Edullisia ja yllättäviä meikkilöytöjä

16.11.2016

Edullisia ja yllättäviä meikkilöytöjä

Vaikka tällä hetkellä opiskelenkin ammattimeikkaajaksi, niin se ei tarkoita, että suosisin aina ammattilaisten tuotteita. Useasta edullisesta meikkimerkistä löytyy aivan huikeita tuotteita samoin kuin ammattilaisten tuotteista löytyy niitä huonoja.

Olen saanut blogin kautta melko paljon kosmetiikkaa testiin ja kaikista niistä tuotteista nämä ovat päässeet omaan päivittäiseen käyttöön ammattilaistuotteiden rinnalle.

img_9534

Silmämeikin pohjustusvoide Essenceltä* maksaa vain 3,49€ ja todella toimii. Se antaa myös tasaisen pohjavärin luomivärien lisäämiiseen. Muistathan aina kiinnittää pohjustusvoiteen puuterilla.

Luomiväripaletti Sleekiltä* sisältää aivan täydellisen combon shimmereitä ja mattaluomivärejä sekä maksaa vain 13,90€. Paletin tummanruskein väri on aivan täydellinen niin sinisille kuin ruskeillekin silmille. Vaaleilla voi korostaa kulmaluuta ja silmien sisänurkkia. Shimmereitä voi laittaa liikkuvalle luomelle. Tämän paletin sisältö on ollut silmilläni nyt jo monta päivää putkeen.

img_9512

Primerin eli meikkivoiteen pohjustusvoiteen ei tarvitse maksaa maltaita. Olen testannut niin montaa eri versiota ja rehellisesti en kyllä huomaa mitään eroa kalliissa tai edullisissa. Paitsi sen, että jotkut rullaantuvat meikkivoiteen alla. Isadoralla on loistava primer*. Tasoittaa ja tuntuu hyvältä iholla sekä maksaakin vain 17,90€.

img_9522

En ole ollut mikään kova NYX-fani, vaikka se onkin hyvin suosittu merkki. Nyt olen kuitenkin ihastunut tähän uuteen Lingerie-sarjaan. Aivan täydellisiä nudepunia – omana suosikkina Lace Detail*. Hintakin on vain 9,90€.

Lingerie-sarja ei ole vain huulille vaan myös luomille. En voinut uskoa, ettei tämä nestemäinen luomiväri kasaudu luomivakoon. Se myös kuivuu hetkessä ja pysyy helmiäisen loisteliaana koko päivän. Lid Lingerien hinta on vain 8,50€ ja paras levitystapa on sormella. Levitä siis koko liikkuvalle luomelle ja häivytä se luomivakoon jollakin matalla luomivärillä.

img_9523

Minusta on tullut huulipunafriikki ja varsinkin sellaisten punien fani, jotka oikeasti pysyvät koko päivän ja maksavat vain 13,40€. Milanin tuotteita on hehkutettu jo poskipunien saralla, mutta heidän metallisen nestemäiset huulipunat eivät jää ollenkaan poskipunien varjoon. Oma suosikkini onkin väri Mattely in love* ja mikä onkaan sen parempi nimi nykyiseen elämäntilanteeseeni, josta kuulette vielä postauksen verran tällä viikolla.

P.S. Loppuviikosta blogissa tulee vilahtamaan kuvia viime viikonlopun mökkireissulta poikakaverini kanssa. Tiedossa pusuja, tunnelmaa ja luksusta. <3

*Sisältää mainoslinkin.

  • Mia

    Hei! Yksi vinkki edullisesta kokopäivän pysyvästä huulituotteesta on Viva la Divan uudet huulilakat “Liptint”! Esim väri grape on huulilla aivan ihana!! Poistoon tarvitsee meikinpoistoaineen, mutta tämä ei jää edes viinilasin reunaan ?

    • Pauliina

      Saako kysyä mistä oot ostanut noita Viva la divan huulituotteita? 🙂

    • Miia Ezen

      Oih hienoa! 😀 Näistä tykkään! Eli samanlainen kuin nämä omat suosikkini Ei jää sitte mihinkään kiinni.. ei edes pussatessa. 😉 Mistä näitä kyseisiä saa?

  • Mia / Beauty Highlights

    Tuo Sleekin paletti näyttää just hyvältä paletilta arkimeikkiin! Alkoi houkuttaa 🙂

    • Miia Ezen

      Se on! Ja todella yllätyin pigmenttisyydestä. Saa muuten iltameikinkin tällä hienosti tehtyä, kun onn tummaa ja shimmeriä. 🙂

      • Sinna

        Mistä tätä saa ostettua? 🙂

        • Miia Ezen

          Klikkaa linkkiä tekstissä, niin sieltä löytyy. 🙂

  • Iita

    Tällaiset postaukset on mun mieleen jossa esitellään myös edullisia meikkejä 🙂 postaustoiveena olisikin contour/highlight markettimeikeillä. Postaus jossa esim arvioisit eri merkkien tuotteet. Itsellä on nimittäin etsinnässä nyt parhaat tuotteet tähän tarkoitukseen tuolta markettien valikoimasta 🙂

    • Miia Ezen

      Heippa Iita! Kiva, että tykkäsit. 🙂 Hyvä postausidea.

