuoria naisia intiimeissäkin asioissa. Olin todella otettu, että minua ajateltiin tähän tehtävään. Suuri haaveeni onkin auttaa nuoria naisia ja rohkaista heitä eteenpäin on se sitten heidän tulevaisuuden haaveissaan tai vaikka ensimmäisessä gynekologikäynnissään.
Näin 35-vuotiaana tuntuu, että olen edelleen hyvin nuori. Ja niin olenkin. Teini-ikäisen silmissä en niinkään. Epävarmuus omasta itsestäni niin henkisesti kuin fyysisesti ei ole vieläkään täysin hävinnyt, mutta olen saanut uskomattomia määriä rohkeutta vain astumalla omien rajojeni yli aina uudelleen ja uudelleen. Oikeanlaisella asenteella pääsee kauemmas kuin olisin ikinä kuvitellutkaan, ja olenkin löytänyt itseni useasti nipistelemässä kämmenselkääni. Miten juuri minä olen ansainnut kaiken tämän? Vastaus on helppo. Koska olin rohkea. Koska uskalsin. Koska uskalsin unelmoida ja uskoa itseeni.
Tätä postausta tehdessä jouduin myös asettamaan itselleni rajat. Mistä kertoa ja mistä ei. Sekin on hyvin tärkeää. On tiedettävä omat rajansa. En halunnut kertoa liian intiimeistä asioista, kuten esimerkiksi seksistä. Se on elämässä tärkeää, mutta kuuluu rajanvetoni ulottuvuuksien ulkopuolelle. Päätin kuitenkin kertoa kasvustani nuoreksi naiseksi, koska varsinkaan fyysisellä puolella se ei ole ollut helppoa.
Olen ollut aina hoikka ja voittekin arvata kuinka laiha olin teini-ikäisenä. Kehityin huimasti muita jäljessä. En ikinä unohda sitä päivää, kun eräs poika huuteli minua laudaksi eräässä kauppakeskuksessa. Poika, johon olin vielä ihastunut. Miettikää – yksi pieni sana ja se on edelleenkin kahdenkymmenen vuoden jälkeen katkerissa muistoissani.
Odotin ja odotin, että saisin naistenlehdissä vilkkuvia varustuksia. Harkitsin silikoneja jo hyvin nuoreja ja viimeistään silloin, kun totesin teini-iän olleen jo kauan aikaa sitten loppunut. Omani pysyivät olemattomina.
Tähän päivään mennessä olen edelleen pieni ja pienirintainen. Tiedättekö mitä? Se on jopa muodikasta nykypäivänä, ja vaikkei olisikaan niin enää en välitä. Me jokainen tuomme itseämme parhaiten esille valloittavalla persoonalla, ja sitä voi, ja pitääkin aina kehittää eteenpäin. Kuka haluisikaan tulla huomatuksi vain rintavarustuksellaan? Eikö ole ihanempaa, että sinut muistetaan upean persoonasi vuoksi?
Tämä kuva on otettu kolme vuotta sitten kokeilumielessä valokuvaajaystäväni toimesta. Epävarmuus paistaa edelleen kuvasta, koska bikinien yläosa on kauppojen topatuimmasta päästä. Ja OH BOY, kun sitä toppausta olikin ja paljon! Mutta miksi ihmeessä? Silloin kun hyväksyy itsensä ja kehonsa juuri sellaisena kuin on, niin se on se itsevarmuus ja persoona mikä näkyy. Iloisuus, reippaus ja muiden huomioon ottaminen – eiköhän keskitytä niihin?
Jos ulkoiset asiat silti mietityttää, niin voin sanoa jo tällä lyhyellä meikkitaitelijan uralla jotain mitä jotkut eivät ehkä ymmärrä. Näen jokaisen naisen todella kauniina. Jokaisessa on se jokin, joka tekee hänestä niin uniikin ja kauniin. Se on työni suola. Harmikseni joskus meikatessani nämä kaunottaret vähättelevät itseään. Tekisi mieli ravistella heitä, mutten tietenkään voi tietää miten he itseään katsovat. Toivoisin, että samoilla silmillä, kuin minä heidät näen.
Koska Lääkärikeskus Aava on kanssani samoilla linjoilla ja antoi myös julkaista rohkeimman kuvani yhteistyön merkeissä, niin voin lämpimästi suositella heidän Nuorten Naisten Aava -palvelua. Voit mennä omana itsenäsi jännittämättä ja kysyä mitä intiimeimpiä kysymyksiä, koska me olemme vain ihania naisia. Uniikkeja ja kauniita.
Olet oikealla asialla, pisteet sulle <3
Kiitos Heini! <3
Ihana postaus Miia!
Kaikkina aikoina on varmaan ollut omat naisihanteet.Mulle kävi niin että ensimmäinen poikakaveri huomautteli mun kropasta se kaveri jäi siihen paikkaan.Huomauttelut vaikutti kuitenkin aikuisuuten asti.Kaikki kokemukset kasvattaa kulkemaan omaa polkuaan.Kauneutta omasta mielestäni on persoona ja toisen kohtaaminen omana itsenään.
Kiitos Eeva! <3 Joo se on kumma kuinka nuo huomauttelut jää mieleen vuosiksi. Liekö joillekin koko elämäksi. :/
Joskus kun rintsikoiden koko taulukkoa aikoinaan selailin, niin ei edes löytynyt sopivaa kokoa (rintakehä leveä, kuppikoko olematon) joten itse käytän edelleenkin topattuja, koska muuten kuppeihin jää pelkkää ilmaa. Itselläni laihdutus menossa, koska lihoin vuosi sitten niin paljon, niin nopeasti että onnistuin saamaan venymä arpia. Ihan kiva näin 2-kymppisenä ilman lapsia jo saada. Bio-oilia ehdoteltu, mutta en nyt tiedä toimiiko se, joten täytyy varmaan opetella tottumaan siihen. Ehkä se jää sitten muistona siitä, että yrittää olla lihomatta ihan niin paljoa.
Heippa Sara! Joo noita on mullakin vaikka olen ollut suurinpiirtein saman kokoinen aina. Mistä lie tulleet, mutta älä anna niiden häiritä. Itse en jostain syystä edes jaksa välittää niistä. Pääasia, että on terve omassa kehossaan, eikö? 🙂
Ihanaa! Tuntuu jopa rentouttavan vaihtelevalta lukea jotain oikeaa ja todellista kaikkien “täydellisten” blogien keskellä. Eikä toi kuvakaan nyt mitenkään pöllömpi oo. 🙂
Heippa Lotta! Ihanaa, kun tykkäsit postausesta. Joo, tää maailma on nykyään sellasta täydellisyyden tavoittelua varsinkin täällä blogimaailmassa. :/
Ei sun tissit mua kiinnosta, blogisi seurailu silloin tällöin loppu.
Ehkä ihan hyvä. ?
Moikka; Olet todella rohkea! On hienoa katsoa epätäydellistä, mutta niin täydellistä kuvaasi, enkä olisi kyllä älynnyt toppauksia tarkastella, ellet niistä kirjoittaisi. Sinullahan on kaikki kohdallaan ja riittävästi. ? Minulle taas sattui tulemaan paksut sormet ja leveät hartiat; kiitos, että koulukaverit siitä mainitsitte 45v sitten ?, en ole vielä unohtanut. Nyt vaan on itselleen ystävällisempi, muodolle armollisempi ja hei, aamulla vessan peilissä on ihan hyvä tyyppi. Muistakaa te muutkin tytöt se.
Olet varmasti otettu yhteistyöstä Aavan kanssa. Näin se taas kerran menee, että kun hyvin tekee/kirjoittaa/käyttäytyy, se palkitaan. Olen iloinen puolestasi. Olet nuori, mutta olet kokenut paljon ja elämän ymmärrystä on enemmän kuin monella muulla kolmevitosella.
Ja me emme ole ” vain ihania naisia”, olemme ainutlaatuisen ihania naisia. ?
Kiitos tästä tekstistäsi.
Heippa Markit ja kiitos! Voi ei.. tuo on kamalaa, että koulukaverit on sanoneet noin. Niin ne jää vaan omaan mieleen kummittelemaan. Ja voi että.. niin ihanasti taas kirjoitit! <3
Teksti oli loistava ja laittoi minutkin pohtimaan itsetunnon parantamista kahden lapsen äitinä. 🙂 Kymmenen pistettä sinulle myös kuvasta, olet kaunis ja aito nainen!
Heippa Anile! 🙂 Kiitos tuhannesti!
Moi, tää oli tosi hyvä postaus ja toivottavasti siitä on apua mahdollisimman monelle nuorelle, jotka kamppailee itsetunto-ongelmien kanssa!
Eräs pätkä vaan särähti; “Kuka haluisikaan tulla huomatuksi vain rintavarustuksellaan?”
Niin. Ei varmaan kukaan. Olen aina ollut isorintainen(75F-G) ja vaikkei mua olekaan ikinä niistä kiusattu, niin silti ne on ollut se juttu, minkä ihmiset on ensimmäisenä mussa huomannut, eikä se ole ikinä tuntunut kovin kivalta.
Ryhtiä on vaikea pitää, niskat on jatkuvasti kipeät, kaupungilla juoksuaskeleiden ottaminen tekee tuskaa, oikeankokoisia tai kivannäköisiä rintsikoita/bikinien yläosia on vaikea löytää, tyköistuvissa paidoissa tissit näyttää huomiotaherättävän suurilta, avonaisemmat kaula-aukot leimaa helposti muiden silmissä tyrkyksi, jotkut ei onnistu katsomaan silmiin puhutellessaan… Listaa voisi jatkaa.
Aiemmin vihasin rintojani ja toivoin niiden olevan pienemmät. Mutta nykyään olen sinut niiden kanssa ja olen ehkä jopa ylepäkin niistä ja välillä jopa häpeilettömästi pistän antavan paidan päälle.
Eli ei ne isot rinnat aina ole “siunaus”, kuten moni pienirintainen tuntuu luulevan.
Heippa Aino! Niin totta! Enpä ajatellutkaan asiaa näin päin. Koulussani oli myös tyttö, jota haukuttiin suurien rintojen vuoksi. Tai hän oli vaan kehittynyt nopeammin kuin muut. Ei ole varmastikaan mukavaa tulla huomatuksi vain rintojensa vuoksi. Varsinkaan silloin kun niille ei voi mitään. Tässä enemmänkin tarkoitin sitä, että hankkii itsellensä suuremmat rinnat ja tulee sen vuoksi huomatuksi. Ihanaa kuulla, että olet nyt sinut kroppasi kanssa. <3 Ainahan sitä haluaa mitä ei ole ja näin pinirintaisena, kun sitä toivoisi, että olisi edes se normaalikoko. Noh, nykyään se ei kyllä enää haittaa. 🙂
Niin se vaan tuntuu olevan että ikä tuo mielenrauhaa ja lempeyttä suhtautumisessa omaan kehoon. Samaistuin kovin tähän tekstiisi, sillä olen saman ikäinen kuin sinä ja itsekin ollut aina ns. “kuivan kesän orava” (kuten eräs poika yläasteella minua kauniisti nimitti) tyyppiä kropaltani. Vaikka vuodet viisautta tuovatkin niin kummasti sitä muistaa kaikki ilkeilyt paremmin kuin ne kehut, joita varmasti on enemmän.
Ps. Ihan huippukaunis kuva!
Heippa Salla ja kiitos! 🙂 Voi ei.. sullekin on keksitty sitten nimi yläasteella. Hurja kuinka niitä ei varmaan koskaan unohda. 🙁 En malta odottaa, mitä uutta taas kymmenen tai 30 ikävuoden jälkeen ajattelee ja hyväksyy.
Moi ja kiitos mahtavasta postauksesta! Pystyn samaistumaan täysin ja kuvassa oleva kroppasikin muistuttaa kovasti omaani. 😀 Nyt 30-vuotiaana äitinä alan jo olla enemmänkin tyytyväinen pieniin rintoihini, jotka eivät haittaa urheilua tms. ja sporttiseen kroppaani. Lisäksi muistutan välillä itseäni siitä, että rintani ruokkivat lapseni lähes 1,5 vuotta, joten täydellisethän ne ovat! Eikä kesällä rintasyöpätutkimuksissa löytynyt kasvainata, joten olen vielä tervekin! Täytyy vaan muistaa, mikä on elämässä oikeasti tärkeää.
Mutta onhan se totta, että tässä yhteiskunnassa nainen usein määritellään rintojen koon mukaan… Lieneekö sitten enemmän oman pään sisällä vai todellisuutta. Silikoneja en ole koskaan edes harkinnut, enkä harkitse; toivon sen sijaan, että naiset ymmärtäisivät oman arvonsa ja kauneutensa ihan muiden asioiden kautta, kuin fyysisten ominaisuuksien. 🙂
Heippa Taija! Olet kyllä niin oikeassa. Hyvin kirjoitit! Niin hyvin, etten osaa tähän enää mitään lisätä. 🙂 <3