Feikki Beauty Blender parempi?

07.10.2016

img_2704

Vaikka koulussa olen oppinut itselleni aivan uusia tekniikoita lisätä meikki- ja peitevoidetta, niin Beauty Blender on edelleen omassa käytössä se lemppari. Käytän sitä edelleen meikkivoiteen pinnan viimeistelyyn ja peitevoiteen tasoitteluun.

Beauty Blenderin huima hinta on saanut minut etsimään erilaisia vaihtoehtoja muista kaltaisistaan. Sain Gloria Fashion Showssa mukaan pienen goodie bagin, jossa oli mukana Iconin Blending Sponge (Sokoksen oma merkki), johon todella tykästyin. Se ei päästä pinkkiä väriä pestessä samalla tavoin kuin aito Beauty Blender. Koostumukseltaan se on melko samanlainen – ehkä hitusen jäykempi. Lopputulos on kuitenkin sama ja sehän on mikä merkitsee. Lisäksi Iconin beauty sponge on noin neljäsosa Beauty Blenderiä edullisempi, joten kallistun ehdottomasti edullisempaan suuntaan.

img_2706

Toinen vaihtoehto uusimmista kokeiluistani on Elloksen oma versio* (saatu). Se muistuttaa enemmänkin Real Techniquesin Miracle Complexion Spongea*. Nämä molemmat ovat paljon jäykempiä, kuin Iconin Beauty Sponge and oikea Beauty Blender. Lopputulos on jälleen täysin sama, joten riippuu täysin käyttäjästä, että mistä tykkää. Omassa käytössäni tällä hetkellä liikkuvat kaikki neljä. Se mikä osuu käteen – sitä käytän. Tällä kertaa aito ei ole se ehdoton ja ainoa vaihtoehto.

img_2710

*sisältää mainoslinkin

  • Markit

    Hei ja kiitos tästä vinkistä. Aion lopultakin ostaa tuollaisen, koska hinta on kohtuullinen “aitoon” verrattuna. Nämä vinkit ovat kullan arvoisia. ?

    • Miia Ezen

      Heippa Markit! Kiva kuulla, että vinkistä oli apua. 🙂

  • Senjanen

    Olen myös kokeillut ja käyttänyt kaikenlaisia ja erimerkkisiä “beauty blendereitä”, mutta silti palaan aina aitoon beauty blenderiin. Se on minun kokemusteni mukaan ainoa meikkisieni, joka kestää ja säilyy hyvänä todella pitkään. Nämä edullisemmat “kopiot” ovat ihan hyviä käytössä, mutta menevät todella nopeasti huonoksi (ei kestä montaa pesua).. väri haalistuu, pinta halkeilee tai tulee kovettuamia 🙁

    • Miia Ezen

      Moikka Senjanen! Tuo on kyllä totta, että aito Beauty Blender kestää pitkään. Kokeileppas silti vielä tuota Iconia. Veikkaan, että tuut yllättymään. Mulla on kyllä noista “aidoista” lähtenyt aina väri, kun niitä pesee. :/

  • Diana

    Myös arviosi Dermosilin vastaavasta (hyper huokean hintaisesta) tuotteesta kiinnostaisi! 🙂 https://www.dermoshop.com/fi/products/3742-3d-meikkisieni

    • Miia Ezen

      On kyllä juu edullinen! 🙂 Pitää toivoa, että saan testiin. 🙂

  • Sonja K.

    Moikka! Hyvä postaus tuli tarpeeseen! 🙂 Itse ostin viime talvena Göteborgin Sephorasta myös “Beauty Blenderin” (Sephoran oman merkin vastaava sieni) ja olen pitänyt siitä paljon! 🙂 Suosittelen! Mulla tosin ei ole kokemusta aidosta BB:stä, koska en ole opiskelijana raaskinut satsata siihen! 😀 Hyvä tietää, että Sokoksen oma on myös hyvä, jos joskus tulee tarve hankkia uusi 🙂 Onko sulla jossain postauksessa BB:n pesuohjetta? Mikä on paras tapa puhdistaa se?

    • Miia Ezen

      Heippa! Hyvä, että postauksesta oli apua. 🙂 pitääkin testata Sephoran BB, kun seuraavan kerran reissaan. Pesen sienen meikkisivellinsaippualla tai marseille saippualla. Oma suosikki on Ecotoolsin makeup brush shampoo, koska se tuoksuu ihanan raikkaalle. 🙂

  • Katrin

    Mä olen kokeillut Iconin ja Dermosilin meikkisieniä ja mun mielestä ne on samanlaiset. Aitoa versiota en oo viittinyt hinnan vuoksi ostaa niin en osaa sanoa kestävyyserosta. Kesällä hamstrasin Sokoksen alesta noita Iconin sieniä kun ne maksoi 2,90€ ?

    • Miia Ezen

      Ooh! No olisin kyllä mäkin hamstrannu. Tuo on HALPAA! 😀

  • Markit

    Heippa Miia! Varmaat tämän olet lukenutkin jutun Ilta-lehdestä (8.10)
    “Miksi kukaan ei käytä enää valokynää?”. Sillä tavalla mielenkiintoinen juttu, että minullakin valokynä ( se tyyriimpi) odottaa laittajaansa ja asiantuntija (koulustasi?) kertoo edelleen käyttävänsä sitä vanhemmille naisille (= minä). Ja minäpä odotan, kun joskus lupasit meikata vanhemman naisen, sitten kun oppi kasvaa ja ehdit. En raskisi roskiin heittää, vaikka Urban Decay- jutskan ostinkin. Joten sitten joskus ?

    • Markit

      No himputin himputti, oli Ilta-Sanomat! ? Sorry.

    • Miia Ezen

      Heippa! 🙂 UD tosiaan sopii hyvin myös vanhemmalle iholle – hyvä ostos! 🙂 Valokynää en tiedä monen ammattilaisen käyttävän siksi ettei se peitä. Valokynät heijastavat valoa, mutta eivät niin paljoa, että loisivat todellisia valon ja varjon kontrasteja iholle, jota meikillä haetaan. Peiteaineella ja vaalealla puuterilla voi tuoda iholle voimakkaampia kontrasteja. Valokynä on enemmänkin nk. kuluttajatuote, mutta edelleen hyvinkin suosittu sellainen. 🙂

  • Laura

    Miia, oletkos tätä kokeillut? Mitä mieltä olet? Onko hintansa väärti?

    http://www.pretty.fi/real-techniques-miracle-sculpting-sponge-meikkisieni

    • Miia Ezen

      Heippa! Enpä ole kokeillut. 😀 Hassun muotoinen. Suuresti epäilen, että noilla “muodoilla” on mitään tekemistä paremman lopputuloksen saamiseen. Olisihan tuo mielenkiintoista kokeilla. Muistuttaa Morphe Brushesin meikkisientä. Taidanpa haalia tuon kokeiluun. 🙂 Kiitos vinkistä!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*

Instagram