  • mjai

    Miksi pohjustustuote pitäisi kiinnittää puuterilla? Eikö sen tuotteen idea ole luoda luomelle tarttumapinta, jonka se puuteri sitten pilaa?
    Toki luomivakoon on hyvä laittaa joku neutraali väri häivtystä helpottamaan mutta usein mietin miksi aika monikin ilmeisesti kiinnittää sen pohjustustuotteen 😀

    • Miia Ezen

      Heips mjai! Pohjustustuotteen ideana on tuoda pysyvyyttä silmämeikkiin ja ettei se kaikki vajoa luomivakoon. Tarttumapintaa ei hyvä luomiväri tarvitse. 🙂 Jos pohjustustuotetta ei kiinnitä, niin luomiväriä on hyvin vaikea häivyttää ja juurikin tarraa niin hyvin kiinni, että luomelle jää rumia viivoja. Voit hyvinkin kiinnittää pohjustustuotteen myös vaalealla ihonvärisellä tai vaaleammalla luomivärillä. Toivottavasti tämä antoi vastauksen kysymykseen. 🙂

      • mjai

        Kiva, kun aina jaksat vastailla kommentteihin niin ahkerasti! 🙂 Mutta siis niin mun logiikan mukaan pohjustustuote tuo sen pysyvyyden meikkiin juurikin sillä tarttumapinnalla. Millä muullakaan . Tää on nyt kyllä nyt sellainen propleema että tarttis tehä kyllä jonkinlaista tutkimusta aiheesta 😀

        • Miia Ezen

          Heippa taas! 🙂 Tottakai vastailen aina ja heti kun kerkiän. Olet oikeassa, että meikkivoiteen pohjustusta eli primeriä ei kiinnitetä puuterilla. Se kiinnitetään puuterilla vasta meikkivoiteen ja muiden vahamaisten tai nestemäistä tuotteiden lisäämisen jälkeen.Luulin, että puhuit silmämeikin poshjustuksesta. Se onkin aivan eri juttu. 🙂 Se kiinnitetään heti puuterilla. Olen siis parin viikon päästä suorittamassa näistä kauneusmeikeistä ammattinäyttöä, joten voit kysyä ihan mitä tahansa. <3

  • Eeva

    Moi!
    Mä ostan ihan kaikki meikit Tokmannilta koska muuta paikkaa ei lähellä ole.Eveline poskipuna 02 desert rose.Essence mousse 01 matt sond,essence huulipuna no:21 ja puuteri flormar alennuskorista todella halpoja.
    Tuli mieleen body shopin edesmenneen perustajan(en muista nimeä) dokumentissa vuosia sitten kuinka ihmisiä harhautetaan ostamaan kalliita meikkejä+voiteita jonkun kalliiksi luokitellun nimen varjolla.Todellisuudessa ainesosat on suunilleen samoja merkistä riippumatta.

    • Miia Ezen

      Heips Eeva! Tokmanni on varmasti hyvä. Itse ostan taas netistä paljon, koska mielenkiintoisia merkkejä ei monia ole edes kivijalkakaupoissa myynnissä. Pitääkin kokeilla lisää Essenceä, kerran sullakin näyttää olevan muutama suosikki.

      Varmasti on samoja ainesosia paljonkin ja uskon tuon aivan täysin. Olen kuitenkin testannut hyvinkin paljon eri meikkejä ja kyllä huomaan silti paljon laatueroja ja kuitenkin usein niin päin, että kalliimpi on parempi. Tosin ei aina.

      Huomasin ihan käytännyt eron mm huulipunien pigmenttisyydessä, kun sulatin Lidlin Cien, Urban Decayn, MACin ja Cliniquen huulipunia. Cien oli aikamoista vetistä litkua muihin nähden. Usein halvemmissa merkeissä on enemmän täyteainetta kuin pigmenttiä – näin olen ymmärtänyt. Se ei silti tarkoita etteivätkö ne olisi hyviä. Itse todella pidän Lidlin punista, koska niissä on muutama ihana väri. 🙂

  • Satu

    MOi! 🙂

    Ajattelin kysyä, että mikä olisi sellainen tuote silmien alle, mikä siloittaa ja häivyttää juonteita hyvin?
    Itselläni on erittäin kuivat ja jopa vähän hilseilevä iho alaluomella, ja lisäksi silmien malli on se että juonteita kin löytyy… Pitäiskö käyttää jotain voidemaista primeriä ja sitten joku hyvän värinen peiteväri vai mitä ihmettä? 😀
    Monissa kuvissa malleilla on niin sileät ja vaaleat silmänaluset että tunnen jo toivottomuutta omien silmieni kanssa. 😀

    • Miia Ezen

      Itse suosin Urban Decayn peitevoidetta ja kiinnitän sen RCMA:n no color puuterilla, joka nimenomaan tasoittaa aivan ihanasti. Myös NYXin HD puuteri siloittaa kivasti. 🙂 Voi ihana.. älä vertaa itteäs malleihin. Ne on ihan eri luku.. heidän pitää näyttää työkseen sellaisilta ja me muut ollaan ns. tavallisia. 🙂 Jos iho on hilseilevä, niin suosittelen Avenen silmänympärysvoidetta. Ensin olisi siis hyvä saada se iho kuntoon.

      • Satu

        Kiitos vinkeistä.. 🙂
        Taidan heti lähteä ostamaan tuota avenen silmänymp. voidetta.

        Täytyy myös etsiä noita sinun ehdottamia peitevoiteita jne.
        Olisi kiva, että kaikissa kuvissa silmät olisivat jotenkin valoisammat ja kirkkaammat. 🙂

        En toki vertaa itseäni malleihin, mutta ylipäätään monissa lehtileikkeissä ja kuvissa on hyvin saatu naisten silmät jotenkin valoisammaksi kuin normaalisti. 🙂

        • Miia Ezen

          Sokokselta iankin täältä Helsingistä saa Urban Decaytä ja osta pari sävyä omaa ihonväriä vaaleampi sävy. Laita silmän alle, nenän varteen, vähän leukaan ja keskelle otsaa. Näin saat sitä raikasta valoisampaa katsetta. Kurkkaappas mun ensi maananatin muodonmuutos. Huomaat siinä selkeästi sen valoisuuden, josta puhuit. 😉

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram