Sinkkujen puolesta

Olen vannonut etten enää kirjoita tästä aiheesta, mutta nyt on pakko avata pieni sanainen arkkuni Ensitreffit alttarilla -siskoni Violan vanavedessä. En ole koskaan – en koskaan – ymmärtänyt ihmisiä, jotka puhuvat asiasta, joista heillä ei ole sen tarkempaa tietoa, taustatyötä, saati kokemusta. Itse Ensitreffit Alttarilla -ohjelman läpi eläneenä en kertaakaan törmännyt ihmisiin, jotka olisivat näin sataprosenttisesti teilanneet kyseisen ohjelman ja sitä kautta tuominneet siihen täydellä sydämellä mukaan lähteneet sinkut. Näin kuitenkin teki Sanna Ukkola Ylen blogissa “Kun rakkaudesta tuli kyyninen vitsi“.

Sinkkuus epätoivoista hapuilua

On helppoa katsoa sivusta ja kertoa jo monta kertaa ilmoille heiteltyjä vanhoja asiaan millään tavalla kuulumattomia juttuja. Kuten seuraavaa: “Järjestettyjä avioliittoja näkee joissakin maissa, enkä ole kovin monien kuullut hehkuttavan niitä” tai “Samaan aikaan kun tuotantoyhtiö tekee avioliitosta pilkkaa, homot taistelevat oikeudestaan päästä naimisiin”. Surullisia asioitahan nuo ovat, mutta miten nämä liittyvät kyseiseen ohjelmaan? Sanna Ukkola sanoo, että rakkauden etsiminen tv-formaatin kautta tekee siitä surullista ja epätoivoista hapuilua. Herätys – sitähän se monelle on! Saisivatko sinkut ymmärrystä yhtälailla kuin homot ja naimisiin pakotetut nuoret tytöt?

Jokainen sinkku lähtee ohjelmaan mukaan omasta tahdostaan ja ainakin Suomessa he ovat täysin tietoisia mihin ovat ryhtymässä. En usko kenenkään lähteneen ohjelmaan tv-katsojien ja tuontantoyhtiön iloksi, kuten Sanna Ukkola kirjoittaa. Itse lähdin niin tosissani mukaan ohjelmaan, että tuon kuullessani näen punaista. Otin jokaisen pienenkin rohkeuden rippeen ja ne epätoivoiset hapuilevat askeleet ja toivoin, että saisin vihdoin sen onnen, jota koin ansaitsevani.

Rakkauden kaipuu irvokasta viihdettä

Sanna Ukkolan mukaan Ensitreffit Alttarilla on irvokasta viihdettä. Onko toisen ihmisen rakkauden kaipuu irvokasta viihdettä? Jotkut voivat pitää rakkautta hyvinkin itsestäänselvyytenä, mutta uskoisin sen puutteen olevan länsimaissa lähes aikamme suurin vitsaus. Teemme kaikkemme, jotta se oma kulta löytyisi. Maailma on muuttunut ystäväiseni.

Jos samassa kirjoituksessa puhutaan myös “Sekaisin Miriamista?” – ohjelmasta, niin mennään todella metsään ja syvälle. Voi kun voisinkin viedä teidät kaikki kärpäseksi katolle kuuntelemaan kuinka meitä rohkaistiin puhumaan ohjelmaan osallistumisesta lähipiirillemme ja kuinka suuren taustatyön asiantuntijat tekivät (siihen kuuluu niin paljon mitä televisiossa ei näytetty). Ohjelma sai Kultaisen Venlan, mutta sen olisi pitänyt saada lahjaksi kultainen sydän, koska koko tiimi eli tätä ohjelmaa niin täysillä ja olivat tukena aivan kaikessa. Onhan se heidän työtään tottakai, mutta työssäkin voi olla mukana täydellä sydämellä.

Oikeutettua kritiikkiä

Itse ohjelmaan osallistuneena ja tapahtumia näin muutaman vuoden takaa katsoen olen kuitenkin oikeutettu tekemään oman pienen kriittisen arvion ja haluan tuoda sen tässä kohtaa esille.

Kun sinun ja herra X:n häihin on kutsuttu molempien lähipiiri, on paineet hääparilla melko valtavat. Siihen kun lisää vielä sen kuinka tosissaan ohjelmaan on lähtenyt, voi kaikki mennä hyvinkin pieleen. Kaiken sen hehkutuksen keskellä saattaa unohtaa omat ajatuksensa. Onko se tyyppi oikeasti niin ihana vai onko se vaan muiden kommentit siitä “kuinka näytätte niin hyvältä yhdessä”, joka pesee aivoja. Koska kyllä – onhan se totta, että ohjelma on ihan hullua ja absurdia. Kuinka monella on oikeasti pokkaa tehdä noin huikea harppaus etsiessään rakkautta?

Ihan alusta asti oli selvää, etteivät asiantuntijat voineet tietää onko parien välillä sitä kuuluisaa kemiaa. Vaikka myönnetään, että seuraavien kausien paritukset olivat askelta parempia, koska heille näytettiin videoita ehdokkaista (tai näin päättelin tv:stä ohjelmaa seuratessani). Me saimme vaan arvioida kuvan perusteella kuinka paljon ehdokkaat viehättävät – muut asiat jätettiin asiantuntijoiden arvioitavaksi. Itseäni viehätti vain neljä ehdokasta ulkonäöllisesti, joten hyvällä kasvomuistilla tiesin vastassani olevan jonkun heistä. Ja yllätyin, että joku heistä oli minulle myös muilla tavoin hyvä “match”.

Rakkautta tieteellisin keinoin

Pienistä kriittisistä sanoistani huolimatta en hetkeäkään kadu päätöstäni lähteä tähän ohjelmaan mukaan, koska mistä tahansa sitä rakkautta etsii on se aina riski tulla satutetuksi. Opin itsestäni niin paljon ja tutustuin ihmisiin, joista on tullut minulle hyvin tärkeitä. Rakkauden etsimisen viidakossa on jo suuri voitto, että kaksi paria ovat löytäneet toisensa. Kuinka upeaa, että näin “kyynisestä vitsistä” syntyi kaksi uskomatonta rakkaustarinaa. Rakkaus taitaa tieteenä olla vielä melko tuntematon, mutta näköjään toisten tieteiden asiantuntijat ovat jo oikealla polulla. Se on todistettu tämän ohjelman myötä.

On varmasti unohtunut se, että ohjelmassa naimisiin menivät vain tieteellisesti toisilleen sopivat parit. Taustalla on asiantuntijoiden vuosien tutkimustyö. Ei tässä olla ketään summamutikassa naitettu. Näin se tv-maailmakin muuttuu. Halutaan kuulla ihania tarinoita ja saada hyvää mieltä – ei ristiriitoja ja kyyneliä, jotka Sanna Ukkolan mukaan tuovat enemmän katsojalukuja. Jos yhtään onnistunutta paria ei olisi ensimmäisellä kaudella tullut, niin uskoisin, että seuraava kausi olisi saanut yleisöltä vain mätiä kanamunia päälleen. Ei hyvän mielen ohjelmaan katsojia ristiriidoilla koukuteta.

Eiköhän anneta kaikkien kukkien kukkia ja sinkkujen rauhassa hapuilla vaikka ensitreffeille alttarille, jos he kokevat se omakseen.